Ketjuista jäin myös miettiin että mikä niissä suhteissa on mennyt vikaan joissa toinen osapuoli pyörii täällä etsimässä puolisoaan kaipamasta toista tai vaikka tuon trollaajan tyylillä etsimässä puolisoaan kaipaavia?
Suhteeseen kuuluu luottamus. Hyvässä suhteessa luotetaan toisen rakkauteen ja sitoutuneisuuteen eikä toisen vapaus kulkea ja tavata muita ihmisiä ole uhka suhteelle. Ei sitä tarvitse kyttiä ja vahtia.
Hyvässä suhteessa ei tarvitse puolisoaan etsiä netistä "pettämästä" eikä epäillä työpaikkaromansseja. Hyvässä suhteessa ei jonkun toisen osapuolen ihastus omaan kumppaniin ole uhka, koska eihän se toisen ihastus tarkoita automaattisesti että oma kumppani olisi ihastunut myös siihen. Rakkautteen ja suhteeseen pitää luottaa.
Jos suhteessa on epäilyksiä niin on aika tarkastella syitä? Miksi suhde voi niin huonosti ja mitä asialle voisi tehdä? Onko suhteessa aina ollut mukana epäluottamus vai onko sen aiheuttanut jokin?
Joskus epäilyksiin on aihettakin ja silloin minusta se kissa on nostettava pöydälle ja jos suhde mahdollisen pettämisen jälkeen menee jatkuvaksi vahtailuksi tai uudelleen pettämiseksi niin silloin ero. Suhteessa ei silloin ole järkeä ja silloin on turhaa kuluttaa energia kahlaamalla ääretöntä nettimaailmaa läpi että missä se oma puoliso seksiä taas etsii. Se ei ole ratkaisu että kuluttaa 24/7 puolisoaan etsimässä pettämästä tai etsimässä merkkejä puolisoon ihastuneista ja haukkumassa heitä. Suhde on sairas ja molemmat tarvitsee jo apua. Parisuhdeterapiaa tai jotain.
Itse mietin että mitähän järkeä koko suhdetta on edes jatkaa jos tuollainen on tilanne?
Onko siinä kukaan onnellinen?
Onko jäljellä mitään mitä voisi suhteeksi tai rakkaudeksi sanoa?

Vastaukset 26
Vanhimmat
Ihmisten pitäisi miettiä
a) miksi ovat suhteessa?
b) onko onni, se mitä suhteelta halutaan?
Onko parisuhteella muutenkaan mitään muuta funktiota kuin yhteiskuntarauhan ylläpitäiminen? Hormonien ajattamana?
Yleisesti suhteesta varmaan haetaan turvallisuudentunnetta, rakkautta, hellyyttä, seksiä, merkitystä ja jotain mihin rakentaa tulevaisuutta.
mutta voiko aloituksen kuvaama suhde tarjota noista mitään?
Riippuu mitä hakee. Jos on suhteessa vain siksi, että "on joku". Niin kaippa se täyttää ne kriteerit. Saa sitten naukua näyttävästi - miten paska puoliso on. Sekin voi olla leveilyä. "...katsokaa mulla on MIÄS ja se on ihan pasca / aka. suuria tunteita.."
En keksi mitään muuta selitystä, miksi ihmiset raapii verta nenästään ja särkee sydämensä - tietoisesti päivästä toiseen.
Onnellisuus on suhteellinen käsite. Samaten "hyvän" keskustelun määre.
Kuuntelin eilen opponointia, joka kuulosti väkivaltaiselta poliisikuulustelulta ja kun huomautin kovuudesta noin 50v nainen/ opponoija ilmoitti, että "...joo kato tässä pitää olla keskustelua...". Ja sitten se harakka ihmetteli miksi opponoitava suuttui.
Ihmiset OVAT outoja.
Miksi menisi suhteeseen jotta "on joku" ? Eihän se anna puoliakaan siitä mitä oikeasta syystä suhteessa olo antaisi. Minusta se on myös toisen osapuolen pettämistä jos se toinen on oikeasti rakastunut itse. Enkä mä näe sitä suhteeksi jolla olisi tulevaisuutta. Se on enemmän sellainen "kulutan aikaani" suhde.
Kamalaa jos joku eläisi vuosia sellaisessa suhteessa ja menisi naimisiinkin. Jäisi aika iso asia kokematta. Aito rakkaussuhde.
Olen samaa mieltä. "jokun" ylläpito tarkoitta itsensä ja toisen pettämistä. Tuhlaa kaikkien aikaa.
Eräs "elämäni-rakkaus" ilmoitti eräänä päivänä, että hän ottaa mieluummin sellaisen "joku"- suhteen kuin jää kokonaan ilman suhdekokemusta.
SE - sai silmäni aukeamaan ja poistumaan paikalta.
- kyllä sen tietää miten ihmiset katkeroituvat ajan mittaan ja sitten alkaa lähteisten pettäminen ja kaikenlainen lyöminen - jos on elänyt 2s-vaihtoehdon kanssa.
Mieluummin odottaa ja elää onnellisena, elämässä on muitakin onnen aiheita, kuin toinen ihminen ja suhde.
Hyvä, että joku uskoo vielä rakkauteen. On sitä jossain....toivottavasti joku elää sellaisessa.
Kuuntelin eräänä aamuna radioo ja siellä radiotoimittaja kertoi jonkun kuuntelijan tarinan. Kuuntelija oli kertonut jossain radiokanavan nettisivuilla tms. että hänen suhlasensa oli juuri ennen häitä perunut häät ja samalla tullut kaapista ulos.
Tämä sulhanen oli selittänyt että yritti kovasti olla hetero, mutta ennen häitä oli todennut ettei kykene esittämään heteroa ja elään valheessa.
Kauheaa että se mies oli seurustellut homona naisena kanssa ja sopinut hääpäivätkin. Jotkut pystyy tuohon vääristä syistä suhteessa olemiseen näköjään ainakin jonkun aikaa.
hyvä jumala miten loukkaavaa.
Homon täytyy tietää, ettei siitä "parannuta". Se on ominaisuus ihmisessä. Miten keskeneräisiä ihmiset ovatkaan...
ja tämä homo oli valmis uhraamaan oman ja toisen elämän kulissin vuoksi...? Joopa, joo
Suhteet pitäisi kieltää. Vai onko se suhdeLotto olemassa jotta ihmiset tajuaisivat mitä on ihmisyys ja jotta he tuntisivat kipua? Kun tuntee mitä on kipu ja toisen tunteilla leikkiminen - tajuaa mikä elämässä on tärkeää.
Ja jokainen ihmislapsi aloittaa kaiken tämän opettelun alusta. Millaisia ihmiset olisivat jos muistaisivat jotain edellisestä elämästä? Oliis jo oppinut jotain, eikä aloittaisi kaikkea alusta.
Mitä luulet, onko myöhemmällä iällä aloitetulla suhteella paremmat mahdollisuudet?
Luulen ainakin että enemmän aloitetaan kypsemmin perustein suhteita ja varmaan edellisistä suhteista on opittuna paljon. Nuoremman ihmiset (18-30 v) ei ajattele että miksi suhteessa on. He ei pakosti ajattele että onko suhteella tulevaisuutta pidemmän päälle tai mitä suhteelta hakee. Siinä vaan on kuluttamassa aikaa.
Vanhempana ei ehkä niin jaksa vaan kuluttaa aikaa vaan miettii enemmän sitä puolta että onko suhteella pidempää tulevaisuutta luvassa. Varmaan myös edellisissa suhteissa tekemistään virheistä saattanut tulla ihmissuhdetaitoja ja viisautta enemmän jonka takia osaa suhteessa fiksummin ratkoa ongelmia.
Mutta ei tämäkään päde kyllä kaikkiin..
Niin. Suhteessa on aina KAKSI osapuolta joista toinen voi luvata ja leikkiä mutta murtaa sinua jatkuvasti.
Vaikka haluaisi se TOINEN voi olla esim seksiaddikti, mitä vain.
Hanki oma elämä.
Hyvä suhde on kahden kauppa.
Kuka nyt huonoa suhdetta HALUAISI.
Siis, mistä ketjusta nyt on kyse? Valaisetko hieman"?
Miksi pitää selittää? Käsitä tavallasi ja vastaa mieleiseen näkökulmaan.
No kun en tajunnut mistä ketjusta. Kauhee litania vaan ihmisuhdehelvetistä aloituksessa. Kiinnosti vaan missä sellainen ketju on
En voi sille mitään jos et tajua
Miksi kytätä ketään, jos on jotain tehdäkseen niin varmasti tekee.
Tilaisuus tekee "varkaan" pätee asiaan kuin tekoon.
Ei kaikki silti tee. Lisäksi mitenkä aiot estää kaikki tilaisuudet joltakin. Ehkä aikansa voi käyttää paremminkin.
Juu, ei tee, se on vaan hyväksyttävä ketkä käyttää tilaisuutta hyväkseen, joku jää kii joku ei, näin se menee, nimm. kokemusta on.
Miksi sinä olet noinkin tietävänä ja täydellisenä ihmisenä asiasta noin kiinostunut? Ellei sinulla ole jotain lähituntumaa asiaan. Aikasi kuluksi ilmeisesti olet viisaana täällä! Tulipa vaan mieleen että jos on kirjaviisautta noin paljon kuin sinulla niin kannattaisko olla omassa suhteessa sitten tosi onnellinen. Ikävöitkö täällä täydellistä rakkauttasi?
Omassa suhteessa?
Kipee suhde.
Muuta, vaikeeks menee.
Et varmaankaan ymmärrä jos olet itse joku robotti
Voi ei miten itsekeskeiseltä ja ylimieliseltä vaikutat. Oma lehmähän sulla on ojassa ja siksi päätit vähän avautua. Olisihan se aika ironista, jos olisikin niin, että sinuun ei ole edes rakastuttu, vaan ihan vain ne omat tunteesi ovat yksipuoleisia. Toki itserakkaana ja lapsellisena sitä on vaikea uskoa. Ehkä kannattaisi hankkia enemmän sisältöä siihen omaan elämään, niin ei tarvisi ruotia palstoilla sivutolkulla muiden parisuhteita, tai muutenkaan juoruilla ja sekoittaa vieraiden ihmisten asioita, joista ET tiedä yhtään mitään.
ja nimimerkki ei viittaa parisuhteisiin btw.
En ymmärrä tuosta yhtään mitään. Kuka hullu täältä puolisoaan etsii, luulis löytyvän lähempääkin. En ihmettele jos puoliso on muualla kun tajuaa että se toinen etsii palstalta. Jos puoliso on palstalla, niin mitä etsimistä siinä sitten on.
Olen täällä. Puolisoni ei ole. En kaipaile ketään.