Rakkauselämäni

Perheessämme ei ikinä puhuttu sanallakaan seksistä eikä tutustumisesta vastakkaiseen sukupuoleen (eikä kyllä samaankaan). Ihan kuin näitä ei olisi olemassakaan. Kaikki diskot ja kotibileet kiellettiin joissa olisi nuorena päässyt kokemaan näitä. Mentiin seuroihin ja raamattuluokkiin ja muihin kesäseuroihin.

Menetin poikuuteni prostituoidulle kun olin 23v (en saanut rohkeutta naisiin). Ensimmäisen oikean suudelman koin ollessani 25v. Ensimmäisen todellisen seksin koin ollessani 26v. Ensimmäinen ja ainoa seurustelusuhde minulla oli 27v. Kaikki muut suhteeni on menny päin hometta johtuen siitä että minulla ei ollut nuorena mitään kasvua seksuaalisuuteeni sekä rakkauteen. Olen yrittänyt kymmeniä naisia mutta kukaan ei ole lämmennyt.

Oli vain uskon paasausta ja syntien anteeksiantoa ja pyytämistä. Oli kasvattamista suurperheen isäksi jossa rakkaudella, intohimolla ja seksillä ei ole väliä.
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää. Ellei vedä, niin parempi olla yksin

Äänestä

Viisainta on pitää muutama vakituinen pano ja pysytellä vapaana. Naisista on loppujen lopuksi vain harmia, lapsista taas suunnaton riesa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskovietaivaaseen kirjoitti:

Perheessämme ei ikinä puhuttu sanallakaan seksistä eikä tutustumisesta vastakkaiseen sukupuoleen (eikä kyllä samaankaan). Ihan kuin näitä ei olisi olemassakaan. Kaikki diskot ja kotibileet kiellettiin joissa olisi nuorena päässyt kokemaan näitä. Mentiin seuroihin ja raamattuluokkiin ja muihin kesäseuroihin.

Menetin poikuuteni prostituoidulle kun olin 23v (en saanut rohkeutta naisiin). Ensimmäisen oikean suudelman koin ollessani 25v. Ensimmäisen todellisen seksin koin ollessani 26v. Ensimmäinen ja ainoa seurustelusuhde minulla oli 27v. Kaikki muut suhteeni on menny päin hometta johtuen siitä että minulla ei ollut nuorena mitään kasvua seksuaalisuuteeni sekä rakkauteen. Olen yrittänyt kymmeniä naisia mutta kukaan ei ole lämmennyt.

Oli vain uskon paasausta ja syntien anteeksiantoa ja pyytämistä. Oli kasvattamista suurperheen isäksi jossa rakkaudella, intohimolla ja seksillä ei ole väliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu