Pedofiili pride

Pitäisiköhän tämmöinen järjestää?

Pedofilia on tietysti väärin ja suomessa rikollista, niin marssille saisi osallistua vain sellaisia pedofiilejä jotka eivät ole koskaan toteuttaneet seksuaalista taipumustansa.

Minkä takia heidän tarvitsisi hävetä seksuaalisuuttaan? "normaalit" ihmiset pitävät heitä ällöttävinä, mutta minkä he itselleen voivat? Seksuaalinen suuntaus se on siinä kuin heterous ja homouskin.

Eli eiköhän yhdessä kannusteta kaikkien sankari pedofiilien leuat pystyyn jotka päivä toisensa jälkeen sammuttavat seksuaaliset himonsa, nuo arjen jättiläiset.

Pedofiiliksi synnytään samoin kuin homoksi tai heteroksi.

Vai onko joku ahdasmielinen vielä sitä mieltä että pedofilia on sairaus?
11185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kylläpä oli huono provo!

Aikuinen ihminen voi itse harkita mitä haluaa tehdä toisen harkintakykyisen aikuisen kanssa. Lapsi sen sijaan ei kykene vielä omatoimisesti täysin harkittuihin päätöksiin ja ei siksi ole kypsä päättämään omista asioistaan.

Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa.

Joten lopeta epälooginen ja typerä provoilusi!

Äänestä

Kyllä pedofiliaa esiintyy ihan kaikissa ihmisryhmissä maailmankatsomuksesta riippumatta. Pedofilia on luonnossa havaittu ilmiö ja täten luonnollista.

Äänestä

Ei pedofilia ole rikollista. Lasten hyväksikäyttö on.

Äänestä
  • niillä sitten on? Maalaisena kyselen kun aihe on täällä tuntematon. Voisiko aloittaja selittää.

    Äänestä

Hyvä idea! Saa lahdata koko joukon kerralla. Eivät pääse sitten ainakaan toteuttamaan perversioitaan.

Äänestä

islamilaisessa maailmassa sallittua ja nyt ilmiö saapunut noitten sotasankareitten mukana myös Mikkelii

Äänestä
  • Ei oo vaikee arvata kuka petofiilien suojeluspyhimys on ja minkä pakanallisen uskonnon myös aikanaa omille mielihaluilellee perustanu.

    Äänestä

  • JammuUncle kirjoitti:

    Ei oo vaikee arvata kuka petofiilien suojeluspyhimys on ja minkä pakanallisen uskonnon myös aikanaa omille mielihaluilellee perustanu.

    Allah voittaa, ainakin trolliakka on sitä mieltä.

    Äänestä

  • Allah_on_suuri kirjoitti:

    Allah voittaa, ainakin trolliakka on sitä mieltä.

    allah häviää vielä ko kuppa Tuppuralasta

    Äänestä

Mikkeissäkin vois yks ryssä osallistua. Oikein "etuNNÄSSÄ" marssia. Ja ylpeenä tottakai.

Äänestä

Pedofiliaan on hyvä lääke, että pannaan nappi otsaan, jos ensimmäinen pieksäminen auta. Jo alkukantaisissa kansoissa pedofilit hoidetaan sillätavalla, että heillä unohtuu koko touhu.
Joko nappi otsaan, polvilumpiot pois, tai käsi kyynärvarresta lääketieteelliseti poikki. Ne auttaa hyvin tuohon sairauteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Tasa-arvonpuolustaja kirjoitti:

Pitäisiköhän tämmöinen järjestää?

Pedofilia on tietysti väärin ja suomessa rikollista, niin marssille saisi osallistua vain sellaisia pedofiilejä jotka eivät ole koskaan toteuttaneet seksuaalista taipumustansa.

Minkä takia heidän tarvitsisi hävetä seksuaalisuuttaan? "normaalit" ihmiset pitävät heitä ällöttävinä, mutta minkä he itselleen voivat? Seksuaalinen suuntaus se on siinä kuin heterous ja homouskin.

Eli eiköhän yhdessä kannusteta kaikkien sankari pedofiilien leuat pystyyn jotka päivä toisensa jälkeen sammuttavat seksuaaliset himonsa, nuo arjen jättiläiset.

Pedofiiliksi synnytään samoin kuin homoksi tai heteroksi.

Vai onko joku ahdasmielinen vielä sitä mieltä että pedofilia on sairaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu