väkivaltainen suhde

Jos kerran sanot, että muutkin ovat lyöneet sinua niin ehkä annat sen helpommin anteeksi. Lyöminen ei kuitenkaan auta riitojen ratkaisussa vaan pahentaa asioita. Teidän pitäisi saada molempien viettää myös omaa elämää, jolloin olisitte vähemmän tekemisissä toistenne kanssa eikä tarvitsisi hakea riitaa joka asiasta. Joku harrastus, vaikka käveleminen poistaa stressiä. Kun tuntuu siltä, että riita uhkaa niin voisi lähteä tekemään jotain muuta. Jos haluatte muuttaa suhdettanne ja käsitellä ongelmianne oikeammalla tavalla niin luulen sen onnistuvan. Jollei tilanteesta pois lähteminen ja asiaan palaaminen rauhallisemmalla mielialalla onnistu voitte mennä vaikka perheterapeutille.
Onnea yritykselle!

Ise olen elänyt kymmenen vuotta väkivaltaisessa avioliitossa josta minulla on lapsia.
Olen eronnut 4 vuotta sitten tästä myrskyisästä suhteesta ja olen erittäin onnellinen.
Edellisen suhteen aikana en jaksanut ajatella kuin päivää kerrallaan ja tarkkailla mieheni liikkeitä milloin pimahtaa. Yritimme tehdä eroa monta vuotta ja ei minullakaan ollut sillä paikkakunnalla ystäviä missä asuin ex-mieheni kanssa. Eräänä yönä minulla kait vinksahti p''ss' sen j'lkeen kun se uhkas tappaa minut ja lapsemme odotin että hän sammui, otin auton avaimet ja lähdin lasten kanssa 200 kilometrin päähän turvakotiin.
Se oli raskas päätös ottaa ero kun ei ollut ystäviä eikä muutakaaan turvaa olin ihan yksin.

Nyt olen kihloissa uuden miehen kanssa jolla myös on huonot ja hyvät puolensa mutta hän ei koskaan käytä väkivaltaa. Jos ahdistaa me menemme lenkille ja puramme asiamme. Olen saanut hurjasti uusia ystäviä ja olen aloittanut opiskelun insinööriksi joka olisi ex-miehen kanssa ollut täysin mahdotonta.
Ei kenenkään ihmisen minun mielestä tarvitse kärsiä toisen ihmisen typeryydestä ja kaikista typerintä on toisten hakkaaminen. Ero on vaikea aina vaikea päätös, mutta toivon sinun miettivät haluatko olla ja elää samassa suhteessa vielä 20 vuoden kuluttua jos vastaat ei kannattaa eroa harkita muttta jos vastaat kyllä on nämäkin kertomukse varmaan sitten turhia. Sinun itse se päätös on lopullisesti tehtävä ei sitä kukaan voi sinun puolestasi tehdä.

Et sano rakkaudesta sanaakaan - tietänet siis itsekin että suhteenne ei liene rakkautta vaan läheisriippuvuutta? Kyllä niitä kavereita ihan oikeasti löytyy kun saa itsensä liikkeelle ja uskaltaa olla oma itsensä, mikä ei liene helppoa jos on ikänsä saanut turpaan ja kuvittelee ehkä ettei ole muuta ansainnutkaan.
Yksinjäämisen pelko ei ole mikään syy huonossa parisuhteessa elämiseen. Sinä ansaitset parasta itsellesi, Sen Oikean jota rakastat ja joka rakastaa sinua. Ei tule prinssiä valkealla hevosella sinua pelastamaan, vaan tosielämässä on itse otettava vastuu itsestään ja lähdettävä etsimään. turvakoti auttaa ensi alkuun jos pelkäät tai ei ole paikkaa minne mennä.
Tiedät kysymykseesi vastauksen itsekin.