Laituripaikka Turun läheltä lyhyeksi aikaa

RT2048

Suunnitelmissa on lähteä tutustumaan Turun saaristoon ensi kesänä ja ajattelin josko siellä voisi pysäköidä pariksi viikoksi käsällä.
Kun sinne Helsingistä lähtee 5-6 kn kulkevalla aluksella alkaa kotona ruoho olemaan jo leikkuukunnossa kun perille pääsee.
Jos sieltä löytyisi edullinen laituri tai valvottu ranta, johon voisi veneen laittaa peräankkuriin siksi aikaa, että ehtii käymään kotona ja mökillä siinä välissä.
Neuvoja sekä vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan.

8

492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • airistonlaidalla
    • Paraisten vierasvenesatama? Siitä menee vierestä bussi Turkuun puolen tunnin välein, ja myös pääsee Hesan busseihin suoremmin vaihtamalla Kaarinassa Piispanristin pysäkillä. Siellä ei ole samanlaista ruuhkaa kuin Nauvossa, jossa myös on lyhyt matka bussiin.

    • RT2048

      Kiitoksia teille vastauksista. Yleisiä joutuu varmaankin käyttämään, kun vanhemmat ovat jo lopettaneet autoilun, eikä heiltä saa enää tilattua kyytiä kuten ennen oli tapana.

    • åbojoo

      Myös turun keskustassa on kaupungin paikkoja. Esim. lauttaranta. Itse onnistuin sieltä vuokraamaan paikan kahdeksi viikoksi, eikä maksanut juuri mitään. Avainkortista porttiin piti maksaa pantti jota tosin ei saanut takaisin. Syväys voi olla ongelma. Omassa veneessä 1.8m ja mutaa kyntäen perille mentiin, vaikka paikka oli laitureiden päässä. Samoin bonttoonien painot nousevat mudasta n. 20 cm ja niidenkin yli kolisteltiin pariin kertaan. Muuten loistava paikka. Sähkö ja vesi on, mut ei suihkua ja vessaa. Lähellä kaupunkia. Kannattaa katsoa turunkaupungin sivuilta.

      • RT2048

        Kiitos sinulle, tästä infosta, otan selvää. Minulla on pienempi syväys, joten se tuskin on ongelma. Tarvitsen todellakin n. kahden viikon parkin, jotta voin käydä tekemässä huoltokäynnit kotona ja mökillä.


    • 9-15

      Matkan varrella on Kasnäs, johon on hyvät yhteydet julkisilla. Jos haluaa päästä halvalla, niin Paraisten Portti tai etenkin sitä vastapäätä oleva portin telakka kannattaa kysyä. Eikä tarvitse purjehtia tylsää loppumatkaa Turkuun saakka, vaan jäät saaristomerelle. Jos kilpapurjehdit, niin Turun Pursiseura on myötämielinen veneen parkkipaikan järjestämisessä (jos osallistut pariin TPS:n purjehduskilpailuun).

      • RT2048

        Kiitos teille. Taas tuli hyvää infoa. Nämä täytyy myös selvittää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      61
      3740
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      87
      3138
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      79
      2360
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1610
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      66
      1344
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      89
      1213
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      33
      1092
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1001
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      995
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      962
    Aihe