1918 (osa-2)

Juoksimme kaikki isäni luokse, hän tarttui käteeni ja sanoi viimeisillä voimillaan -"minun vanhin poikani on homoseksuaali" sitten hän huokaisi syvään ja sulki tuuheiden harmaiden kulmakarvojen vuoraamat pienet silmänsä.

Asetin isäni käden lepäämään hänen päällensä. Katsoin ympärilleni, isä Kowalski teki takanani ristinmerkin ja sanoi rauhallisella äänellään -"rauha hänen sielulleen".

Elämä kartanossa jatkui rauhallisena ja melko normaalina, kukaan ei juurikaan puhunut tapahtuneesta.

Vuonna 1917 Suomen poliittinen tilanne näytti jakautuneen kahteen leiriin ja ilmassa oli selvää jännitystä. Suomen suuriruhtinaan, Venäjän tsaari Nikolai II:n luovuttua vallasta helmikuun vallankumouksessa 1917, perustivat porvarit suojeluskuntia valvomaan järjestystä ja etujaan. Vastaavasti työläiset perustivat työväen järjestyskaarteja joista lopulta muodostui ns. punakaarti.

Saman kuukauden aikana isoveljeni kirjoitti minulle.

"Rakas pikkuveli liityin tänään suojeluskuntaan, minulle tuottaa suunnatonta surua ajatella että ne punaiset raakalaiset satuttaisivat Carl Gustafia. Se on liian raskas taakka kannettavaksi jo ajatuksen tasolla. Minä toivon, että nämä rivit saavuttavat teidät piakkoin.

Kunnioittaen
Yaytsodrovitšin von Rythmus"

Olin pöyristynyt veljeni kirjeestä, olin pitänyt häntä aina rauhaa rakastavana kansalaisena. Lisäksi kummastelin kirjeen punaista sinettiä, hän oli rikkonut kaikkia heraldiikan sääntöjä ja lisännyt sukumme vaakuna-karhulle suuren seisovan sukupuolielimen.

Katselin kirjettä kynttilänvalossa, ihastelin veljeni aina niin kaunista käsialaa. Kun silmäni osuivat brutaaliin vaakunan, jokin sisälläni sai sytyttämään kirjeen tuleen kynttilästä. En enää tuntenut veljeäni.

Jatkuu.