Robbe tyrmättiin.

Se oli siinä.. mm-vyöt jättää muille.
26502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Kalle pappa ei saanut nyt vastausta rukouksiinsa Jeesukselta hahahahahaaaaaa

Äänestä

Ikävä juttu suhteellisen symppikselle Robbelle. Uran eka kerta, mutta oli jo odotettavissa.

Äänestä

Ensimäinen oikea nyrkkeilijä vastassa ja lopputulos tämä..
Yllättyneet käsi ylös!

Äänestä
  • Käsi ylhäällä!!!!!

    Äänestä

  • Ottelun koosteessa oli nöhtävissä myös Heleniuksen hyvätkin hetket ja niitä oli jopa enemmän kuin vastustajalla.Luulisin Rabben väsyneen ottelussa ja kovempikuntoinen voitti.

    Äänestä

  • Voimia läheisille!

    Äänestä

Odotettu lopputulos edellisten esitysten perusteella. Olisi hyvin viisasta lopettaa puheet maailmanmestaruuksista, tässä vaiheessa, kun aivot toimii ja nätti vaimo ja lapset kotona.

Äänestä

Kun Helenius katselee noita irvokkaita ja verisiä tyrmäyskuvia, niin luusi tajuavan, että on syytä panna hanskat naulaan. Turhaa selittelyä, sillä häviö oli selvä, jo alusta lähtien. Pupu meni housuhin, kun Robbe lyötiin polvilleen. Voittaja oli fiksu, eikä hyppinyt ja riehunut, otti voiton kuin itsestään selvyytenä. Voi vain kuvitella mikä apinahyppely olisi seurarannut Robben voittoa.

Äänestä
  • " Voittaja oli fiksu, eikä hyppinyt ja riehunut"

    Voittajasta tuli mieleen Saksan Khoren Gevorin. Vaatimaton kehääntulo, ilman mitään isoa saattajajoukkoa, kun taas Asikainen marssi villapipo päässä ison porukan kanssa, kun taivaan ja maan omistaja.

    Kehässä vaatimattomuus palkittiin ja Pekka heitti nipun pyyhkeitä kehään.
    Khoren otti voiton vastaan todella vaatimattomasti.

    Tyrmäyksestä: Eräs huippunyrkkeilijä on varautunut dementiaan, nimeämällä kaikki viisi poikaansa Georgeksi.

    Äänestä

Heti kun taso nousee huipun tuntumaan käy näin?
Tässä sen näkee, mitä vastustajia on ollut tähän asti.
Ylimielisenä lähti otteluun, oishan sen pitäny tajuta, että Duhaupaskin osaa lyödä.

Äänestä

Eiköhän se ole isä-Kalle, joka on Robertista karistanut kaiken vaatimattomuuden.

Äänestä

Ylimielinen porukka ja ensimmäinen kunnon vastus ei ihan maailman huipulta ja muutama erä ja robbe katolleen. Olin tosin varma että näin käy. Pizzakuskeja vastaan otellu ja sitte jauhaa maailmanmestaruudesta. Nyt se ei enää ole mahollista. Kiva nähä mitä hullukalle tähän tuumaa kun on haukkunut kaikki. Voi olla että ei ole kavereita enää. Merilän kai häviää kulmasta hännystelemästä myös...

Äänestä

Toivottavasti on järkeä riittävästi, jotta osaa vetää johtopäätökset ja ymmärtää lopettaa nyrkkeilyksi kutsumansa rimpuilun. Niin kauan kuin on suunnilleen terveys vielä tallella.
Entinen tuleva maailmanmestari.

Äänestä

On Robbella paljon työtä tehtävänä jos MM-tittelin aikoo saavuttaa. Näyttää että nyky tyyli ja sen vaatima kunto riittää kunnolla 3:n erään mm-tasolla. Jos Duphausin tyylistä pitäisi ottaa jotakin opiksi ne on kaksi asiaa: 1) Pään asento ja suojaus - väsyyneenäkin pitäisi pyrkiä pitämään pää asennossa jossa iskuvoima ei kohdistu aivoihin päin. Duphausilla tämä on hallussa ja siksi häntä on erittäin vaikea tyrmätä.
Toinen oli tyrmäys isku - siellä oli takajalka isku tukena jolloinka iskuun tuli myös voimaa selästä ja jaloista. Robbella väsyneenä asento meni pystyyn jolloinka iskuista katosi tehoa ja vastustajan iskun teho kohdistu suoraan aivoihin päin. Kun mennään ammattilaistasoilla huipulle, niin siellä kuka tahansa omaa tarpeeksi voimaa tyrmätäkseen kenet tahansa jos suojausasiat eivät ole kunnossa. Tässä on kyllä valmentajilla peiliin katsomisen paikka. Ja jos suojauspuolta ei saa kuntoon niin sitten on parempi laittaa hanskat naulaan.

Äänestä

Robbella olisi fyysiset eväät voittaa kenet tahasa maailmassa. mutta lampaan luonteella siihen ei kukaan pysy, eikä ole koskaan pystynyt.
Pienempi, lyhyempi ja hitaampi voitti, sillä hän otti vain etuaskeleita ja Robbe enimäkseen taka-askeleita. Jatkosta on turhaa höpistä, ellei uusi ura ala kehien kiertolaisena tai sparraajana, sillä luonnetta ei voi muuttaa lampaasta, leijjonaan.

Äänestä

Nyrkkeily on muutakin kuin voimalyönnit, se on taktiikkalaji. Kokonaisuus.
Sitä Helenius olisi saanut Sauerlandilla.
On eri asia lyödä pistareita ja nostella punttia, kuin, että on isossa tallissa porukan kanssa ja saada monipuolista treenausta.

Äänestä
  • Tiedän vanhoilta ajoilta muutaman erittäin taitavan tavoitepistekäsine- ja hiekkasäkkilyöjän, kun nousivat kehään olivat lähes "huonot housuissa" ja täysin kipsissä. Pistarin hakkaaminen ja " se pitää hyvin pistareita"-valmentajilla ei ole mitään tekemistä nyrkkeilyn kanssa. Hyvä valmentaja opettaa jalkatyöskentelyä ja yleensäkin jalkojen käyttöä kehässä ja käyttää siihen viikkottaista valmennusaikaa runsaasti. Hyvä valmentaja laittaa nyrkkeilijän juoksemaan myös takaperin. Huippunyrkkeilijät maailmalla juoksevat tosi paljon. Hyvä valmentaja kieltää ottelijaa kiertämässä ympyrää vastustajan perässä ja kertoo muista vaihto-ehdoista. Tässä muutama esimerkki jalkatyön merkityksestä ottelun lopputulokseen.

    Jotta niin ei kävisi kuten Robbelle kävi laittaisin asialistalle ykköseksi:

    Valmentajan vaihdon, esim Suomessa asuviin, yliopistotasoisen valmentajakoulutuksen saaneisiin Venäläisvalmentajiin.

    Äänestä

Helenius on lihonnu ja siksi hidastunu kaikki tekeminen. Ei lihavat vaan jaksa. Helenius jakso laihana sauerland aikoina ja jalatkin toimi. Jalkatyötä ei enää ole kun on tullu 10kg läskiä lisää..kumma sinänsä kun kuulema on kovaa reenattu..

Äänestä
  • Siit tuli läskiläjä ahvenanmaalla.

    Äänestä

Kaikkien vuosien hehkutusten jälkeen Roope Helenius olikin vain Toope Heluna kehässä.

Äänestä

Robbella ei ole fyysisiä eväitä voittaa euroopan huippuja. Osaa nyrkkeillä mutta lihaskunto heikompi kuin perus 20v kuntosalikävijällä. Jalat hitaat ja selkeesti harjottelu ei tuota tulosta koska menee taaksepäin. Duhaupas oli ylivoimanen ja puudutti robben fysiikan jo ekoissa erissä. Robbe oli lähes heti nokka veressä, vaan ei ollut duhaupas moksiskaan eikä nokka edes vuotanu. Mutta niinhän se robben nekku vuosi jo rilliä vastaan joten olisi ollut hyvä jatkaa pizzamiehiä vastaan suosiolla ja jättää paronki väliin.

Äänestä

Turha vinkua. Apinanraivo puuttuu. Täysillä päälle ja nenäluiu aivoihin.

Molemmat pelkkiä pellejä..tyrmöisin nuo koska tahansa itsekkin molemmat 5 sekunissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


diipadaapadupa kirjoitti:

Se oli siinä.. mm-vyöt jättää muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu