saamarin nykyaika

this.time

Toisinaan tulee kaiholla muisteltua aikoja jolloin purjehdus oli yksinkertaista ja hauskaa. Nykyajan teknologia on yritetty tehdä helpottamaan arkea purjehduksenkin osalta, mutta on tainnut käydä päinvastoin. Hienoja helposti rikkoutuvia laitteita on eri variaatioineen tehty niin paljon että jo valinnan vaikeus pukkaa hikikarpalot otsalle.
Taidan heittää pahvilaatikollisen elektroromua roskiin ja palaan veneessäni muutaman vuosikymmen taaksepäin.
Uskoisin että muutama muukin kanssaveneilijä on joskus miettinyt samaa, vaikka ajatus ei olisi toteutuksen tasolle koskaan ehtinytkään.

13

600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TaageHeri

      Ei kai noita vipuja ole kukaan pakottanut ostamaan. H-veneitäkin ja vastaavia on intterveppi pullollaan ihan kohtuuhintaan. Kyllä aika monesta laitteesta ihan käytännön hyötyä on kun vaivautuu vilkaisemaan käyttöohjekirjan ja tutustuu laitteen rajoitteisiin.

    • Toisaalta voi vehkeet sammuttaakin. Itse yleensä en käytä plotteria vaan ajelen karttojen mukaan. Jääkaapista olen kyllä riippuvainen. Ja kaikuluotain on aina päällä.

    • back-to-basics

      Kukapa ei kaiholla muistelisi nuoruusvuosien purjehduksiaan. Teknisiä ongelmia ei ollut, kun varustus oli yksinkertainen: vimppeli maston topissa oli tuulimittari, Sumlog-lokin ainoa vika oli vaijerin kuluminen (piti uusia 20 kesän jälkeen). Kompassi toimi aina. Moottoriongelmia ei ollut silloin, kun veneessä ei ollut moottoria.

      Nykyinen purjeveneeni on järjestyksessä seitsemäs ja olen osittain palannut "back to basics": kamiina, öljylamppu, käsikäyttöinen ankkuripeli (Simpson et Lawrence "Sea Tiger"), pinnaohjaus. Elektroniikkaa on vähemmän kuin edellisissä veneissäni ja se mikä on, on itsenäisesti toimivaa: "ei kaikkia munia samaan koriin". Koska teen pitkiä reissuja, tarvitsen tutkan ja AISin (AIS-vastaanotin on VHF:ssä) ja tuuliperäsimen. Nuoruudessa Itämeren ylityksessä oli seikkailun makua, nyt se on pelkkä "pakkopulla" purjehdusreissun alussa ja lopussa.

      Ehkä vanhuuden painaessa ja purjehdusreviirin supistuessa päädyn uudelleen folkkariin ja kokonaan "back to basics". Saaristomerelle se riittää mainiosta.

      • Ankkuriini

        Minua ihmetyttää että miksi uudemmissa ja isommissa veneissä yleensäkään on ankkuripelit, kun ei näe kenenkään niitä käyttävän, kiillottelevat vain satamissa. Ehkä niissä ei ole köysiä/ketjujakaan, laitettu vaan koristeeksi muistuttamaan menneistä ajoista..? Pienempiä (ja vanhempia) paatteja näkee kyllä luonnonsatamissa silloin tällöin.. Vai onkohan ankkureita jahdeissa katsastussääntöjen tai merilakien takia?


    • Kansalaiskistuu

      Purjehdus on halvempaa kuin koskaan. Jopa pienituloisella on mahdollisuus H-veneen tapaiseen, joka oli aikaisemmin ihan täysiverinen vene.

      Nykyään nuo vain eivät matkapurjehduskäyttöön kelpaa kenellekään.

      Kaikkinensa on kuitenkin todettava, että purjehduksen kustannustaso suhteessa tuloihin on romahtanut.

      • Kekkoslovakki

        Missäs todellisuudessa sä elelet ja mitä syömällä sinne pääsee? Vastaukset ei voi olla Suomi 2016 ja kaurapuuro.


      • Genxyz

        Pieni korjaus. Entistä useammalla suurten ikäluokkien eläkeläisellä on varaa hulppeaan matkapurjeveneeseen kun ovat kupanneet vanhempansa, lapsensa, lapsen lapsensa, lapsen lapsen lapsensa ja lapsen lapsen lapsen lapsensa.


      • FF27Charlotta

        On tuossa totuuden siemen. Vuonna 1982 Finn Flyer 31 maksoi suurinpiirtein samanverran kuin 3h k Munkkiniemessä. Nyt jos verrataan noita kahta samaa kohdetta, niin se FF31 maksaa enää 10 % sen 3h k hinnasta.


      • Näinhän_se_on

        Niin. Kyllähän sitä rahaa jää käteen kun
        - maksatetaan eläkkeet omilta lapsilta
        - maksatetaan sairaanhoito omilta lapsilta
        - omistetaan omien lapsien työpaikkojen osakkeet, ja otetaan mahdollisimman suuret osingot neljännesvuosittain
        - pyritään saamaan tontista, ok-talosta, asunto-osakkeesta ja vuokrasta mahdollisimman suuri markkinahinta omilta lapsilta
        - jne jne
        Noh, omat lapset tässä avautumisessa tarkoittaa tietenkin sukupolvea. Mutta ei se ole tyhmä joka pyytää. Jos pyytää riittävästi niin pitkän päälle jää aikaa ja rahaa hienoon purjeveneeseen. Siihen, jonka voi jättää perillisilleen. (Kunhan sen on ensin antanut rapistua hoitokotivuosina käyttökelvottomaksi).


      • vainrahatonpurjehtija

        Niinpä. H-vene olisi molempien sukupolvien kannalta edullisempi ja eettisempikin ratkaisu. Ei isompi ja kalliimpi vene merkitse "enemmän purjehdusta".


      • ostanko.taas
        Näinhän_se_on kirjoitti:

        Niin. Kyllähän sitä rahaa jää käteen kun
        - maksatetaan eläkkeet omilta lapsilta
        - maksatetaan sairaanhoito omilta lapsilta
        - omistetaan omien lapsien työpaikkojen osakkeet, ja otetaan mahdollisimman suuret osingot neljännesvuosittain
        - pyritään saamaan tontista, ok-talosta, asunto-osakkeesta ja vuokrasta mahdollisimman suuri markkinahinta omilta lapsilta
        - jne jne
        Noh, omat lapset tässä avautumisessa tarkoittaa tietenkin sukupolvea. Mutta ei se ole tyhmä joka pyytää. Jos pyytää riittävästi niin pitkän päälle jää aikaa ja rahaa hienoon purjeveneeseen. Siihen, jonka voi jättää perillisilleen. (Kunhan sen on ensin antanut rapistua hoitokotivuosina käyttökelvottomaksi).

        Tuli myytyä kaikki osakesijoitukset, mutta voisin sijoittaa uudestaan sellaisiin, joista maksetaan osinkoa nejä kertaa vuodessa. En vain ole sattunut pörssistä ennen niitä löytämään.


    • Maitoaenjuojaenaio

      Sitten kanssa kannattaa miettiä josko myisit auton ja tulisit rantaan hevosella. Autoistakin on tullut niin nykyaikaisia, mutta hevonen on aikalailla ennallaan...

    • 098766789555

      Siinä niitä on. Halvimmat sen hintaisia, mitä kaupan kassa tienaa kuukaudessa jonkin verran ylitöitä tekemällä.

      http://goo.gl/XnvWTu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      977
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      808
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      123
      692
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe