Ennen kuin hankit miehen on sinun pohdittava tarkoin jaksaako pitää sinusta huolta monta vuotta eteenpäin
Keskustele myös perheesi kanssa.
Ennen miehen hankkimista mieti tarkoin minkä rotuisen miehen haluat, lapinseisojat on helpoin hankkia
Mieti myös mihin käyttötarkoitukseen miehesi haluat. Metsästykseen tarkoitetut miehet
vaativat paljon liikuntaa ja ulkoilutusta. Siksi suosittelemme erilaisia nk. seisojia, jotka eivät vaadi niin paljon liikuntaa ja sitä voi harjoittaa myös sisätiloissa.
Kun olet tehnyt päätöksen miehen hankkimisesta, käy tapaamassa hänen perhettään ennen lopullista päätöstä, sillä perheolosuhteet vaikuttavat myöhempään koulutukseen.
Varmista että mies on vieroitettu emostaan.
Kysy miehen kasvattajilta miehen ruokintaohjeita ja muita tärkeitä sinua kiinnostavia seikkoja.
Voit hankkia myös hylätyn miehen, mutta sillä voi olla edellisten omistajien jäljiltä hyviä tapoja.
Kun olet löytänyt sopivan miehen, vie se lääkärille tarkastukseen ja rokotettavaksi.
Vie mies kotiisi. Varmista että sillä on tarpeeksi juomaa , jotta se pysyy
Useimmat antavat miehen nukkua sängyssään ja se onkin usein mukavaa. Varmista kuitenkin ettei miehelläsi ole syöpäläisiä, jotka voivat tarttua sinuun.
Koulutuksesta huolimatta oven avaaminen ja kukkien tuominen ovat ovelia temppuja.
Vaikka miehet näyttävätkin kuuntelevan sinua, ne eivät kuitenkaan kuuntele.
Jos mies karkailee,hanki uusi mies.
Huomaa, ettei kaikkia miehiä kannata käyttää siitokseen. Jos kuitenkin haluat pentuja eikä miehesi ole rekisterissä, varaudu ongelmiin.
http://www.etlehti.fi/keskustelu/3223/ketju/miehenhankintaopas

Vastaukset 4
Vanhimmat
Piristävä ohjeistus!
Miehen hankinta- ja kierrätysopas : joka naisen ohjeistuspaketti
https://vaski.finna.fi/Record/vaski.596149
Käynnistys
Uusi mies on yleensä helppo käynnistää, mutta sammuu melko nopeasti lyhyen ajon jälkeen. Joissain tapauksissa ei etenkään vanhempi mies välttämättä käynnisty lainkaan. Tällöin lienee helpointa hankkia uusi mies.
Uutta miestä ei tarvitse yleensä esilämmittää. Uusi mies on valmis käynnistymään heti, kun ovi avataan. Lämmitysaika on sitä pidempi, mitä vanhempi käynnistettävä mies on. Ryypyn käytön suhteen tulee olla erityisen huolellinen. Runsas ryypyn käyttö estää käynnistymisen ja voi aiheuttaa jopa oikosulun.
Joskus saattaa tulla eteen tilanne, että mies käy jo valmiiksi kuumana tai ylikierroksilla. Tällöin miehen kannattaa antaa käydä itsekseen, kunnes liiat ylikierrokset ovat purkaantuneet. Tämän jälkeen pieni lämmitys ja sitten miehen pitäisi olla valmis kunnolliseen pitkään ajomatkaan.
Huolto
Kun ominaisuuksiltaan ja ulkomuodoltaan mieleinen mies on hankittu, on kuitenkin edelleen syytä pelata varman päälle ja käyttää miestä huollossa säännöllisesti, ettei myöhemmässä vaiheessa tule yllätyksiä.
Miehen omistamisesta aiheutuu melkoisesti kuluja, sillä tuorekin mies kuluttaa paljon nestettä. Mies täytyy tankata joka päivä. Jos mies kuluttaa nestettä runsaasti, voi kyseessä olla merkki vakavasta viasta. Tällainen mies on syytä vaihtaa pian.
Muistathan, ettei vakuutus korvaa luvattomasti käyttöönotettua miestä, ellei miehestä löydy murtojälkiä. Jos mies jostain syystä lakkoilee, nakuttaa jatkuvasti, jättää tien päälle tai jos miehen pikkuviat kasvavat liiaksi, on aika vaihtaa mies tuoreempaan.
Muut miehet
Kavereiden miehiä voi myös yrittää lainata. Katujen varsilta ja ravintoloiden edustalta löytyy usein hylättyjä, käytöstä poistettuja miehiä, joita voi ottaa käyttöön tarpeen mukaan.
Tuntuuko sille, että kalaa ei tule?
Voisi olla hyvä idea heittää oma uistin veteen.
Osa naisista uskoo yhä, että miehen pitäisi tehdä ensimmäinen liike. Ei kannata odotella toisen laittavan viestiä, vaan heittää sille söpölle moikkaus ensimmäisenä.
Naiset, jotka laittavat ensimmäisen viestiä, saavat komeamman deittikumppanin kuin ne, jotka odottavat miehen laittavan ensimmäisen tervehdyksen.
Se johtuu siitä, että ihmiset lähestyvät yleensä hieman komeampia tai söpömpiä kuin mitä itse kokevat olevansa. Miehet lähestyvät keskimäärin viidenneksen viehättävämpiä naisia kuin itse kokevat olevansa ja naiset miehiä, jotka ovat kymmeneksen kuumempia kuin he itse.
Naisten viestit johtavat treffeille useammin
On siinä sekin puoli, että juttua riittää todennäköisesti pidempään, jos nainen laittaa viestin ensimmäisenä.Selvityksen mukaan naisten keskustelunavauksiin vastataan 2,5-kertaa todennäköisemmin kuin miehille ja kolmannes naisten lähettämistä viesteistä johtaa treffeihin. Miehillä treffeihin johtaa vain 12 prosenttia lähetetyistä viesteistä.
Onni on mies, joka vetää tiukasti kainaloonsa joka kerta yöllä herätessään.
https://pbs.twimg.com/media/BwRl9yTCUAARxEz.jpg