Ongelmana on, että koirani vastaa lenkillä muiden koirien haastaessa sen. Tästä käynnistyy lähinnä haukkumista. Rentojen tai esim. pelokkaasti haukkuvien koirien ohittaminen ei ole ongelma, vaan nämä sujuvat hyvin vähintäänkin kontaktissa. Toisen koiran tuijossaessa, vaaniessa ( usein hyökätessä), tai haukkuessa agressiivisesti vastaa omani haasteeseen.
Missään tokokentillä ei tästä ole ollut ongelmaa, sillä tuolla ei omaani haastavaa koiraa ole tavattu, eikä omanikaan noita koulutettuja ja rentoja koiria haasta (tai ylipäätänsä itse yritä milloinkaan tappelua järjestää, nimenomaan vain vastaa haasteeseen) vaan hyvässä sovussa kaikki sujuu. Tästä syystä ongelman koulutuskin on hieman haastavaa.
Lenkeillä olen pyytänyt (tai ainakin yrittänyt pyytää) omistajia siirtämään vaanivaa koiraansa (joka siis parkkeeraa täysin keskelle katua), tai siirtynyt itse toiselle puolelle. Kuitenkaan osaa eivät pyyntöni kiinosta, vaan itse jäädään (joskus jopa mennään!) keskelle jalkakäytävää seisomaan niskavillat pystyssä murisevan koiran kanssa ja ihmetellään enkö mene ohi.
Tosiaan haasteeseen vastaaminen on koirani rodulle luontaista, mutta toivoisin, että tuota saisi jollain koulutettua pois. Nyt ollaan menty (yritetty) kontaktissa ohi tilanteesta (ja palkattu rauhassa olosta). Kuitenkin viimeistään 5m ennen koiraa tai toisen käydessä haukkumaan käy omanikin. Enemmän välimatkaa pitäisin ja pyydän näiltä ihmisiltäkin, mutta välillä tuntuu ettei puhuta edes samaa kieltä kun heidän on jäätävä keskelle tietä seisomaan. Aina kun ei pääse tien toisellekaan puolelle rauhottumaan. Kuinka näitä tilanteita voisi siis helpottaa, kun välimatkaa ei saa kasvatettua?
Koira vastaa haasteeseen
28
1981
Vastaukset
- Näinneon
Menkää pois eli tulo suuntaan ja palkkaa kontaktista/rauhassa olosta. Osa juoksee ohituksissa/palaa tällä tavoin tulosuuntaan. Itse pyydään katsetta ohituksissa. Tätä ollaan hiottu ruoka-aikana ja muutoinkin niin tulee takaraivosta nykyisin.
Jos tuntuu ettei suju muutaman viikon kuluttuakaan niin avuksi kannattaa ottaa thundershirt ja adaptil-panta.- Haasteeseen
Adaptil-panta meillä olikin käytössä alkuvuodesta, uudenvuoden ilotulitteiden takia, mutten huomannut tuolla olevan vaikutusta ohituksissa. Haasteen esittäville koirille haukuttiin ja muiden kanssa ei mitään ongelmia ollut. Panta kyllä rauhoitta koiran pelkoa ilotulitteisiin, eli siitä plussaa. Thundershirt-paitaa olen katsellut, mutta hieman epäilyttää ostaa, jossei tuo toimikaan sitten koiralla alkuunkaan. Pitää kysellä jos jollakulla olisi tuollaista lainaan, voisi kokeilla.
- 142034
Vuosien varrella parhaiksi katsotut keinot ovat: 1. Valmistele koira ennakkoon ohitukseen puhumalla ja neuvomalla kuinka odotat käyttäytyvän. 2. Jos tiedät vastaantulijan nimen, mainitse se. Ellet niin keksi nimi päästäsi. Näin siksi että osoitat koiralle tuntevasi alueen kaikki koirat eikä maailmassa ole asiaa jota et tietäisi ja tuntisi. 3. Tervehdi vastaantulevaa koiraa(ja sen omistajaa) kun se alkaa haukkua. Otat siis huumorilla tilanteen, ja jälleen osoitat koirallesi hallitsevasi tilanteen. 4. Eri sukupuolta olevalle anna tilaisuus tutustumiseen omaasi.
Aivan kaikkiin tilanteisiin nämä neuvot eivät tietysti auta, mutta tulet kyllä huomaamaan merkittävän eron nykyiseen, eikä jäljelle jää kuin muutama "ikiystävä".- Haasteeseen
Nuo mainitsemasi keinot meillä toimivat ihan hyvin kaikkien muiden paitsi haasteen esittävien koirien kanssa. Meillä yleensä paremmin on toiminut kontakti (ja silloin toki puhun koiralleni), jolloin koira ei pääse tuijottamaan toista. Ohituksessa kuitenkin tuntuu, ettei koira pysty keskittymään minuun yhtään.
Eipä näitä koiria, joiden ohitus on mahdotonta, ole tullut onneksi montaa vastaan, törmään ehkä kerran viikossa. Muuten koira kyllä leikkii ihan kiltisti muiden koirien kanssa, niin samaa kuin eri sukupuolta olevien. Eli tässä ongelmassa taitaa olla juuri se, että tangoon tarvitaan kaksi. :D
Olen jutellut muiden koirien omistajien kanssa, ja ainakin toinen näistä meille ongelmallisista koirista hyökkää kaikkien narttukoirien kimppuun. Eli ehkä meillä on vain sitten aina tälläinen "ikiystävä".
- Yksiuksi
Canny collar tai reaktiovaljaat? Palkkaus aina kontaktista,mutta avujen avulla. Thundershirtissä on kuittia vastaan 45 päivän palautusoikeus muistaakseni :)
- Haasteeseen
Ongelma ei ole vetäminen, vaan nimenomaan haukkuminen. Koirani ei yritä niinkään vetää minua kumoon, vaan juurikin haukkuu ja "puolustaa". "Palkkaus aina kontaktista,mutta avujen avulla." Nyt jäi vähän hämäräksi mitä tämä siis tarkoittaa? :D
Jos thundershirt:illä tosiaan tuollainen palautusoikeus on, voisihan tuota kokeilla. Pitää käydä kysymässä. Onko tuo siis ihan perus esim. Musti ja Mirri -liikkeestä löytyvä tarjous? - Yksiuksi
Kyllä Mustista ja Mirristä,samoin näemmä peten koiratarvikkeestakin. Avujen avulla = välineiden välityksellä tuleva kontakti
- Haasteeseen
Meillä ei tyttöä vaan lelut kiinosta, ja ainut palkka joka käy on ruoka. Onko ruualla palkkaamisesta muka siis jotain haittaa? Ainakin omien kokemusten mukaan ruoka juurikin rauhoittaa koiraa. Ainakaan itselle ei tule lelujen lisäksi mieleen muita välineitä, elleivät nuo namit juuri ole välineitä. :D
- Dr.alaban
Hmm. Kai se on osittainen luottamuspula yhdistettynä opittuun käytökseen. Ehkä vähän pelkoa ja suojelua mukana. Koiranhan pitäisi tajuta, että ei sillä mitään väliä ole vaikka muut haastaisivatkin sitä. Omistajanhan pitäisi päättää miten haasteeseen vastataan. Näin siis kun loogisesti yritän pähkäillä asiaa.
- Haasteeseen
No amstaffille rotumääritelmän mukaan ihan luonteenomaista tuo haasteeseen vastaaminen, eli tuskinpa mitään opittua. Muutenkin koira on varsin itsevarma ja peloton. Esim. tokokisoissa ei olla mitään "luottamuspulaa" havaittu. Oikeastaan missään koiran koulutukseen liittyvässä paikassa ei olla näitä "ongelmakoiria" tavattu, vaan juurikin jossain lenkkipolulla metikössä. En sitten tiedä onko tuota mahdollista edes kouluttaa pois. Ei metsästyskoiriltakaan saalistusviettiä pois koulutettua saa, jos se yksilöllä voimakas on.
Jonkinlainen ehdollistaminen kai olisi paras ja toimivin ratkaisu, mutta kouluttaminen on vähän vaikeaa kun ongelmakoiraa näkee juurikin kerran viikossa. Ei oikein houkuta pyytää omistajiltakaan apua, kun koiransa haukkuessa/hyökätessä saa tämä oikein "isän kädestä". - koppaanokkaan
Haasteeseen kirjoitti:
No amstaffille rotumääritelmän mukaan ihan luonteenomaista tuo haasteeseen vastaaminen, eli tuskinpa mitään opittua. Muutenkin koira on varsin itsevarma ja peloton. Esim. tokokisoissa ei olla mitään "luottamuspulaa" havaittu. Oikeastaan missään koiran koulutukseen liittyvässä paikassa ei olla näitä "ongelmakoiria" tavattu, vaan juurikin jossain lenkkipolulla metikössä. En sitten tiedä onko tuota mahdollista edes kouluttaa pois. Ei metsästyskoiriltakaan saalistusviettiä pois koulutettua saa, jos se yksilöllä voimakas on.
Jonkinlainen ehdollistaminen kai olisi paras ja toimivin ratkaisu, mutta kouluttaminen on vähän vaikeaa kun ongelmakoiraa näkee juurikin kerran viikossa. Ei oikein houkuta pyytää omistajiltakaan apua, kun koiransa haukkuessa/hyökätessä saa tämä oikein "isän kädestä".Laita kuonokoppa, vältyt laskulta.Ongelmakoira on se, joka on vaaraksi muille, se jonka pelätään purevan.Kuonokopalla, asia varmistettu, ja muut ovat turvassa.Samalla näet, miten koira käyttäytyy, ja estät vahiongot.
Älä missään nimessä pidä koiraasi koskaan irti, tiedät miten käy, jos vieras koira tulee vastaan.Niistä luetaan aina lehdistä, ja se on ainoastaan omistajan vika, miksi ei huolehtinut ettei koiransa pure?
Kyllähän koirat saa haukkua, murista, pöristä, mutta, purra ei ketään koskaan missään.Jos niin käy, on epäonnistuttu pahasti, ja koirasta kannattaa luopua.
Kaverin toope, rauhoittui kopalla, kun kaveri osas ite sillon rentoutua,ku ties ettei voi käydä mitään pahempaa.Ei tietenkään vapaana silti pidä sitä, se olis turhaa riskin ottamista, eikä siinä olis järkeä.
- 7010
Meidän tiibetinspanieli oppi ohitukset helposti.
- koirasionpomosi
Sä jännityt ohituksen tullessa, koira huomaa sen, ja luulee että tarviit apua/ettet itse pärjää.Jos koira on alammaisesi, se ei rähjää/hauku vastaantulijoille, jos se on johtajasi, se puolustaa teitä vastaantulijoilta.Joka on huonoa käytöstä tosiaankin.
Jos sä olet johtaja , niin kiellä moinen meuhkaaminen tykkänään, johtajana se ei pitäs olla mahdottomuus.Mutta, jos koirasi on pomosi, ei se niin vaan onnistu.Johtajuusongelma siis teillä.- Yksiuksi
Dominoivia koiria ei nykytiedon valossa ole suotavaa ojentaa sillä voivat ottaa lisää voimaa sekä ehdollistua vahvemmin aggressiolle. Toinen on ettei oire laastaroimalla katoa vaan työllä.
- Haasteeseen
Johtajuus tosiaan voisi olla ongelmana, jos koira räyhäisi kaikille koirille. Näi ei kuitenkaan ole. ;)
Yritän juurikin kouluttaa pois koiralle rotutyypillistä ominaisuutta.
Ja tosiaan koiraani en kyllä ikinä alkaisi lyömään tai kurittamaan. Neljä koiraa on tähän mennessä hyvin koulutettu namien/lelujen ja naksuttimen avulla. Omistajan tulee todellakin olla koiralle johtaja, mutta johtaja ei todellakaan kurita koiraansa.. Lähinnä oksettaa, että näillä koiranhakkaajilla edes koiria on. - Uskomatonta233456677777
Voi vitsi näitä johtajuus ongelmaisia neuvojia. Oikeesti, ennemmin kun otetaan mistään mitään selvää, katsotaan jotain viihdemiestä telkkarista, uskotaan täyttä egon palvelua ja joka asiaan tarjotaan sitten suurella tietämyksellä "johtajuus -ongelmaa" ratkaisuksi! Ziisus. Oletteko te hieman yksinkertaisia? Ja tää on vaan tähän väliin, ei pelkästään yllä olevalle kirjoittajalle.
Lisäksi nää suuret asiantuntijat oikein kehottaa katsomaan telkkarista ohjeita ihmiseltä joka tekee tosi-tv:tä ja viihdettä, ei ymmärrä MITÄÄN muusta kuin yhdestä asiastaan, mikä sekin on tiedossa, että on tuottanut ongelmia ja kärsimystä. Mitä vittua?! Voi päässä liikkua kun osa vielä selittää miten ammattiin vuosia kouluttautuneet ihmiset ei osaa, tai koiria oikeasti tutkineet eivät tiedä vain, koska sen jälkeen ei olekaan egoa, itsekeskeisyyttä ja pahimmillaan vähintään henkistä väkivaltaa palvelevia riittävän yksinkertaisia vastauksia. Tai siis yhtä: johtajuusongelmaa.
Kun lukee näitä juttuja, tulee väkisinkin mieleen että onko ihminen todella näin tyhmä eläin. On. Kyllä. Ja silti se jaksaa hämmästyttää. Se on oikein perustanut koulunkin sitä varten ja iso osa maksaa koiransa väärinkin kohtelusta. Ja ennemmin tehdään paremmista pilkkaa, mustasta valkoista ja vaikka mitä, kun suostutaan oppimaan itse tai uskalletaan kyseenalaistaa, kun joku esittää itsensä riittävän vahvasti oikeaksi tieksi.
Kaikessa on varmaan jotain tottakin, mutta kannattaa seiska-päivää pitää uutislehtenä, on yhtä olennaista kun kannattaako suositella tosi-tv neuvoja asiantuntijavinkeiksi. - dfghjklöämnbv
Haasteeseen kirjoitti:
Johtajuus tosiaan voisi olla ongelmana, jos koira räyhäisi kaikille koirille. Näi ei kuitenkaan ole. ;)
Yritän juurikin kouluttaa pois koiralle rotutyypillistä ominaisuutta.
Ja tosiaan koiraani en kyllä ikinä alkaisi lyömään tai kurittamaan. Neljä koiraa on tähän mennessä hyvin koulutettu namien/lelujen ja naksuttimen avulla. Omistajan tulee todellakin olla koiralle johtaja, mutta johtaja ei todellakaan kurita koiraansa.. Lähinnä oksettaa, että näillä koiranhakkaajilla edes koiria on.Missä kohtaa käskettiin lyömään koiraa?
Ei tietenkään koskaan lyödä koiraa.Koiraa on kyettävä kieltämään ihan ilman väkivaltaa, en tiedä mistä sait päähäsi että koiraa pitäisi kohdella väkivalloin?
Jos koira tekee väärin, ei toivottuja asioita, sitä on kiellettävä,ja ohjattava toimimaan oikein.En antaisi koiran aloittaa vääränlaista käytöstä, vaan kieltäisin sen alkuunsa.Jos ei kielletä, siitä tulee helposti tapa/paheneva ongelma, ja käytöstä on jatkossa haastavampi muuttaa.Mitä kauemmin koira käyttäytyy omistajan mielestä väärällä lailla, niin sen haastavampaa on käytöstä muuttaa.
Siksi siihen on puututtava heti.Eli ei anneta käyttäytyä väärin.Omistaja johtajana kieltää sen.Harjoitellaan, ja opetetaan sitä oikeaa käytöstapaa, ja kehutaan siitä.
Omistajan on oltava oikeudenmukainen johtaja, täysin ilman väkivaltaa.Jos ei siihen kykene, olkoon koiratta.
Kutittamalla koira ei enää luota omistajaansa, ja luottamusta ei saa takaisin.
On hyvä hakeutua kouluttajalle jo ennen ongelmakäytöstä, myöhäistä ei ole viellä silloinkaan kun ongelmia tulee.Kouluttajat tulevat myös kutsuttaessa kotikäynneille, joten ne lenkillä tulevat ongelmat pystytään näyttämään, ja saamaan niihin toimintaohjeet. - Kerrotämä
Miksi haaskata vakion jättämiseen viikon verran eteenpäin? Pevitys on arvoitus.
- Dr.alaban
Eikö sillä Cesar Millanillakin noita vahvaluonteisia pittejä ole? Hienosti hänen omat koiransa näyttävät sietävän vaikka minkälaisia räyhääjiä mitä olen telkkarista katsellut. Tästä päätellen uskoisin, että voi hyvinkin olla mahdollista kouluttaa tapa pois.
- Haasteeseen
Millannilla on ymmärtääkseni tosiaan amerikanpitbullterrierejä (varsin harvinaisia Suomessa), jotka ovat yleensä ihan rauhallisia ja ystävällisiä koiria. Lähinnä pidättyväisiä, eli eivät amstaffien tapaa useinkaan vastaa haasteisiin. Toki liikuntaa tarvitsevat suht reippaasti. Ja oma koirani on siis amerikanstaffordshirenterrieri, eli samasta rodusta ei tosiaan ole kyse. :)
- ertyuiopölkjhgfd
Millanilla sähköpanta....siks sitä koirat tottelevat .En arvosta -_-
- Jaksetaantaasen
https://elainkoulutus.wordpress.com/2010/03/25/varo-koirakorjaajia/ (tuorein syyte sika-koira jutusta meinaa..)
- thwrjtyj
Kyseisen jakson nähneenä jossa se sika oli, en todellakaan ymmärrä sitä kohkaamista. Pienehkö koira joka oli aggre nappasi sikaa korvasta, ei ollut Cesarilta tahallista, vaan puhdas vahinko. Ihan liian iso juttu siitäkin tehtiin, vaikka tuloksena oli vain pintahaava.
Koppa olisi pitänyt ollut olla, mutta ihan naurettavan ison jutun ihmiset siitä teki - ja vasta sitten kun uhrina oli sika, eikä esimerkiksi toinen koira.
Itselläkin koira tahtoo kiskaista päin ja vastata haukahtamalla jos vastaan tulee todella provosoiva toinen uros vaikkapa. Rotuominaisuus todellakin ja varmaan saataisiin ''hakkaamalla menemään nätisti'', mutta kun siihen en halua todellakaan ryhtyä. Herkut ei kiinnosta pitkänkään paaston jälkeen siinä kohtaa. Eikä lelut ainakaan. Niinpä me siis mennään mahdollisimman rentona vaan ohi, ettei ajattele asiassa olevan mitään sen kummempaa.
Minkä ikäinen amstaffinne on? =) - Haasteeseen
thwrjtyj kirjoitti:
Kyseisen jakson nähneenä jossa se sika oli, en todellakaan ymmärrä sitä kohkaamista. Pienehkö koira joka oli aggre nappasi sikaa korvasta, ei ollut Cesarilta tahallista, vaan puhdas vahinko. Ihan liian iso juttu siitäkin tehtiin, vaikka tuloksena oli vain pintahaava.
Koppa olisi pitänyt ollut olla, mutta ihan naurettavan ison jutun ihmiset siitä teki - ja vasta sitten kun uhrina oli sika, eikä esimerkiksi toinen koira.
Itselläkin koira tahtoo kiskaista päin ja vastata haukahtamalla jos vastaan tulee todella provosoiva toinen uros vaikkapa. Rotuominaisuus todellakin ja varmaan saataisiin ''hakkaamalla menemään nätisti'', mutta kun siihen en halua todellakaan ryhtyä. Herkut ei kiinnosta pitkänkään paaston jälkeen siinä kohtaa. Eikä lelut ainakaan. Niinpä me siis mennään mahdollisimman rentona vaan ohi, ettei ajattele asiassa olevan mitään sen kummempaa.
Minkä ikäinen amstaffinne on? =)Neiti on täyttämässä piakkoin kolme. (Uhmaikä ohi siis! :D ) Alunperin minun piti toimia pennulle (5 kk) vain väliaikaisena sijaiskotina, mutta tämä jäikin itselle. Vähän mietitytti tuleeko ongelmia, kun koiraa pentuna kohdeltu kaltoin eikä varmaankaan sosialistettu, mutta ihan hyvin on mennyt. Meillä toimii namina vain ankan ja kanan palat. :'D Mutta onneksi tämä on kuitenkin ruualle edes hieman perso, niin koulutus on ollut helpompaa. Toki itsellä ei ole ollut koiraa, jolla olisi suuri miellyttämisen halu (paitsi pari paimenkoiraa ja noutajaa ollut odottamassa uutta omistajaansa), joten namia on totutusti aina takintaskussa.
Ja toki eipä tuo nyt itseä paljoa haittaa, että koira kerran tai kaksi viikossa haukkuu toiselle koiralle. Kuitenkin ne kaikki muut ohitukset ja tokotreenit menee ilman ongelmia. :) Aloin vaan miettiä pystyisikö tälle jotain tekemään, kutenkin tuollaisen uhittelevan koiran ohitus onnistuu pidemmän välimatkan päästä ilman reagointia.
- Dr.alaban
Jokaisella on tapansa ja mitä se oikeastaan kenellekään kuuluu miten joku koiraansa kouluttaa. Cesarin tapauksessa, jos asiakas on tyytyväinen lopputulokseen ja edistystä tullut roimasti niin hyvähän se kai on kaiken järjen mukaan.
Ei kuitenkaan kaikkia idioottimaisempia juttuja tarvitse apinoida ja väkivaltahan on aivan poissuljettu vaihtoehto mielestäni. Pakotteita voi käyttää koirakohtaisesti aina tiettyyn pisteeseen asti ettei ne käänny itseään vastaan ja ole haitaksi koiralle.
Eikös siinä Cesarin ohjelmassa ole kuitenkin niitä todella pahoja tapauksia noin yleisesti eikä mitään satunnaisia varjojen haukkujia?- asdasdasddd
Nimenomaan.
Cesar hoitaa nimenomaan aggressiivisia koiria, jotka ovat usein jo purreet ihmisiä ja muita eläimiä ja menossa monttuun. Silti se vaan saa niistä edelleen toimivia koiria, vaikka luulis ettei se onnistu
.
Lähes koko hänen monenkymmenen koiran laumansa on entisiä ongelmakoiria. Siellä ne elää sulassa sovussa, vaikka monet niistä ns. taistelukoirarotuisia ja ennen ollut koira-aggressiivisia. Jotkut on pelastettu jopa tappeluringistä, mm. Popeye, joka muistaakseni menetti aikoinaan silmänsä koiratappelussa.
- Olelimenävälillä
Tekopyhää "pelastaa" kun vuodessa Jenkeissä lopetetaan 2 miljoonaa koiraa. Missä Cesar? Nyt tukee ilmeisesti rescuecentereitä vaan ei se tuota lukemaa muuta saati hänen lehmipojan taidot. Siksi hänestä kohkataan koska tiede on osoitanut kuiviksi laumakeinot ja oireiden menevän horrokseen eikä piis niinkää. Jenkeissä on kouluttajia jotka yrittää taistella tiedon puolesta ja valistaa.
- kikkarain
Itse kävin tuolla ja sain avun ohitusongelmiin, ja nopsasti. https://www.youtube.com/watch?v=HWQbnzcCXiY
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912920Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461567- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4021308Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381047Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855