Hei! Olen parikymppinen nainen, sain juuri tietää olevani raskaana. Mietin nyt tuskissani, että mitä teen. Lasta en todellakaan halua, mutta minua tällä hetkellä pelottaa alkaa soittelemaan jonnekkin. Abortti ei minusta ole mitenkään ihmeellinen asia, eli toisinsanoen olisin valmis tekemään sen. Lapsia en tämän kahdenkymmenen vuoden aikana koskaan ole halunnukkaan, mutta itse aloin miettimään jääkö tämmöisestä toimenpiteestä "arvet" henkisesti? Että alanko katua tälläistä mahdollisesti joskus myöhemmin?
Itse en vain näe olevani äiti ainesta millään tavalla ja uskon etten pysty taata lapselle hyvää elämää. Ja asian suurin ongelma on se, etten edes pidä lapsista. Joten omana sellainen olisi minusta aivan järkyttävää.
Itse en vain näe olevani äiti ainesta millään tavalla ja uskon etten pysty taata lapselle hyvää elämää. Ja asian suurin ongelma on se, etten edes pidä lapsista. Joten omana sellainen olisi minusta aivan järkyttävää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitä kun ei kukaan osaa sanoo kadutko vielä katkerasti, haluatko lapsia joskus myöhemmin ja saatko niitä sitten enää. Miltä sitten tuntuis jos nyt tapat sen minkä saisit?
Vaikka et koskaan myöhemminkään haluaisi, on tältäkin palstalta luettavissa minkälaiset elinikäiset traumat se moneen on jättäny.
Lasta ei tarvi kuitenkaan tappaa vaikka et itselles nyt häntä haluaisikaan, ADOPTIOkin kun on keksitty. Tässä tilanteessahan kaikki voittaa, lapsi saa pitää elämänsä ja sinä mielenrauhasi ja -terveytesi. Lisäksi tietenkin rakastavat adoptiovanhemmat saa kauan kaipaamansa lapsen.
Ihminen aikoo tappaa lapsensa ja miettii, alkaako katumaan tekojaan myöhemmin.
Jos järki ja elämänkokemus kasvavat, niin tällöin teon arvet paljastuvat. Valitettavasti silloin on liian myöhäistä sallia lapselle oma elämänsä ja itsekin elää lapsen kanssa kaunis elämä. Loppuelämä saattaa siten tulla vietetyksi paitsi kuoleman surun myös syyllisyyden kanssa.
Jos koet että elämäntilanteesi ei lasta mahdollista niin abortti saattaa olla perusteltu vaihtoehto. Varaa aika lääkärille ja keskustele asiasta, kannattaa kuunnella lääkärin mielipidettä. Aikaa päätökseen kuitenkin on hiukan.
Kyllä siitä henkinen pahaolo jää ja kummittelee koko elämän. Ja kun raskaus etenee, niin kiinnyt tähän uuteen ihmiseen. Ja kun nyt nuorena teet lapsen, niin lapsella on äiti todennäköisesti pitempään. Ja sinulla on sitten oma perillinen tukemassa ja keski-iän ja vanhuuden aikana.Olen jo iäkäs yksineläjä, sinkku nainen. Hieman jo nyt pelottaa millaista on elämä kun vanhenen. Sitä on aika heikoilla ja tämän ajan Suomessa, jos ei ole omaisia vanhuudessa. ja jatkossakaan ei hyvältä näytä.En tarkoita, että lasten tulisi alkaa hoivaamaan vanhempiaan, mutta perään he voivat katsoa, ja valvoa, miten kohdellaan laitoksissa. Olisi se hyvä että olisi ainakin yski biologinen lähiomainen.
Saattaa nyt olla vaikea sovittautua äidin rooliin, mutta aivan varmasti lapseta tulee olemaan iloa ja tukea ja hän on lähiomaisesi. Ei lapsia tehdä itsekkäistä syistä, mutta saahan omaakin elämää ajatella.
Kyllä sinusta äiti tulee. Kyllä keho ja hormonaalinen systeemi valmistaa naista hoivaan ja kiintymykseen.