Nuorena sitä vielä uskoo, että kaikki paranee, kunhan vain jaksaa uskoa. Uskoa mihin? Itseensä? Omiin mahdollisuuksiinsa? On hyvä olla optimistinen, mutta ei minun elämäni unelmat ole vieläkään toteuneet, vaikka olen ollut miten optimistinen. Pelkkää valhetta koko unelma onnesta, ei se toteudu koskaan. Kukaan ihminen ei voi koskaan 100% ymmärtää, eikä rakastaa sinua. Suurin osa ihmisistä on kykenemätön mihinkään rakkauteen. Hyväksikäyttäjiä kyllä riittää. Pelkkää kärsimystä tämä elämä suurimmaksi osaksi on. Täytyy olla masokisti, kun ylipäätään jaksaa täällä elää, eikä ole jo tappanut itseään. Varsinkaan tässä tuppisuiden maassa, nimeltä suomi.
Koko elämä on pelkkää
valhetta_
6487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikkien pitäisi olla samanlaisia, jos olet erilainen, jäät yksin. Jos olet erilainen, sinua kiusataan jo ala-asteesta lähtien. Elämäsi on pilalla jo alusta lähtien. Täytyy olla erittäin vahva luonne, jos jaksaa olla erilainen ja pitää mielipiteensä. Ei tässä kateellisten tuppisuiden maassa hyväksytä erilaisuutta.
Näin se on. Naivi on se joka muuta luulee.
Näin se on, totean minäkin. Edes korkeasti koulutetut ja itseään suvaitsevaisina pitävät eivät todellisuudessa sulata erilaisuutta - elämälle tuntuu olevan ahtaat normit, ja kun joku ei niitä noudata, hän jää yksin.
Millä tavalla sinä olet sitten erilainen. Kerro ei palstalla kukkaan tunnista kasvojasi.
Jos kysyit minulta, niin ihan tuntuu riittävän se, että on ja pysyy perheettömänä. Kun muut perustavat perheitä, ilman parisuhdetta ja lapsia elävä muuttuu ystäville epähenkilöksi ja ystävyyssuhteet päättyvät. Sama koskee ihmisiä työpaikallani: vaikka siellä melkein kaikki ovat korkeasti koulutettuja, perheetöntä pidetään luonnonoikkuna tai ainakin vähempiarvoisempana ihmisenä (vaikka meitä sinkkuja taitaa olla nykyään aika paljon). Lisäksi työpaikallani poikkean muista siinä, että vaikka minäkin olen kouluttautunut, tulen työväenluokkaisesta perheestä. Sekin tuntuu luovan etäisyyttä minun ja akateemisista perheistä tai yrittäjäperheistä tulevien välille. Ja sitten olen varmaan sanonut joistain asioista liian avoimia tai "voimakkaita" mielipiteitä sen sijaan, että olisin ollut hiljaa tai liehitellyt valtahenkilöitä.
Joo, oon samassa tilanteessa ja tuo fiilis jossain määrin myös itsellä, joskin ei töiden kautta. En osaa muuta sanoa kuin että löydä joku toinen porukka, jossa oot ok muiden mielestä, harrastus/srk/yhdistys/mikävaan, kyllä niitä on! Kun oot muuten elämässä onnellisempi niin ei haittaa niin kovasti se että jotkut katsoo karsaasti. Saattavatpa jopa olla kateita, kun voit puuhata ajallasi ihan mitä tahdot ilman muiden rajoitteita! :)