Joo, olen siis 14 vuotias tyttö, enkä ole koskaan henkilökohtaisesti kokenut/nähnyt henkistä/fyysistä väkivaltaa missään muualla kuin uutisissa tai televisiossa, mutta pelkään miehiä. En kuitenkaan kaikkia. En pelkää miehiä jotka tunnen (esim. valmentajaani, n. 50v mies) tai nuoria siististi pukeutuvia miehiä. Pelkään miehiä jotka kävelevät kadulla vastaan päivittäin. Yleensä ns. "pelottava mies" sopii joihinkin näistä, tai edes yhteen: hiukset sotkuiset ja parta ajamatta, epäsiistit ja/tai nuhjuiset vaatteet, yli neljäkymmentä vuotta (tällöin sopii joihinkin näistä muista), pömppis (kaljamaha), haisee alkoholilta/on vähänkään kännissä, polttaa tupakkaa. Tossa ei vättämättä ole kaikki mutta varmaan voitte kuvitella mitä tarkoitan. Ongelman tästä tekee se, että johonkin näistä sopivia ihmisiä näkee joka päivä liikenteessä, ja varsinkin jos menee helsingissä julkisilla. Tähän liittyen vältän myös busseja ja metroa minkä pystyn. Onko kellään samaa ongelmaa miesten kanssa? En sanoisi tilannettani ihan mieskammoksi (vai mikä se ikinä onkaan, mutta joitain samoja piirteitä on) tai onko jollain kertoa jotain viisaita sanoja miten päästä yli tästä. Onko pelkoni aiheellinen vai aiheeton? Ole muuutenkin yleisesti varsinkin tuntemattomien seurassa hyvin varauksellinen ja pelokaskin. pelkään yös moniaa muista asioita.
Pelkään (toivottavasti turhaan) miehiä
3
179
Vastaukset
- möröt.pienemmiksi
Ihminen voi alkaa pelkäämään ihan mitä/ketä vaan, jos hän antaa tunteilleen kaiken vallan eikä käytä järkeään tunteiden hillitsemiseksi. Ajatuksilla on voimaa, nehän ovat saaneet sinutkin pelkäämään miehiä, vaikket ole koskaan kokenut mitään ikävää heidän toimestaan. Olet silti jakanut heidät jo ryhmiinkin, joiden mukaan arvostelet heitä ja kuvittelet heistä vaikka mitä. Sinä pelkäät heitä, vaikka he eivät edes vilkaisisi sinun ikäistäsi tyttölasta.
Kuka silloin onkaan syypää sinun tuntemaasi pelkoon, ne miehet vaiko sinä itse omine ennakkoluuloinesi?
Omat ahdistavat ajatukset voi muuttaa itseä rauhoittaviksi, aina kun meinaa pelottaa, ja se kannattaakin tehdä, sillä ajatukset ohjaavat myös käyttäytymistä. Toisin sanoen, jos sinä hirveästi vaan inhoat ja pelkäät tietynnäköisiä miehiä, he saattavat nähdä sen pelon ja inhon sinun ilmeissäsi ja käytöksessäsi ja provosoituvat näkemästään.
Kanssaihmisiä ei tarvitse arvottaa ulkonäön perusteella tunteakseen olevansa jotenkin turvassa. Valppaana kannattaa aina olla, mutta pelon tunteen ylläpitäminen omin ajatuksin on aivan eri asia, se ei tue itseluottamusta eikä rohkeutta.
Rauhoita siis vauhkoontuneet tunteesi ajattelemalla järkevästi, että isäsi ikäiset ja sitä vanhemmat sedät eivät ole kiinnostuneita sinusta eivätkä siten myöskään tee sinulle automaattisesti jotain pahaa. Uskalla olla reipas nuori teini vaan ja nauti keväästä. Älä anna pelon tunteen alkaa ohjailla ja rajoittaa elämääsi, vaan luota siihen, että intuitio kyllä kertoo kun on oikeasti syytä ottaa jalat alle ja paeta paikalta. :) - NainenisollaNllä
Sanoisin naisena, että pelkää miehiä koska olet alaikäinen. Kyllä me vanhemmatkin naiset pelkäämme esim. kävellä yksin yöllä. Kaverin raiskasi ja hakkasivat 3 somalia, onneksi joutuivat oikeuteen. Kaveri ei pysty vieläkään asiasta puhumaan. Liian vaikeata.
- NainenisollaNllä
*Somalit huumasivat ystäväni kapakassa ja loput voitte arvata niinkuin tuossa jo kerroin edellä. Katsokaa paukkujenne perään siellä kapakassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714215Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152674Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242307Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1072176Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072123Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6031924MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673