Asuin maalla pienviljelijäperheessä. Isä kävi metsätöissä ja äiti hoiteli taloutta, karjaa ja kasvatti vihanneksia. isäni oli seurallinen ja kävi naapureissa, ja viikonloppuisin tapaili kavereitaan ja kyllä he alkoholiakin joskus maistelivat. Äiti tuli kylään toisesta kylästä ja jonkin verran tutustui kyläläisiin. Hän ei ollut luonteeltaan mikään "kyläluuta" ja vaikka meillä silloin 60- ja 70-luivuilla kävi kylässä naapureita jopa kolmen, neljän kilometrin päästä, niin äiti ei oikein lähtenyt vastavierailulle. Kyllä hän ihan lähinaapureissa kävi, varsinkin nuorena ja ennen viimeisen lapsen syntymää. Ja nämä lähinaapurit olivat jollain tapaa miehen sukulaisia.
Muutenkin silloin 70-luvulla kylässäkäynti maaseudulla alkoi loppumaan. Syynä lienee ollut tottuminen telkkarin töllötykseen. Sitten siirryin siskoni kanssa viikoksi asuntolaan, kun menimme keskikouluun.
Joskus ajattelen, että äiti on varmaan erakkosielu. Kyllä hän puheliaskin oli, mutta ne bestistyyppiset uskotut ystävät puuttuivat häneltä. Kyllä siihen aikaan naapurin emännät tukeutuivat toistensa apuun ja autoivat toisiaan, jos jokin elintarvike oli lopussa ja kauppa kaukana, antoivat lastenhoitoapua, neuvoja jos eläin sairastui, ym. mutta ei ainakaan äidilläni tainnut olla tarvetta jatkuvaan lörpöttelyyn ja yhteydenpitoon naapurin emäntien kanssa.
Nykyään ei ihmisille riitä oma perhe ja töissä tavattavat ihmissuhteet. On paljon perheellisiä, työssäkäyviä, jotka kokevat etteivät ole yksin, mutta heillä ei ole kuitenkaan ystäviä.
Joskus ajattelen, että kokiko äiti sittenkin joskus orpoutta ja yksinäisyyttä kun isä oli paljon kodin ulkopuolella, hän oli uusi kyläyhteisössä ja askarteli kotona pienten lasten kanssa. Kyllä niitä aikuisia lähellä oli vain isä ja ei ollut edes puhelimia.
Lienenkö äitini kaltainen, että viihdyn kotona ja harrastuksissa yksin. Nautin jopa työstä, jossa saan olla itseni herra ja ei ole kiinteää työtiimiä. Hoitotyössä yöihmisenä tykkäsin olla paljon yökkönä. Ja sitten olen tykännyt olla myyntityössä pienessä liikkeessä, jossa ei ole paikalla jatkuvasti toisia työntekijöitä ja henkilökuntaa. Olen niin kuin akku. Välillä on kiva tavata oikeasti ihmisiä, mutta suurimman osan aikaa vietän itseni seurassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.