Pakko avautua nyt jonnekkin kun on niin paha olla. Olen siis 19 vuotias nuori ja tunnen itseni nykyään todella yksinäiseksi. Minulla on muutama hyvä kaveri mutta en näe heitäkään enään kovin useasti. Lopetin koulun kesken ahdistuksen ja jännittämisen takia ja nyt olen vain "maannut" kämpillä noin puolivuotta. Mulla on siis masennusta, ahdistusta ja sosiaalista jännittämistä sen takia olenkin jäänyt kotiin kun tuntuu ettei pysty oikeen liikkumaan missään.. Käyn terapiassa ja mulla on lääkitys mutta en koe että oisin hyötynyt noista lääkkeistä mitä syön. Mun on niin helvetin vaikea kestää tätä yksinäisyyttä ja sitä että makaan vain kämpillä mutta jotenkin olen vain pudonnut johonkin kuiluun ja tuntuu että täältä on vaikea päästä pois. Se varmaan auttais että löytyis joku oikea lääke mikä auttais tuohon sosiaaliseen jännittämiseen koska se on tosiaan niin pahana ja sen takia jouduin sen koulunkin jättämään kesken. oisko täällä ketään kohtalotovereita jotka osais sanoa että mitkä lääkkeet on itselle auttanu? koen itseni niin arvottomaksi ja häpeän itseäni kun olen nykyään tälläinen! toivon että tää ahdistus helpottais joskus ja voisin mennä kouluun ja saisin taas kavereita joiden kanssa viettää aikaa. tällä hetkellä vain tuntuu että ei minusta ole mihinkään :(
olen nykyään niin yksinäinen
pläääää
26539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mene johonkin seurakunnan tilaisuuksiin.Hyväksyvät ihmiset sellaisina kun ovat ja eihän ole pakko edes jutella.Jeesus parantaa tämmösistäkin asioista. Et kadu jos menet.
Kannattaisi miettiä ennen kuin kirjoittaa tuollaisia kommentteja. Monien mielestä ne on epäkohteliaita (mukaan lukien itseni).
Olit siis jo opiskelemassa ammattiin. Kärsitkö jo perus-koulussa tai lukiossa noista ongelmista. Laukaisiko sen esiintymistilanteet, oletko mielestäsi mokannut? Älä hyvä ihminen häpeä ja koe alamittaisuutta ongelmiesi suhteen. Vastaavasta kärsii hyvin monet.
Sinun kannattaa puhua terapeutille, ettei nykyinen lääkitys auta. Jospa ne voidaan vaihtaa toiseen.
Jännittäminen ja sosiaaliset pelot eivät tee ihmisentä arvotonta.
Kyllä minäkin uskon että Taivaallinen isä näkee murheesi ja voi järjestää elämääsi.
Juu kärsin jo peruskoulussa jännittämisestä tai oikeestaan mua jännitti vaan kaikki esiintymiset jos piti vaikka lukea ääneen jotain niin heti alkoi sydän tykyttään kahta sataa ja ääni väriseen, monesti vain sanoin suoraan että en lue.. Mutta nykyään tuo sosiaalinen jännitys on mennyt todella pahaksi mun on tosi vaikea käydä kaupassa, nähä kavereita välillä jopa sukulaistenki näkeminen on vaikeaa. Eniten minua ahdistaa ja hävettää se kun mun pää alkaa täriseen kun jännitän niin paljon. Tämä on kyllä ikävä vaiva ja vetää itsetunnon ihan nolliin :/
Onko sinulla jotain traumoja taustalla? Onko sinua kiusattu kotona tai koulussa, esim. nolattu joskus tai kiinnitetty huomiota väärällä tavalla? Millaisia vanhempasi ovat, ovatko vaativia, ymmärtävätkö heikkoutta ja esim. ujoutta? Jos vanhempi ei kestä itsessään olevaa heikkoutta, niin hänen on vaikea kestää heikkoutta tai ujoutta myöskään muissa. Saattaa töksäyttää lapselleen pahasti. Terapeutin kanssa on hyvä puhua kaikesta.
Joo mulla on traumaattinen lapsuus. Iskä oli sekakäyttäjä ja äiti alkoholisti, molemmat on kuollu :( menneisyydestä nää mun ongelmat johtuukin..
Minulla oli myös hirveä jännittämisongelma peruskoulussa. Ihan hirveää kun piti lukea enkkua ja ruotsia lause tai pari. Kieli meni solmuun, punaselin, änkytin. Olisin ollut ihan hyvä oppilas, mutta uskalsin vastata vain parin sanan vastauksilla. Ja luokan edessä esittäminen oli jo sitä, että mitä osaat arvata.
Nyt voin jutella pienissä porukoissa ja antaa kommentteja jopa luentosaleissa.
Anna vain täristä. Ei maailma siihen kaadu, jos vaikka me arat kaatuisimmekin.
Se siinä on ongelma, että tekee niistä peloistaan ajatusten keksipisteen ja pyörii niissä koko ajan. Siitä tulee se stressi ja painajainen.
Mua vaan jotenki hävettää niin paljon se tärinä ja ajattelen koko ajan että mitä jos muut huomaa että tärisen.
Oletko muuten mies vai nainen?
Tuon tyyppiseen jännittämiseen toimii vallan hyvin ihan perus beetasalpaaja(probral)
Oon nainen ja joo syön propraalia mutta ei se ainakaan mulla auta siihen ahdistukseen ja pään tärinään mutta kyllä se jonku verran auttaa ettei tule hirveää paniikkikohtausta päälle kun käy esim kaupassa.
Mulla on itellä kahvikuppi neuroosi, eli ymmärrystä löytyy:)
Kaipaatko ystävää/jonkinlaista suhdetta jopa, mistä voidaan keskustella kahden kesken mitä se pitäisi sisällään, jos haluaisit tutustua?
Minulla ei oikeen ole sellaisia ystäviä joiden kans vois viettää aikaa ja tavata toisinaan, kuten ei naisystävääkään ja sellainen olisi toivottu. Ikäeroa on aika paljon, mutta jos ei haittais.
Voitais kai me jossakin jutella, mutta missä?
Saitko meiliosotteeni?
Kuulostaa ihan minulta. Minulla auttoi ratkaisevasti paroksetiini eli SSRI. Noin 1-2 viikkoa kun jaksoi kärsiä ahdistavia sivuvaikutuksia (niihin auttaa onneksi rauhottavat) niin alkoi auttaa. Oma annos 10-20mg, sinä varmaan tarvitsisit tuon 20 mg aluksi. Pitää poissa pahimmat jännitys-, masennus- ja paniikkioireet, ja mahdollistaa osa-aikaisen onnellisuuden.
Joo voisin kyllä ehdottaa lääkärille lääkkeen vaihtoa. Mulle on vaan kokeiltu jo kolmea lääkettä niin en tiedä alkaako ne mulle taas sitä vaihtamaan.
Jos näkisin että joku tärisee ja jännittää, niin en hämmästyisi ja ajattelisi pilkallisesti. Jos niin käy, niin voit hyvin vaikka sanoa, että minulla on tällainen taipumus jostain syystä.
Olet varmaan epävakaassa kodissa ja kasvuympäristössä saanut elää paljon jännityksessä. Oletko muuten voinut puhua sen terapeutin kanssa noista menneisyyden kokemuksista. Ja että kärsit yksinäisyyden ja orpouden tunteesta, kun vanhemmat ovat kuolleet. Koitko järkyttävänä vanhempien kuoleman ja tuliko ne yllätyksenä. Onko sinulla jokin konkreettinen tunne, että jotain pahaa voi sattua vai onko jännittäminen vain jotain epämääräistä.
Olisiko tällaisten asioiden pohtimisesta jotain apua.
Ei me olla terapiassa puhuttu paljoa noista menneistä asioista mutta oon sanonut sille tuosta yksinäisyyden tunteesta ja kaikista peloista mitä mulla on. molempien vanhempien kuolema tuli yllätyksenä ja äidin kuoleman näimme sisaruksieni kanssa kun se kuoli sairauskohtaukseen edessämme, siitä mulla on jäänyt hirveet traumat ja nään edelleen painajaisia tapahtumasta :(( ja siis tuo jännitys on vain sellaista sosiaalista jännitystä en vain pysty hallitseen sitä jännitystä ja tärinää. siis mulla saattaa läheistenkin ihmisten kanssa tulla jännittynyt olo vaikka ei olisi mitään jännitettävää. mikä ihme tähän voisi auttaa? :(
Mahdatko olla ihan oikeanlaisessa terapiassa? Tarvitsisit ihan kunnollista traumaterapiaa eikä mitään kevyttä keskustelua. Mitkään masennuslääkkeet ei ainakaan auta kun on kyse post traumaattisesta stressistä. Jännityksesi johtuu nimenomaan traumaattisista tapahtumista. Toivotan paljon voimia. Tämä elämä on niin epäreilua ja tuossa aiemmin ehdotettiin myös hengellistä apua. Olen samaa mieltä, että niistä piireistä voisit saada myös apua.
Itsellä täysin sama tilanne mukaan lukien tuon pään tärinä... se kun tietää viekä että joku näkee niin tekee asiasta vielä ahdistavamman :/ olen kyllä pakottanjt itseäni paljon eri tilanteisiin ja vähän helpottanutkin jo. Välillä kyllä vielä kävelykin ahdistaa. Jos huomaa että joku on takana niin alkaa mkettimään että näyttää tyhmältä kävellessään... siis ihan tyhmiä juttuja ja itsekin tiedostaa ettei sillä ole mitään väliä. Kuitenkaan pysty vaikuttamaan tähän ahdistukseen.
Koulu kärsii, ihmissuhteet kärsii... siltikään en ole vielä hakenut apua. En vain jotenkin pysty siihen, en halua leimautua varsinkaan kenenkään tuttuni edessä...
Mutta voimia siihenkin suuntaan! Kaipa me täällä jotenkin pärjätään.
Mulla on kans tuo että tuntuu että näyttää tyhmältä kävellessään! :D siis tää on niin helpottavaa kuulla et muillakin on samanlaisia oireita mitä mulla. Mutta suosittelen että haet apua koska se helpottaa tilannetta kun pääset puhumaan noista asioista
Sen verran jääräpää että tuskin tulee apua ainakaan lähiaikoina haettua, vaikka onhan se ikävää jos nuoruus menee enemmän tai vähemmän pilalle tämän takia.
Uskon että saan itsekin aika hyvin tätä hoidettua. Yhdessä vaiheessa olin erittäin ahdistunut joka päivä kun olin koulussa koulumatkat päälle. Joka päivä oli haaste, eikä kukaan tiennyt tästä minun lisäkseni. Lopulta paloin loppuun. Pidin silti kaiken sisälläni. En enää pystynyt mihinkään ja vanhemmat pistivät vain laiskuuden piikkiin.
Nyt kuitenkin pystyn jo tehdä normi puuhat ilman sen kummoisempaa ahdistuneisuutta. Välillä vanhat oireet pukkas pintaan mutta harvoin.
Johan tuli romaani, mutta tärkein pointti oli siis että kyllä tästä selviää! Tarpeeksi kun pakottaa itseään eri tilanteisiin kerta toisensa jälkeen niin se helpottuu. Itselläni meni kyllä parisen vuotta saada kunnon tulokska aikaiseksi mutta silti.
Tsemppiä:)
Niimpä, sitä kun haluais elää normaalia nuoren elämää, mutta kun on niin ahdistunut niin ei siihen kykene. Mullekki aina vaan sanotaan että "ottaisit itseä niskata kii eläkä vaan makaa siellä kämpillä" mut se on niin helppoa sanoa tollasta kun ei tiedä miltä se ahdistus ja paniikki tuntuu.. en kyllä ite pystyis pitämään kaikkea tätä sisälläni mua helpottaa tosi paljo ku saan puhua jonku kanssa. suosittelen oikeesti että sääki puhuisit jollekki sun läheiselle oon varma ettei ne tuomitse sua! Pitäis ittelläki koittaa mennä niihin ahdistaviin tilanteisiin mutta tuntuu etten vaan pysty ja pakoilen vain kaikkia asioita.
Ajan myötä helpottaa..kannattaa pysyä hengissä jos ei muuta niin siksi että kerran sitten huomaa että olikin tauko ahdistuksessa.
Vertaisryhmistä voi olla jopa enemmän apua kuin jostain hoitotädistä.
Voithan etsiä lähimmän mielenterveysyhdistyksen. Saatat yllättyä positiivisesti.
Älä anna periksi.
Joo toivotaan että nää oireet helpottais joskus! Ja en oo koskaan ollu itsetuhonen ku pelkään kuolemaa niin paljon, mutta kyllä musta tuntuu ettei tämmönen elämä oo elämisen arvosta..
Mistä päin suomea aloittaja on?
Mitä sä teet sillä tiedolla?