Minulla on ilmeisesti päässä vikaa, sillä unettomuus alkoi teininä samoihin aikoihin kuin isällä ja paheni siinä iässä kuin hänelläkin. Ilman melatoniinia, fluoksetiinia, aiemmin Mirtatzapiinia ja nykyisin Imovanea en pysty nukkumaan. Ilman mitään lääkkeitä työelämän yrittäminen on helvettiä: nukun kunnolla lähinnä viikonloppuna kun ei ole stressiä.
En ole sohvaperuna vaan harrastan juoksua ja punttia joka viikko. Syön myös suht. terveellisesti. Tuo fluoksetiini on aiheutunut masennuksesta, joka on ollut vuosia lievää ja vuoden aikana pahentunut. Sitä ennen pärjäsin jotenkuten ilman lääkettä, nyt menee päivittäin pienin annos.
Juu, ja sitä on vähennetty kofeiinia ja otettu kalanmaksaöljyä ja tehty ties mitä luonnollisempia kommervenkkejä. Noiden lisäksi kärsin myös jatkuvasta alkoholinhimosta, vaikka en juo päivittäin. Käytän siihen himoa vähentävät lääkettä, naltreksonia, joka toimii lähinnä hidastaen juomistahtia. Enkä joisikaan kuin sieni ilman masennusta, ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa yms. Nämä kaikki ovat tulleet elämääni, vaikka olen elänyt ensimmäiset 30 vuotta säännöllistä elämää kaikesta huolimatta.
Suvusta tämä kaikki tulee. On skitsofreniaa ja bipoa, vuosia osastohoitoa olleita ja avohoitotapauksia, ihan tavallisia ihmisiä vahvalla lääkityksellä. Tällä sivustolla lääkkeet haukutaan saatanallisena psykiatrian lobotomisena sivutuotteena, vaikka jotkut kuten minä eivät vain tule toimeen ilman niitä. Jos olo on ilman lääkettä niin hirvittävä, että aamun ensi ajatus on "miksi olen vielä täällä" kolmen tunnin luonnollisen unen jälkeen ja jos jokainen päivä on ulkoisista hyvistä olosuhteista (kumppani, muu ok terveys, perhe, ystävät, työ/opinnot) huolimatta elämistä sisäisen helvetin kanssa mitä pahaa on silloin lääkkeiden syömisessä jos ne ovat sopivia ja niiden haitat ovat hyötyihin nähden vähäisiä?
Esim. SSRI pienellä annoksella on auttanut minua nukkumaan, lihottanut alipainosta normaaliksi ja tasannut mielialoja. Imovane auttaa nukkumaan kun fluoksetiini tai melatoniini ei toimi. Mirtatzapiinia en enää syö, koska se vain piristää. Naltreksoni auttaa siinä, että korkin avaaminen ei johda jonkun tuntemattoman hakkaamiseen kännissä ja putkareissuun.
Ilman mömmöjä olen viinanhimoinen ahdistunut hermoraunio, joka ei kestä työelämää. Suku on maalta ja mielestäni pärjäisinkin näillä geeneillä siellä, rauhallisessa ympäristössä, raskaassa fyysisessä työssä ja vapaa-ajalla kirjojen parissa. Olen varmaan vanhaa, alle 150 hengen yhteisöön sopeutuvaa genotyyppiä. Mietinkin onko se syynä monien muidenkin kohdalla: perimä ei sovellu stressaavaan kaupunkiympäristöön ja jatkuva masennus ja ahdistus johtuu siitä, että on tullut revityksi juuriltaan. Siksi joutuu vetämään mömmöjä. Toisaalta kuvani maalaiselämästä on ruusuinen ja tuskin vastaa todellisuutta. Kuitenkin näissä kuvitelmissa eläminen on parempi kuin sen veemäisiä tosiasian tiedostaminen, että ehkä kuulun niihin heikkoihin vähemmän menestyneisiin tarinoihin, joka on jokin geneettinen vitsi eikä siksi olisi kuulunut elävien kirjoihin. No, eletään nyt sitten, vaikka ihan kiusalla.
En ole sohvaperuna vaan harrastan juoksua ja punttia joka viikko. Syön myös suht. terveellisesti. Tuo fluoksetiini on aiheutunut masennuksesta, joka on ollut vuosia lievää ja vuoden aikana pahentunut. Sitä ennen pärjäsin jotenkuten ilman lääkettä, nyt menee päivittäin pienin annos.
Juu, ja sitä on vähennetty kofeiinia ja otettu kalanmaksaöljyä ja tehty ties mitä luonnollisempia kommervenkkejä. Noiden lisäksi kärsin myös jatkuvasta alkoholinhimosta, vaikka en juo päivittäin. Käytän siihen himoa vähentävät lääkettä, naltreksonia, joka toimii lähinnä hidastaen juomistahtia. Enkä joisikaan kuin sieni ilman masennusta, ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa yms. Nämä kaikki ovat tulleet elämääni, vaikka olen elänyt ensimmäiset 30 vuotta säännöllistä elämää kaikesta huolimatta.
Suvusta tämä kaikki tulee. On skitsofreniaa ja bipoa, vuosia osastohoitoa olleita ja avohoitotapauksia, ihan tavallisia ihmisiä vahvalla lääkityksellä. Tällä sivustolla lääkkeet haukutaan saatanallisena psykiatrian lobotomisena sivutuotteena, vaikka jotkut kuten minä eivät vain tule toimeen ilman niitä. Jos olo on ilman lääkettä niin hirvittävä, että aamun ensi ajatus on "miksi olen vielä täällä" kolmen tunnin luonnollisen unen jälkeen ja jos jokainen päivä on ulkoisista hyvistä olosuhteista (kumppani, muu ok terveys, perhe, ystävät, työ/opinnot) huolimatta elämistä sisäisen helvetin kanssa mitä pahaa on silloin lääkkeiden syömisessä jos ne ovat sopivia ja niiden haitat ovat hyötyihin nähden vähäisiä?
Esim. SSRI pienellä annoksella on auttanut minua nukkumaan, lihottanut alipainosta normaaliksi ja tasannut mielialoja. Imovane auttaa nukkumaan kun fluoksetiini tai melatoniini ei toimi. Mirtatzapiinia en enää syö, koska se vain piristää. Naltreksoni auttaa siinä, että korkin avaaminen ei johda jonkun tuntemattoman hakkaamiseen kännissä ja putkareissuun.
Ilman mömmöjä olen viinanhimoinen ahdistunut hermoraunio, joka ei kestä työelämää. Suku on maalta ja mielestäni pärjäisinkin näillä geeneillä siellä, rauhallisessa ympäristössä, raskaassa fyysisessä työssä ja vapaa-ajalla kirjojen parissa. Olen varmaan vanhaa, alle 150 hengen yhteisöön sopeutuvaa genotyyppiä. Mietinkin onko se syynä monien muidenkin kohdalla: perimä ei sovellu stressaavaan kaupunkiympäristöön ja jatkuva masennus ja ahdistus johtuu siitä, että on tullut revityksi juuriltaan. Siksi joutuu vetämään mömmöjä. Toisaalta kuvani maalaiselämästä on ruusuinen ja tuskin vastaa todellisuutta. Kuitenkin näissä kuvitelmissa eläminen on parempi kuin sen veemäisiä tosiasian tiedostaminen, että ehkä kuulun niihin heikkoihin vähemmän menestyneisiin tarinoihin, joka on jokin geneettinen vitsi eikä siksi olisi kuulunut elävien kirjoihin. No, eletään nyt sitten, vaikka ihan kiusalla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.