Etsivä löytää...

Alkkiksenkumppani

Olen tänään lukenut tätä palstaa syystä, että olen niiiin huolissani puolisoni päiväkausien juomisesta. Toinen yhtämittainen viikko menossa, jossa jokainen päivä on päättynyt sammumiseen. Pullo kirkasta päivässä. Hän juo asunnon yhteydessä olevassa opiskelijaboxissa, jossa ovessa lukko ja lukko kiinni. En mene sinne, vaikka ovi puuttuisi, turhaa se lukossa on. Poistuu sieltä hakeakseen lisää ja kapakkakäynelle. Ei suostu keskusteluun.

Enpä nyt kuitenkaan siitä juttele enempää, moni asia sai vastauksensa lukiessani teidän saman asian kanssa painineiden kirjoituksia.

Siksi muutama sananen teille:
Joitakin poikkeusvastauksia lukuunottamatta useat kerran hämmennyin, mutta myös tunsin ylpeyttä ja kunnioitusta, lopuksi luin selkä suorana ja melkein tein asenon. :) Rehellistä puhetta, kiemurtelematonta ja kannustavaa, jonka aistin oikeasti vipittömänä ja välittävänä.
Ajattelin, että herkät ja kauniit sielut tähän tautiin sairastuu. Aika moni oli kärvistellyt Helvetin porteilla, örveltänyt siellä täällä, hävennyt ja menettänyt paljon. En pääosin kuitenkaan aistinut katkeruutta elämää ja/tai syyllistämistä toisia kohtaan, vaikka Alko-Jumalan vallassa sitä olisikin ollut ne valheet ja peittelyt.

Niin, paraneminen ja voima siihen löytyy itsestä sisältä, kunhan tahto sen etsimiseen ensin löytyy. Kun itsensä ovelle kolkuttaa, se avataan.... ja siellä asuukin aika makee ja mahtava tyyppi.:)

Rakkaudella voimia kaikille teille, jotka olette kolkuttaneet. Pitäkää rivasta kovasti kiinni, ei silloin enää rähmälleen kaaduta...

3

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-juoppo

      Tuo puolison eristäytyminen ja monta päivää kestävä yksin juominen vaikuttaa vähän loppukiriltä. Se on juomisen vaihe jossa "millään ei enää ole väliä". Juominen ei missään nimessä ole enään hauskaa, vaan pulloissa on jo itkuviinaa.
      Luulen että nyt saattaisi olla otollinen aika hankkia puoliso hoitoon..?

      • a.p

        Noin minäkin ajattelen. Mutta millä konstilla, jos ei itse lähde? Ei kai pakkoa voi käytää?
        Hän ei ole ollut väkivaltainen tai muuta, on vaan tuolla ja juo.
        Olin just lähdössä nukkumaan, kun kuulin oven läpi, että örisee jotain ja kiroileekin, kai sammunut ja yritää puhua itsekseen tai tapella viinapirujen kanssa, ei siitä selvää saanut.


    • elämäntapaX

      Voitko kuvitella itse meneväsi AlAnoniin? Se on alkoholistien omaisille, kumppaneille, lapsille yms. suunnattu ryhmä. osoite netissä http://www.al-anon.fi/ryhmat
      Olen itse alkoholisti. Raitis tänään. Ei se helppoa ole kumppanille, siinä kun sairastuu itsekkin mutta vähän eri tavalla.
      Onnellista jatkoa sulle elämääsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1612
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1202
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      119
      1176
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      46
      1064
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      828
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      90
      698
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      644
    Aihe