ihmisiä hoidettiin?
Mistä asioista
70-luvulla
9918982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 99
Vanhimmat
VL:t ovat vain ihmisiä. -70 luvulla VL-seurakunta pääsi nousemaan epäjumalaksi. Myöhemmin VL-seurakunta on myöntäny virheensä, ja pyytäny anteeksi toimiaan Jumalalta ja seurakuntalaisilta, joita kaltoin kohteli.
>>>Myöhemmin VL-seurakunta on myöntäny virheensä, ja pyytäny anteeksi toimiaan Jumalalta ja seurakuntalaisilta, joita kaltoin kohteli.
Sehän on hirveää, uhrien kannalta
Tarkotatko että VL-seurakunta olis vieläki epäjumalan asemassa?
että yhdeltäkään olisi pyydetty anteeksi!
kirjoitin edellä aika suolaisesti.
70-luvun hoitokokoukset, niissä tapahtuneiden törkeyksien ei-myöntäminen, SRK:n yleinen kyseisten törkeyksien ei-anteeksipyytäminen yms. ovat erityisesti ne ajat kokeneiden henkilöiden kannalta niin herkkä asia, että niistä on turha kirjoitella, ellei tiedä tapahtumista. Jos kirjoittaa väärää tietoutta, niin se on ikävää.
Minä tiedän yhden tapauksen varmasti, koska haastatin muutama vuosi sitten henkilöä, joka oli mielestään "sidottu" väärin sekä "hoitajaa". Kerroin "hoidetun" haastattelun jälkeen eräälle henkilölle, joka oli ollut sitomistilanteessa mukana katkeruudesta, jota "sidottu" tunsi.Tämä kertoi pyytäneensä jo kerran anteeksi toimintaansa, mutta "sidottu" ei ollut antanut. "Sitomiseen" ja "hoitamiseen" osallistunut lähti tämän keskustelun jälkeen (seuraavana päivänä)vielä uudestaan anteeksipyyntömatkalle. Jälleen tulos oli sama. Jälkeenpäin "sidotun" omaisilta saamani informaatio kertoo hänen todella käyneen uudestaan pyytämässä anteeksi.
Suuma summarum:
* Paljon "sitomistilanteissa" ja "hoitokokouksissa" tapahtui virheitä.
* Jotkut "sidotut" ja "hoidetut" ovat jääneet elämään katkeruudessa, joka on niin syvä, ettei heillä ole enää anteeksiantavaa mieltä.
Pyysikö hän anteeksi seurakunnan edessä, niin kuin anteeksipyyntö käsittääkseni VL-seurakuntalaisilla on tapana tehdä.
Tai tietenkään ei seurakunnan edessä pyydetä, mikäli pitää asiaa "pikkujuttuna"
Pyysi siltä henkilöltä, jota vastaan hän oli toiminut mielestään väärin ja taitamattomasti. Tämä keskustelu ja tapahtuma koski nimenomaan yhden henkilöön "hoitamista/sitomista"
Väärä henki, kuiva henki, lakihenki, kososlainen henki jne olivat n.s. yleisiä syytöksiä, jotka voitiin panna kenen tahansa seurakuntalaisen niskaan. Siitä ei voinut puolustautua, ainoa keino oli myöntää "väärä henki" ja tehdä siitä parannus, usein seurakunnan edessä täpötäydessä rauhanyhdistyksen talossa.
Yksilöidympiä syytteitä olivat mm: kirkossakäynti silloin kun ei-vl-pappi oli saarnaamassa, kirkkokuorossa laulaminen, pilkillä käynti tai muu kalastaminen sunnuntaina, "eriseuraisen" tai "sidotun" tervehtiminen "Jumalan terveellä", seuroissakäynti "liian harvoin" yms.
Siis kuka tahansa rivi-vl sattoi joutua "hoidetuksi", seula oli tosiaan erittäin tiukka;(
Tarkottaako tuo käytännössä sitä ettei niitä VL-"pomoja" tulla taivaassa näkemään?
Mitä mieltä sinä olet?
kuin vesi, kaikki kirjoittamasi!
ja listaa voi jatkaa...mitä erilaisempia henkiä löytyi mistä olisi pitänyt tehdä parannusta. Lapsia ei saanut laittaa seurakunnan kerhoon, löytyi nuhtelija siitäkin. Voi, voi pimeyttä siionissa!!! Ja voi voi niitä jotka hengistä parannuksen tekivät, eikö silloin tullut Pyhän hengen pilkka.
...ei kai sentään enää nykyisin ole tuollaista? Minä kun olen juuri alkanut kiinnostua näistä asioista, kuulostaa erittäin epämiellyttävältä. Mutta tämä oli kai joskus kauan sitten?
kun katkerat puhuvat lämpimikseen, valhetellen kaikkinaista pahaa, ihanat virvoituksen ajat oli 70-luvullakin, tiedä se
Hyvä on nuorempienkin tietää, mitä teidän "johtoporras" on saanut aikaan, ettette eläisi liian ruusuisissa ajatuksissa. Päämiehet ovat johtaneet teidät harhaan! Yleensäkin ko.aiheesta keskustelu tuntuu edelleen aralle.
hiljaa!
No, ollaanpa sitten hiljaa. Kyllä minulle sopii. Normaali reaktio sinulta, ei kestä puhua näistä.
...tai sitten on todellakin jotain salattavaakin. Puhu, kuuntelen. Siksi täällä olen. Jos joku kieltää puhumasta, ihmettelen suuresti, ei herätä juuri luottamusta..
aikoja ne olivat, kun ihmisiä laitettiin seurakunnan edessä tekemään parannusta tekemättömistä "synneistä", kirkkokuorossa laulamisesta, väärän ihmisen tervehtimisestä yms. Sekä kiusattiin monen miehen voimin yötä myöten.
Kuinka paljon virvoituit niistä pirun peijaisista?
Se ei ole vain muinaista historiaa.
Kuulopuheen perusteella Etelä-Suomessa on kaksi naista "sidottu" ehkäisyn käyttämisen takia, jokin aika sitten, tällä vuosituhannella.
Joten tämä toiminta jatkuu edelleen...
Ei tietenkään ne pyydä vanhoja vääryyksiä anteeksi, koska silloin täytyisi lopettaa tämän päivänkin mielivalta. Ei kyllä yhtään yllätä, että vieläkin ihmisiä rääkätään surutta vl:ien ryllä.
oli 70-lukua.. Moni nykyinen vl ei sillon ollu vielä syntynykään. Nyt eletään 2000-lukua, joten voitaisko vähitellen lakata jauhamasta noista muinaisaikojen tapahtumista..
Kyllä isien hirmutöistä täytyy kertoa jälkipolville, etteivät he tee samoja virheitä.
"Nyt eletään 2000-lukua, joten voitaisko vähitellen lakata jauhamasta noista muinaisaikojen tapahtumista.."
Olen itse hieman alle 30-vuotias.
Oman vanhempani erottaminen vl-porukasta on lyönyt omaan lapsuuteeni ja perheeseeni
(sekä vanhempien parisuhteeseen) sellaisen leiman, etten sitä voi unohtamalla tyhjäksi tehdä.. :(
Asiat eivät meille kokeneille ja seuraukset nähneille ole kovinkaan vanhoja.
Pahinta on vain se, ettei totuutta myönnetä.
Vieläkään.
...eikä se voi unohtua niin kauan kuin sitä ei ole pyydetty anteeksi- ja annettu anteeksi.
Se ei myöskään voi unohtua vain toivomalla, ettei siitä puhuttaisi.
Sen käsittely on tärkeää, että teidän nuorempikin sukupolvi tietäisi isiensä pahat teot, jotka ovat vieläkin vl-liikkeen häpeätahrana ja tulevat olemaan niin kauan kuin liike sitä pyytää julkisesti, kollektiivisesti anteeksi.
Miksi sinun mielestäsi siitä ei saisi puhua. Olitko itse "hoitomiehenä" vai oliko isäsi sellainen?
"Olitko itse "hoitomiehenä" vai oliko isäsi sellainen?"
On tainnut olla hoitomiehiä koko suku. Tuskin muuten haluaisi unohtaa menneitä kauheuksia noin vain anteeksi pyytämättä.
äitini joutui kärsimään tuon hoitohomman. Olin kovin nuori, joten en oikein ymmärtänyt. Eristyksessä eli joka tapauksessa pitkään.
Eräs syy nimimerkkiini.
Tuttuja ovat kokemukset.
Siitä minunkin nimimerkkini. ;)
Olen itse vanhoillislestadiolainen, mutta syntynyt vasta vuonna 1970 eikä itselläni ole mielikuvia ns. "hoitokokouksista".
Jälkeenpäin 80-90-luvulla v-lestadiolaisten omassa keskuudessa tuon ajan ei pelkästään ylilyönneistä, vaan myös vääristä opinkorostuksista on sanouduttu irti. 1970-luvun väärän opin keskeinen hahmo Heikki Saari joutui vuonna 1979 itse pois puhujan paikalta. Liikkeessä oltiin tuolloin havahduttu siihen, ettei kaikki näissä ns. hoitokokouksissa ollut aivan kohdallaan. Huomattiin, että vl-kristillisyyteen oli hiipinyt takaovesta sisään ns. "uuden heräyksen" henki. Kyseinen saarnaaja H.S. oli itse kotoisin uudestiheränneestä perheestä ja tunnustikin myöhemmin, että hän oli "palannut isiensä uskoon." Hän sai myöhemmin parannuksen armon. Ne, jotka hänet tunsivat ovat kertoneet kuinka katkerasti ja itkien hän katui hairahdustaan. Näin tapahtui myös monen monen muun kohdalla, kun asia heille kirkastui.
Kun itse olen myöhemmin lukenut 70-luvun asioista, en tunnista sen ajan vl-lestadiolaisuudesta enää samaa kristillisyyttä, jonka keskellä olen itse kasvanut. Niin paljon on ilmapiiri noista ajoista vapautunut.
On kuitenkin todettava, että vaikka 70-luvulla vaikuttanut lainomainen linja onkin viime vuosikymmeninä voimakkaasti torjuttu vl-kristillisyydessä, ei ole poissuljettua se, että tähän liikkeeseen kuuluvissa ihmisissä on edelleen "säikeitä" tai vaikutteita siitä. Omavanhurskaus ja lakihenkisyys asuu meissä ihmisissä kenessä enemmän kenessä vähemmän hautaan asti. V-lestadiolaiset eivät ole tässä mielessä yhtään muita ihmisiä kummempia.
70-luku sinänsä ajoittuu mielenkiintoiseen yhteiskunnalliseen murroskohtaan. 60-luvulla alkanut yht.kunnallinen vapautuminen ja uudet virtaukset, televisio, aborttikysymys jne tulivat silloin julkiseen keskusteluun. Vl-liike joutui ottamaan uusiin ongelmiin ja kysymyksiin kantaa. Uusien asioiden edessä oli monien mielestä aiheellinen syy pysähtyä ja tarkistaa suuntaa. Näissä keskusteluissa tuli kuitenkin myös ylilyöntejä. Lainomainen henki tehosti kuitenkin vastakkainasettelua kohtuuttoman paljon, ja ilmeisesti ruumiitakin syntyi..
70-luku ei siis ollut helppo jakso vl-liikkeen elämässä, kun mukaan lasketaan myös tuohon aikaan sensaatiohakuinen kirjoittelu lehdissä jne. Tämä johtui osaltaan myös omasta asenteestamme: kun liikkeen jäsenet olivat vetäytyneet siilipuolustukseen ja tietoa ei paljon ulospäin annettu, astuivat tilalle huhut ja perättömät puheet. Onneksi tuosta umpioitumisen ajasta kuitenkin selvittiin.
Itse olen kaikissa asioissa myös vl-liikkeen 70-luvun asioissa avoimuuden ja keskustelun kannalla. Kaikkeen sellaiseen täytyy olla valmis, mikä vähentää ahdistusta, selvittää avoimia kysymyksiä ja lisää luottamusta ihmisten välillä. Tässä on varmasti haastetta meille kaikille. On kuitenkin kohtuuton vaatimus odottaa selvitystä 70-luvusta niiltä, jotka eivät tuona aikana ole eläneet. Itse olen koonnut hajanaiset tietoni eri tahoilta monia ihmisiä (myös liikkeen ulkopuolisia) haastatellen ja asiaa sivuavia kirjoituksia lukien.
Olipa mielenkiintoista tietoa tuosta saarnaaja Heikki Saaresta. Olenkin monta kertaa ihmetellyt että mistä kaikki sai alkunsa. Oliko Heikki Saari juuri noiden hoitokokousten "pääarkkitehti"? Sitäkin olen ihmetellyt kuinka paljon hänellä oli vaikutusvaltaa vl-liikkeessä. Olen myös pohtinut sitä että kuka oli se henkilö joka alkoi lyömään kapuloita rattaisiin kun nuo "hoitokokoukset" menivät aivan mahdottomuuksiin. Mikähän oli Erkki Reinikaisen rooli kysesessä jutussa ? Omien havaintojeni mukaan hän näytti ottava porukan aika tiukasti "pohkeisiin" ja alkoikohan siitä sitten tämä terveempi kehitys?? Näitä olen pohtinut ja olisi tosiaan kiva saada selvyys noista jutuista mitä todella kulissien takana tapahtui.
Tuota "kososlaista henkeä" olen myös ihmetellyt. Olin itsekin osallisena noissa "hoitokokouksissa" joissa piti tehdä parannusta kyseisestä hengestä ja usein olen ihmetellyt että kukahan tuon Kososenkin veti mukaan tuohon juttuun.Ko. henkilöstä ei juuri kukaan vl:n juurikaan tiedä paljon mitään. Itse tiedän että hän vaikutti jossakin Viipurin suunnalla ennen sotia ja kuoli kuitenkin uskovaisena. Miksi hänen anteeksiannettuja syntejään, jotka olivat jo armonmereen upotettuja, nostettiin esiin noin puolivuosisataa myöhemmin. Kuka osaisi kertoa mitä väärää Kosonen oikein saarnasi? Mistä voisin lukea hänen "väärähenkisiä saarnoja" jotta voisin itsekin todeta sen mikä niissä oli niin väärää ja pahaa. Oliko hän todella niin vaikutusvaltainen saarnaaja vl-liikkeessä? Olen monta kertaa kysynyt tuosta Kososesta monelta vl:lta mutta kukaan ei tunnu tietävän paljoakaan hänestä vaikka ovat itsekin tehneet parannusta "Kososlaisesta hengestä".
Todella, ne "hoitokokoukset" tulivat äkkiä ilman ennakko varoitusta....ikäänkuin Tsunami...ja hautasi alleen paljon ihmisiä. Asiaan ei voinut varautua ja kaikki olivat hämmentyneitä ja puolustuskyvyttömiä. Jotkut selvisivät ontuvina elämään ja monille se jätti syvät haavat ja vammat. On tärkeää ettei ihmisiä kielletä puhumasta noista järkyttävistä tapahtumista sillä se on kuin kriisihoitoa. Eivät ne olleet mitään pikku juttuja.Tilannetta voi verrata jossakin mielessä nyt ajankohtaiseen aasian katastrofiin, sillä noissa hoitokokouksissakin monet menettivät läheisiään ja jotkut selvisivät "hengissä" ....toiset raajarikkoina.
Pollarilaisen warren hepokosken kokoomalla sivulla voi lukea englanniksi vähän kososen opista. En osaa nopeasti suomentaa että tajuaisin tuon idean.
Kuitenkin Kososen toiminta herätti ristiriitoja muttei tietääkseni mitään merkittäviä taisteluja hänen eläessään vaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Kososlaisuus ilmeni myöhemmin niitten keskuudesa jotka olivat muuttaneet kososen vaikutusalueelta sekä niitten, ympäri suomea, jotka korostivat hänen opin painotuksiaan. Ripin vähättely tai tarpeetomuus (kuten pollarilaisuudessa) on niistä kenties merkittävin.
lue juho kososen kohta, 1937 kirjoitettu. selitteestä ilmenee että:
footnote 100
The Finnish version of this document was obtained in 1969 from Kosonen’s friends, who claimed that it had been written for publication. It was subsequently published by Hugo Hepokoski in "Ns. kosolainen laestadiolaisuus," Amerikan Uutiset, 22 Aug. 1969.
http://users.erols.com/ewheaton/struct.htm
mielestäsi esittää kollektiivinen julkinen anteeksipyyntö SRK:n, tiettyjen vl-saarnaajien ja muiden vl-henkilöiden toimesta 70-luvun hoitokokokouksissa tapahtuneista ylilyönneistä ja ihmisten kiusaamisista?
nykyinen srk:n pamppu - henkilöstö on moiseen tekoon haluton ja kykenemätön
annetaan siis mieluummin hiertää kengässä vuodesta toiseen. Sinun mielipiteesi oli tämä.
Odotan mielenkiinnolla Hynden vastausta ja hänen mielipidettään siitä, pitäisikö SRK:n esittää kyseinen kollektiivinen anteeksipyyntö.
Ei.
Hölmö ajatus siirtää rippi jollekin koneistolle.
Rippi on henkilökohtainen. En ole anteeksipyyntövelvollinen toisten syntien puolesta.
Ei olle mitään 7päiväälestadiolaisia niikuin eräillä oli tapana.
Tai kuolleiten puolesta rukoilija tahi toisen puolesta uskova.
Milloin tapahtuu anteeksipyyntö 70 luvun lehtikirjoittajilta, SRK:n mustamaalaamisesta, synninluvallisuuden harhaoppien levitttämistä ehkäisyn ja television yms suhteen. Jos he erihenkiset nöyrtyisivät anteeksipyyntöön niin ei tarvitse katkeruuden kaktuksia kasvattaa.
Emme vaadi julkirippiä vaan ovet ovat Jumalan valtakuntaan ain avoinna.
koska pamput on sitä mieltä että 70 luku oli ihanaa aikaa, oi jospa saisimme ne ajat takaisinkin! Mitä sitä semmoisista kaivelemaan...
Olisi ihanaa hiukan kuulustella vanhoja sydänvikaisia mummoja aamuyön tunteina, missäs internettisivuilla sitä sen töllin nuoret surffailevatkaan???
Ja helevetinpelossa tärisevän mummelin pitäisi tehdä siis parannus vaikkapa nyt hellämielisyydestään kasvattajana, jos ei parempaa keksitä
Oi jospa ne ajat kultaiset saataisiin takaisin, kyllä olisi hyndellekkin taas käyttöä....
jospa itsekin saisit ymmärryksen ja voiman toimisia ohjeesi mukaan.
"Katso missä lankesit ja tee niitä ensimmäisiä tekoja."
En tiedä elämääsi, mutta joku täytyy takana olla kun niin paljon uskovaisia moitit. Paljon surua saat aikaan. Ehkä eksytätkin jonkun.
Ei meitä auta se, vaikka kuinka paljon toisten erehdyksiä ja vikoja luettelisimme.
>>>jospa itsekin saisit ymmärryksen ja voiman toimisia ohjeesi mukaan.
"Katso missä lankesit ja tee niitä ensimmäisiä tekoja." >En tiedä elämääsi, mutta joku täytyy takana olla kun niin paljon uskovaisia moitit. Paljon surua saat aikaan. Ehkä eksytätkin jonkun. >Ei meitä auta se, vaikka kuinka paljon toisten erehdyksiä ja vikoja luettelisimme.
Ns. hoitokokousten pääarkkitehtina ei ollut kukaan tietty henkilö, vaan Herra Jeesus, joka henkensä kautta hoiti seurakuntaansa.
Oli monia sellaisia, joiden omantunnon talous ei ollut kunnossa. Näin oli myös minulla itselläni. Sain korjata asioitani.
Näkisin tärkeimpänä nyt 2000-luvulla jokaisen miettiä sitä, että mikä on minun sieluntilani. Olenko minä uskomassa entisten pyhien tavoin ?. Missä ovat veljet ja sisaret – saattomieheni ?
Eilisen usko ei mitään auta, eikä toisten ihmisten 25 vuotta sitten tapahtuneet lankeamiset väärään henkeen.
Ihanaa aikaa olen kuullut vain niiltä jotka hoitokokouksissa parantuivat.
Kyllä ne oli yleissti raskaita aikoja. Niille jotka synninluvallisuudesta pelastuivat niin niille ne olivat kultaisia aikoja kun sitten saivat parannuksen ennen kuin hukkuivat syntielämään.
Paha aika se on lihalle kun nuhdellaan. Senhän tietää jokainen vikaan joutunut syntinen kun ei likaisella omallatunnolla ole millä puolustaa mutta pakko alkaa tekosyitä ensin latelee. Mutta kun saa uskoa syntinsä anteeksi niin se vapauttaa. Voi niitä jotka jäivät siihen katkeruuden tilaan ja jättivät anteeksiannon.
Niille se oli myös raskasta aika jotka sortuivat hynden kiristyksen edessä tekemään äkkiä kello 01.30 mistä vain jostain ihme kosolaisuudesta parannusta jotta pääsisivät helvetinpelottelijahyndeiltä rauhaan.
Pienet lapsetkin tuotiin hynden eteen pyytämään kososlaisuuttaan anteksi. Vapisi koko sakki, ja hynde odotti...
Kyllä hynde nautti, sen näki silloin ja sen näkee vielä tänäkin päivänä
MIlloinhan hynde taas pääsee hiukan hoitelemaan?
Uskominen on omakohtainen, ei kollektiivinen. Toisen puolesta ei voi uskoa, pyytää tai antaa tai saada anteeksi.
Hiertämiseen käy hakea apua RY:n pöntöstä.
käyttää tarinassasi minua kiristäjänä.
Se on de facto,
sellaisia pelkoparannuksentekijöitä oli kuule paljon.
Sinua ainoastaan arvelisin joko kiivaaksi hoitajajannuksi tai ainakin semmoisen lakihenkeen aivopestyksi pojaksi.
Se oli varmasti teille vallantäyteisille ainaoikeassaolijoille ihanaa aikaa. Mummut vapisivat ja lapset itkivät, kun heitä talutettiin eteenne.
Hynde ei ollut hoitajana. Siksi olet vain panettelija joka yrittää saada minut näyttämään minut lakihenkisenä hoitajana.
Oletko katkera niille jotka hoidettiin kuntoon?
Niille jotka muistelevat hyvillä niitä aikoja.
Ne voivat olla puolestani todistajina.
Sellaista oikea hoito teettää etttä parannutaaan sairaudesta. Hoitokokoukset on siis oikein jos ne oikein pidetään. Väitätkö, että on väärin hoitaa vikaanmennyttä?
Kaikkea väärähenkisyyttä pitää hoitaa niin että siion voiton saa. Hoitaminen ei ole sen kummallisempaa kuin uskoon neuvomista. Käskeepä Jeeesus hoitaa ja kertoopa vertauksella samarialaisen hoitamisesta. Oppi ei pelasta mutta ilman kristuksen terveeellistä oppia ei pelastu. Joka käy terveellistä oppia vastaan tarvitsee hoitamista. Ei siinä kiusata vaan pelastetaan synnin kuolemalta, epäuskolta.
mutta kun paljon hoidettiin väärin. Perkele puuttui peliin. Niitä väärinhoitajia minä tarkoitan.
Tiedoksesi vain, että niitäkin sitten muuten oli, sen on nykyvanhoillisuuskin avoimesti myöntänyt, että ylilyöntejä valitettavasti tuli. Perkele astui kehiin ja rupesi uskovaisia hoitamaan.
Arvelin vain, että olisiko ollut semmoinen hoitomies ja ylilyöjä vaikka sun isäs mutta jos ei niin hyvä sit...
Susta ittestäs vaan huokuu palstalla semmoinen lakihenki että oksat pois. Ihan vaan että kiinnitäppäs huomiota.
Ainut vaan, että ennuste sunkaltaistesi suhteen on aika huono...
Voi niitä jotka hengistä parannusta tekivät, tekivät Pyhän hengen pilkan, ja sitä ei minun ymmärrykseni mukaan anteeksi saa. Ja vielä noista syytöksistä, niin ihmisille keksittiin mitä hullumpia syntejä, joita eivät olleet tehneet! Siellä sitä kaiveltiin!!!!!!!! Tuntuu toisaalta tosi turhalta tämä selvittäminen mutta tämä tästä.
Tiedän kyllä että lihan käsivarrella hoidettiin, enkä hyväksy sellaista.
Tarvitset itsekin vähän oikeaa hoitoa.
Vaan kuinka tajuaisit sen itse. Eikö olekin ihmeellistä että tarvitset hoitoa vaikka et luulis. Kyllä me monet olemme nyt sitä mieltä että tuollainen asenteesi tarvitsee nyt hoitoa.
Väittäisitkö että minulla on perkele vaikka yrittäsin sinua oikein hoitaa. Voi kumpa silmäsi aukeaisivat tuosta pienestä katkeruudesta ja eripurasta siionia kohtaan. Herra lähettäköön hoitajat ajallaan sinne luoksesi.
mulla menee kuule ihan hyvin enkä tartte sun hoitojas
Voi harhoja. Kuinka ei vääristä hengistä saisi parannusta tehdä. Neuvoohan Jeesuskin väärähenkisiä parannukseen ja se on pahin synti sillä se on uskoa epäuskoon.
Kaikki synnit saa anteeksi, sekin mitä luulis pyhän hengen pilkaksi, sillä ei se ole pyhänhengen pilkaa mitä epäillen tekee vaan sellainen joka tietoisesti sen hengen kiroaa mistä anteeksi annetaan. Saat sinäkin uskoa anteeksi tuollaista anteeksi antamatonta mieltä jos tahdot.
Kuules, tarkoitin, että srk:ssa keksittiin ja syyteltiin ihmisiä mitä ihmeellisimmistä hengistä ja jotkut parannustakin tekivät...tarkoitin, että aivan uskovaiset ihmiset. Toinen keksi että toisella joku henki muka!!!! Ja ihmispoloiset parannusta tekivät ja entisen uskonsa vääränä hylkäsivät. Ymmärsitkö? Todennäköisesti et.
Ei sinun tarvitse minun hoitoja vaan siionin hoitoa. Hoidettiinhan väärät hoitajatkin. Siksi kuinka tärkeä onkaan hoitaa vikaan menneen.
Vastaan napisijat ja kristittyjen haukkujilla ei mene hyvin paitsi täällä kun saavat maailman tuen taakseen. Kyllä jokainen tarvitsee jossain elämän vaiheessa hoitoa, mikset sinäkin kun kristittyjen keskinäistä rakkautta hajottamassa.
hynde hankkiudu hoitoon olet lakihenkinen
Yhteistä siionia vastaan oleva mieli on aina väärää henkeä. Olipa kuivaa tai hempeää, kososlaista tai hurmahenkeä mitä väliä nimellä onkaan vaan yhteistä rakkautta vastaan taisteleva on aina väärää. Niin miten huomaat väärän henkesi, on se niin ihmeellinen etten voi kuvata vaan siitä huomaan kun se on niin kova taistelemaan yhteistä uskoa vastaan. Ei niitä SRK ssa keksitä vaan jos ei ihmisten mielet sovellu yhteen on heillä eri henki. Ompa maailmassakin monia vääriä henkiä jotka eivät keskenään tule. Kuinka voi elää uskovaiset rakkaudessa jos joku taistelee vastaan. eikö sillä vastaan taistelevalla ole eri henki.
sinunkin miesparan silmillä. Ilmeisesti SRK:n tekemä tyyliin "special for Hynde".
Olipa SRK ja vl-herätysliike kuinka kovasti tahansa perkeleen tanssitettavana ennen tai nyt, niin kaikki on sinun mielestä mennyt kuten pitääkin mennä.
Kollektiiviset lakihenkiset omavanhurskaat julkirippiset toistenpuolesta anteeksipyyteet on lakihengestä.
Niitäkö puolustelet.
Oikea anteeksi antamus on paljon yksinkertaisempaa ilman mitään vaateita Jumalan valtakunnan kautta eikä jätä katkeruudelle sijaa.
-Rakkaus ei muista kärsimäänsä pahaa.
Onneksi on hoitoa tarjoava siioni, joka hoitaa kun ei mene niinkuin pitäis mennä.
niitä 70-luvun hoitohommissa olleita pikkupiruja on tällä hetkellä vl-saarnaajina tai muuten remmissä?
eri henkien nimiä! Taidat olla pääpamppuja, vai? Ja niitä kovimpia hoitamaan?
Itse vanhoillislestadiolaisena joudun puuttumaan tähän mielipiteeseen siksi, ettei se vastaa vl-kristillisyyden nykyistä ja yleistä käsitystä 70-luvun "hoitokokouksista". En yritä kieltää, etteikö Kristus olisi toiminut ja vaikuttanut seurakunnassaan myös noina raskaina aikoina. Mutta niinkuin edellä len kirjoittanut, Hänen nimeään ei todellakaan voi laittaa kaiken sen alle, mitä kristillisyydessä tuolloin tapahtui. Ja kuten edellä sanoin, taustalla olivat elävälle kristillisyydelle vieraat korostukset, aina uudestaheräyksestä alkaen.
70-luvun taisteluissa rampautuneita tai peräti haaksirikkoutuneita ei auta se, että me vanhoillislestadiolaisina jonkun yksittäisen ihmisen asiaa tuntematta torjumme kokonaan hänen ahdistuksensa. Meistä kukaan ei voi kiistää kenenkään yksittäisen ihmisen henkilökohtaista kokemusta. Myös olosuhteet ja tilanteet ovat vaihdelleet eri paikkakunnilla. Minun ei tarvitse ottaa vastuuta kenenkään toisen ihmisen sielunhoidosta. Jos väärin on menetelty, niin siitä on tehtävä parannus. Yksittäiset ihmiset pyytävät anteeksi yksittäisiltä ihmisiltä. Kristityllä on aina vara antaa periksi, jos sillä voidaan lievittää ja lääkitä lähimmäisen ahdistusta ja tuskaa. Tähän meitä neuvoo myös Kristuksen esimerkki. Tosiasioita kieltämällä ja vähättelemällä ei voiteta mitään.
En tiedä ketkä on väärin hoitanut, eikä liiemmin kiinnosta. Ne on parannusta tehny joilla tarve on ollut.
Hän on kokenut ja nähnyt mitä 1970 luvulla tapahtui. Itse asiassa hänen isänsä on asianomainen. Debora on entinen vl.
joita ulos heitettiin silloin sokeimpien veeällien mielestä "kultaisina" 70-luvun vuosina. Vuosina, jotka sokeimmille veeällille ovat suuria virvoituksen aikoja. Eli vuosina, jolloin saatana koko voimallaan riehui rauhanyhdistyksillä ja vl-hoitokokouksissa. Silloin kun väärät päivänsanomiset, kirkkokuorot ja muut "valtavat synnit" saivat aikaan sen, että pikkuperkeleet SRK:n toimeksiannosta jättivät ihmisiä saatanan haltuun.
Liekö moni noista jättäjistä nyt itse siellä?
... ja useita, nimiä ei voida näin julkisesti mainita;(
..miten voit panna Jeesuksemme "päihin" kaikki ihmisten keksimät "henget" ja henkiset kidutukset? Tuollainen julkeus ei mahdu mitenkään päähäni:( Eikö sinun sydämessäsi ole edes pientä epäilyksen kaiherrusta, että nyt taisit kirjoittaa sen toisen pääpukarin, Saatanan nimissä?
Ei ole oikean Hengen tekoja itsemurhat ja mielisairaaloihin joutumiset. Kuulinkin eräältä mielisairaalassa työskentelevältä ihmiseltä asiasta ihmetyksen: aikaisemmin kun ihminen teki parannuksen vanhoillislestadiolaisiin, mielisairaudet paranivat. Nyt ne pahenevat ja uusia sairaita tulee hoitokokousten jälkeen tänne hoidettaviksi.
Kososesta ja kososlaisuudesta löytyy jonkin verran väitöskirjasta (2004):
Herätysliike kahden kulttuurin rajalla
Lestadiolaisuus Karjalassa 1870 - 1939
Sitä kai saa kirjakaupoista.
Entinen Ande?
Admata on entinen Ande. Sen hän on itse tällä palstalla kertonut.
En ole.
KUn nyt päästiin hoitokokouksiin ja 70-luvulle, niin muistaakos kukaan Sulo Isokoskea? Millainen saarnamies hän oli?
itsessään saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Tuosta sanasta on kaukana lähimmäisenrakkaus ja aito välittäminen toisesta taivastien kulkijasta.
aika kovalle tyypille! Jotenkin laki paistaa. Jeesus oli lain loppu.
siitä kuinka täydellisesti toteuttaa yhteistä kantaa (lakia), niin eipä voi mitään.
Me muut pelastumme yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Emme lain töitä tehden.
,.,
Voiko olla mahdollista, että pienet lapsetkin joutuivat seuraväen eteen kuulusteluihin mukaan? Tämmöiseen käsitykseen olen päässyt vaikka se uskomattomalle kuulostaakin.
Itse mukana olleena voin sanoa että lapsia oli siellä vanhempiensa mukana, kun ei niitä voinut kotiinkaan yksin jättää."Hoito" ei kuitenkaan millään tavalla kohdistunut lapsiin,kyllä se oli täysin aikuisten asia.
Oman kokemuksen mukaan koko perhe-elämä kärsi noista kokouksista, koska ne saatoivot venyä aamu neljäänkin asti. Kyllä se lapsiinkin negatiivisesti vaikutti, leikkiessääkin he hokivat:"väärä henki..väärä henki". Ihan pahalle tuntui ja tosi ahdistavalta.
Käsittämättömältä tuntuu. Kyllä minä olisin lastannut lapset autoon ja lähtenyt kotiin viimeistään kahdeksalta kun lasten nukkumaanmenoaika alkaa lähestyä. Tosiaanko aamuneljään?
Mutta kun "erehtymätön seurakunta" puhuu valittujen hoitajien kautta niin sano siinä sitten vastaan.
Eihän pienten lasten kanssa olla missään kahdeksaa kauemmin.. harvinaisissa tapauksessa niin kuin uutenavuotena voi olla yhteentoista mutta silloinkin alle kouluikäiset nukahtelee seisaalleen.
siinähän vain sanottiin, että hoitokokoukset saattoivat kestää neljään. Lapset sitten kärsivät vain seurauksista ei ehkä olleet neljään asti mukana.
Itsekin luin aluksi väärin ja nyt kun tartuit niin en usko millään, että lapsia on valvotettu niin myöhään. Eihän se onnistuisikaan:)
Kyllä se on ihan totta, että me kerran olimme koko perhe siellä,myös pienet lapset mukaan lukien, aamu neljään. En tekisi sitä enää. Olimme kaikki hyvin hämmentyneessä tilassa. Väärinhän se on lapsia kohtaan. Pienimmät lapset nukkuivat sylissä, vaunuissa ja sänkyjen päällä.Että semmosta.....
Kyllä se kello oli jo puoliyötä, kun vielä kaikki olivat siellä, lapset ja vanhemmat. Muistan oikein hyvin.
pirunpolskista - aikuisten ja lasten kiusaamisista - ei löydy SRK:lta nöyryyttä suorittaa kollektiivista anteeksipyyntöä.
Miksi ei?
Mutta mieleen tuli seuraava raamatun kohta
1.Pietarin kirje:
1:7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä
Silloin koeteltiin uskoa ja Kenelle sen kalleus kirkastui halusi panna kaiken muun pois ja halusi seurata Herraa tapahtui mitä tapahtui
Kirjoitti M-72 eli lähes tietämätön
Ps.En ole avaaja vaikka hoidon syitä etsinkin
Eli jotkut hoitjat olivat väärässä hengessä ja hoidettavat kärsivät siten vääryyttä
ja hoitajista osa sai parannuksen armon ja osa jäi mielipiteineen ulos
Näinkö??
Jos näin niin ompa ollut koettelemus !!
kai se on suurinpiirtein ollut. Jos tämä asia on jollekin vasta nyt selvinnyt, lienee korkea aika tutustua uudelleen vl-kristillisyyteen, jossa henki on tänä päivänä täysin toinen. Tuohon murrosaikaan liittyi niin monenlaisia paineita, ettei tilanne näyttänyt jossain vaiheessa olleen edes Jumalan hallinnassa. Näin ovat tuona aikana eläneet nykyiset vl-kristityt kokemuksenaan kertoneet. Vaikka haluankin ymmärtää kaikkia särkyneitä ja eksyneitä, on tämä keskustelu lähinnä "jatkosotaa" 70-luvun tapahtumille siinä mielessä, ettei esitetty kritiikki osu enää kokonaisuutena nykyiseen vl-kristillisyyteen.
tunnen mutta 70-luku oli perehtymättä ja olen tutustunut siihen nyt täällä netissä
Ja olen yllättynyt kuinka niin vanhat asiat ovat uskosta luopuneilla vielä niin pinnalla mutta ehkä se on hyvä asia kun muistaa mistä on pois
niin tietää mihin pitäisi palata
Rohkeasti vain!
Pitäisikö niitä TEKEMÄTTÖMIÄ syntejä joiden takia pois potkittiin pyytää anteeksi takaisin tullessa?
suurin osa "hoitajista" ja "hoidettavistakin" selvisi tilanteesta kuiville. Kriisistä syntynyt hajaannus jäi hyvin marginaaliseksi ilmiöksi. Mutta kun pahin oli ohitse, oli jokaisen (jos tilanteensa oikein ymmärsivät) tunnustettava, että vain Jumalan avulla selvittiin niin kuin selvittiin.
Varsinaisessa tekstissä hierarkia oli liian syvä, joten en voinut sinne vastata, ja otin sen tähän:
Sinulla väärä asenne
>>>Kirjoittanut: Hynde 7.1.2005 klo 15.14
En tiedä ketkä on väärin hoitanut, eikä liiemmin kiinnosta. Ne on parannusta tehny joilla tarve on ollut.
minullakin ja rukoilen tuon Hyndenkin puolesta, että Jumala avaisi hänen silmänsä ja antaisi rakkautta hänen sydämeensä. "Suurin niistä on rakkaus"
Väärä henki, kuiva henki, Kososlainen henki, hempeä henki,kirkassilmäisyys, Kaikista synnin hedelmistä, jopa miesten tukan pituudesta saatettiin sanoa että se on väärän hengen merkki.
Eli kaikesta kaikesta mitä tänäkin päivänä ihmiset tekevät tai ovat jättäneet tekemättä.
En tiedä onko näistä oikein puhua, mutta kun kysyit ja halusit tietää ja onhan tämäkin eräänlaista kirkkohistoriaa jota joku varmaan myöhemmin tutkii.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000006136046