Tamperelaisenesik.lest. ry:n tiedote 2/21016:
"Ehtoollinen rukoushuoneella 5.6.2016"
Kysymys: Kuka kirkon pappi jakaa ehtoollista tilaisuudessa?
"Ehtoollinen rukoushuoneella 5.6.2016"
Kysymys: Kuka kirkon pappi jakaa ehtoollista tilaisuudessa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Hyvä ja tärkeä kysymys.
Kristillisyytemme vanhinten matka Suomeen kesällä 2016
13.-15.6. ma-ke Tampere
Ei näytä liiittyvän tähän.
Ei kai ole kunnian p.kele, joka panee jakamaan ehtoollisen rukoushuoneella omin neuvoin, jotta saadaan sanoa GP :lle ja OM:lle, että T:ellakin on jo otettu ehtoollinen omiin puhtaisiin käsiin.?Kehumisien jälkeen jakajat voivat sitten jäädä odottelemaan suurta siunausta ja maailman loppua.
Olihan päätös kuitenkin seurakunnan yhteinen tällaisessa hallintoasiassa, ettei nyt moisella hajoteta seurakuntaa?
Yhteisestä päätöksestä ei liene olemassa mitään dokumentteja! Tosin yhteinen päätös on yhtäkuin SP:n itsensä kanssa tekemä päätös?
Takapankkeläiset olivat ihan hiljaa, kun siitä ilmoitettiin. Yksi mies ei oli voinut sitä päättää, vaan sen tekivät paikalliset saarnaajat.
KAIKKI, MYÖS Takapenkkiläiset olivat hiljaa, kun vuosikokouksessa päätettiin ehtoollisvälineiden hankkimisesta ja polvistumispenkkien tekemisestä. Joten olkoon takapenkkiläiset nytkin hiljaa. Hyvä se on nimimerkin takaa huudella, kun ei ole miestä sanoa ääneen.
SP on saanut valheellisia syytösksiä kirkkoseparaattoreilta ennenkin, mutta siitähän Jeesuksen opetuslapset tunnetaankin, että heistä puhutaan valehdellen kaikkea pahaa.
Saku on Heinolassa puhunut, että on ollut valheellisia juttuja liikkeellä, joiden mukaan hänet olisi hyllytetty tai erotettu, mutta hän on henkilökohtaisista syistä jäänyt pois lähetystoimesta. Hänkin on sairastellut ja tarvitsee esirukouksia.
Totuuksia latelee totuuksia!
Itse olen kyllä ruksaehtoollisten kannalla, mutta myöntää täytyy että hieman typerää siksi järkätä juuri ennen lähetystä, että pääsee vanhimmille pätemään. Voihan se olla että tämä on nyt Jumalan aika Tamperelaisille muutenkin
Takapankkeläiset olivat ihan hiljaa, kun siitä ilmoitettiin. Yksi mies ei oli voinut sitä päättää, vaan sen tekivät paikalliset saarnaajat.
Yksi paikallinen saarnaaja LS ilmoitti puheessaan ehtoollisen ajan, muttei maininnut sanallakaan missä ja kenen toimesta se pidetään! Jos paikalliset saarnaajat ovat asian päättäneet, ovat he lapinlipijöitä kaikki! Tampereelta ei siis löydy ainuttakaan suoraselkäistä puhemiestä, vs. SS:n. Paikallisisia lapinlipittäjiä kaikki!
Saku on Heinolassa puhunut, että on ollut valheellisia juttuja liikkeellä, joiden mukaan hänet olisi hyllytetty tai erotettu, mutta hän on henkilökohtaisista syistä jäänyt pois lähetystoimesta. Hänkin on sairastellut ja tarvitsee esirukouksia
Ja sinäkö olet pätevä kertomaan NN:n sairauksista ja toiminnoista julkisessa foorumissa? Henkilökohtaisista syistäsi kehoittaisin sinun ottavan yhteyttä ammattiauttajaan, psykiatriin. Saattaapi olla, jotta tämä ammattiauttaja ei pääsisi päänuppisi sisälle millään konstilla?
kun vuosikokouksessa päätettiin ehtoollisvälineiden hankkimisesta ja polvistumispenkkien tekemisestä.
Voi polvistumispenkit! Eikö puhujakorokkeen portaat enää riitä autuutta-anovien separistien autuaaksitulon portaiksi? Pitää vielä rakentaa erilliset polvistumispenkit! Mitä vielä pitää tehdä syntisen sielunsa autuuttamiseksi?
Kuulimme Heinolan tapauksesta. Rukoilemme.
taidatte valehdella. jos saku on sairastunut flunssaan, eikä siksi ole oman paikkakuntansa seuroihin voinut tulla, silloin juttu voi olla tosi.
Kyse ei ollut flunssasta, vaan vakavammasta sairaudesta, eikä hän sen takia ollut poissa seuroista, kun saarnan jälkeen piti puheen.
Kylläpä näille neuvojen vastustajille nyt tulee koettelemuksia. Miten on mahdollist? Hehän ovat parhaita maan päällä ja oikeassa opissa pysyväisiä, luulisi Jumalan antavan heille oikein kunnon siunauksen. Vai kävikö toisin päin? Mutta kyllä heistäkin Jumala vielä välittää, sillä sitä jota hän rakastaa, hän kurittaa. Uskon että hekin vielä saavat parannuksen armon kaikesta pahanpuhumisesta, ihmisten eksyttämisestä, oman selkänsä taakse kokoamisesta ja likaisesta pelistä sekä neuvojen vastustamisesta.
Kristuksen kohdalla sanottiin, "Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: 'Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan.'
Ristin teologian mukaan oikeassa olevat kärsivät kaikenlaista mahdollista. Saatana on nimittäin niitä vastaan, ja Jumala sallii sen jotta tulisivat ilmi ne, jotka seisovat. Kaikki inhimillinen riisutaan, siis ihmisiin luottamiset ja ihmisten kyhäämät säännöt.
Kirkollisilla ei ole hätää, niin kaunan kun pysyvät sanan kalliolla.
Sairauksiakin on monenlaisia. Yksi on " Oman ratkaisun" jälkitaudit. Ovat vaikeasti hoidettavia! Pelkkä purtamiini ei auta.
Siis ei neuvoja vaan käskyjä.Yritä puhua oikeilla sanoilla sinä pimeydessä vaeltaja.
Ai jos maallisia käskyjä ei hyväksy,niin Jumala kurittaa.
Oot selvästi tyhmä,yksinkertainen,valistumaton ja sivistymätön johdateltavissa oleva ihminen.
Olihan päätös T:reella yksimielinen? Kaikki saarnaajat yksimielisesti ja veljellisesti löivät saman naulan kantaan.
Seurakunta yksimielisesti tunsi iloa ja yhteenkuuluvuutta päätöksen jälkeen?
Kenenkään omaatuntoa ei tässä hallinnollisessa asiassa pahennettu, kuten apostolikin neuvoo välttämään asioita, jotka aiheuttavat omantunnon ongelmia jollekin veljelle?
Kukaan veljistä ei pyrkinyt muiden päsmäriksi? Kirkon kanssakin päästiin yksimielisyyteen, niin tuli tuo yhteiskunnallinen vanhurskauskin kristityillä hoidettua kuntoon? Piispakin huomasi, että tuossa ovat elävät kristityt hänen hiippakunnassaan, hedelmistään puu tunnetaan?
Ihanaa että taivaan isä on siunannut asian niin että saamme nauttia ehtoollista omalla rukoushuoneellamme!
näin on jumala hoitaa asiat oikein.
SP ja kumppanit ovat kaikki hyvin tietoisia toimintansa laittomuudesta. Ainoa motiivi on Jellivaarassa olevien tiettyjen miesten tahto. Näin varmistuu ettei yhtenä joukkona jatketa, sehän oli Jellivaaran valtaansa rakastuneiden päämääräkin, erottaa evankeeliset, Kristuksen oppiin ja kirkon tunnustuskirjoihin pitäytyvät kristityt joukosta.
Kirkollinen vaikuttaminen ja evankelisluterilainen tunnustus on ollut pitkään piikkinä Jellivaaran iisaksonilaisten lihassa. Kristinopin tuntevat ja hallitsevat on uhka heille joilla ei ole edes peruskäsitystä kristinuskosta.
Omanvanhurskauden ilmapiirissä evankeliumia on aina vihattu, ei tämä aika tee poikkeusta. Vapaita kristittyjä kadehditaan orjien joukossa aina. Vanhempi veli luottaa
kuokkaansa tänäänkin.
Parempi se on kuitenkin että erotaan, tämä ainainen mooseksenuskoisten kitinä Jellivaarasta ei muutoin lopu koskaan. Aina vain tiukemmaksi menee, kumara lisääntyy ja vaatteet tummuvat, säälittää!
Jup, olen samaa mieltä, eipä tarvitse kuunnella enää lappioppia ja ylistystä vanhimmille. Ei silti, en koskaan ole heitä minään vanhimmistona pitänytkään.
Kunhan nyt pikaisesti saataisiin pesänselvitys tehtyä, niin saadaan jättää taaksemme piinalliset 20 vuotta. Jatketaan silti rukousta sisarien ja veljien puolesta, että yhdessä päästään kerran Herran hääaterialle.
Vapaamielisiä ahristaa!
Ei sinne pääse jos kulkee kuolleessa uskossa,tee parannus niin mahkut paranee.
Jokaisen pelastumista toivotaan ja rukoilleen. Syyllisiähän ovat juuri nämä omaa kunniaa lappikortin avulla tavoittelevat Suomen saarnaajat, ja ennen kaikkea Jumalana toimimisesta kynsin ja hampain kiinni pitävät herrat Perseter ja Minde.
Syyttömiä nämä monet perinteen eksyttämät tavallaan ovat, he uskovat Nikun ja Kuoksun edelleen johtavan tätä liikettä Jellivaarassa ja arvostavat näitä barbaarisia iisaksonilaisia sen perusteella, mitä isoisät ja isoäidit ovat heille kertoneen. "Avusta joka tuli Jellivaarasta", silloin ammoisina aikoina.
En kyllä tunne tuollaisia rääväsuita yhtään livenä joita täällä esiintyy separatisteina.
Apu minulle tulee Jumalalta. Aika lähellä epäjumalanpalveusta mennään jos apua odotetaan ihmisltä. Lutherin ensimmäisne käskyn selityksessä jumalaksi määritellään se, johon ihminen luottaa ja jolta hän odottaa kaikkea hyvää.
Sitten olen palvonut omia vanhempiani epäjumalana koko elämäni, voi minua! Kiitos kun otit asian esiin.
Kysymyshän on siitä, mihin luotetaan ja missä asiassa. Maallinen yhteiskunta rakentuu luottamukselle, mutta hengellinen rakentuu luottamuksesta Jumalaan ja hänen sanaansa.
Ai olet sitä mieltä kun uskoo Lapin Vanhimpiin,saa parannuksen?
Tämän täytyy olla se oikea elävä kristillisyys kun kaksi vanhinta ovat kuin jumalia pystyvät päättämään ehtoollisista hyllytyksistä ja ihan kaikesta mitä seurakunnassa tapahtuu eihän tämä muuten onnistuisikaan muualla kuin elävässä kristillisyydessä kaikki purtsit siltsit ihahahaalaiset kaikki kirkkiks separaattorit piispat papit tuomarit takapenkinäänet teutat kaikki ovat voimattomia paskiaisia näiden kahden vanhimman edessä on ne ihmeellisiä miehiä täytyy vaan ihailla ja hattua nostaa näille jumalan miehille ei edes perkele pystyisi samaan
Kiitosjakunnianäille,etsi itsellesi se oikea seurakunta,ehkä rupeaa helpottaan:)
Tässä tuli separatistin uskon tunnustus. "Kiitos ja kunnia näille", siis vanhimmille.
Ensimmäinen käsky
Minä olen Herra, sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia.
Mitä se on?
Meidän tulee yli kaiken peljätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua YKSIN HÄNEEN.
2:n käskyn selityksessä sanoo Katekismus..."että me sitä (Jumalaa) kaikessa hädässä avuksi huudamme, rukoilemme, KIITÄMME ja YLISTÄMME
Jumala ei anna kunniaansa yhdellekään ihmiselle, olkoon sitten vaikka vanhin tai paavi.
Oiaikojavoitapoja,tajusitko että kommenttini oli nimimerkille"kiitosjakunnianäille",taidat olla pahvipää!
Oikeassa ole tässä on hyvä uskon tunnustus ylistys kunnia kuuluu vanhimmille jumala on vanhimmat asettanut kunnia ylistyss kuuluu myö muillekin uskollisille sananpalvelijoille näin kun annetaaan se ylistys ja kunnia oikeaaan osoitteeseen se korkein kunnia ylistys menee aina jumalalle te kirkkikset seprattorit jätätte kaiken kunnianylistyksen itsellenne eläväässä kristillisyydessä se kuuluu kaikille silloin se on kunniaksi myös jumallle
Sinähän puhut ihan sekavia.
Totta turiset kirkkis separaattorit ei kyllä näitä jumalan hienouksia ymmärrä
Ja Lapin Vanhimpien kätyrit ja agitaattorit vielä vähemmän.
Kiitos ja kunnia kuuluu aina vanhimmille, ja erityisesti vanhimmista vanhimmille, kuten aikoinaan AI:lle?
Seurakunnalla ei ollut oikeutta alkaa päsmäröimään AI vanhinta, jonka PH oli asettanut hengellisen hallituksen johtoon?? Sehän olisi GP:n esittämän hengellisen hallintokaavionkin (jouluna 2014) mukaan ollut nousua PH:ä vastaan eli pilkkaa PH:ä vastaan.
Huomaa, että monet niistä, jotka jo silloin joutuivat elämään sen hengellisen hirmuhallituksen alamaisuudessa, elävät vielä ja muistavat ja osaavat verrata hedelmiä. Nuorilla ei ole sitä kokemusta, siksikin heihin on helpompi vaikuttaa kuin vanhoihin kristityihin. Nuorimmat separatistisaarnaajatkaan eivät ole sitä aikaa ja ahdistusta eläneet.
Minäkään en ole AI:n aikaa nähnyt. Mutta vanhempani olivat ja he kertoivat siitä meille lapsilleen. Ei kelvannut vanhemmilleni AI:n opit.
Onko niin että tälalista jellivaarauskoa ei ole missään mailmassa toista yhtä hassua systeemiä!
että seurakuntaa ja uskovia johdetaan toisesta päästä suomea ei hyvä isä taivaassa mitä sokeaa usvaa!
Totta mutta Irjaan ja Kariin uskovia onkin miljoonia.
Mäkisen Jussilla ainakin on ollut hyvät suhteet myös kadun toiselle puolen. Vaivautuisikohan hän tulemaan? En voisi kysyä häntä.
Jeesus sanoo; Niin kuin isä lähetti minut niin minäkin lähetän teidät. Joka teitä kuulee se minua kuulee. Joka teidät katsoo ylen, hän katsoo ylen minut. jne..
Martti Luther sanoo: Jolla ei ole seurakunta äitinä maanpäällä, hänellä ei ole Jumala
isänä taivaassa. Seurakunnasta sanoo Luther. Se ei ole puuta eikä kiveä, vaan joukko
Kristukseen uskovia ihmisiä. Eikö näin toimi tämä seurakunta myös sakramentti asiassa.
Lutherin mukaan seurakunta on siellä missä on,
Jumalan sana
kaste
ehtoollinen
kirkon virka
avainten valta
rukous ja kiitos
pyhä risti
Näitä merkkejä ei ole vain esikoislestadiolaisilla.
Mikähän risti se on ev.lut-kirkkokunnan papeilla ja piispoilla? Se risti, jota kaulalla kannetaan jonkun virka-aseman merkkinä on helppo kantaa; siinä ei ole kyse Kristuksen ja Hänen seuraajainsa rististä!
Voi pyhä yksinkertaisuus näitä rienaajia, jotka luulevat olevansa uskossa. Ehkä ovatkin, mutta ovat ylpeydessään ihan eksyksissä. Suokoon Jumala heillekin armonsa niinkuin meillekin, että näkisimme kukin oman tilamme.
Lutherin mukaan seurakunta on siellä missä on,
Jumalan sana
kaste
ehtoollinen
kirkon virka
avainten valta
rukous ja kiitos
pyhä risti
Näitä merkkejä ei ole kuin esikoislestadiolaisilla.
Älä puhu hassuja. Kaikkialla missä noita on, on myös Kristuksen seurakunta.
Tämä ei ole näkemisen vaan uskon asia.
Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.
Käykää allekirjoittamassa!
Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986
Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.
Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.
Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".
Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.
Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.
Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.
Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.
Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?
Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0
Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!
Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!
Arkkipiispa Mäkinen ajaa vihtahousun kanssa sitä että kirkko alkaisi vihkimään homopareja, mikä on täysin Raamatun vastaista.
Sitten eräät ovat tuohtuneet kun seurakuntalaiset haluavat ottaa sakramentit "omiin käsiin" koska porttokirkossa ei ole enää kuin Jumanlankieltäjiä piispoina.
Miten niin?
http://areena.yle.fi/1-3062561
Siten niin, että Mäkinen on sanonut että ei usko Raamattuun. Lisäksi Mäkinen haluaa että kirkkokin vihkii homoliittoja. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arkkipiispa-homoseksuaalisuus-ei-ole-minkaanlainen-synti/1839486
Kristuksen rakkaus suvaitsee
- Jokaisen pitäisi nyt katsoa peiliin ja miettiä mitä kristillinen ihmisrakkaus oikeasti on. Kristuksen rakkaus olisi hyvä esimerkki, miettii arkkipiispa.
- Minua huolestuttavat mustavalkoiset näkemykset elämästä, että ikään kuin halutaan työntää toinen ihminen pois tästä ihmisen elämästä, Mäkinen filosofoi.
- Mutta ihmiskuva - ja sen myötä käsitys homoista muuttuu maailmassa myönteisempään suuntaan. Kirkko on aina muuttunut tällaisen kehityksen mukana, huomauttaa kirkon johtaja.
Pitäisikö sitten homoutta sairautena pitävien ja muiden fundamentalistien lähteä kirkosta?
- Ei, vastaa Mäkinen epäröimättä. En halua kenenkään eroavan kirkosta. Ja erityisesti haluan, että homojen puolustajat eivät lähtisi.
En diggaa homoja ja lesboja ym.Olen hetero mutta annan heidän olla kuhan eivät markkinoi ja myy sitä esim.minulle.Aika marginaali-ilmiö nuo ovat kuitenkin.
Minun tehtäväni ei ole tuomita ihmistä,kyllä se asia hoituu kuolemassa.
Aikanaan olin kans tosi vihainen naispappeudesta,nyt oon sen jo hyväksynyt.
Vaikka kirkossa olisi metallimessuja ym.hilipatihumppaa katson kuitenkin kirkon pitävän kiinni oleellisimmasta,evankeliumin julistamisesta ja kaikki rajat ylittävästä Jumalan rakkauden ja armon sanomasta.
Näen kirkon tekevän VALTAVASTI hyvää mistä sinä et tiedä mitään.
Mielestäni suvaitsevat uskonnot pysyvät elinvoimaisina tulevaisuudessa ja suvaitsemattomat kuihtuu pois.
Kristus yhdistää,ei hajoita.
Ei se riitä että kirkkontekee VALTAVASTI HYVÄÄ. Ei sillä vaan taivaaseen pääse ja se on fakta. Jos se sinulle riittää ja tulet siitä onnelliseksi nii. Pysy siellä kirkossa ja anna muiden mennä menojaan.
Ne esikoiset jotka nousette lapinvanhempia vastaan, muistakaa tämä:
Matt. 12:31
Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
Jo nyt on jotkut joutuneet maksamaan kovan hinnan tästä, mutta ei siitä sen enempää
No kerro nyt!
Rupeeko grillihiilet polttaan jo jalkapohjissa?
Höpsistä!
Mikä henki niillä vanhemmilla on? Millä he todistavat, että heissä puhuu Henki? Henki siellä, henki täällä.
Pöytään pitää lyödä Jumalan sana. Pyhä Henki ei puhu omiaan, vaan pysyy tiukasti sanassa.
Mitään uhkailuja Pyhä Hengen pilkasta ei tarvitse ottaa todesta, jos ei ositeta että Henki puhuu.
Muuten, Rooman kirkko vaati kuuliaisuutta omille ihmisopeilleen samalla perusteella. Me ja Pyhä Henki olemme päättäneet.
9000 virallista allekirjoitusta kahdessa päivässä. Ajatelkaa, huolehtikaa ja allekirjoittakaa maamme tulevaisuuden puolesta.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986