Omakonejuttu

Tälle asialle ei ole ihan omaa lokeroa, mutta esitän sen.

Minulla on traktorin vetonuppiin silmukkakoukulla liitettävä hiekotuskärry. Tällä hiekotan omat ja aivan lähinaapurien kulkutiet ja pihat. Tietä tulee n. kilometri useassa osassa. Hiekkaa mahtuu säiliöön n. kuutio. Hiekkavaunussa on kaksi rengasta ja akseli toimii samalla hiekan tiputtelijana. Vain toinen rengas pyörittää akselia (telaa). Muutenhan ei juuri kurveja ajeltaisi.

Ongelma on se, että kun lähtee ajamaan, alkaa tela pyöriä heti ja tiputella hiekkaa. Telan päälle tai alle ei pysty rakentamaan sulkua joka estäisi hiekan tippumisen ennenkuin vetää sulun avoin asentoon.

Tuleeko "keksijöille" mieleen mitään ratkaisua, jossa telaa pyörittävän pyörän ja akselin väliin saisi kytkimen, kitka, hammasratas tms. Kun on sitten ajanut paikkaan, josta pitäiti aloittaa hiekotus, vetäisi vaan kytkimen päälle.
4148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

purat voimansiirron ja pyörität telaa hydraulimoottorilla.

Äänestä
  • Oikein hyvä ja toteutuskeloinen idea.

    Äänestä

Nosta nostolaitteella ylös.

Äänestä

Laita pyörän akseli ja telan väliin hihnaveto. Esin kiristimellä varustettu kiilahihna. Tela alkaa pyöriä kun vetäiset hihnan kireälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiekkaatielle kirjoitti:

Tälle asialle ei ole ihan omaa lokeroa, mutta esitän sen.

Minulla on traktorin vetonuppiin silmukkakoukulla liitettävä hiekotuskärry. Tällä hiekotan omat ja aivan lähinaapurien kulkutiet ja pihat. Tietä tulee n. kilometri useassa osassa. Hiekkaa mahtuu säiliöön n. kuutio. Hiekkavaunussa on kaksi rengasta ja akseli toimii samalla hiekan tiputtelijana. Vain toinen rengas pyörittää akselia (telaa). Muutenhan ei juuri kurveja ajeltaisi.

Ongelma on se, että kun lähtee ajamaan, alkaa tela pyöriä heti ja tiputella hiekkaa. Telan päälle tai alle ei pysty rakentamaan sulkua joka estäisi hiekan tippumisen ennenkuin vetää sulun avoin asentoon.

Tuleeko "keksijöille" mieleen mitään ratkaisua, jossa telaa pyörittävän pyörän ja akselin väliin saisi kytkimen, kitka, hammasratas tms. Kun on sitten ajanut paikkaan, josta pitäiti aloittaa hiekotus, vetäisi vaan kytkimen päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu