Paha maailma, viimeinen aika ja maailmanloppu? Tätä fraasia ovat esikoislaestadiolaiset saarnaajat hokeneet jo yli satavuotta! Tosin eivät ole esik.laestadiolaiset ainoat maailmanlopun ennustajat: jehowan todistajat odottivat viimeksi vuonna 1975 maailmanloppua tulevaksi. Eipä vaan tullut! Ovat tosin nyt siirtäneet ajankohdan hamaan tulevaisuuteen. Esikoislaestadiolaisuudessa peloitellaan uskovia viimeisellä ajalla, maailman pahuudella ja maailmanlopulla. Kuitenkin: miksi esik.laestadiolaiset yrittävät täyttää maailman lapsiluvuillaan? Eikö lasten hankkiminen tähän syntiseen ja kamalaan maailmaan ole hyvin arvelluttavaa ajateltuna lasten tulevaisuutta? Koska esik.laestadiolaisessa liikkeessä aletaan saarnata sexuaalisen lisääntymisvietin rajoittamisesta? Kielletäänhän syntinä kaikki masturbaatiot ym. ihmisen perusfysiikaan liittyvät toiminnot? Yhtä hyvin voitaisi kieltää sexuaalinen halu riettaana syntinä? Ainoa sallittu ei synti on esikoisuudessa naiminen (toki avioliitossa) ilman vastuuta tulevasta. Sorry!
Maailman pahuus
Judas
10266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja apostolit ne vasta pahasta maailmasta ja viimeisestä ajasta puhuvatkin. Muun muassa johannes kirjeessään. Hirveää pahuudella ja maailmanlopulla pelottelua. Jeesuskin sanoo tulevansa kuin varas yöllä, voi hirvitys mitä pelottelua! Oikein pelottaa, ainiin, jos on uskomassa niin silloin ei ole väliä milloin maailma loppuu.
"paavaliko"
.
Joo Abostolien aikana , oli yksi säkki jonkin takana ,ja sieltä jaattiin tarvitseville
Siitä tehtin ruoka se sytiin yhdessä, kun joku mäi talonsa , kute Anias ja Safira,
kysyi PIETARI heiltä oliko tässä kaikki , oli Vastasi Anias , ja samassa hän tuupertui
lattialle ,nuoret miehet kaivoivat hauda ja panivat Ruumiin siihen .
:
ei kaunakaan kun Safiira tuli sinne ,Pietari kysyi samoin vaimo vastaa samoin
samalla kaatuu vaimo ja pietari viitta miehet hakemaan Safiiran , ja vievät anian
viereen laskevat siihen ja peitaät haudan , oletteko lukenet paikan .
.
Kysymyksessä oli sellain pari joka oli tehnyt äskettäin parannuksen ja olivat myyneet talonsa ja jättivät osan rahoista ilmoittamatta Pietarille en muista kohtaa
enkä määriä ,saattoi olla jopa puolet , he oli jättäneet (pahanpäivän varalle )
.
Nyt se pahapäivä tuli ennemmin kuin olivat aavistaneetkaan Rahan määrällä ei ollut
sinänsä väliä kunhan oikea summa oli tuotu säkkiin Ja josta siten meni Puuttuma-toin tavara taivaisiin. tai johonkin siihen tapaan,.
Esikoislestadiolaisuudessa ei ole koskaan määrätty päivää eikä hetkeä, milloin maailman loppu tulee, kuten monessa muussa seurakunnassa. Uskomme kuten Jeesus sanoi, että sitä aikaa ei tiedä edes Poika, vaan Isä yksin.
Johannes sanoi jo, että nyt on viimeinen aika. Uskomme, että nyt alkaa olla jo viimeisen ajan loppu päiviä. On seitsemännen enkelin päivät ja tämä enkeli oli LLL.
Esikoisuudessa on myös sanottu, että kun viimeinen valittu ilmaantuu, silloin Isä käskee hakemaan lapset kotiin.
Lisääntykää ja täyttäkää tämä maa.Toteuttakaamme tarmokkaasti kaikki ihmiset tätä lausetta niin kyllä se maan loppu tulee varmasti.
Koko ajan jo nyt ihmiset taistelevat elintilastaan vaikka perustelevat sen kaikella muulla.
Meikkuihin syntyneenä aika ajoin olen miettinyt tuota kuoleman jälkeistä taivasta tai paratiisia.Ruumiini joka tapauksessa jää tänne kokonaisuudessaan vaille sielua.
Jotenkin tuntuu surkuhupaisalta aatella että sielu ilman ruumista olisi jossain puutarhassa ikuisessa auringonpaisteessa uskossaan autuaitten kanssa.
Taivas tai paratiisi on "paikka" tai olotila käsittääkseni mitä emme pysty edes kuvittelemaan saatikka tietämään.
Sielun ruumillistumiseen jonnekin,niin tähän en usko.
Jonkinlaiseen olevaisuuteen kylläkin mutta epäilen,että sen ymmärtäisimme tai tietäisimme koskaan.
No joo,piti kirjoittaa vaan nuo kaks ekaa virkettä.
Pohdinnat jatkukoot.
Joo varsinkin iltaseurat LR:ssa viime la.Aattelin että nykkö se sekoo,oli nii fanaattista manaamista.
olikin hyvät lämpimät seurat oli onni olla paikalla ja nauttia kristittyjen yhteydestä.
Niin ja voi nuota lapsia mitä joutuvat kuunteleen kun toinen myötätunnon puutteessa ja sääliä antamatta toivoo sitä.Tulispa Hän ennenkuin koen luonnollisen kuoleman,mitä itsekkyyttä.
Paljon puhutaan Raamatussa maailman lopusta, mutta Raamatun mukaan aikaa ei tiedä kukaan muu kuin yksin Isä.
Mutta nyt tunnutaan tietävän: Kun jokainen elävä kristitty on saanut nauttia omiin käsiin otetun ehtoollisen, sitten tulee maailman loppu. Näin Turussa.
Maailman loppu on myös todettu Lapissa, koska nyt on aloitettu jyvien erotus akanoista, maailman lopulla.
Kuitenkin on hyvä muistaa, että kuollessa tulee jokaiselle oma maailman loppu.
Pieni lisäys vielä maailman lopun arviointiin. Jokainen voi tehdä omalta osaltaan laskelman milloin viimeistään hänelle itselleen tulee maailman loppu.
Siispä laskemaan:
Ihmisen elämän maksimipituus on n. 120 vuotta, sillä silloin viimeistään loppuvat soluista telomeerit ja solujen jakautumiskyky päättyy.
Siis laskuesimerkki maailman lopusta:
jos olet syntynyt 1950, kuolet viimeistään n.2070 vaikka olisit kuinka terve. Silloin viimeistään on Sinun maailman loppusi. Jos olet syntynyt 1900, loppusi tulee viimeistään 2020. Heidän osaltaan maailman loppu on hyvin lähellä. Tuskin heidän mieleen silti tulee alkaa hajottamaan kristillisyyttä, nuoret ja terveet sitä tekevät.
No ne on niitä ES:n höpinöitä.
Maokin yritti yhtenäistää, alkaen lippalakeista.