masennus ahdistaa

Ei itsemurha ole mikään hyvä teko. Nosta nyt katseesi pois mokomista mietteistä. Itsesääliä tuollainen on ja kurjaa.

Sinä tarvitset nyt tukea ja apua, muuten tuo tauti tappaa sinut. Jos vaan pystyt, niin ymmärrä, että olet sairas. Todellisuus ei ole sitä miltä se nyt tuntuu. Tiedän, että se on vaikeaa. Ota oma tuskasi tosissaan, ja hae apua. Jos juot, niin lopeta se kokonaan. Se pahentaa sairauttasi. Olet omana itsenäsi merkityksellinen, tärkeä ihminen. Älä anna nyt periksi. Soita vaikka hätäkeskukseen tai jos sulla on kyyti mene lähimpään päivystykseen. Jos sulla on joku läheinen, niin pyydä häntä viemään sinut sinne.

Oisko mahollista, että menisit vaikka aluks jonnekkin puhumaan? Oon kans sitä mieltä, että kannattaa todellakin hankkia apua. Jos on oikeasti masennus, niin kyllä siihen apua tarvii ja vaikea siitä on selvitä yksin. Itsari ei oo hyvä juttu, mieti vaikka sitä kuinka paljon se vahingoittais muita ihmisiä, kyllä susta kuitenkin edes joku välittää. Sulla kuitenkin on toinenkin vaihtoehto, jos sä ponnistelisit sen verran, että hankkisit apua ja pikkuhiljaa selviäisit parempaan suuntaan, vaikka nyt ei varmasti yhtää siltä tunnukkaan että mikään muuttuis paremmaksi. Pakko kyllä munkin sanoa, että ei toi itsesääliä ole. Masennus on sairaus, masentunut ihminen ei pysty välttämättä esim ajattelemaan positiivisesti, ottamaan itteään niskasta kiinni tms ja se että joku heittää tosta noin vain vaikkapa että "asenteesta se vain on kiinni" niin ei, ei todellakaan ole. Masentunut ei välttämättä pysty vaihtamaan asennetta paremmaksi, se tarvii apua. Riippuen ihmisestäkin ja kuinka vaikea masennus on. Oon aivan varma että selviät, kunhan hankit apua. En tiedä auttaako tää nyt mitään, mut jos sä haluat tappaa ton kaiken kivun sun sisällä, niin älä tapa ittees, vaan "tapa" se kipu hankkimalla apua, koska sä voit parantua. Mulla diagnosoitiin keskivaikea masennus, monet kerrat musta on tuntunut että oon ollut henkisesti jossain niin syvällä, mut sit pääsin parempaan suuntaan. Mäkin tunsin itteni paskaks ja turhaks. Se mistä se parempaan suuntaan lähti, oli mulla liikunta. Mä sain siitä niin hyvää fiilistä ja sit mulla alko tulla niitä fiiliksiä että vitsi oon hyvä. Ennen sitä olin myös käyny koulupsykologilla, joka on tosi jees. Masennuksen lisäks mullakin on ahdistusta siihen vielä lapsuuden traumat ja oon hakeutumassa psykoterapiaan ja ettimässä parhaillaan terapeuttia itelleni. Lääkkeitä on ehdotettu mut en oo päättänyt vielä otanko niitä vai en. Tätä on kestänyt puoltoista vuotta, välillä tulee parempia hetkiä, välillä huonompia, mut oon vahvistunut senverran paljon et mulla pysyy suurimmaks osaks ne fiilikset et on kivaa olla mä ja et kyl mä täältä viel nousen vaikka tuntuukin pahalta. Toivon ja oon varma et sä pääset samaan, mut kaikki lähtee susta ittestäs :) Onks sulla jtn läheistä joka sua tukis tän asian kans, jolle voisit puhua tästä? Voimia. Mä oikeasti uskon et sä selviät tästä.