Nyt täällä haukutaan ja solvataan jo siitä, että pienet lapset luistelevat VÄÄRÄN nimisessä esityksessä. Esityksessä joka pohjautuu persialaisista saduista 900 luvulla käänettyihihja nykyiseen muotoonsa Egyptissä järjestettyjä 1300-1400 luvuilla.
Aladdin on vuonna 1992 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva. Aladdin voitti sekä Oscar- että Golden Globe -palkinnot parhaasta musiikista ja laulusta. Juuri tämän elokuvan ja musiikin jälkeen tuhannet luistelu- ja tanssiesitykset ovat pohjautuneet satuun.
Seksistiset viittaukset lasten luisteluun ja terrorismijärjestön yhdistäminen siihen on törkeää.
Kiitos niistä loputtomista vapaaehtoisten työtunneista, joilla mahdollistatte pikkuluistelijoille tällaisia esiintymiskokemuksia.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen ilmoittanut siitä ketjusta moderoijille. Toivottavasti poistavat.
Ihmeiden aika ei ole ohi. Ylläpito on kerrankin toiminut!
Rasistit vihaa näköjään lapsiakin....
Joittenkin kirjoittelujen perusteella elämää ei ole nähty Joensuun Biltemaa kauemmas.Tosiaan sairasta haukkua lasten luistelu esitysten aihetta!Ei ihme että alkaa sisäsiittoisen kylän maineessa tämä kylä olla.
Jätetään nyt tähän, niin eivät saa huomiota.