Hän ei ollut huomaavinaankaan minua!

Kun meni ihan läheltä ohi.

No, se oli sitten kai siinä. En kyllä oikeasti uskonutkaan, että siitä mitään olisi tullut.

Oli pelkkää omaa vaaleanpunaisen pilvilinnan rakentelua, jossa me olisimme olleet ikuiset rakastavaiset...

Pakko myöntää, että se silti kirpaisee. Ja paljon. Ja syvältä!
8516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Et voi tietää onko hän edes huomannut sinua, älä pois sulje toisenlaista mahdollisuutta. Minä en ainakaan huomaa ketään ikinä:) vaikka törmäisin häneen. Olen usein omissa ajatuksissani tai suunnittelen tai mietin jotain asiaa niin ei silloin ihminen välttämättä näe tai kuule ketään. Koskaan ei pitäisi tukita toisen puolesta asioita. Tiedän, itsekin sorrun siihen. Kaikki kai sortuu omiin kuvitelmiinsa.

Äänestä
  • Kuullut monesti olevani ylpeä, kun en aina edes huomaa tuttuja jossain kylillä, en vain aina seuraile ympäristöä, kun ajattelee ihan muita.

    Äänestä

  • Tuotakin vaihtoehtoa olen jo ehtinyt miettiä, mutta kokonaisuutta katsoen pidän kyllä silti melko toivottomana edes alkaa mitään hänen kanssaan.

    Vaikka jotakin on ollutkin ilmassa meidän kesken. Mutta ei, ei se VOI olla mahdollista. Pelkkää ihastuneen mielikuvitusta kaikki. Ainakin melkein kaikki. Valitettavasti niin...

    Äänestä

  • Illallakaupassa kirjoitti:

    Tuotakin vaihtoehtoa olen jo ehtinyt miettiä, mutta kokonaisuutta katsoen pidän kyllä silti melko toivottomana edes alkaa mitään hänen kanssaan.

    Vaikka jotakin on ollutkin ilmassa meidän kesken. Mutta ei, ei se VOI olla mahdollista. Pelkkää ihastuneen mielikuvitusta kaikki. Ainakin melkein kaikki. Valitettavasti niin...

    Veikkaan että hän ei vain oikeasti huomannut sinua. Itse ainakin kuljen julkisilla paikoilla usein ajatukset muualla ja varmasti monestikin kävellyt tuttujen ohi huomaamatta. Varminta olisi vain keskustella asioita kaivatun kanssa..

    Äänestä

  • pääpilvissä kirjoitti:

    Veikkaan että hän ei vain oikeasti huomannut sinua. Itse ainakin kuljen julkisilla paikoilla usein ajatukset muualla ja varmasti monestikin kävellyt tuttujen ohi huomaamatta. Varminta olisi vain keskustella asioita kaivatun kanssa..

    Voi kiitos sinulle!

    Yrität nähdä asian siinä valossa, missä itse en sitä näe ainakaan nyt, päivän töistä väsyneenä ja niiiin ihastuneena.

    Yrität ainakin piristää minua tuntematonta, ehkä samankaltaisia tunteita kokeneena.
    Lämmin tunne ja kiitollinen hali lähtee täältä sinulle.

    Noiden toivoa herättävien viestiesi jälkeen on hyvä mennä nukkumaan ja toivoa, että ehkä sittenkin...

    Anna joku lisävinkki. Oletko mies vai nainen? Kunnon vinkistä (ja oikeasta) seuraa yhteydenotto Facebookissa.

    Äänestä

Huomasin .

Äänestä

Haloo

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Illallakaupassa kirjoitti:

Kun meni ihan läheltä ohi.

No, se oli sitten kai siinä. En kyllä oikeasti uskonutkaan, että siitä mitään olisi tullut.

Oli pelkkää omaa vaaleanpunaisen pilvilinnan rakentelua, jossa me olisimme olleet ikuiset rakastavaiset...

Pakko myöntää, että se silti kirpaisee. Ja paljon. Ja syvältä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu