miehet, mitä tämä on??

Joo, en tiedä onko tämä oikea aihepiiri, mutta on kyllä ihme tilanne töissä ja haluisin kuulla mielipiteitä.

Lähestyin erästä miekkosta töistä tekstiviestillä (emme olleet juuri tekemisissä toistemme kanssa) koska olin siinä uskossa, että mies ainakin jokin aika sitten olisi ollut kiinnostunut (tuijotteli, vilkuili, punasteli ja hakeutui samaan tilaan kanssani). pyytelin tietty anteeksi häiriötä ja kysyin että kiinnostaako lähteä ulos ja mies kyllä sanoi että en häiritse häntä ollenkaan ja lähtisi mielellään ulos kanssani mutta on suhteessa ja "se ei ehkä ihan olisi oikein" sen takia. No pahoittelin tietty häiriötä pari seuraavaa viestiä ja toivoin etten ole aiheuttanut hämminkiä ja mies vakuutteli hymiöin ettei pidä minun yhteydenottoa ollenkaan pahana ja että kaikki on ihan hyvin paitsi että on ollut koko ajan (tuoreessa)suhteessa ja että singaalit on menneet hieman ristiin.... :/ Lopulta nolona sanoin että jätän hänet rauhaan ettei nolostu lisää tästä ja mies vakuutteli siinäkin ettei ole nolona mutta ehkei tämä etenisi nyt tämän enempää...

noh, olen kuitenkin huomannut töissä että tämä mies selvästi on ruvennut väittelemään minua noiden viestien jälkeen. Ei käy meidän puolella tauoilla (paitsi sen kerran ja silloinkin tuntui olevan hermona) vaikka ennen kävi eikä muutenkaan häntä näe kuin vilaukselta ja vaikka hänelle on tullut postia lokerikkoonsa, joka on työpisteeni vieressä, hän ei ole niitä hakenut kun olen paikalla vaikka näkeekin että siellä on lippua ja lappua.

Joten olen hieman kysymysmerkkinä että mikä on ongelma? en koe että mies olisi nolostunut viesteistäni kun jaksoi vakuutella ettei ne haittaa ja vaikutti otetulta että lähestyin häntä. ja puhalsin mielestäni itse pelin poikki etten nyt häntä ole töissä tai viestein sen enempää lähennellyt. Että en vain ymmärrä miksi mies tuntee tarvetta vältellä. Luulisi että minä tässä nolona olisin..... En tiedä uskaltaako kysyäkään asiaa häneltä jos tosiaan hän ei pitänytkään yhteydenotosta.... :(

joten mitä tein väärin?
20884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

ihan vitun sama mitä se on, eikä se tosta varmaan miksikään muutu joten jatkat vain iloisesti elämääsi.

Äänestä

Onko kyseessä pakolaisstatuksen omaava maahanmuuttaja? Ehkä pelkää karkotusta takaisin kotimaahansa. Voi olla, että Irakilaisena ei ole tottunut noin agressiivis-primitiiviseen tointaan, eri kulttuuri nääs. Kyllä hän siitä rauhoittuu, kunhan oppii maan tavoille.

Äänestä

ah, vastaukset on taas taattua suoli24 laatua :')

Äänestä
  • Jorman kommentti oli oikeasti pätevä, vittuako sen sua pitäisi kiinnostaa. Mies on varattu. Voi olla että kiinnostui susta, mutta on hyvä mies ja pitää siksi harkittua etäisyyttä. Tai sitten ei ole yhtään kiinnostunut ja pelkää että sä lähdet ihastuneena ylitulkitsemaan käytöstä, joten pysyttelee mahdollisimman kaukana. Laittoi hymiöitä ettei sua nolottais asia ja nyt toivoo että asia vain unohtuisi.

    Tai tai tai. Siirry eteenpäin.

    Äänestä

  • miehillä on kyllä kumma logiikka jos oikeesti pelkäävät että nainen rupee torjunnan jälkeen etsimään vain lisää merkkejä kiinnostuksesta varsinkin jos toinen on suhteessa :D Mutta kyllä siinä vaiheessa rupee epäilyttämään jos pitää ruveta oikein välttelemään ja kokonaan muuttamaan päiväjärjestystä... Olisi ollut vain kohteliasta esimerkiksi kohdatessa että edes vilkaisee ja moikkaa ihan kohteliaisuutta eikä hypi seinille sen takia :'D

    Äänestä

  • kysymysmerkkinä kirjoitti:

    miehillä on kyllä kumma logiikka jos oikeesti pelkäävät että nainen rupee torjunnan jälkeen etsimään vain lisää merkkejä kiinnostuksesta varsinkin jos toinen on suhteessa :D Mutta kyllä siinä vaiheessa rupee epäilyttämään jos pitää ruveta oikein välttelemään ja kokonaan muuttamaan päiväjärjestystä... Olisi ollut vain kohteliasta esimerkiksi kohdatessa että edes vilkaisee ja moikkaa ihan kohteliaisuutta eikä hypi seinille sen takia :'D

    Monet naiset valitettavasti kiinnostuvat entisestään miehestä, jos kuulevat, että tämä on varattu. Silloin näitä naisia ei pidättele mikään, koska "mitään ei ole menetettävissä" ja ainoastaan voivat käytöksellään aiheuttaa ongelmia miehelle, mikä onkin tarkoitus. Tavallaan kosto siitä, kun mies on kehdannut torjua "hyvän" naisen. Tälläisten naisten jälkeen on miehen vaikea enää luottaa siihen, että ihastunut nainen käyttäytyy kunnolla, joten loogisinta on ottaa etäisyyttä ja antaa ihastuneen, tunnemyllerryksissä rypevän, naisen tunteiden laantua ja katsoa myöhemmin kykeneekö nainen normaaliin kanssakäymiseen.

    Mies toimi siis täysin loogisesti tilanteessa. Saatpahan itsekin etäisyyttä ihastukseesi, kun et joka päivä näe.

    Äänestä

  • vau... aikamoisia naisia ootte tavanneet ja tämäkin mies sitten jos kerran ei riitä kun sanon etten tämän jälkeen enää häiritse häntä :') olisin vaan luullut, kun kerran tyyppi on ollut monta vuotta aivan kusessa minuun (kaveriensa mukaan), ettei hän ota nokkiinsa jos kysyn ulos vaikka olisi varattu. Luulin että olisi ehkä hyvilläänkin :P

    Äänestä

  • TotuusTässä kirjoitti:

    Monet naiset valitettavasti kiinnostuvat entisestään miehestä, jos kuulevat, että tämä on varattu. Silloin näitä naisia ei pidättele mikään, koska "mitään ei ole menetettävissä" ja ainoastaan voivat käytöksellään aiheuttaa ongelmia miehelle, mikä onkin tarkoitus. Tavallaan kosto siitä, kun mies on kehdannut torjua "hyvän" naisen. Tälläisten naisten jälkeen on miehen vaikea enää luottaa siihen, että ihastunut nainen käyttäytyy kunnolla, joten loogisinta on ottaa etäisyyttä ja antaa ihastuneen, tunnemyllerryksissä rypevän, naisen tunteiden laantua ja katsoa myöhemmin kykeneekö nainen normaaliin kanssakäymiseen.

    Mies toimi siis täysin loogisesti tilanteessa. Saatpahan itsekin etäisyyttä ihastukseesi, kun et joka päivä näe.

    Siinä oli juttua kerrakseen.

    Äänestä

Ei tuossa mielestäni ole muuta kuin että mies on omien tunteidensa kanssa hämmennyksissä. Voi häntä joku muukin asia vaivata elämässään kuin kertomasi hänelle.

Äänestä

Tarviiko sitä jäädä miettimään? Jos pelkää edelleen lähettelevän vääriä signaaleja ja kokee, että on parempi ottaa etäisyyttä?

Äänestä

Ihan oikein teki mies, kun pitää suhun etäisyyttä. Olet selvästi aikamoinen takertuja, kun täälläkin asiasta tilität.

Äänestä
  • kunhan nyt vaan kysyin... kyllähän se nyt vähän ihmetyttää kun mies _vaikutti_ viesteissä olevansa iloinen kun häntä lähestyin ja minä kuitenkin pyytelin anteeksi ja lupasin etten enempää häiritse ettei tämä nyt nolosti muutu. Niin siksi kysyinkin että miten miehet kokee tällaisen yhteydenoton koska en näe itse sitä vääryyttä. Enhän minä edes jaksaisi vakuutella toiselle tuollalailla että kaikki on hyvin eikä tässä ole mitään hävettävää jos niin ei ole :') mutta kai olen kylmäsydämminen ihminen teihin miehiin verrattuna :P

    Äänestä

Täytyy todeta että on kummallinen mies! Minusta on hienoa että nainen uskaltaa olla aloitteellinen, eli täydet pisteet ja tunnustus aloittaja naiselle.

Jos mies ei ole kiinnostunut tai on varattu, niin luulisi ystävällisesti ja mukavaan sävyyn vastaavan naiselle ja kertovan että asian.

En todellakaan ymmärrä tuommoista miehen käytöstä. Taitaa olla Hiiri eikä Mies. Ei kannata tuon perusteella vetää mitään muuta johtopäätöstä. Valtaosa miehistä olisi imarlleltuja.

Mukavaa tiistai-iltaa :)

Äänestä
  • Oi kiitos, hyvä kun edes joku ei lyttää minua maahan täällä kun tämä asia vaivaa :') noh, mies on aina vaikuttanut hyvin ujolta, se kun on selvää että hän on pitkään ollut kiinnostunut... Siksi oletinkin kun pistin viestiä ettei hän voi pahastua vaikka olisi suhteessa kun selvästi on pitänyt minua viehättävänä pitkään :O

    Äänestä

  • Minunkin mielestä on hienoa, että nainen oli aloitteellinen, mutta minusta on kummallista, että tekee aloitteen siinä vaiheessa, kun ei vielä edes tiedä onko toinen varattu vai ei. Hieman kannattaisi malttaa oppia tuntemaan toista ennen kuin on ryntäämässä toisen kimppuun.

    Äänestä

  • ja siis kyllähän mies minulle vastasikin hyvin ystävällisesti, melkein tuntui siltä että olisin voinut jatkaa juttelua jollei siitä saisi sen kuvan että yritän vikitellä häntä. Siksi ihmetyttääkin miksi vaivaantua jos kerran ihan hyvässä hengessä viestiteltiin. Kun luulisi että minä olisin se joka hyppäsi pensaisiin kun hänet näkee :'D

    Äänestä

  • ToinenMies kirjoitti:

    Minunkin mielestä on hienoa, että nainen oli aloitteellinen, mutta minusta on kummallista, että tekee aloitteen siinä vaiheessa, kun ei vielä edes tiedä onko toinen varattu vai ei. Hieman kannattaisi malttaa oppia tuntemaan toista ennen kuin on ryntäämässä toisen kimppuun.

    No joo, mutten minä nyt hänen kimppuun käynyt. asiallisesti kysyin että kiinnostaako kun kerran tyyppi itse harrasti sitä vilkuilua ja tuijottelua aivan liikaa. .. ja pyysin häiriötä anteeksi. Kai se on se ja sama että millälailla kysyy jos ymmärtää jättää pakkien jälkeen rauhaan. ..? Ja olen kyllä jättänyt Miesparan rauhaan.

    Okei, viesti ei ollut se parhain tapa...

    Äänestä

Ootko vähän tyhmä vai mitä? Jos toinen on varattu niin mitä siinä ihmettelet? Ehkä kun on ujo niin ei kehtaa suoraa sanoa että mee joo vit...n.
Etsitään jotain merkkejä suuresta ihastumisesta tilanteesta jossa sitä ei ole .

Äänestä

Minun mielestä kaikista ihmisistä ei kyllä heti tiedä onko varattuja vai ei, elikä siinä mielessä tuollaisessa kysymyksessä ei ole mitään pahaa. Lisäksi alkaahan niitä monia suhteitakin tuollaisista tilanteista, täällä taitaa olla vastaan kovasti omien suhteiden puolesta pelkääviä.
Mutta on totta, että jos toista ei kiinnosta ja toinen ei halua pitää yhteyksiä niin tätä pitää kunnioittaa, on sitten varattu tai ei. Ja itseasiassa varatullahan voi tosiaan tuollaisia tilanteita ja esteitä ettei välttämättä tiedä niistä omista ajatuksistaan, kuten joku tuolla aiemmin sanoin voi olla hämmentynyt. Sen sijaan sinkkuhan pystyy heti ilmaisemaan ettei ole kiinnostunut. Eli sinkuilla ei pitäisi kyllä olla mitään esteitä tunteiden kertomisesta toiselle myöskään ihastumisia. Toisaalta itsellenikin on käynyt joskus niin, että kiinnostus on herännyt vasta paremman tutustumisen jälkeen.

Äänestä
  • no joo, ihmeen jyrkkiä kannanottoja täällä minulle jaetaan :')

    mutten tiennyt miehen olleen suhteessa koska hän tosiaan katseli pitkään, vilkuili ja hakeutui samaan tilaan kanssani usein ja kaverinsa vielä sanoi hänen olevan "kusessa minuun", joten koin että voin kysyä että kiinnostaako ilman että hän kauhistuisi. mutta tässä oli kumminkin päälle kuukauden väli kun emme nähneet juuri ollenkaan joten en tiennyt muuttuuko mieli sinä aikana. Ja kun hän niin mukavasti vastaili minulle niin oletin että hyvissämielin jätetään tämä moka unholaan. Varsinkin kun lupasin etten enää häiritse :D

    "Mutta on totta, että jos toista ei kiinnosta ja toinen ei halua pitää yhteyksiä niin tätä pitää kunnioittaa, on sitten varattu tai ei"
    siis joo, enhän minä itseäni ole hänelle tyrkyttämässä, emmehän ennenkään olleet juuri tekemisissä. Ihmettelin vaan miksi tuntee tarvetta "pelätä" minua niin paljon ettei edes uskalla hakea postejansa jotka ovat minun lähelläni, paitsi sitten aamulla kun en ole vielä töissä :') kun kerran viesteissä hän ei vaikuttanut vaivaantuvan yhteydenotosta vaan ehkä jopa iloisella niin koin vain ison kontrastin sanoissa ja käytöksessä.

    Luulin että olisi edes hieman "otettu" kun olin kiinnostunut hänestä jos kerran on minuun tuntenut vetoa vuoden tai parin verran.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymysmerkkinä kirjoitti:

Joo, en tiedä onko tämä oikea aihepiiri, mutta on kyllä ihme tilanne töissä ja haluisin kuulla mielipiteitä.

Lähestyin erästä miekkosta töistä tekstiviestillä (emme olleet juuri tekemisissä toistemme kanssa) koska olin siinä uskossa, että mies ainakin jokin aika sitten olisi ollut kiinnostunut (tuijotteli, vilkuili, punasteli ja hakeutui samaan tilaan kanssani). pyytelin tietty anteeksi häiriötä ja kysyin että kiinnostaako lähteä ulos ja mies kyllä sanoi että en häiritse häntä ollenkaan ja lähtisi mielellään ulos kanssani mutta on suhteessa ja "se ei ehkä ihan olisi oikein" sen takia. No pahoittelin tietty häiriötä pari seuraavaa viestiä ja toivoin etten ole aiheuttanut hämminkiä ja mies vakuutteli hymiöin ettei pidä minun yhteydenottoa ollenkaan pahana ja että kaikki on ihan hyvin paitsi että on ollut koko ajan (tuoreessa)suhteessa ja että singaalit on menneet hieman ristiin.... :/ Lopulta nolona sanoin että jätän hänet rauhaan ettei nolostu lisää tästä ja mies vakuutteli siinäkin ettei ole nolona mutta ehkei tämä etenisi nyt tämän enempää...

noh, olen kuitenkin huomannut töissä että tämä mies selvästi on ruvennut väittelemään minua noiden viestien jälkeen. Ei käy meidän puolella tauoilla (paitsi sen kerran ja silloinkin tuntui olevan hermona) vaikka ennen kävi eikä muutenkaan häntä näe kuin vilaukselta ja vaikka hänelle on tullut postia lokerikkoonsa, joka on työpisteeni vieressä, hän ei ole niitä hakenut kun olen paikalla vaikka näkeekin että siellä on lippua ja lappua.

Joten olen hieman kysymysmerkkinä että mikä on ongelma? en koe että mies olisi nolostunut viesteistäni kun jaksoi vakuutella ettei ne haittaa ja vaikutti otetulta että lähestyin häntä. ja puhalsin mielestäni itse pelin poikki etten nyt häntä ole töissä tai viestein sen enempää lähennellyt. Että en vain ymmärrä miksi mies tuntee tarvetta vältellä. Luulisi että minä tässä nolona olisin..... En tiedä uskaltaako kysyäkään asiaa häneltä jos tosiaan hän ei pitänytkään yhteydenotosta.... :(

joten mitä tein väärin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu