ateismi vai lapinusko

Eri puolilla maailmaa asuminen ja antropologian opinnot muuttivat professori Raija Warkentinin maailmankuvan.






Eläköitynyt antropologian professori ehti valmistua äidinkielen opettajaksi, kunnes mutti miehensä työn vuoksi Kongoon ja kiinnostui siellä antropologiasta. Hän tulee uskonnollisesta kodista, mutta sitten jokin muuttui:

”En halua syyttää ketään siitä, että minusta on tuntunut hengellisesti ahtaalta. Ajattelen, että syy oli myös minun. Olin vuosikausia ottanut kaiken annettuna ja ollut liian tottelevainen.

Aiemmin tuotti turvallisuutta ajatella, että on turvassa Jumalan kämmenellä.

Antropologian opiskelulla oli merkittävä vaikutus siihen, että maailmankuvani muuttui lopullisesti pian 40 ikävuoden jälkeen.

Maailman ja oman elämän tapahtumat panivat minut kyseenalaistamaan, että pitääkö Jumala tosiaan meistä huolta. Miksi hän toisinaan antaa kamalien asioiden tapahtua? On järkevämpää ajatella, ettei ole ketään, joka johtaa maailman ja oman elämäni tapahtumia.

Minusta tuli ateisti. En uskonut enää Jumalaan.” mihin sinä uskot? lapin miehiin?
Että vain es,lestat pelastuvat, et kritiikittä mihinkään.?
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Uskohelminenkö kirjoitti:

Eri puolilla maailmaa asuminen ja antropologian opinnot muuttivat professori Raija Warkentinin maailmankuvan.






Eläköitynyt antropologian professori ehti valmistua äidinkielen opettajaksi, kunnes mutti miehensä työn vuoksi Kongoon ja kiinnostui siellä antropologiasta. Hän tulee uskonnollisesta kodista, mutta sitten jokin muuttui:

”En halua syyttää ketään siitä, että minusta on tuntunut hengellisesti ahtaalta. Ajattelen, että syy oli myös minun. Olin vuosikausia ottanut kaiken annettuna ja ollut liian tottelevainen.

Aiemmin tuotti turvallisuutta ajatella, että on turvassa Jumalan kämmenellä.

Antropologian opiskelulla oli merkittävä vaikutus siihen, että maailmankuvani muuttui lopullisesti pian 40 ikävuoden jälkeen.

Maailman ja oman elämän tapahtumat panivat minut kyseenalaistamaan, että pitääkö Jumala tosiaan meistä huolta. Miksi hän toisinaan antaa kamalien asioiden tapahtua? On järkevämpää ajatella, ettei ole ketään, joka johtaa maailman ja oman elämäni tapahtumia.

Minusta tuli ateisti. En uskonut enää Jumalaan.” mihin sinä uskot? lapin miehiin?
Että vain es,lestat pelastuvat, et kritiikittä mihinkään.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu