Minäkin oon epätoivoisesti koittanut saada erästä miestä pois mielestä. Varattuja ollaan kumpikin ja minulla vielä kolme pientä lasta. Mitään mahdollisuutta ei siis suhteeseen, joten unohtaminen ainut keino. Kuvittelin et vuoden vaihteessa unohtaisin tämän henkilön, mut aika on vain pahentanut ikävää. Lokakuussa tiet erkani, kahdesti on vilaukselta nähty sen jälkeen (ei edes moikattu) mut siltikään en unohda. Ikinä ei meillä mitään suhdetta ollutkaan, minä vain rakastuin korvia myöten. Kai tämä tunne pian katoaa. Syö vaan hirveästi suhdetta omaan mieheeni, koska kaikki läheisyys jne on vaikeaa hänen kanssaan. Ihan hullua et tuntuu et petän tätä ihastusta kun rakastelen oman aviomieheni kanssa. Miehelleni oon ollu rehellinen tunteistani ja tämä on meidän yhteinen taistelu, jossa katsotaan elämää pitkällä tähtäimellä...uskotaan kumpikin et meidän suhde saadaan vielä kuntoon ja niin on valtava tahto.
tuskaJaIkävä
eiJaksaKohtaEnää
4265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kannattaa ajan kanssa katsoa mitä tapahtuu. Itse suren lähinnä sitä, että eron myötä en usko ketään sopivaa enää löytäväni. Kaikki ne, jotka vaikuttavat fiksuilta ja mukavilta ovat varattuja tai sitten, jos ihastun johonkin niin haluaa pysyä sinkkuna tai on jotain naistenmiehiä tai tunteet yksipuolisia. No, onhan se tietty tosiasia, että myös miehiä eroaa liitoistaan. Olen tosin kuullut, että hyvät viedään nopeasti ja perustavat pian uuden parisuhteen.
Osaatteko muuten neuvoa, mistä deittipalvelusta tms. parhaiten löytäisi treffailukumppaneita, jotka eivät ole pelkän seksin perässä? Entä missä liikkuen ihan irl?
Miehet eroaa vaan niinettä niillä on uusi nainenjo katsottuna. Naisilla on sitten sitä itsensä etsimistä jne.
Ei kaikki miehet eroa noin ja toisaalta jossakin vaiheessahan se mieskin sitten sen uuden kumppanin katsoo. Samoin ei kaikki naiset etsi itseään.
Aviomieheni kans hankalaa ollu jo kauan aikaa, koska itse eronnut vl yhteisöstä ja mies yhä siinä. Parempaa aviomiestä ei vois olla, kunnollinen kaikin puolin, mut itselle hyvin vaikeaa kun arvomaailmat ei enää ihan kohtaa. Jospa kaikki tottuis uuteen tilanteeseen. Itse arvistqn suuresti yhteisöä, olen hyvin kiitollinen et olen elänyt siinä lapsuuden ja nuoruuden ja säästynyt monilta asioilta. Mut kyl se syö aika paljon liittoa, kun esim su toinen lähtis seuroihin lasten kans ja itse jää yksin kotiin jne... Tuntee olonsa aika mustalampaaksi kotonaan.