Ajattelin kirjoittaa yksinäisyys palstalle, kun en muutakaan foorumia keksinyt. En ole trolli sen voin luvata. Kumpi teistä on pahempi eli olla yksin vai se, että olet juuri ehtinyt tutustua uuteen ystävään ja sitten sen menettää eli katkeaa ne välit lopullisesti. Näin minulle käynyt lukemattomia kertoja juuri, kun luulen löytäväni taas uuden ystävän tuleekin joku riita joka katkaisee välit lopullisesti niin kysynkin kumpi on parempi olla aina sitten yksin vaiko menettää se juuri tapaamansa "ystävä" johonka juuri tutustunut. Olen yli 30 vuotias mies ja joo on mielenterveysongelmia, että se voi selittää asiaa miksi näin käy. Olen päättänyt nyt tämän viimeisen tapauksen jälkeen olla enää ikinä tutustumatta kehenkään koko loppuelämäni. Miltä tämä kuulostaa? Menetin juuri tässä maaliskuussa uusimman tapauksen ja olen aivan romuna mietin tässä eri vaihtoehtoja mitä tehdä ja niitähän löytyy.
Kumpi parempi, menettää ystävä vai olla yksin?
tuomio_yksin
9161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun on jo vuosia takana, niin kaikkea on sattunut. On mennyt ystäviä ja uusia on tullut. Tietenkin riippuu siitä, että miten se menetys tapahtuu. Usein käy niin, että alussa ollaan paljon tekemisissä, kun ystävystytään ja sitten yhteydenpito vähenee ja jopa lopahtaa. Kovin koetus oli, kun paras naisystävä löysi kumppanin ja aktiivinen yhteyden pitomme loppuni melkein kuin seinään. Koin että hän hylkäsi vaikka ymmärrän, että rakastuneet haluavat olla vain keskenään.
No ajan myötä myrsky laantui ja lopahti kokonaan. Ollaan ystäviä vieläkin, mutta ei enää niin paljon jaeta aikaa ja tekemisiä.
Minulla on yksi melko uusi ystävyys ja jos en olisi ymmärtäväinen ja herkästi nokkiini ottava, niin olisimme entiset ystävät. Hänen käytös alkoi olla sitä luokkaa, että puhalsin pelin seis ja laitoin suorat ehdot, että näin ei minua kohdella, jos ollaan ystäviä. Vielä kerran hän testasi luottamustani kummalla tavalla. Sanoin samat sanat. Nyt olemme pitäneet yhteyttä ilman selkkauksia useamman kuukauden. Kyllä minäkin yritän ystävää ymmärtää, tiedän että hän on kivin rikkinäinen ja jollakin tavoin herkkä ja haavoittuva.
Jos ystävyys kariutuu aina riitaan, niin kannattaa pysähtyä miettimään, minkä on syy. Onko itsellä heikko itsetunto ja ei kestä toista. Saattaa olla myös että hakee ystäväkseen juuri heitä, joiden kanssa päätyy varmasti törmäyskurssille. Jokin syy täytyy olla, ettei pysty luomaan kestäviä ihmissuhteita. Ei se vika voi aina olla vain siinä toisessa osapuolessa.
Ja aina voi sopia. Jospa kannattaisi vielä ottaa yhteyttä ja ehdottaa sovintoa.
Jos haluaa niitä uusia ystäviä, niin sitten on vaan pakko yrittää tutustua ihmisiin silläkin uhalla että menettää ne ystävät jossain vaiheessa.
Se on ihan normaalia että kaikkien kanssa ei tule toimeen, eikä edes tarvitse. Jos kuitenkin aina ajautuu riitoihin uusien tuttavuuksien kanssa, niin luultavasti perimmäinen syy on ihan omassa käytöksessäsi.
Saako kysyä että millaisiin riitoihin sitä yleensä joudut? Minkä arvelet olevan syy niihin? Yritätkö tyrkyttää omia mielipiteitäsi totuuksina argessiivisesti, tai syyllistäkö jatkuvasti muita omista ongelmistasi, vai mikä on se juttu joka ajaa ihmiset pois luotasi? Ystävyys, varsinkaan uusi ystävyys ei tarkoita sitä että toisen täytyisi sietää kaikenlainen käytös, tai toimia jonkinlaisena likasaavina jonka niskaan kaadetaan kaikki sonta.
Minä oon sen verran oma persoona, että en tiedä jaksaisiko kukaan mun outoja juttujani.
Mulla on outo huumorintaju.
Mulla tylsä luonne.
Mulla erilainen luonne.
Kai jotkut vois olla musta kiinnostuneita.
En edes ajattele, että pitää olla ystäviä, jotta ois niinku hyvä tai ehjä ihminen.
Voi olla yksinki ja olla onnellinen elämäänsä.
Ei pidä ajatella väärin ja ilkeästi, että yksinäiset ois jotenki huonompia ihmisiä.
Kieltämättä voi joutua törmäyskurssille, jos luonteet ei kohtaa.
Ilkeä ei pidä olla, saa olla eri mieltä toisen kanssa, mutta suuttuminen on turhaa.
Ei kannata suuttua.
Jos hän kohtelee sua huonosti, niin älä ole hänen kaveri.
So simple.
Kun tutustuu uusiin ihmisiin, niin pitää olla aito. Alussa ei kannata olla liian utelias ja mennä yksityiskohtiin ja henkilökohtaisuuksiin. Kaksi ihmistä kohtaa, ja se vain alkaa sitten synkata ja syntyy kiinnostus pitää yhteyttä.
Raamattupiirissämme on eräs iäkkäämpi mies ja hän valittaa usein, että on yksin ja häneen ei haluta pitää yhteyttä, tulla käymään tai kutsuta. Olen hänen vaimon kanssa ystävä ja tietenkin ystäväpiiriin kuuluu tämä mieskin. Mies on kyllä kaikin puolin persoona, oman tiensä kulkija, puhelias ja suorastaan väsyttävä. Vaikka kuin tahtoo kuunnella, ymmärtää, niin hänen seurassaan väsyy ja ikävystyy kuunnellessa tarinoita, joita hän kertoilee ja toistelee. Miehellä on valtava tarve olla esillä, tuoda esiin ajatuksiaan ja puhuu vain hänelle tärkeistä asioista. Tietenkin häntä loukkaa, kun hän huomaa ja kokee, että häntä ei kuunnella ja porukka väsyy.
On olemassa ihmisiä, joiden ajatusmaailma, persoonallisuus poikkeaa niin ettei heille löydy ymmärtäjää ja niitä jotka jaksaisivat olla rinnalla ystävänä.
En tuomitse tuota miestä, koska ei oo kiusaaja.
En minäkään häntä tuomitse vaan yritän toisinaan jopa ihan paneutumalla kuunnella hänen tarinoita, vaikka ne on kuultu jo niin monet, monet kerrat vuosien varrella. Ja kyllähän toinen vaistoaa, jos ei jaksa täydellä terällä kuunnella ja olla osa keskustelua. Ryhmässäkin hän pakkaa puhumaan päälle ja sotkee puheenvuoroja ja välistä ihan omiaan.
Ei ihme että hän valittaa yksinäisyyttä. Porukassakin hän kokee olevansa yksin, muukalainen, kun hän ei saa ymmärrystä ja vastakaikua ajatuksilleen. En kyllä ihmettele että vaimo on niin väsynyt.
Jollain tapaa tuo mies mutta ei hän tahallaan ketään kiusaa. Mieluummin hän loukkaantuu mielessään ja siirtyy sivuun. Saattaa sitten jälkeenpäin muistella, että siellä tuli paha mieli, kun porukka reagoi salatullakin tapaa, ettei häntä haluta kuunnella. Välillä huomautetaan, että anteeksi saanko sanoa asiani loppuun, jos selittäisit hieman lyhyemmin, niin puhutaan aidasta ja ensi kerralla seipäästä. Ja kyllähän on sitä elekieltä; katsellaan toisiaan ja ollaan jopa liian pitkään hiljaa... Ei tämä mies mikään tyhmä ole. Hänellä on paljon taitoja ja lahjoja, mutta ajatuksissaan outo ja ei osaa keskustella ja kuunnella.
On se varmaan kärsimys, jos poikkeaa hyvin paljon valtaväestöstä.
Ei mulle ainakaan kärsimys, kun oon hieman outolintu, mutta osaan toki keskustella ihan ok tavalla.
Ainut ystäväni on alkoholisti, ei sentään vielä asunnostaan kadulla... mutta kaiketi piankin. Päivittäin mietin, että minun pitäsi luopua hänestä ja antaa hänen mennä omaa tietään (on aikas vaikeaa jo). Sitähän omaa tietään hän menee joka tapauksessa ja kohti tuskaisaa kuolemaansa. Hän tai minä... Jompikumpi lähtee ja luopuminen tulee kuitenkin. Siihen ei pysty vaikuttamaan. On ehkä pakko laittaa välit poikki häneen. Yksin olen eikä kukaan soita tai viestittele jos hän ei sitä tee.
Alkoholisti on itsekäs, tuskainen, epäluotettava, valehteleva, raivoava, äärettömättömän kärsimätön, epälooginen, välillä jo harhainen ja kaiken kukkuraksi äärettömän yksinäinen. Jepulis, mikä ystävä. Eihän hänelle voi oikestaan mitään sanoa tai jutella, kuuntelen vaan. Semmoinne lisää oman yksinäisyyteni tunnetta, kun on joku jolle voisi puhua mutta kun ei vaan voi.
Kemiallinen "hän" on nykyään jo miltei aina läsnä. Se oikea hän on aina vaan harvemmin ja vain hetkittäin aitona olemassa.
Mitäpä teen? Mentänkö/luovunko jo? Olisiko parempi olla kokonaan yksin kuin tämän itsensä pilanneen ja siinä mielessä huonon kaverin ainoana soittelu- ja tekstiviestikaverina. Ainaisena antajana. Marttyyrinako? No, onhan soittelu sentään jotain mullekin ja hänelle kait vielä enemmän kaikesta huolimatta. Sama kun ottaisin lemmikin, koiranpennun ja rupeasin jo samalla murehtimaan sen vanhuutta, pois menoa eli kuolemaa. Menettäminen on kova paikka, varsinkin jos sitä tietää odottaa ja kun pelkään itse tehdä valintaa. Se ajatus häiritsee koko ajan. Yllättävääkö?
olen alkuperäinen vastaaja enkä tiedä vastata tullut aika paljon vastauksia enkä jaksa alkaa selittää kaikke aasta ööhön mutta itsemurhaa mietin vakavasti että silleesti aikuisten oikeasti elämään kyllästynystynyt ehkä ei oikea kommentti mutta kuitenkin näillä mennään mitä on