Mistään ei saa apua mihinkään.
Päätin tänne kertoa tämmöisen itkuvirren, kun ei tästä jaksa kellekään puhua, eikä ketään kiinnosta. Tiiän että teillä on varmasti asiat niin-ja-niin-paljon-paskemmin ja voi-voi-laps-pientä-ku-se-vollottaa-pahan-maailman-edessä.
Vitunko väliä oikeastaan kun ei se puhumalla parane. En ole vielä kovin vanha, tämmöinen aikuisen alku, kotoa kohta lentämässä.
Perhe-elämä ollut aina perseellään, alkoholismi, huumeiden käyttöä ym.
Itse olen kuitenkin yrittäny ko asioista erossa pysyä. vaikeaa on jo ilmankin.
Opiskelu on rankkaa, kaksoistutkintoa menossa. Perhe on köyhä, itse olen köyhä, joten usein käy nälkäkuurilla pitkiäkin aikoja.
Jo yläasteelta asti olen ollut väsynyt tähän kaikkeen, yrittämiseen turhaan. Jopa itsemurhan yritys oli turha, kun 42 tuntia nukuttuani heräsin melko terveenä, oli vain kauhea jano.
Menin joskus lääkäriin, jolle en lopulta viitsinyt kauheasti puhuakaan. Se käski soittaa psykologille joka ei koskaan vastannut. Se niistä lääkäreistä ja auttajista. Ja mitäpä se lääkäri voi elämääni muuta auttaa kuin lyödä lääkettä helpotukseksi?
Eikä se ole pelkästään perhe ja opiskelu joka pistää masentamaan. On monia asioita, vielä syvemmällä, vielä huonommin. Ja se johtuu osittain itsestäni. Masentuneisuuttani kun en enää jaksa pitää kavereita lähellä, vaan pusken pois, ettei tarvitse minua, heikkoa paskaa, katsella.
Voi kun edes saisi sen oman asunnon.
Päätin tänne kertoa tämmöisen itkuvirren, kun ei tästä jaksa kellekään puhua, eikä ketään kiinnosta. Tiiän että teillä on varmasti asiat niin-ja-niin-paljon-paskemmin ja voi-voi-laps-pientä-ku-se-vollottaa-pahan-maailman-edessä.
Vitunko väliä oikeastaan kun ei se puhumalla parane. En ole vielä kovin vanha, tämmöinen aikuisen alku, kotoa kohta lentämässä.
Perhe-elämä ollut aina perseellään, alkoholismi, huumeiden käyttöä ym.
Itse olen kuitenkin yrittäny ko asioista erossa pysyä. vaikeaa on jo ilmankin.
Opiskelu on rankkaa, kaksoistutkintoa menossa. Perhe on köyhä, itse olen köyhä, joten usein käy nälkäkuurilla pitkiäkin aikoja.
Jo yläasteelta asti olen ollut väsynyt tähän kaikkeen, yrittämiseen turhaan. Jopa itsemurhan yritys oli turha, kun 42 tuntia nukuttuani heräsin melko terveenä, oli vain kauhea jano.
Menin joskus lääkäriin, jolle en lopulta viitsinyt kauheasti puhuakaan. Se käski soittaa psykologille joka ei koskaan vastannut. Se niistä lääkäreistä ja auttajista. Ja mitäpä se lääkäri voi elämääni muuta auttaa kuin lyödä lääkettä helpotukseksi?
Eikä se ole pelkästään perhe ja opiskelu joka pistää masentamaan. On monia asioita, vielä syvemmällä, vielä huonommin. Ja se johtuu osittain itsestäni. Masentuneisuuttani kun en enää jaksa pitää kavereita lähellä, vaan pusken pois, ettei tarvitse minua, heikkoa paskaa, katsella.
Voi kun edes saisi sen oman asunnon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kyllä kaikki menee silleen kuin on sulle tarkoitettu . niin ja asuntoki löytyy usko vain .
kyllä sun asiat alkaa paranemaan, jos uskot parempaan.
jos vaan valitat ja kierit pohjalla, sinne voit huonolla tuurilla jäädäkin.
kun löydät asunnon, olen aika varma että löydät samalla myös elämääsi uuden suunnan kun mietit kaikkea sisustus ym asioita.
osta vaikka jokin helppohoitoinen pieni eläin, josta saat apua ja voimia,
osta esim pieni akvaario ja sinne muutama pieni söpö kala uiskentelemaan.
usko, tuo auttaa oikeasti!
mä uskon sinuun ja luotan siihen että pääset takaisin jaloillesi ja että elämä alkaa sulle ajan kuluessa myös hymyilemään.
sä olet tärkeä monille ihmisille, monet välittää susta ja monet uskoo suhun, mukaan lukien minä.
jos kiinnostaa saada jutteluseuraa, niin minä ja varmaan moni muukin ottaisi sinut mielellään esim maili-kamuksi. :)
No, eläimiä on ja se on muunmuassa yksi huolenaiheista.
Kiitoksia että yritätte piristää, nuo jutut on vaan kuullu jo niin monesti...
Sisustuski ois jees jos olis rahaa millä sisustaa luukkusa tai luukku minkä sisustas ;)
voi kai mailiminenkin olla jees...
Toi oh hyvin sanottu koska maailma tekee justiin niin. Tekstisi kuulosti todella tutulta; nykyään meitä on paljon. Eikä niistä ammattiauttajista ole apua sitten p**kan vertaa. Lyövät lääkkeet kouraan jotka auttavat kyllä mutta eivätpä ne silti näitä ajatuksia vie pois kokonaan; aina ne palaavat. Mistäs ne psykologit voivat edes meidän aivoituksia tietää kun eivät ole elämässään yhtään paniikkikohtausta saaneet. Itse haluan ainakin tästä parannuttuani alkaa tukea kaikkia niitä nuoria joilla on näitä ongelmia. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa mutta itselläni ainakin on se että tarvitsen vain jonkun joka kuuntelee ja sille sitten selitän parikin tuntia putkeen kaikkea p**kaa mitä päässä liikkuu. Sellaiset terapeutit on hyviä jotka kuuntelee eikä yritä vain koko aikaa analysoida ja sanoa miten väärässä olet! Kyllä sä löydät vielä "uuden ja paremman" elämän.