Ihmisten välillä on eroja siinä, kuinka voimakkaasti he kokevat tunteita.
http://www.hs.fi/elama/a1459918591563?jako=ca2d028deba43b55837a198bb7d042a0&ref=tw-share
http://www.hs.fi/elama/a1459918591563?jako=ca2d028deba43b55837a198bb7d042a0&ref=tw-share
Vastaukset 17
Vanhimmat
kuohut!
- Minulla ainakin on vesi lähellä silloin, kun tunteet valtaavat mielen!
Isot hormooni-loraukset taitavat olla minulla kyseessä.
Tuossa linkissä sanotaan, että se on geneettistä. Ja niin varmaan onkin,
olivathan vanhempanikin voimakkaasti tuntevia niin hyvien kuin surullistenkin
tunteiden kohdalla..
Suuttumaan ei isää saanut millään, hän oli iso mies ja varma voimastaan.
en toki haluaisikaan, vaikka kyllä kaikissa ihmisten asioissa mukana eläminen välillä on uuvuttavaa. Silti se on minunlaistani elämää.
Ehkäpä, niinkuin kipukynnyskin on yksilöillä erilainen. Kokemisen voimakkuudesta on mahdoton sanoa, on ihmisiä, jotka nyyhkivät asioista, jotka toinen kokee vain sisäisesti, tai ei reagoi siihen varsinaisella mielenliikutuksella. Onhan ihmisiä, jotka käsi poskella kyynelehtien kokevat vastoinkäymiset, muistelevat niitä koko elämänsä, lähes suurennellen. Toiset hyvähermoisemmat eivät edes ymmärrä mikä on niin tuottanut avuttomuutta, toimeen tarttumisen sijaan. sijaan.
Yleensä ei kahden ääripään yksilöt edes välitä ymmärtää toisiaan, hermoherkemmän mielestä toinen on kova, jonka mielestä pienistä vetistelevä taas saattaa tuntua turhanpäiväiseltä vätykseltä.
Suoraan kysymykseen näytänkö tunteeni vastaan,.... kyllä näytän, mutta en silloin enää,jos koen ettei ne ole toivottavia.
Ilon tunteita koen eniten, niissä elän ihan oman intoni varassa, mutta ihan vieraallekin ihmiselle olen joskus ratkenut itkemään syvää suruani.
Kaduin sitä jälkeenpäin ja pyysinkin anteeksi, ei ketään saisi järkyttää omilla rajuilla tunteenpurkauksillaan, en vain mieheni hiljan menettäneenä pystynyt estämäänkään sitä.
Se niistä ajoista, nykyään on elämäni aika tasapainoista,... omat sisäiset tunteeni on enimmäkseen kiitollisuutta ja iloa!
Luin artikkelia silmäillen, olisiko siinä jotain tunteisiin liittyvää uutta ja mullistavaa tutkimustulosta, mutta enpä löytänyt. Huomiota kiinnitti, että puhuttiin kivusta tunteena. Eikö kipu ole fyysisen vaurion aiheuttama kehon hermojärjestelmän välittämä tuntemus. Se voi jomottaa, vihloa, pistää, repiä . Tämä oli oma määritelmäni, mutta noin sen ymmärrän. Puhutaan myös henkisestä kivusta, ja sen ymmärrän tunteeksi. Puhutaan myös nälän ja janon tunteesta, vaikka maha voi suorastaan murista ja suu olla kuiva. .
Tunteista on paljonkin palstalla keskusteltu, mikäs sen otollisempi puheenaihe, olemmehan kaikki inhimillisesti tuntevia olentoja. Mikään tunne ei ole väärä, eri asia, mitä tunne meillä teettää. Hyvä sanonta onkin : kaikkea se kateus teettää. Jos kateuden päästää hedelmättömäksi tunnetilaksi, se vain näivettää ja katkeroittaa, mutta voihan siitä saada ponnistuslaudan itsekin tavoittelemaan parempaa.
Onko tyytyväisyys tunne ? Ihmisen ei tarvitse olla koko ajan euforisessa onnen tilassa, eikö se pieninä annoksina ole vaikuttavampikin. Kun asiat ovat tarpeeksi hyvin, voi olla tyytyväinen elämäänsä ja olosuhteisiinsa. Toisaalta ikä tasaa tunnekuohuja, mutta saattaa myös herkistää, varsinkin miehillä olen tuon huomannut. Vanhanaikainen sana paatumus sopii tunneasioihin, tietoinen tunteiden tukahduttaminen on tuhoisaa, siitä tuon artikkelikin kertoo. Ei pääse eteenpäin, jos johonkin tunnetilaan jää vellomaan. Hyvä neuvo löytyy Raamatusta : kaikelle on määräaikansa, on aika nauraa ja aika itkeä...
Ei tuossa aloituksen jutussa mitään uutta minunkaan mielestä ollut, samaa on puhuttu iät ajat. Tuollaista nollatutkimusta tulee vähän väliä muka uutena asiana.
Paatumuksesta ei tosiaan enää puhuta, eikös se tarkoita "omantunnon" äänen tukahduttamista. Kai se omatuntokin on tunteiden kanssa tekemisessä. Surutyö on nimitys, josta en oikein pidä. Pitääkö tunteidenkin olla työtä.
mitään tai kenestään muusta kuin siintä että juomaa riittää.
HAUS-KIN-ko ?
Ainakin ajattelua antaa:
http://hausk.in/1528/nainen-paatti-kokeilla-miten-hanen-aviomiehensa
Tää juttu nauratti, ei ehkä aivan heti itseä jos olisin itse siellä sängyn alla.
En ole kovin kova pillittäjä mutta kun rakas nelijalkainen poistui muonavahvuudesta silloin oli vaikeaa. Pillitytti pitkään mutta uusi ipana muutti aatokset kun pennussa riitti töitä.
Meidän suvussa vetäydytään eli erakoidutaan, isoisäni oli sellainen, ainakin yksi serkkuni on. Itse olen myös mielelläni yksin koira mukana. En ole seuran kerjääjä tosin puhumaton en ole, päinvastoin kun tuttuja tapaa puhekone käynnistyy.
Ihanaa nauraa kunnolla, siihen minulla
on elämässäni ollut eniten taipumusta.
Kaikki parhaat ystäväni
(eri ikävaiheissani)
ovat olleet nauravaisia, huumorintajuisia,
myös mieheni oli sentyyppinen.
.
Pikku tarina, joka löytyi netistä:
Miljonääri sai sairaskohtauksen, ja lääkäri tilattiin kotiin.
Lääkäri tutki potilaan, jätti lääkkeitä ja oli poistumassa,
kun huolestuneet sukulaiset kysyivät: "Onko mitään toivoa?"
Lääkäri: "Ei minkäänlaista, hän toipuu parissa päivässä!"
.
Hyvä minustakin. toi lappu
Joku on sanonut ettei rakkautta tai pikimyrtsiä mieltä voi kätkeä.
Sekin on tutkittu, että aikuinen nauraa keskimäärin 15 kertaa päivässä, lapsi kymmenkertaisesti tuon. Naiset nauravat enemmän kuin miehet.
Miten ihana onkaan vauvan ensimmäinen tiukumainen nauru, silkkaa elämäniloa ja suloisuutta nauravainen vauva ja lapsi.
On hyvä valita sellainen elämänkumppani, jonka kanssa saa nauraa, joka saa minut nauramaan ja minä hänet. Paljon on saatu nauraa meidän koirien tempauksille. Viime syksynä tämä viimeinen sussarimme nukkui pois, ja kyllä sitä on surtu , viimeksi tänään naurun ja itkun myötä. Meillä oli tapana harjata karvanvaihdon aikaan sitä ahkerasti ja irronneet tupot veimme tiheään tuijaan lintujen pesäntekotarpeiksi. Sinitiaispariskunta katsasteli sillä silmällä uutta pesäpönttöä ja sitten ilmeisesti isäntä keräsi ison tupon karvoja nokkaansa, karvapallo näytti suuremmalta kuin lintu itse. Varmasti emäntä oli iloinen lahjasta.
Siskojeni kanssa naurua riittää, meillä on ihan omat sisäpiirijuttumme.
Vitsejä en muista, en ole hyvä kertomaan niitä, mutta arvostan kyllä sitä taitoa. Tilannekomiikka eniten kuitenkin naurattaa, varsinkin kun itse on siinä osallisena .
Vanhuksia hoitaessani kylvetin myös Sipoon Kunnan saunassa hoidokkiani. No, vuorossa oli lievän halvauksen saanut nuorehko Heikki, jolle sanoi pestyäni sukukalleudet saat itse pestä.
Käännyin huurrelasi-ikkunaan päin, missä uima-allas häämöitti, ja kuumissani kun olin, vaatteissa ja muoviessussa huokaisin: "Ihanan näköistä, ihan tekis mieli"
Takanani kuulin hurjan henkäisyn, ja kääntyessäni seisoi Heikki kädet saippuavaahdossa haaroissaan ja suu hämmästyksestä auki!
Uimaan uimaan, minä jatkoin, mutta vasta kahvituokiolla kotonaan nauroimme sydämellisesti tilannetta :D
En viitsi pidätellä paljoakaan. Itkettäviä asioita ei minulle tapahdu.
Ilo, tyytyväisyys ja ärtymys kyllä näkyvät ja joskus kuuluvatkin.
Toimihenkilöelämäni alkuvuodet tapahtuivat esikuntaorganisatioissa jolloin täytyi perustella, viitoitella, suostutella yms. saadakseen omasta mielestäni järkeviä ratkaisuja toteutukseen.
Helpotus oli mittava kun siirryin toteutuksen linjavastuuseen jossa pätivät normaalit työelämän säännöt mutta tunteet ja niiden ilmaisu oli hallittava tilanteiden mukaan.
Lopullinen helpotus koitti 57-vuotisena tavoitettuani putken pään. Minimimäärä tunteiden hallintaa sosiaalisten suhteiden vuoksi, eikä enempää. Vaimoni mielestä en ole aina määrittänyt rajaani järkevästi.
Katin kontit! Jos joku ei pidä ilmaisuni sisällöstä eikä tavasta niin sehän on vain hänen migreeninsä. Ei minun.
Kyllä on helppo elää.
Mitenkäs se mitataan tuo tunteitten suuruus tai pienuus. Voisi kai sanoa selvemmin, voimakkaammin vai mitäänsanomattomammin, siinähän ihmisen luonne ja persoona näkyvät. Minä olen se voimakkaasti reagoiva, laidasta laitaan.
Noita ohjastuksia ´viisaampien ´ kirjoituksiin en viitsi edes lukea. Ovat varmaan teini-ikäisille sopivia, vielälö joku näissä i´issä itteään ettii, eiköhän olla jo aika valmiita.
Raamattuakaan en tarvitse eikä sitä meiän huushollissa olekaan, voin sanoa, että elämä kulkee jaksoissa, hyvät ja huonot. Näissä ovat mukana perhepiirimme asiat, minulla neljä omaa ja kahdeksan lastenlasta plus joutavoiseni lapset ja muut perilliset.
Minusta tuntuu lähes tragikoomiselta , jos suruissa ja iloissakin vain nyyhkytetään, voi hyvä sylvi.
Taidamme olla Sus saman tyylisiä. Olen hyvinkin tempperamenttinen. kun ärsyynnyn mutta en jää kaivelemaan joitakin vanhoja juttuja jotka on tapahtuneet vuosia sitten.
Kuuntelin kun Sus. keskusteli puhelimessa tyttärensä kanssa. Sus sanoi, "Te lapset ette ymmärrä sitä, että olen näin vanha, johtuen siitä etten ilmeisesti ole näin vanha." Naurua ja Rakas, sana oli luontevasti käytössä molemmin puolin.
Tunteet on itselläni kummallisessa ristiriidassa. Vakavissa tilanteissa hautajaisissakaan en osaa näyttää tunteita itkeä tms. mutta jossakin elokuvissa voin olla tippa silmässä lapsellisesti.
"Mutta entä, jos itkettää silloinkin, kun ei ole surullinen?
Nummenmaan mukaan itku liittyy tunteista yleisimmin suruun ja kipuun. Joskus aivot tekevät kuitenkin tepposet.
”Esimerkiksi yllätyskosintaan liittyy nopea vireystilan muutos. Silloin voi käydä niin, että signaalit menevät sekaisin aivoissa, eivätkä ne pysy perässä siinä, mitä tapahtuu. Se voi käynnistää kyynelehtimisen.”
.
Ihana tuleva aviomieheni kosi minua aivan yllättäen. En ollut ajatellut vielä niin nuorena avioitua. En muista tuliko kyynelet silmiini, mutta sen muistan, etten antanut myöntävää vastausta, sillä oli aivan yllättynyt.
Myöntävä vastaus tuli myöhemmin. Hän oli unelmieni mies. Avioliitto kesti yli 40 vuotta, kunnes syöpä vei mieheni. Sama syöpä oli vienyt hänen isoisänsäkin. - Olen saanut rakastaa, kiitos Luojan.
.