Ilkivaltaa sotilasalueella.

BombTaga

Olin alokasaikana eräässä isossa varuskunnassa. Meitä pidettiin viikonloppuna kiinni ja aika kävi pitkäksi. Olen käynyt pelkän peruskoulun ja harrastukseltani olen tagaaja.

Minulla oli intissä iso punainen tussi mukana.

Eräänä pimeänä talvisena sunnuntaina menin vaivihkaa varusmiehiltä kielletylle alueelle siellä oli upseerikerho ja se oli tyhjä. Otin tussin taskustani ja pompasin oveen ison peniksen sirpin ja vasaran, sekä tekstin CCCP ja siitä nuolen osoittamaan penikseen.

Maanantai aamu koitti meillä alkoi sulkeisharjoitukset. Varuskunnan päällikkö tuli yllättäen paikalle kun seisoimme kaikki rivissä. "Huomenta!" Everstiluutnantti karjui. "huomenta" vastasimme.

Koitti hetken hiljaisuus. "Kuka saatanan kusipää on käynyt töhrimässä upseerikerhon oven? Syyllinen ilmoittautukoon nyt ja astukoot rivistä." Kukaan ei astunut. En varsinkaan minä. Meitä seisotettiin tunti eikä kukaan ilmoittautunut. "kukaan ei lähde täältä lomille niin kauan kunnes syyllinen on saatu kiinni. Jos ei muu auta, niin poliisiviranomainen tulee suorittamaan tutkinnan!" Päällikkö huusi.

Sitten meidät komennettiin kasarmille. Alikkien kokelaiden ja vähempiarvoisten upseerien käskettiin tehdä tupatarkasts. Löytyisikö keneltäkään oven tarvellykseen sopivia välineitä. No minun kaapissahan se ole kasarmilla käännettiin kaikki ympäri ja välinettä etsittiin.

Sitten sain idean juoksen vessaan ja vedän sen wc-pöntöstä alas. No tussi oli paksu eikä mennyt viemäristä alas. Sitten joku löysi sen sieltä ja vielä meidän käytävän vessasta. Sitten jouduin yllättäen päällikön kuulusteluun"Minä olen varma että tekijä olette te. Luin teidän papereita ja teillä on pitkä lista korvausvaatimuksia tuhrimisista ja vahingonteoista."

"Tämän asian voi myös selvittää poliisi" Päällikkö sanoi. Olin jo ihan tarpeeksi ollut poliisin kanssa tekemisissä joten myönsi piirtäneeni upseerikerhon oveen. Päällikkö löi nyrkin pöytään. "Kirjoitan teille 2-vuotta lykkäystä." Sen jälkeen Hän määräsi minut poistumaan. Kävin vääpelin luona ja sain litterat siviiliin.

No armeijaan en enää takaisin mene, enkä sivariin. Hankin vapautuksen. Minulla on muutenkin ulosotossa niin paljon otettavia. Hakeuduin lääkärille. Minulla oli pieni muovipussi mukana jossa oli liimaa ja kynsilakanpoistamisainetta ja imppasin lääkärin edessä. Lääkäri kirjoitti minulle lähetteen katkaisuhoitoon. Sain vapautuksen intistä. Olisittepa nähneet sen lääkärin ilmeen.

10

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sairastajan

      Ihan hauska juttu tuo kyrväkuvan oveen piirtäminen. Itsellänikin oli tympeää armeijassa, kun siellä ei voinut pössytellä tai vetää muita aineita. No minulla oli eräs pieni liuotinpurkki mukana.
      Eräissä ammunnoissa kun odottelimme vuoroamme menin syrjään imppaamaan. Polla meni aivan sekaisin. Kun olimme ampumassa näin, että sieltä radalta minua kohti juoksee vihainen tiikeri aloin ampua sitä ja huusin, että tappakaa tuo tiikeri ennenkuin se tappaa jonkun meistä.

      Ammunnat keskeytettiin. Minut toimitettiin lääkäriin. Olin heittänyt sen liuotinpurkin mettään ja luultiin, että olin muuttunut psykoottiseksi. No hallusinaatioita kesti vielä hetken. Palasin mielisairaalan kautta sivariin.

    • Sairastajan

      Siis siviliin, sivariin en mennyt

    • NAAHAA

      Hölmöily on hauskaa. Minä olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja yritin hakea hullunpapereita terveyskeskus lääkäriltä. En onnistunut, vittu.
      Jouduin armeijaan. Heti ekana yönä menin tuvan oven taa kyykkyyn ja tein tarpeeni siihen liimasin käsipaperit jolla olin pyyhkinyt pyllyni toisten kaappien oveen. Ihme ettei kukaan herännyt
      Aamulla alikersantti tuli herättämään meitä. Hän liukastui ulosteeseeni kaatui ja löi kuuluvasti päänsä lattiaan. Minä repesin nauramaan. Alikki ei päässyt itse ylös ja lääkintämiehet hakivat sen pareilla pois. Meillä oli tuvassa jo entuudestaan mulle tuttuja kavereita ja ne ihmettelivät ääneen miten olin armmeijaan päässyt. No ne kertoivat sitten paikalle tulleelle upseerille että minä olin syyllinen ja kuinka hullu olen.
      Minut passitettiin välittömästi siviliin. Kesti 2-päivää ja jouduin poliisiasemalle kuulusteluun. Siellä kerrottiin, että kyseinen alikki joutui keskeyttämään intin ja minulle on syyte tulossa.

      No syytehän tuli ja korvaus vaatimuksia. Vein sen sossuun ja polttelen kannabista. Paskon myös puiston penkeille.

    • Majuriex

      Hävetkää. Vielä 70-luvulla olisitte joutuneet teoistanne linnaan.

    • HuohMoisenStoorinKanssa

      Miksi luulet että juttujasi lukisi täällä Ville 7v?

      Yksikään ja päivääkään kypsempi kun ei moiseen soopaan usko. Paas koitaen kirjoittaa ensi kerralla jotain uskottavampaa. Tuota tekelettä lukiessa kun tuntee aitoa myötähäpeää täällä PISA-hypetyksen kotimaassa....

      Huoh.....

      • yujdyd

        No en minä ainakaan!
        Alottaja jäi heti alkusanoistaan kiinni valehtelusta..


    • Kansa

      Nimien kerääminen kansalaisaloitteeseen kansanäänestyksen järjestämiseksi metsähallituslain kumoamisesta on alkanut.

      Käykää allekirjoittamassa!

      Aloitteen voi allekirjoittaa oikeusministeriön ylläpitämässä palvelussa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986

      Uusi metsähallituslaki yhtiöittämisineen ja kolmansine taseineen on ilmeinen uhka Suomen luonnolle. Perustuslain 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille.

      Suomen kansalaisina tunnustamme tämän vastuun ja vaadimme, että meitä kuullaan yhteistä ympäristöämme koskevassa päätöksenteossa.

      Kansalaisaloite on lakiehdotus kansanäänestyksen järjestämiseksi uudesta metsähallituslaista. Äänestyksessä esitettäisiin seuraava kysymys: ”Kannatatko uuden metsähallituslain kumoamista?” Äänestäjän tulisi vastata kysymykseen joko "KYLLÄ" tai "EI".

      Kansalaisaloite koskee nimenomaan kansanäänestyksen järjestämistä, koska ei ole mitään syytä uskoa, että nykyeduskunta kumoaisi uuden metsähallituslain uudessa käsittelyssä. Perusteluthan kaikuivat nytkin kuuroille korville.

      Sen sijaan poliittisten päättäjien olisi lähes mahdoton olla kunnioittamatta kansanäänestyksen tulosta. Äänestys kertoisi yksiselitteisesti, hyväksyvätkö suomalaiset uuden metsähallituslain.

      Lisäksi kansanäänestys on ainoa tapa punnita lain legitimiteetti tilanteessa, jossa lainsäädäntöprosessi ei vastannut avoimen demokratian vaatimuksia. Esimerkiksi yhtiöittämisen välttämättömyyttä korostavat perustelut eivät pitäneet paikkaansa.

      Edustuksellinen demokratia ei tarkoita sitä, että vaalien jälkeen valtapuolueilla olisi neljä vuotta aikaa toteuttaa visioitaan muusta yhteiskunnasta piittaamatta. On äärimmäisen vaarallista, jos lainsäätäjät eivät välitä tosiasioista eivätkä kansalaisten, alueiden, asiantuntijoiden, järjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden vastalauseista.

      Jos me hyväksymme tämän nyt, kun vaakakupissa on kolmannes Suomen pinta-alasta, yhteinen kansallisaarteemme, mitä voimme odottaa tulevaisuudessa tapahtuvan?

      Kansalaisaloitteen yksityiskohtaiset perustelut löytyvät allekirjoituspalvelusta sekä Minimahdin artikkelista. Levitä alussa olevaa allekirjoitus-linkkiä tai artikkelia nimikeräyksen alkamisesta: https://goo.gl/0IQuM0

      Käydään siis töihin: allekirjoittakaa & jakakaa tietoa. Annetaan aloitteelle lentävä lähtö!

      Kiitos kaikille & keväisiä päiviä!

    • zeizeitt

      kannattaa mennä alokasaikana vessanpöntön ääreen polvilleen joku puunoksa kourassa kalaan tai sitten huutaa käytävillä että NATO hyökkää ja tehdä päriseviä ääniä ..

    • Alempi

      Sitenkin saa vapautuksen, kun menee puremaan jotain ylempiarvoista.

      • fytudrty

        Ei saa!
        Korkeintaa sotaoikeus, ja linnaa..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe