Etsivä löytää...

Olen tänään lukenut tätä palstaa syystä, että olen niiiin huolissani puolisoni päiväkausien juomisesta. Toinen yhtämittainen viikko menossa, jossa jokainen päivä on päättynyt sammumiseen. Pullo kirkasta päivässä. Hän juo asunnon yhteydessä olevassa opiskelijaboxissa, jossa ovessa lukko ja lukko kiinni. En mene sinne, vaikka ovi puuttuisi, turhaa se lukossa on. Poistuu sieltä hakeakseen lisää ja kapakkakäynelle. Ei suostu keskusteluun.

Enpä nyt kuitenkaan siitä juttele enempää, moni asia sai vastauksensa lukiessani teidän saman asian kanssa painineiden kirjoituksia.

Siksi muutama sananen teille:
Joitakin poikkeusvastauksia lukuunottamatta useat kerran hämmennyin, mutta myös tunsin ylpeyttä ja kunnioitusta, lopuksi luin selkä suorana ja melkein tein asenon. :) Rehellistä puhetta, kiemurtelematonta ja kannustavaa, jonka aistin oikeasti vipittömänä ja välittävänä.
Ajattelin, että herkät ja kauniit sielut tähän tautiin sairastuu. Aika moni oli kärvistellyt Helvetin porteilla, örveltänyt siellä täällä, hävennyt ja menettänyt paljon. En pääosin kuitenkaan aistinut katkeruutta elämää ja/tai syyllistämistä toisia kohtaan, vaikka Alko-Jumalan vallassa sitä olisikin ollut ne valheet ja peittelyt.

Niin, paraneminen ja voima siihen löytyy itsestä sisältä, kunhan tahto sen etsimiseen ensin löytyy. Kun itsensä ovelle kolkuttaa, se avataan.... ja siellä asuukin aika makee ja mahtava tyyppi.:)

Rakkaudella voimia kaikille teille, jotka olette kolkuttaneet. Pitäkää rivasta kovasti kiinni, ei silloin enää rähmälleen kaaduta...