Sananselitys

Tuttu, tuttava = usein tavattu henkilö, joka kanssa tunteminen on molemminpuolista ja yleensä kestänyt ainakin jonkin aikaa. Tuttavia tervehditään usein epämuodollisesti.

Puolituttu= jollakin tavalla (etäisesti) tuttu
hyvänpäiväntuttu. esim. Puolituttu rouva. Tutut ja puolitutut tulivat tervehtimään.

Ventovieras = täysin tuntematon, henkilö, jota ei laikaan tunneta

Tuttu tai tuttava voisi olla vaikka työkaveri tai luokkakaveri, joka ei ole niin läheinen että saisi kaverin tai ystävän titteliä

puolituttu voisi olla vaikka rinnakkaisluokkakaveri, naapuri tai puolison sukulaisen ystävä jota näkee välillä sukujuhlissa. Tietää siis ihmisestä henkilötietoja ja jotain elämästään jne. mutta keskustelut kulkee vielä vähän vieraskoreillen eikä olla niin tuttavallisia kuin tutuille puhuessa.

Ventovieras taas on ihminen josta ei tiedä mitään tai saattaa olla kuullut jonkun kutsuvan etunimellä tai vaikka lukea rinnuksissa olevasta nimikyltistä sen etunimen mutta juurikaan muuta ei ihmisestä tiedä

Kaveri on läheisempi kuin tuttu. Sen kanssa vietetään aikaan enemmän ja se tietää asioista enemmän. Tuntee paremmin.

ystävä on taas se vielä kaveriakin läheisempi ja vielä tutumpi. Hänen kanssaan jaetaan ihan kaikki ajatukset, tunteet ja salaisuudet. Ollaan jo täysin omija itsejään.
Kotoisasti.

Oma rakas on sitten vielä korkeampi titteli kuin ystävä. Se tuntee sitten alueita joita ystävä ei tunne. Kehoa ja pääsee intiimiin kosketukseen tunteiden ja kehon kanssa.Hän tuntee sinusta sitten mielen, ajatukset, tunteet, kehon pinnalta ja vaatteiden alta, päältä, ihon sekä seksuaalisen puolen. Hänen kanssaan jaetaan sitten ihan kaikki se jota ystävyydessä jää jakamatta. Läheisin suhde.
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Sanaselitys kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu