Marraskuun 5. päivä tapasin Turun linnassa 18-vuotiaan kiinalaisen tytön, joka oli hiljattain tullut opiskelemaan Suomeen, ja johon vähintäänkin ihastuin ensi silmäyksellä. Kaikki alkoi siitä, kun hän luuli linnan olleen suljettu, mutta osoitin sen olevan auki, kun kerran oltiin porttien sisällä. Sitten hän kyseli, mitä minä tiedän linnasta ja aloin kertomaan mielelläni, kun tavoitteeni on opiskella joskus historiaa. Siinä sitten juteltiin aluksi äärimmäisen asiallisesti, kunnes yläkerrassa olimme jo kuin vanhat tuttavat. Alussa hän oli todella ujo, mutta tullessaan yhä vapautuneemmaksi hän hymyily niin onnellisen säkenöivästi, että ajattelin voivani tehdä mitä vain nähdäkseni sen uudestaan. Linnan jälkeen vietimme loppupäivän yhdessä jutellen innokkaasti ja onnellisesti kaikesta maan ja taivaan välillä, kunnes täydellisen päivän lopuksi vannoimme pitävämme yhteyttä, halasimme ja hän antoi pienen mutta elämääkin suuremman suukon...
Tälläisen päivän jälkeen olin aivan uskomattoman onnellinen. Olimme molemmat olleet yksin päivämatkalla Turussa ja tapasimme niin romanttisesti, etten ollut varma oliko se vain jotain taivaallista unta, mutta varmistuksen sain, kun seuraavina päivinä pidimme lämpöisää yhteydenpitoa. Mainittakoon tässä vaiheessa, että olin tuntenut aikaisemminkin kiinalaisia, mutta tämän kanssa olin ollut täysin oma itseni tuntematta mitään kulttuuri eroja ja ajattelin hänen olevan täydellinen minulle kaikessa, vielä silloin.
Sovimme tapaamisesta hänen kaupungissaan, mutta kun sen päivä lähestyi, en kuullut hänestä vähään aikaan, kunnes hän perui tapaamisen epämääräisellä syyllä. Kerroin, ettei se mitään, mutta sitten hän kirjoitti: "By the way, my boyfriend..." ja leukani meinasi ihan oikeasti tipahtaa. Vastasin kyyneleet silmissä aika kovilla sanoilla, miten julma hän on ollut poikaystäväänsä ja minua kohtaan, kun ei ollut kertonut tätä jo linnassa ja oli leikkinyt ihmisten tunteilla antamalla minun rakastua häneen turhaan. Sitten hän selitti olevansa todella pahoillaan ja valehdelleensa poikaystävästä, koska hän ei odota seurustelevansa kenenkään kanssa nykytilanteessaan. Tämä jatkui, että rakkaus on kahden ihmisen välinen asia, eikä hän voi rakastaa minua, vaikka on yrittänyt parhaansa, mutta hän haluaisi silti olla ystäväni, vaikkei usko, että antaisin anteeksi valehtelun. Tämän jälkeen en voinut olla vihainen, mutta samalla maailmani romahti, kun olin ollut melkein rakastunut häneen ja hänkin näytti olevan minuun, mutta yht'äkkiä koko täydellinen tarina tuntui olleen pelkkää illuusiota. "I can't love you, sorry" sanojen kalvatessa mielessäni tunsin itseni nollaksi ja itkin enemmän kuin kehtaan kertoa, mutta parin päivän päästä soitin hänelle ja selitin, etten ole enää vihainen ja olisi hienoa olla ystäviä. Hän sanoi samaa peitellen nyyhkytystä luurissa...
Olimme sitten ystäviä, mutta hänen yhteydenotot vähenivät, kunnes hän vain vastaili lyhyesti kysymyksiini ja hän alkoi muuttua jopa töykeäksi. Useimmat, joille kerroin tapahtuneesta, neuvoivat minua unohtamaan hänet kokonaan, varsinkin, kun hän oli valehdellut, mutta mitä enemmän hän tuli etäämmäksi, sitä enemmän aloin tuntea kaupausta häneen. En kuullut hänestä neljään viikkoon, enkä saanut uuden vuoden terveisiä takaisin, joten tuskissani lähetin viestin, jossa kerroin sen olevan ok, jos hän haluaa, ettei pidetä enää yhteyttä. En saanut kommenttia siihen, mutta uuden vuoden toivotukset ainakin tuli ja olin iloinen edes siitä.
Pari päivää sitten, ajattelin kaiken olevan kunnossa jossain määrin ja koitin keksiä jotain sanottavaa ja kysyin arvauksen muodossa jotain hänen kotikaupungistaan, mutta hän vastasi vain "Please do not guess!" ja sillä hetkellä kaupaukseni kuoli melkein kokonaan. Vihaisena lähetin hyvästit viestissä, jossa kerroin, etten kestä enää neidin välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä, mutta hän ei ottanut hyvästejäni vakavasti, vaan alkoi syyttämään, että minä luulen olevani aina oikeassa ja niin edelleen. Vaikka meidän piti olla ystäviä, väittelimme tekstiviesteillä kuin ikävässä parisuhteessa, kunnes hän pyysi anteeksi, jos on tuottanut ongelmia minulle ja kertoi, että hän oli tuntenut olonsa erittäin ikäväksi, kun minä olin pitänyt niin tiivistä yhteydenpitoa. Tarkemmin ajateltuani näin saattoi olla, mutta ei enää sen jälkeen, kun sovittiin olla ystäviä. Tunsin itseni noloksi ja pyysin myös anteeksi ja toivotin hyvää yötä.
Noniin, tällainen ihastuminen. En itse asiassa tiedä, miksi kirjoitin tämän tänne, mutta tulipahan kirjoitettua, kun on loppiainen. Eli hyvää loppiaista kaikille!!!! ;D
Tälläisen päivän jälkeen olin aivan uskomattoman onnellinen. Olimme molemmat olleet yksin päivämatkalla Turussa ja tapasimme niin romanttisesti, etten ollut varma oliko se vain jotain taivaallista unta, mutta varmistuksen sain, kun seuraavina päivinä pidimme lämpöisää yhteydenpitoa. Mainittakoon tässä vaiheessa, että olin tuntenut aikaisemminkin kiinalaisia, mutta tämän kanssa olin ollut täysin oma itseni tuntematta mitään kulttuuri eroja ja ajattelin hänen olevan täydellinen minulle kaikessa, vielä silloin.
Sovimme tapaamisesta hänen kaupungissaan, mutta kun sen päivä lähestyi, en kuullut hänestä vähään aikaan, kunnes hän perui tapaamisen epämääräisellä syyllä. Kerroin, ettei se mitään, mutta sitten hän kirjoitti: "By the way, my boyfriend..." ja leukani meinasi ihan oikeasti tipahtaa. Vastasin kyyneleet silmissä aika kovilla sanoilla, miten julma hän on ollut poikaystäväänsä ja minua kohtaan, kun ei ollut kertonut tätä jo linnassa ja oli leikkinyt ihmisten tunteilla antamalla minun rakastua häneen turhaan. Sitten hän selitti olevansa todella pahoillaan ja valehdelleensa poikaystävästä, koska hän ei odota seurustelevansa kenenkään kanssa nykytilanteessaan. Tämä jatkui, että rakkaus on kahden ihmisen välinen asia, eikä hän voi rakastaa minua, vaikka on yrittänyt parhaansa, mutta hän haluaisi silti olla ystäväni, vaikkei usko, että antaisin anteeksi valehtelun. Tämän jälkeen en voinut olla vihainen, mutta samalla maailmani romahti, kun olin ollut melkein rakastunut häneen ja hänkin näytti olevan minuun, mutta yht'äkkiä koko täydellinen tarina tuntui olleen pelkkää illuusiota. "I can't love you, sorry" sanojen kalvatessa mielessäni tunsin itseni nollaksi ja itkin enemmän kuin kehtaan kertoa, mutta parin päivän päästä soitin hänelle ja selitin, etten ole enää vihainen ja olisi hienoa olla ystäviä. Hän sanoi samaa peitellen nyyhkytystä luurissa...
Olimme sitten ystäviä, mutta hänen yhteydenotot vähenivät, kunnes hän vain vastaili lyhyesti kysymyksiini ja hän alkoi muuttua jopa töykeäksi. Useimmat, joille kerroin tapahtuneesta, neuvoivat minua unohtamaan hänet kokonaan, varsinkin, kun hän oli valehdellut, mutta mitä enemmän hän tuli etäämmäksi, sitä enemmän aloin tuntea kaupausta häneen. En kuullut hänestä neljään viikkoon, enkä saanut uuden vuoden terveisiä takaisin, joten tuskissani lähetin viestin, jossa kerroin sen olevan ok, jos hän haluaa, ettei pidetä enää yhteyttä. En saanut kommenttia siihen, mutta uuden vuoden toivotukset ainakin tuli ja olin iloinen edes siitä.
Pari päivää sitten, ajattelin kaiken olevan kunnossa jossain määrin ja koitin keksiä jotain sanottavaa ja kysyin arvauksen muodossa jotain hänen kotikaupungistaan, mutta hän vastasi vain "Please do not guess!" ja sillä hetkellä kaupaukseni kuoli melkein kokonaan. Vihaisena lähetin hyvästit viestissä, jossa kerroin, etten kestä enää neidin välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä, mutta hän ei ottanut hyvästejäni vakavasti, vaan alkoi syyttämään, että minä luulen olevani aina oikeassa ja niin edelleen. Vaikka meidän piti olla ystäviä, väittelimme tekstiviesteillä kuin ikävässä parisuhteessa, kunnes hän pyysi anteeksi, jos on tuottanut ongelmia minulle ja kertoi, että hän oli tuntenut olonsa erittäin ikäväksi, kun minä olin pitänyt niin tiivistä yhteydenpitoa. Tarkemmin ajateltuani näin saattoi olla, mutta ei enää sen jälkeen, kun sovittiin olla ystäviä. Tunsin itseni noloksi ja pyysin myös anteeksi ja toivotin hyvää yötä.
Noniin, tällainen ihastuminen. En itse asiassa tiedä, miksi kirjoitin tämän tänne, mutta tulipahan kirjoitettua, kun on loppiainen. Eli hyvää loppiaista kaikille!!!! ;D
Vastaukset 1
Vanhimmat
surullista.. kuinka tarinasi kuullostikaan täydelliseltä aluksi, mutta sai kyyneleet virtaamaan loppua kohden. tuskin tämä tyttö tahallaan halusi sinua loukata. en ainakaan itse samanlaisessa tilanteessa pystyisi miettimään seurauksia, sitä, että mahdanko loukata toista jne. olen sen itse todennut, että elämä on rankkaa ja on vain jaksettava eteenpäin.. oma ihastukseni kalvaa päivä päivältä enemmän mieltäni, mutta en vain mahda asialle mitään.. ajan myötä syvimmätkin tunteet kuihtuvat, mutta eivät kokonaan se on varmaa..