Hyvät Ystävät, meijän Kotka käräjöi

Hyvät ystävät, Asko Kervisen asia alkoi vuonna 2004 pyörimään. Se tarkoittaa 12 vuotta eikä se ole päättynyt, koska Asko Kervisellä on käräjillä vireillä 6 haastetta kaupunkia vastaan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajakin on haastettu oikeuteen vastaamaan teoistaan leivättömän pöydän ääreen. Emme saa enää vähätellä emmekä vääristellä tätä kaupungin pitkäaikaisinta ykslilönoikeus ja riita-asiaa pahemmaksi mitä se jo on.

Kaupunki on sitouttanut jo 5 lainoppinutta hoitamaan Kervis-asian käräjäjuttuja. Olemme kervis-asian äärellä puineet asiaa kaupungin eri toimielimissä reilusti jo toista sataa kertaa eikä laskuissa ole kuin kaupungin koneistossa lasketut pöytäkirjamerkinnät.

LainaaIlmoita asiaton viesti
Kyse oli Arto Hirvosen nöyryyttämisestäalle tunti sittenSuosittele 0

Juho Eerolan poliittinen vaisto petti kirjoitti:

Katsokaa asioita taaksepäin, siellä syy-yhteys kirjoitti:

Käräjiltä varmistettua tietoa kirjoitti:

Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Elomaa on jo haastettu oikeuteen kaupunginhallituksen kokouksessa tapahtuneista teoista syytettä tarkemmin kuvailematta. Tieto on varmistettu käräjäoikeudesta.

Kervisen asian sotkut on demareiden aikaan saannos. Elomaa on sijaiskärsijä. Ei ole ehkä nykyiset valtuutetut tajunneet minkä demarit Salmisen johtama kaupunginhallitus jätti taakseen. Elomaata olisi pitänyt tukea ja lopettaa kaupungin virheiden piilottelu. Pahalta tuntuu Elomaan puolesta, kun vanhat valtuutetut tietävät kokoomuksen olevan nyt enemmänkin sijaiskärsijä demareiden mandaatilla möhlineitten virkamiesten aiheuttamasta asiakirjasotkuista ja muista Kerviselle tehdyistä asioista.

Eniten menee persujen takinkäännöt kansanedustaja Eerolan piikkin. Voipi kohta pudota sieltä herrojen palatsista kellaritasolle. Persujen jytky kuivuu jo. Juho teki sen mitä vähiten piti. Petturit on sieltä Juhon persu leirin vauhkoontuneet poliittiset keltanokat, jotka luulivat saavansa hetken hyödyn valtuusto aloitteiden pois vetämisestä. Ja nyt kaikki nauraa sille Wonterheimin valtuuston puheelle lopettaa kervis-asioiden käsittely, ja mitenkäs ne on loppuneet ei mitenkään, mutta takinkääntäjien ja petturin maine jäi ainiaaksi.

Kotkan perussuomalaisten valtuustoalotteiden pois vetäminen oli kostoa Arto Hirvoselle, joka ei hyväksynyt huhupuheita, joilla Kervisen asiaa haluttiin syväjäädyttää. Freddy Wonterhem maahanmuuttajana teki halpamaisesti valtuustosalissa, kahteen kertaan kävi pöntössä puhumassa valtuustoaloitteiden poisvetämisestä, tarkoituksena nöyryyttää politiikan maratoonaria Arto Hirvosta, joka ei ole heikkojen valtuutettujen edessä taipunut puoltamaan virkamiesten tekemää vääryyttä syyttömälle Asko Kerviselle.

muutoksen aikaalle tunti sitten

Kervisen asiaa ylläpidetään vaikka se loppui jo 15 vuotta sitten työsuhteen päättymiseen. Kaikki sen jälkeen on ollut pelkkää kiusantekoa. Kantasataman kanssa asialla ei ole muuta yhteistä kuin että meidän oikeusjärjestelmä sallii tämmöisen sirkuksen ja häirinnän.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauttaalle

Petturit luokalle! kirjoitti:

Elomaa ja kumppanit voisivat pikkuhiljaa alkaa kertomaan kotkalaisille veronmaksajille miksi sitä Kervis-asiaa käsittelette jatkuvasti. Selasin kaupungin päätöksiä. Keskimäärin joka kolmannessa tarkastuslautakunnan ja kaupunginhallituksen kokouksessa käsitellään Kervis-asiaa. Kaupunki rimpuilee yhden entisen museomestarin asiassa vaalikaudesta toiseen ja pitää yllä Kervisestä tehtyä laitonta mustaa listaa ja väärennettyjä asiakirjatietoja, mutta Elomaa ei näytä ymmärtävän, että musta lista on laiton ja Kervisen tietopyyntöihin on lain mukaan vastattava. Kotkalaiset tietää aika tarkkaan mitä vääryyttä olette siellä pitäneet päällä. Miksi ette korjaa virheitä?

Petturit taas liikkeellä. Kervis-asia piti syväjäädyttää jo Saastamoisen Markun valtuustopuheenjohtajuuden aikana, mutta sitten persut alkoi sotkemaan asioita lupaamalla selvittää Kervisen asiakirjajuttuja ja mustaa listaa. Myöhemmin persut kuitenkin peruivat kaikki Kervisasia-aloitteet. Nyt pullataikana jutussa on jo niin iso, ettei sitä hallitse kukaan!
687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt voitte keskittyä täysillä siihen Kervis-asiaan kirjoitti:

Hyvät ystävät on väärin sanoa ettei kukaan hallitse entisen museomestarin asioista syntynyttä kokonaisuutta. Se ei ole pullataikina, vaan kaupungille iso ongelma-asiavyyhti ja pieni asia Kotkan poliittisille päättäjille laittaa yksinkertainen Kervi-tapaus kuntoon lopettamalla vastuun pakoilu. On kaikkien etu että kaupunki tunnustaa nyt vihdoin ja viimein kaikki virheet mitä vuosien saatossa on tullut tehdyksi ja näyttä miten olemme ymmärtäneet tehneemme vääryyttä syyttömälle Asko Kerviselle.

Äänestä

Syylliset pitää laittaa kärsimään raskaimman kautta!

Kosto jokaisesta vitun vuodesta!

Äänestä
  • Topias Kotiniemi vastustaa Asko Kervisen asiaa viimeiseen asti. Syynä on se, kun Topias Kotiniemi oli härskillä tavalla aikoinaan valtuuston puheenjohtajana demareitten mukana konnuudessa, hyväksymällä laittoman mustan listan käyttämisen syytöntä Asko Kervistä vastaan.

    Äänestä

  • SUKSI KYRVIS IKUISESTI VITTUUN TÄÄLTÄ IHMISTEN PALSTALTA.

    Äänestä

  • Miksi sä päivystät täällä mene itse lepäämään. Eihän tiedetä kuka se täällä provoaa ja trollaa.

    Äänestä

  • Se olen MINÄ! Suuri tuntematon! Trollaan kun Kervinen on niin paska kusipää ja ajaa kotkalaiset konkkaan!! Ei osaa lopetta hullua käräjäpaskaansa ikinä!! Vetänyt oikeuteen kohta kaikki ja sitten pitäis maksaa sille vielä jotain korvauksia!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Urheilu-Utiset kirjoitti:

Hyvät ystävät, Asko Kervisen asia alkoi vuonna 2004 pyörimään. Se tarkoittaa 12 vuotta eikä se ole päättynyt, koska Asko Kervisellä on käräjillä vireillä 6 haastetta kaupunkia vastaan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajakin on haastettu oikeuteen vastaamaan teoistaan leivättömän pöydän ääreen. Emme saa enää vähätellä emmekä vääristellä tätä kaupungin pitkäaikaisinta ykslilönoikeus ja riita-asiaa pahemmaksi mitä se jo on.

Kaupunki on sitouttanut jo 5 lainoppinutta hoitamaan Kervis-asian käräjäjuttuja. Olemme kervis-asian äärellä puineet asiaa kaupungin eri toimielimissä reilusti jo toista sataa kertaa eikä laskuissa ole kuin kaupungin koneistossa lasketut pöytäkirjamerkinnät.

LainaaIlmoita asiaton viesti
Kyse oli Arto Hirvosen nöyryyttämisestäalle tunti sittenSuosittele 0

Juho Eerolan poliittinen vaisto petti kirjoitti:

Katsokaa asioita taaksepäin, siellä syy-yhteys kirjoitti:

Käräjiltä varmistettua tietoa kirjoitti:

Kotkan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jari Elomaa on jo haastettu oikeuteen kaupunginhallituksen kokouksessa tapahtuneista teoista syytettä tarkemmin kuvailematta. Tieto on varmistettu käräjäoikeudesta.

Kervisen asian sotkut on demareiden aikaan saannos. Elomaa on sijaiskärsijä. Ei ole ehkä nykyiset valtuutetut tajunneet minkä demarit Salmisen johtama kaupunginhallitus jätti taakseen. Elomaata olisi pitänyt tukea ja lopettaa kaupungin virheiden piilottelu. Pahalta tuntuu Elomaan puolesta, kun vanhat valtuutetut tietävät kokoomuksen olevan nyt enemmänkin sijaiskärsijä demareiden mandaatilla möhlineitten virkamiesten aiheuttamasta asiakirjasotkuista ja muista Kerviselle tehdyistä asioista.

Eniten menee persujen takinkäännöt kansanedustaja Eerolan piikkin. Voipi kohta pudota sieltä herrojen palatsista kellaritasolle. Persujen jytky kuivuu jo. Juho teki sen mitä vähiten piti. Petturit on sieltä Juhon persu leirin vauhkoontuneet poliittiset keltanokat, jotka luulivat saavansa hetken hyödyn valtuusto aloitteiden pois vetämisestä. Ja nyt kaikki nauraa sille Wonterheimin valtuuston puheelle lopettaa kervis-asioiden käsittely, ja mitenkäs ne on loppuneet ei mitenkään, mutta takinkääntäjien ja petturin maine jäi ainiaaksi.

Kotkan perussuomalaisten valtuustoalotteiden pois vetäminen oli kostoa Arto Hirvoselle, joka ei hyväksynyt huhupuheita, joilla Kervisen asiaa haluttiin syväjäädyttää. Freddy Wonterhem maahanmuuttajana teki halpamaisesti valtuustosalissa, kahteen kertaan kävi pöntössä puhumassa valtuustoaloitteiden poisvetämisestä, tarkoituksena nöyryyttää politiikan maratoonaria Arto Hirvosta, joka ei ole heikkojen valtuutettujen edessä taipunut puoltamaan virkamiesten tekemää vääryyttä syyttömälle Asko Kerviselle.

muutoksen aikaalle tunti sitten

Kervisen asiaa ylläpidetään vaikka se loppui jo 15 vuotta sitten työsuhteen päättymiseen. Kaikki sen jälkeen on ollut pelkkää kiusantekoa. Kantasataman kanssa asialla ei ole muuta yhteistä kuin että meidän oikeusjärjestelmä sallii tämmöisen sirkuksen ja häirinnän.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauttaalle

Petturit luokalle! kirjoitti:

Elomaa ja kumppanit voisivat pikkuhiljaa alkaa kertomaan kotkalaisille veronmaksajille miksi sitä Kervis-asiaa käsittelette jatkuvasti. Selasin kaupungin päätöksiä. Keskimäärin joka kolmannessa tarkastuslautakunnan ja kaupunginhallituksen kokouksessa käsitellään Kervis-asiaa. Kaupunki rimpuilee yhden entisen museomestarin asiassa vaalikaudesta toiseen ja pitää yllä Kervisestä tehtyä laitonta mustaa listaa ja väärennettyjä asiakirjatietoja, mutta Elomaa ei näytä ymmärtävän, että musta lista on laiton ja Kervisen tietopyyntöihin on lain mukaan vastattava. Kotkalaiset tietää aika tarkkaan mitä vääryyttä olette siellä pitäneet päällä. Miksi ette korjaa virheitä?

Petturit taas liikkeellä. Kervis-asia piti syväjäädyttää jo Saastamoisen Markun valtuustopuheenjohtajuuden aikana, mutta sitten persut alkoi sotkemaan asioita lupaamalla selvittää Kervisen asiakirjajuttuja ja mustaa listaa. Myöhemmin persut kuitenkin peruivat kaikki Kervisasia-aloitteet. Nyt pullataikana jutussa on jo niin iso, ettei sitä hallitse kukaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu