Joonas Purnu kirjoittaa v. 1900:
"Pysykää Kristuksen opissa, se on Kristuksen laissa, ja kärsikää toinen toistanne rakkaudessa, ja anteeksi antakaa toinen toisillenne. Ja kantakaa toinen toisenne kuormaa, ja niin Kristuksen lakia täyttäkää, ja jatkakaa sovintosaarnaa eteenkinpäin, jonka Herra itse säätänyt on. Tehkää työtä sen päälle, että Herran seurakunta koossa pysyy, ja katsokaa perään, ettei Herran laumaa hajoittaa saa. Ja saarnatkaa parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikkialla. Se on Jeesuksen oma käsky."
Samassa kirjeessä hän sanoo Erkki-Antista (joka viimeisinä vuosinaan toimi Raattamaata ja muita uskollisia saarnaajia vastaan):
"Ja nyt on Erkki-Antti muuttanut majansa ja päättänyt työnsä, ja vissiin me uskomme, että ne ovat yhteen tulleet Laestadiuksen, Raattamaan ja Takkisvainajan ja muitten pyhäin kanssa."
Olisiko aihetta meidän kaikkien tänä aikana ottaa vaarin näistä opetuksista??
Että vaikka olisimme jostakin asioista eri mieltä, että kuitenkin voisimme istua rukoushuoneella vierekkäin, ja anteeksi antavalla sydämmellä toinen toistamme kantaa??
"Pysykää Kristuksen opissa, se on Kristuksen laissa, ja kärsikää toinen toistanne rakkaudessa, ja anteeksi antakaa toinen toisillenne. Ja kantakaa toinen toisenne kuormaa, ja niin Kristuksen lakia täyttäkää, ja jatkakaa sovintosaarnaa eteenkinpäin, jonka Herra itse säätänyt on. Tehkää työtä sen päälle, että Herran seurakunta koossa pysyy, ja katsokaa perään, ettei Herran laumaa hajoittaa saa. Ja saarnatkaa parannusta ja syntein anteeksi antamusta kaikkialla. Se on Jeesuksen oma käsky."
Samassa kirjeessä hän sanoo Erkki-Antista (joka viimeisinä vuosinaan toimi Raattamaata ja muita uskollisia saarnaajia vastaan):
"Ja nyt on Erkki-Antti muuttanut majansa ja päättänyt työnsä, ja vissiin me uskomme, että ne ovat yhteen tulleet Laestadiuksen, Raattamaan ja Takkisvainajan ja muitten pyhäin kanssa."
Olisiko aihetta meidän kaikkien tänä aikana ottaa vaarin näistä opetuksista??
Että vaikka olisimme jostakin asioista eri mieltä, että kuitenkin voisimme istua rukoushuoneella vierekkäin, ja anteeksi antavalla sydämmellä toinen toistamme kantaa??
Vastaukset 45
Vanhimmat
Lakihenkiset ovat ratkaisunsa tehneet jo 1990 luvulla, ryhtyessään erottamaan Kristuksen todistajia lähetystoimesta. LIsäksi valehtelemalla kateedereilta heidän päälleen, on heidät irroitettu myöskin seurakunnan lakiehnkisten luottamuksesta.
Vapaakirkkoisia ja evankelisluterilaisia rinnakkain samassa seurakunnassa, ja kateedereilta panettelevat huutava evankelisluterilaisille kurkut suorina, eriseurainen eriseurainen. Tämä yhteinen tie on loppuun käyty nyt.
Milläs istut vierekkäin jos eräät ei ruksalle tule?
"näkymättömissä"
.
Olisiko pitänyt ottaa huomioon ,asioiden suunta jo 20 vuottasitten ,koska
olen niin paljon pahaa puhetta kuullut ,niistä Rakkaista lähetys miehistä ,
'jotka sitten kylmä kiskoisesti erotettiin 1998,. Joku sanoo Suuri puu
. Muttei ole huomiotu mitenkään NIITÄ PUITA JOTKA SUORITTI NET.
Ei koskaan ole vika yhdessä osapuolessa ,kyllä aina on kaksi syyssä .
Olkonna se sitten RUOTSI, -- SUOMI...LV:t - tavis. Nyt nimittäin LV:t ei ole
oikeassa , sen voitte uskoa kerralla , En sano paremmin. ...
Erohan tulee siinä, että oikeamieliset kristityt tekevät parannusta vioistaan. Se synti mikä on julkisesti tehty pitää myös julkisesti sovittaa. Niin tarvisi sinunkin kaikista rakkauden rikkeistä ja pahan puhumisista julkisesti parannusta tehdä.
Milloinkohan Erkki-Antti kuoli ?
Muistanko väärin ?
2. Lokakuuta 1900.
Tähän ,minun on toistaiseksi ,uskominen ,kun en löytänyt ,kuin vanhan ,
Ekik .Anders Anderssonin kirjen 8. 6-1900. .
Ja 22.7 -1900 meille Tutulta mieheltä Veljenne V.Appelqvist.
-Ruokoilkaa minun puolesta,edestä. heikko veljenne.
.
J.Purnu .. Gällivare 14.11-1900 ,A.Hämälle , Hän kirjoittaa tässä aluksi niin
yksityisesti ,etten rohkene jäljentää. Kun olet ottanut vaarin Suomen kristil-
lisyyden olennennosta ja johtavista jäsenistä. yms. Niinkuin Raamattu todistaa
sillä työ tekijänsä kaunistaa. . Joka näkyy siitä :kun Jeesus tuli tänne maanpääle
.
kun Jeesus antoi itsensä ympärileikata ja antoi itsensä Lain alle , niin Hän varsin
8,pv ympäri leikattiin ,niin tuli ihmisten kaltaiseksi. ,että Hän ne lunastaisi.
JOTKA LAIN ALLA OVAT ,Alensi itsensä , otti Orjan muodon päällensä , kärsi Ristiä
kuolemaan asti ja vahvisti ne lupaukset mitä ennen isille luvattu oli ,jonka Hän kuolemalaan vahvisti ,joka näkyy selkeästi ,että Hänen työnsä kauniisti Hänet
että nyt istuu Isään JUMALAN oikealla kädellä Isän Jumalan kunniaksi. Niin myös
kaikkien Apostolien ,joidenka työ kaunistaa heitä. Että he ovat oman henkensä
ennen antaneet ennekuin he työtään ovat heittäneet ,,, Niin vain Johannes sai
elää luonnollisen kuolemaan miltei 100 voutiaaksi. ,,,
.
Sen tähden Rakkaat veljet sisaret, olkaa vähän aikaa kärsivälliset murheessa ja
toivossa sangen iloiset . jonka päälle sanon ,mitä Johannes on kirjoittanut , kun hän sanoo näin : "Älkää ihmetelkö ,minun veljeni ,koska maailma teitä vihaa , siitä me tiedämme ,että me olemme kuolemasta elämään siirretty , että me rakastame
veljiä ;joka ei veljeänsä rakasta , niin hän viihaa veljeänsä ,ja joka veljeänsä vihaa,
hän on murhaaja Ja te tiedätte ,ettei yksikään murhaaja pääse ,Iankkaiseen elämään
ja siitä me tunnemme Rakkuden ,että Hän on pannut henkensä edestämme. . .
.
...Ja teidän kristillisyys on sdistynyt ja kasvanut Apostilisen kristillisyydenkanssa kaikesa esimerkissä, ,sekä vastoin käymisessä ja koettelemuksisa , niikuin
Apostolien aikana ,jonka päälle minä vielä sanon ,että älkä hämmästykö kamppausten Riitoja ,jotka näkyvät olleen ,Apostolien aikana , josta Paavali kirjoittaa , kun hän sanoo ,että sentähden pitää teidänseurasanne riitoja oleman
ja eripuraisuutta ja eriseuroja että ne ,jotka koetellut ovat ,ne ilmoitettaisiin ..
.
Pysykää siinä opissa ,josta te elämän ja hengen saaneet olette loukkaamatta itseänne esikoisten seurakuntaa vastaan , jotka eivät loukkaantuneet esikois-
ten nimityksestä ja vanhimmista. Vaan pitävät vanhimmat kalliina ja kaksikertaisessa kunniassa ,joka sanassa ja opissa työtä tehneet ovat, . ,
.
....Se on vain helppo kun he ovat kunnolla asita hoitaneet ,nyt vain ei ole niin,koska
olemme jo 20 vuotta kärsineet pahoin puhutusta Jumakan sanasta ,ja ylikin .
Jos tämä vielä jatkuu ,niin pahaa on menossa .Tässä tule se seikka Että he ei ole hyvin halliinneet . Johonka 1900 aikakaudella vielä verrannoksi 1996 -2016. sekä
muutampi vuosia jo aikaisemmin ,uskokaa jo hyvät ihmiset että tarpeen on ottaa
asioista visusti vaarin. tämä liitetään edelleen siihen taisteluun ,josta olen jo
aikaisemmin kirjoittanut eli RB ,elää, EH, OS:ovat kuollet , mutta he ovat elämässä
muistoissamme ,SEkä Paratiisissa, , , ...
.
Jatkan
Sun ulosanti on niin paskaa, ettei siitä pysty edes arvioimaan, oletko järjissäsi vai et..
Jollei saa suollettua, tuon selvempää tekstiä, niin kannattaisi jättää koko kirjoittaminen väliin.
Niin kuin J:Purnun kirjeessä oli ,että vanhimmat oli tehnet ja hyvin Hallineet se on'
helppo uskoa ,täältä SILLOIN n.1900 ja kun lähetys alkoi Suomeen 1902 , 1903 ja niin
poispäin , ja sen seurakunnan , johonka te ,ja me tulleet olemme täässä meidän aikakaudella ,joka on ensimmäinen meidän päivinämme , jossa LLL: kantaa sen Vanhimman nimen kuin Apostolein aikana :Hän rupesi HERRAN käskystä tekemään työtä Ruotsin Lapin korvessa . , josta tämä hengellinen Liike on levinnyt, itään-- ,etelään, länteen ja pohjoiseen ... ,
.
Samoin Apostolien aikana Ja Joonas PURNU kirjoittaa että he näkevät Apostolien aikana , ollut muutamia virallisia pappeja uskolle kuuliaisia ,kuin meidänkin ainaka mutta en mie tiedä kuinka smonta pappia on ollut Jeesusta puolistamassa , kun
Jeesus tapettiin ,tahi kun Pietari , Tai moni muu Apostoli tahi apostoli Paavali .
Tai Luther, silloinkun Wormisin Oppineienden keskellä oli , Tai kuinka monta Pappia on Jeesuksen opin tähden tapettu . Mutta sen JP ;tietää että voimallisesti on kielletty ,että ei saa JEESUKSEN nimeen opettaa, .
.
ja papit ovat voimallisesti määränsä pitänet , että me Maallikot ja yksinkertaiset
olemme voimmallisesti saarnannet parannusta ja syntien anteeksi antamista
kaikille , .Sen tähden on meuillä niin vähän luottamusta niihin Pappismiehiin , sillä
me nyt näemme meidän aikamme ,kuinka harvoja pappismiehiä on, jotka tahtovat
yksimielisesti maallikon kansa rakentaa HERRAN seurakuntaa ja pysyä hengen
yhteydessä ja tulla pilkattavaksi Jeesuksen nimen tähden kuin HERRAN seurakunta , ja sentähden ei meillä ole luottamusta kuin siihen seurakuntaan , jonka sisälle olemme tulleet siitä verisestä ovesta, joka on kaikkien meidän Äiti ,Apostólinsanan mukaan , Jonka päälle moinä sanon että Äiti on Raamattuin jälkeen JUMALAN seurakunta Joka kutsutaan Pyhän Hengen saaneeksi seurakunnaksi . Jonka JEESUS on Rakentanut maan päälle Elävistä Kivistä ja pessyt ne omalla Verellänsä puhtaaksi ja pyhittänyt Pyhällä Hengellä ja sentähden kutsutaan se pyhäksi seurakunnaksi .
.
Kyllä te itse ymmärrätte , niin kauankuin me pysymme lapsena esikoisten seurakunnan helmassa ,niin seurakunta ei hylkää lapsiaan kaikkinaisten vikain tähden ,eikä ylkä hylkää morsiantaan kaikkinaisten syitten tähden jonka päälle JP;sanoo ,että älkää lapsiraukat riidelkö tiellä (tienpäällä ) ,ei tavaran päältä
eikä perinnönpäältä , SILLÄ LASTEN ON PERINTÖ .
.
Kyllä olette Lukeneet mitä Jeesus on sanonut opetuslapsilleen , jotka rupesi Riitelemään tien päällä, ,muistattehan mitä Hän non puhunut Lapsista ,,Pysykää
Kristuksen laissa ,sillä tarkoitan Kristuksen opissa ,,niin ei se Hänen opetus lapisi ole ,joka ei pysy Kristuksen opissa . Ja kärsikää toinen toistanne ja Anteeksi antakaa ja kantakaa toistenne kuormia ja niin Kristuksen läkia täyttäkää!.
Sinun sanasi on sitä samaa ,kaskun et varmaan huomaa että Joonasta sinä' haukut
etkä minua ,no olihan siinä vähän minun kin sanoja mutta ne on reilusti erotettu
jos noin viisas haluaa ,
ja sinun käytös niin huonoa, että olisi syytä mennä itseesi
Nimimerkki, "pyhät häväistyy", on oikeassa. Niinhän me teemmekin. Et varmaan arvaakaan, kuinka moni sellainen, joka ei halua tähän sakramenttivouhotukseen mukaan, istuu hyvinkin lähelläsi seurapenkissä.
Jeesushan itsekin opettaa, että kuunnelkaa myös lain opettajia ja noudattakaa heidän neuvojaankin, (silloin kun ne ovat Jumalan Sanan mukaisia), mutta älkää eläkö heidän tavoin.
Meidän ei tule ottaa esim. oppia siitä itsekkyydestä ja uppiniskaisuudesta, jolla tätä sakramenttiasiaa ajetaan. Tässä tapahtuu niin kuin Paavali sanoo siitä, kun Mooseksen uskoiset vaativat ympärileikkausta: "...sillä eivät he itsekään lakia pidä, vaan pyytävät omaa vanhurskauttaan vahvistaa, että saisivat kerskata..."
Toiseksi meidän ei tule ottaa oppia siitä kylmyydestä ja välinpitämättömyydestä, jolla sakramentti-intoilijat suhtautuvat lähimmäisiin ja epävarmoihin kristittyihin, puhumattakaan niihin, joita Jumala on saanut puhutella ja jotka kaipaavat Jumalan Sanaa. On aivan kauhistuttavaa, kun jollekin etsivälle sielulle aletaan puhumaan siitä, miten paljon parempia me olemme, kun me emme edes voi osallistua syntisten kanssa samalle ehtoolliselle. (Siinähän haisee keiturin haju aivan neljänneksen päähän, sanoisi LLL.)
Lähetystyön keskeyttäminen Inkeriin on aivan pohjanoteeraus. Siihen ei pidä missään nimessä mukautua.
Tilalle tulee sitten kieltoja kynttilöiden polttamisesta. Niille ei kannata korvaansa lotkauttaa, mutta ei kristitty suhtaudu muutenkaan kynttilöihin mitenkään jumaloiden niitä.
Jne.
Kun tästä kynttilän polttamis kiellosta nyt taas tuntuu olevan paljon puhetta, voitko hieman avata asiaa. Keneltä tämä kynttiläneuvo on peräisin ja millä sanoilla se on annettu? Ettei taas mene oman asian ajamiseksi itse keksityillä jutuilla?
Kyllä Asia oli ilmeisesti niin. että sekin tuli ruokattomien LV;t taholta , siitä alettiin
puhumaan jo pyhäin mieten päiväin tienoilla, , ja jatkettiin itsepäsyyspäivan aikaan
Jouluna ,Uutena-vuonna , Loppiaisena ,ja sanat olivat siihen suuntaan että ei menisi
vainajien palvontaan ,ja sellaisiin asioihin ..
.
Mutte itse voivat lukea Katolisen kirkon Raamattua ,ja niuhottaa siinä olevat
asiat , olisiko näin en tiedä ,paljon kun kuulee voin olla ymmällä siksi.
Kun tälläisiä asioita tulee esiin voin jotenekin ymmärtää saarnattuja syntejä .
1900, --1939--- ja myöhemminkin , niissä on vieläpä palkjon sellaisia syntejä
jotka ei koskaan ole JUMALAN määrityksessä ollutkaan , mieti..
Eli ei ole mitään ensikäden tietoa, vain arvauksia. Ei kannata arvausten perusteella vielä syytellä.
Kyllä sieltä neuvoja on tullut ,minä en vain sano niitä miksikään siksi ,etten tunnusta
LV;t (lue Lapin veikot) en siksi että olisin jotain tietämässä , van siksi että tänne tuli
tietua jo UR:lle ja mitä sieltä on herunut ,sen olien tiedoski pannaut. vaikka olennki
sitä mieltä että jokainen voi tehdä asit kuten haluaa . se on sellaista soopaa kuin
1900 paikkeilla oli yhtä sun toista,kuten Maalatut talot ,Maalatureet,Tapetit seinis
PEILI, Matot lattialla. Autot , M-pyörä. sun muut .
.
Jos kiinnostaa ottaa selvää. Minä olen EI SEPRISTI; enkä koskaan kannate enää näitä LV:t.
Mistähän näistä maalatuista taloista, maalatuista reistä, tapeteista seinissä, peilistä, matoista lattialla, autoista, mopoista sun muiden sellaisten syntinä pitämisestä voisi lukea? Olen kyllä kiinnostunut. Muistaakseni rovasti jossain saarnassa muistuttaa maalatuista reistä mutta muista en tiedä. Mielestäni on muuten varsin ikävää kutsua muita halventavilla nimillä niinkun sinäkin kutsut lapin vanhimpia lapin veikoiksi. Enhän minäkään sinua Teurastajaksi kutsu vaikka kuinka en sinun mielipiteistäsi pitäisikään. Ei siis pidä mennä henkilökohtaisuuksiin ainakaan jos kristittynä itseään pitää. Suruttomat nyt sitten päästävätkin suustaan mitä sattuu ilman suodatinta.
Olen tästä kirjoittanut nennenkin mutta en arvannut että löytyy vielä selaoinen joka ei ole kuullutkaan, on niistä niistä on ainakin 15, kun ne oteaan listaan , tässä taannoin ,heiltä kysyttiin radiosta ,kun se Lahden seudulla,oli 1992 pois synt,luettelosta eli minunkin eräs Tiukka LLL:n oli jo ottanut -92 juhannuksena
päydän kulmalle ,,niin tästä 2013 ,UR: kysyi nyky LV;t miten se on onko se synti ..
Het vastaa on ,on .
.
Tuosta LV;t nimestä ,olen kohta 8 v.kirjoittanut Että he voi Hävittää EH.OS RB.
mutta heitä pitäisi sinun mukaan läplättää, ,minä olen käynyt yhden miehen sotaa
ja sinun kin on se ymmärrettävä .niin ,että heillä on Jumala samoin kuin sinulla ja minulla tee siitä rätinkit , Paljon olisi sanomista ,mutta mitä se hyödyttää jos
son' olet rokotettu LV:t rokotteella, ei mitään.
Oespa kauhiaa istua tuon teutan kanssa seurapenkisä kahestaan, ja se rupiais oikein poriseen. Muuta puhujaa ei ennää tarttis.
Ymmärrän,kunnioitan sinua teuta vaikka ulosantiasi on vaikea tulkita ja ymmärtää..Kun katson avoimin silmin ja neutraalisti tämänkin liikkeen historiaa totean että pieleen on mennyt ennenkin,miksei tänäkin päivänä.
Tiedottaminen on aina tosi tärkeää.Seurakunta on se joka sanoo sen viimeisen sanan,ei liikkeen johto.Ei saarnaajakaan voi pitää saarnaansa itsestäänselvyytenä,jos pitäisi olisi hän muuttunut jumalaksi Jumalan paikalle.
Luurankoja on historin valossa niin että on työ ja tuska pidellä sitä kaapinovea kiinni.
Mutta kaikki unohtuu,katoaa kun elävän uskon saa omalle kohdalleen.Menneille emme mitään voi mutta oppia niistä pitää.
Tässä ote viime joululta Gunnar Persäterin saarnasta:
"Nyt on niin, kun nyt näemme ympärillemme, emme ainoastaan joulun aikana. Mistä löytyy lohdutus? Täältä Siinain vuorelta. Mistä yritetään, siitä huolimatta, että se on niin vakavaa Niin on sellaisia, jotka kiipeävät sille vuorelle. Ja sytytetään kynttilä. Ja se merkitsee niin kovin paljon, koska Kristus on siinä valossa. Se on niin mahtava symbolinen asia.
Kyllä me kristitytkin voimme jonkun kynttilän sytyttää. Mutta jos alamme jotain kristillistä siihen panemaan, että me kynttilän sytytämme, silloin me alamme kiipeämään tälle vuorelle. Ettei olisi tällaisia asioita. Minua on pelottanut, olen sanonut sen jonkun kerran aikaisemminkin, kun tulee joihinkin koteihin, niin ikoni roikkuu. On käyty italiassa. Siinä on niin kaunis kuva neitsyt Mariasta ja poikalapsesta. Mitä sen takana on? Onko se jotain sellaista, jota meillä tulee olla, kun paavi opettaa, paavi opettaa myös meidän luterilaisessa kirkossamme, että jos seisot sitä katselemassa, saat saman armon kuin Jumalan sanasta. Epäjumalankuva. Onko sinulla oikeus pitää se seinälläsi? Ota se alas. Siinä ei ole mitään pyhyyttä. Voit hyvin sen heittää menemään. Ettei tällainen pääsisi tulemaan sisälle meidän pariin, mitä se sitten olisikaan, vaan että sen sijaan katsoisimme Siinain vuorta niin, että se saisi herättää."
TUO ON SE KOHTA MINKÄ TAKIA NÄMÄ SIINAIN VUORELLE KIIPEILIJÄT SIITÄ KYNTTILÄSTÄ NIIN VOUHKAA!!
Ja niinkuin näette. Siinä sanotaan: "kyllä me kristitytkin voimme jonkun kynttilän sytyttää, mutta jos..."
Eli taas he vääristelevät lapinvanhinten saarnaa!!!!
Tuotahan ne tekeevät,kah ko eivät oo kuunnelleet vuosiin lapinlähetystä/saarnoja niin nämäkin neuvot ovat kuuluneet kuuroille korville!
Tuoko on se kohta, vai onko annettu lisäksi muita neuvoja kynttilän polttamisesta?
Ja ei neitsyt Marian kuvan pitäminen seinällä ole epäjumalanpalvelusta, vaikka en itse sitä siellä haluaisikaan pitää. Kirkossakin on alttaritauluja. Eivät ne syntiä ole.
Ei olekkaan, jollei sitä pidä sen suuremmassa arvossa hengellisesti, kuin vaikkapa auto julistetta.
Muuta kynttilään liittyvää kohtaa kenenkään saarnassa ei viime jouluna ollut!
Sinänsä on hyvä, että paikkansapitämätön tieto oikaistaan. Siis jos tämä annettu tieto on tässä asiassa Lapin vanhimpien viimeinen sana. Väärää todistusta ei kristitty saa kenestäkään antaa. Sen takia täällä keskustellaan että asiat selkiintyvät ja puhuisimme faktapohjalta, oli kysymyksessä sitten separatisti tai kirkollinen.
Olen kuullut myös ruokajonossa laulamisesta, että viime joulunakin Jellivaarassa olisi ruokajonossa laulettu. Silminnäkijätodistus on asiasta, ainakin yhden.
Nämä epätiedot, jos niitä on, ne pitää perata pois.
Kyllä on näpertelyä ja pilkunnussimista tuo touhunne jostain mitättömistä esineistä.
Häärreguud heräkkää,minulla on tauluja ja poltan kynttilöitä milloin haluan mutta ei niillä minun uskolleni ole mitään merkitystä.Mikään ulkoinen esine tai esineettä oleminen ei todista yhtään mitään.Jos joku palvoo esinettä johon en kyllä usko mutta siihen uskon että monet palvovat ihmistä tai ihmisiä.
Ei näytä kiroamisellakaan ja hävyttömyyksien puhumisella olla uskollesi mitään väliä. Kyllä kristityn kielenkäytön Jeesuksen esimerkin mukaan tulee myös olla soveliasta.
Pyhä Henki nuhtelee samoin, ajasta aikaan. Englannissa John Wiclif saarnasi kynttilöiden polttoa vastaan, 1300-luvulla, sanoi että ne olisi tarpeellisemmat köyhän kotona kuin kirkossa.
Siihen aikaan oli köyhyyttä, hyvät ystävät. Kynttilät käsittääkseni olivat ylellisyyttä niihin aikoihin.
Ai ny ei o?
No ei todella. Kynttilä on sikahalpaa.
John, Wycliff oli , Occamilaisen seuraaja , Niitä ensimmäisiä Uskonpuhdistajia .
syntyi n.1320,,kuoli 31.12.-1384. Luther worthissa, Leicestershiressä. .
Tuli 1344 Oxfordiin , Sai herätteitä >Occamiin kriittisetä filosofiasta , Syventyi Raamattuun ja lakitieteeseen . ToimiTeologian prfessorina Oxfordiissa ,Ja sen ohella Pappina 1361 ,Puolusti useissa terävissä kirjoituksis a("De civili Dominio "),1376-1377.
Kansallisia Oikeuksia paavin valtavaati muksia vastaan ja arvosteli ankarasti, katolista papistoa, vaatienkirkon omaisuuden peruutamista .
.
Voimakkailla saarnoilla sai paljon kannattajia , mutta 1377, paavi tuomitsi hänen mielipiteensä vääräksi . Kansallisesta kirkkopolitikosta tuli kirkollinen vastustus mies. , joka latinalasissa teoksissa ("Pyhän raamatun totuudesta ") "Kirkosta"
"paavinvallasta ", "Kuninkaan vallasta ", 1378- 1379 )hyökkäsi ROOMAN Kirkkon
periaatteita vastaan ,vedoten Raanatun ilmoitukseen ja Augustinuksen Armo-oppiin
Kerjäläis munkit asettuivat ,häntä vastaan ja aloittivat kiivaan Kiihotustyön kautta .
.
Englannin , jolloin J:Wyclfftistä tuli Uskonnollinen uudistaja ,Hänen johdolla toimitetiin v,desta 1380 alkaen Englenniksi > Wulkataan perustuva Raamatun käännös , josta tuli engl.kirjakielen perusta, , lisäksi Wycliff lähetti maahan kieltviä
saarnaajia (>Lollarfit ), jotka tiomivat Wycliff :n edustamassa Hengessä,, Asettaessa
sijalle opin Kristuksenn henkisestä läsnäolosta ehtoollisessa hän vastusti Katolista muuttumisoppia , pyhimysten palpalvontaa ,Selipaattia ja keskiaikaisen hurskaus-
elämää ,sekä Hierarkkiaa ja paaviutta .
.
Ja esitteli oman uskonkäsityksensä ,jonka keskuksena olivat opit Raamatun arvovalasta ,pelastuksesta yksinomaan Armosta uskon kautta sekä valittujen
muodostamasta kirkosta . Kun 1381 syttyi suuri talonpoikaiskapina , syyttivät Wycliff siitä ,ja monet varmastikin Ylimykset luopuivat hänestä. . Wycliff Kutsuttiin nvastaamaan opistaan , mutta Wycliff pysyi lujasti kannallaan eikä hä-
neen uskallettu kajota , Hän vetätyoi yliopistolta ja asettui palkkapitäjäänsä' Lutterwoodin n,Lähettäen sieltä käsin kirjallisia teoksia vasta Hänen kuoltuaan
hönen kaNNATTAJIAAN alettiin vainota. Konstanssin kirkolliskokous 1415.
Tuomitsi Wycliff ja Huss, Harhaoppisiksi .
.
Asiat kulki ja moilemmat kaivettiinhaudasta 1428, ja poltettiin, näistä
kirjoitettu 36 nidettä valikoima "selekt english Works." ..
Kyllä olis LLL heittäny kynttilät ja päreet vek jos olis sähkö valoa saanu.valtiokirkossa ei ehkä määräämis oikeutta,siellä varmaan palais kynttilät
Kyllä kristitty voi jonkun kynttilän sytyttää, mutta jos alamme siihen jotain kristillistä panemaan , että sytytämme kynttilän niin silloin alamme kiipeämään Siinain vuorelle ( noin vapaasti lainattuna)
Eikö rukoushuoneella seurojen yhteydessä poltettavat kynttilät saarnastuolissa ole juuri tätä kristillistä ?. Sähkövalothan ovat nykyisin jokaisessa rukoushuoneessa. Siis GP:n kuvaamaa Siinainvuorelle kiipeämistä ?
Julmustikin on muisto vain Gällivaren vanhalta rukoushuoneelta.
Moniäänistä norjalaisten lauluakaan ei taida enää kuulua ruokajonossa ? Ehkä siellä joku kirkollinen vielä saattaa vähän veisata, mutta loppu lähenee.
Persäter on lopettanut vanhan lapin tavan että kynttilä paloi saarnatuolissa. Samaa on hänen hengenheimolaisensa ajaneet täällä Suomessakin. Eikä lueta isämeitää ääneen. Tämä on kaikki puhdasta omanvanhurskauden sontaa jolla nyt sitten puhdistetaan kristillisyyttä.
Sehän jäi kesken kun kun Gunnar Jönsson ja sen aikaiset vanhimmat teilasivat tuon hengen. Jönssonin vastustaja ja myyräntyöntekijä, JP eli GP:n isä, sai kuin saikin poikansa saarnaajaksi ja nyt viedään kristillisyyden puhdistus loppuun. Kaikki "kirkolliset" tavat pois, eli mm. nuo edellä mainitut. Voi tätä hulluutta!
Ja nyt vasta on varsinainen valkeus lapissa ilmestynyt, milläpä muulla oikeudella voitaisiin vanhoja käytäntöjä muuttaa? Parempaa on nyt tarjolla ja omavanhurskaisiin, tietämättömiin seurakuntalaisiin ja vallanhaluisiin saarnaajiin tämä uppoaa hyvin.
Se kynttilän poltto saarnapöydällä ei ole mikään lapin vanha tapa,tai on jos on siltä ajalta kun ei ollut sähjöä.Kyllä se on tullut jonkun uudismielisen toimesta.Ehkä GJ tai vastaava jonka ei tarvinnut edellä olleiden opetuksia kuulla.Sieltä ne alkoi urut,syntymäpäivät,nimipäivät,valokuvat ym joita vastaan ennen saarnattiin.LLL saarnaa että maailman lapsilla on monta juhlapäivää,syntymäpäivä,nimipäivä,naimisenpäivä jne....
Leeviläisten puhdasta oppia... Ei ole mihinkään muuttunut.
Onko kukaan ajatellut miksi gp on sen lopettanut ,lasken sen samaan kate-
korian kuin Pyhän Hengen häviämiseen 1998 jälkeen ,heidän tekonsa olikin
niin ruma ,,sen jälkeen on kummallisuuksia tuotu jatkuvasti , eikä ole asia
puolella ,muta tehtävää kuin metkoista asioista on tehty verukkeita ..
.
Kaikkiin sellaisiin ,ettei havattaisi enää missä mennään , siihen katekoriaan
kuuluu kaikki huudot , Kuoro kiellot , jopa uskominenkin on kielletty MIKSI.
Juuri siksi ettei havaittaisi ,että heillä ei ole enää todellista PH: n Voimaa.
Kynttilä erimuodoissa ,on yksi samanlainen teko ,joka ronkkaisee ihmistä.
Et ole tietoinen koko asiasta , oikaisen vähän ,Puhdasta oppia ?
Sana on vain heidän sanomansa , se ei voi olla ihmisen sanaa
ei missään nimessä , vaan kaikki pitää lähteä Jumalan sanasta.
Vanha tapa on ollut että kynttilä palaa saarnaspöydällä, ajalla ennen sähkövaloa.
Sähkävalot mikrofoni ja kynttilät on syntiä.
Pimeys salittua separastien keskuudessa.
Aivan pölöä sakkia koko poppoo.
"Pysykää Kristuksen opissa"
Otamme Sakramentit kirkolta niin kauan kuin saamme. - Raattamaa
Nyt nykyinen toiminta katkaisee sakramenttiyhteyden kirkkoon. Selkeä opillinen ja vakava asia. Pyhä Henki toimii sanan kanssa, näitä ei saa irroittaa toisistaa.
Näin vakava "neuvo" vaatii selvän kirjoitetun raamatun sanan.
Luther kirjoittaa paljon ettei ole ollut kirkkoisää joka ei ole erehtynyt,
ja näkee tämän seurakunnan koetuksena; luotetaanko Jumalan sanaan tai ihmisiin.
Se voi olla myös niinkin että huomaa vain ne synnit toisissa jotka näkyvät päällepäin,mutta esim.sydämmen kovuus itsellä on tuntemattomana.
"duuva"
.
Yleensä, mikä näkyy päälle ei ole synti lainkaan , koska minä en hyväksy
jonkin laitteen nimittämistä synniksi ,Jos sen joku määrittele synniksi niin
JUMALA ,ja hänellä on Enkeleitä ilmoittamaan ,,kuten Marialle JEESUKSEN
syntymästä ,vaikka se ei ollut synti. mutta se oli synnin pois ottoa varten .
.
Jumala/ Jeesus Teki Mooseksen Orjuuden vapauttajaksi ,ja Johtajaksi 1447.
eKr. ja määreäri hänen Kirjoittaa Raamattu , sen Saneli PH: sen kirjoitus aika
n,7 vuotta ,,Hän teki myös valoisina aikoina kaikki JOHTAJAN TOIMIA.
ja kirjoitti iltayöt siihen asti kun nukahti , Monasti aamulla hänet herätettiin
ruokailemaan ,ja monasti ensimmäinen tuomittava sai odottaa kotvan.
.
En hyväksy myöskkäään saarnattua syntiä ,sillä ei se mikän synti ole ,ihmismääritys
joista kuultiin 2014 kierrokaella LIIKAAKIN , MIKSI näin siksi että PYHÄKOLMINAi-SUUS VOI MÄÄritellä ,muttei Ihminen , Ja mitä tulee sydämen kovuteen ,Harvoinpa
ihminen näkee toisen sydämmeen , ,, Sydämen kovuus itsella voi olla tuntematon
.
Kuten Klaus Kurki otti Hoornin parrasta kiinni ja sanoi mitä kuule (vaijana)
nosti parrasta ja sanoi mitä tietää mies jolla oli kivi sydämmenä. .?
Olisiko itsekunkin aika lukea tämä.https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=9&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwiQ7OH6ie7LAhUEECwKHd5FDxUQFgg4MAg&url=http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/02/kirkon-tutkija-jussi-sohlberg-suomi-maallistuu-moninaistuu-uskonnollisesti&usg=AFQjCNE4o3L6OJVdwEhXqfKZFIfuy2-MvQ&sig2=x7QFrGiSn1UzkCi8mBKJSw