Porin kaupungin ympäristöviraston JäteVaakku -lehti jaettiin taas kotitalouksiin. Ihmettelen, miksi jäteneuvonnan maskotiksi on valittu nimenomaan mustavaris. Nämä linnuthan ovat tuottaneet kaupungille melkoisen jäteongelman esimerkiksi Käppärän hautausmaalla, missä ne paskantavat hautakivien päälle.
Koppalakkipäinen mustavaris jätejärjestysmiehenä tuntuu näissä olosuhteissa aika koomiselta.
Koppalakkipäinen mustavaris jätejärjestysmiehenä tuntuu näissä olosuhteissa aika koomiselta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
NO ON TÄLLÄ KYLÄLLÄ HUOLIA???
Ihan samaa mieltä.Kyllä siihen olisi pitänyt valita valkopäämerikotka joka siis on ihan vitun yleinen lintu näillä seuduilla.Toinen vaihtoehto olisi kakadu,joita myös parveilee ihan tolkuttomasti joka siwan pihassa.
lämpö aktivoi saastat, lähikauppojen pihoissa alkanu parveilemaan neulasieppoja ja paskanärhiä.
lämpö aktivoi hullut, se yx kahjo alkanu taas kävelee keskellä tietä.
Hautausmaalle lisää katoksia, niin lakkaa Vaakkujen paskat häiritsemästä.
Taitaa olla mausoleumin kattokin paskan kuorruttama pian.
Siis maskotiksi olisi pitänyt valita homo erectus -malli.
JäteVaakku on varmasti tarkoitettu koomiseksi ja aloittaja olet samaa mieltä.
Siis onnistunut hahmo.
Niin on, myös koko lehti on toimitettu varsin epäselvästi sisällöltään. Ei nyt ihan ala-arvoinen, mutta välttävä korkeintaan. Pitäisi ottaa huomioon, että kaikilla ei ole nettiä mistä ne oikeat ajantasalla olevat täydelliset tiedot etsisi.
Vaikka en linnuista pahemmin välitä, niin mustavaris on kaunis eläin siinä missä joutsenkin verrattuna moneen muuhun tipuun. Pakko sen linnun on johonkin paskansa vääntää kuten ihmisenkin, kun keskustan puistoista kaadettiin pesäpuita, kuten sairaalamäessä takavuosina.
Asiasta toiseen, lehden kannessa oikein komeilee kotipoltto on kiellettyä. Hah! Elintarvikepakkaukset saa polttaa ihan laillisesti puun seassa jopa taajama-alueella.
Taajaman ulkopuolella saa oikein luvallisesti polttaa avopolttona (suomeksi nuotiotyyliin) kuivia risuja ja oksia.
Siis ei saatana, kuka kuivaa esimerkiksi metsätöissä tai pihapuiden kaadossa syntyneet risut, oksat ja rungot vuodenpäivät ennen käristystä? Oman järjenkäyttö on sallittua ja suurimmilta osin jätehuoltosopimuksen pakollisuus on verrattavissa mafiarahaan jäteyhtiöille.
Monessa taajaman ulkopuolella olevassa taloudessa ei yksinkertaisesti tule sekajätettä lainkaan ja tyhjälle astialle pitäisi ottaa lumetyhjennys, eli mafian suojelurahaa palaisi se 150e vuodessa.
Kertyneet lasi ja metallijätteet on helppo itse viedä kaupan läheisyydessä olevaan keräyspisteeseen ja biojätteet muuttuu mullaksi omassa kompostorissa. Paperit katoaa sytykkeinä useassa tulisijassa muutaman makkarapakkauksen mukana.
Oikeasti saunan tai puukattilan pesässä palaisi kaikki, mitä vain luukusta sisään mahtuisi, mutta näin ei tietenkään tehdä;)
Sitten maksetaan pakollinen asuntokohtainen ekomaksu, jolla katetaan mm. ylihintaisen kierrätyskeskuksen ja mahdollisesti varaosapankin helvetinkalliita hintoja. Käykää nyt ihmeessä siellä varaosapankissa katsomassa suomen hulluimpia hintoja! Esimerkiksi käytetty ulko-ovi, ehkäpä tammea maksoi viime vuonna yli tuhat euroa ja nyt se on tänä vuonna hurjassa alennuksessa yli 800e ?
Eikö vanhoille rakennusosille olisi tarkoitus löytää oikeaan kohtuuhintaan ostaja ja kierrätys toimisi niiltä osin molempia osapuolia tyydyttävästi? Nyt näyttää olevan tarkoitus roikottaa niitä varastossa vuosia ja tilanpuute on jatkuvaa.
Varaosapankki saa kaiken lisäksi ne kikkareensa ILMAISEKSI itse.Joku olisi ostanut luukut uuniinsa mutta hinnan nähtyään teetti uuden halvemmalla..
Jätevaakku, ruiskahti ihan outo likapaakku.
Hyvä, että tällainen lehti on. On ollut apuna jätteiden lajittelussa.
Lehti on sisällöltään kuin viikon vanha sanomalehti, ei muuta.
Kolme varista raakkui oksalla, yksi tipahti pakokaasujen vuoksi maahan ollen ihan pihalla.
Kaksi varista kraakkui oksalla, kohta se on meirän vuoro paskaa katsella.
Yksi pois lensi, kadunlakaisukone maassa olleen nielaisi.
Yksi varis parkua raakkui oksalla, tää on niin porilaista jätemafiaa. Putosi avoimeen biojäteastiaan, sattui tappavasti laatikon reuna niskaan.
Ei variksia kraakkumassa oksalla, poislentänyt nauroi lukiessaan huonoa jätevaakkua.