Minulla on ollut lapsesta saakka erilaisia mielenterveydellisiä ongelmia, mutta ne ovat voimistuneet teini-iässä ja siitä saakka aina aikuisuuteen. Nyt olen 25.
Viime aikoina oireet ovat elämänlaadun takia voimistuneet.
Musta tuntuu, että mulla on kaikki maailman mielisairaudet, enkä oikeasti valehtele. Olo on ihan sairaan paska ja apua en saa.
Ainiin ja päivystykseen en mene, koska laitokseen joutuminen voi olla aika korkea. Sinne en missään nimessä mene.
Tässä nyt kuvailuja oireista:
- Hengen ahdistusta, naama punoittaa heti jännittävän tai ahdistavan tilanteen tullen, hikoilemista (myös öisin)
- Painajaiset
- Pakko-oireinen käyttäytyminen. Mm: alkoholin suurkulutus, kaiken epäterveellisen syöminen, ajatukset, joita ei voi kontrolloida -> johtaa masentuneisuuteen
- Syvä masentuneisuus, itsemurha ajatukset ja itsesäälissä rypeminen
- Läheisriippuvuus (rajoittaa mm. sitä, etten voi päästää irti huonosta parisuhteestani. Olen itse se paska osapuoli ongelmieni takia ja stressaan toisen henkihieveriin)
- Aukkoja muistoissa (joskus on palava halu tietää joistain menneisyyteen liittyvistä asioista, mutta alkaa ärsyttämään kun ei muista)
- Harhakuvitelmat
- Hajanainen persoonallisuus (en voi olla oma itseni, esitän kilttiä koska tunnen olevani paska ihminen. Kuitenkin häpeän kaikkea kiltteyttäni, koska ihmiset luulevat, ettei mulla ole mielipiteitä.
- Aggressiivisuus (suutun pienistä asioista, vituttaa suoraan sanoen jos joku tavara on hukassa ja tarvitsisi sitä. Tuolloin kiroilen ja luovutan kaiken suhteen)
- Hukassa oleva olo (en tiedä kuka olen ja missä paikkani on)
Voisko joku auttaa?
Kerron vain sen, että olen kokenut MAHDOLLISESTI lapsuudessa trauman, jota hajanainen persoonallisuuteni tänä päivänä kuvastaa.
Sen tiedän varmaksi, että teini-iässä koin trauman ja sen jälkeen shokin, jonka jälkeen käyttäytymiseni muuttui itselleni vieraaksi -> positiivisuutta, yliaktiivisuutta, oma-aloitteisuutta jne.
Sainkin diagnoosiksi kaksisuuntaisen ja sen maniavaiheen.
En ole koskaan uskonut tohon.
Määritelmä ongelmasta on minulle tärkeä, jotta saisin tarvittavaa apua.
En jaksa enää olla puristuksissa elämässä, joka mua ei miellytä ja sitten kun ei voi tappaa itteään läheisten takia.
Kiinnostaisi myös tietää näistä mielenterveýskäytännöistä Suomessa. Että jos joku tietää niin kerro toki. Tarkoitan näitä asioita:
- Miksi hoitoon ei pääse, vaikka suorastaan vaatii sitä?
- Miksi lääkkeet lopetetaan, vaikka niitä on tarvinnut, mutta se ei ollut paras mahdollinen?
- Miksi sanotaan, että on olemassa PAKKOhoitoa, kun sinne kuitenkin voi joutua herkässä mielentilassa lääkärin suosituksesta ja ei uskalla sanoa vastaan ei? Eikö tämä ole hieman manipuloimista?
- Mikä on viime aikoina vaikuttanut Suomen mielenterveyspuolen hoitoon? Onko jotain määrärahoja leikattu vai häh?
Viime aikoina oireet ovat elämänlaadun takia voimistuneet.
Musta tuntuu, että mulla on kaikki maailman mielisairaudet, enkä oikeasti valehtele. Olo on ihan sairaan paska ja apua en saa.
Ainiin ja päivystykseen en mene, koska laitokseen joutuminen voi olla aika korkea. Sinne en missään nimessä mene.
Tässä nyt kuvailuja oireista:
- Hengen ahdistusta, naama punoittaa heti jännittävän tai ahdistavan tilanteen tullen, hikoilemista (myös öisin)
- Painajaiset
- Pakko-oireinen käyttäytyminen. Mm: alkoholin suurkulutus, kaiken epäterveellisen syöminen, ajatukset, joita ei voi kontrolloida -> johtaa masentuneisuuteen
- Syvä masentuneisuus, itsemurha ajatukset ja itsesäälissä rypeminen
- Läheisriippuvuus (rajoittaa mm. sitä, etten voi päästää irti huonosta parisuhteestani. Olen itse se paska osapuoli ongelmieni takia ja stressaan toisen henkihieveriin)
- Aukkoja muistoissa (joskus on palava halu tietää joistain menneisyyteen liittyvistä asioista, mutta alkaa ärsyttämään kun ei muista)
- Harhakuvitelmat
- Hajanainen persoonallisuus (en voi olla oma itseni, esitän kilttiä koska tunnen olevani paska ihminen. Kuitenkin häpeän kaikkea kiltteyttäni, koska ihmiset luulevat, ettei mulla ole mielipiteitä.
- Aggressiivisuus (suutun pienistä asioista, vituttaa suoraan sanoen jos joku tavara on hukassa ja tarvitsisi sitä. Tuolloin kiroilen ja luovutan kaiken suhteen)
- Hukassa oleva olo (en tiedä kuka olen ja missä paikkani on)
Voisko joku auttaa?
Kerron vain sen, että olen kokenut MAHDOLLISESTI lapsuudessa trauman, jota hajanainen persoonallisuuteni tänä päivänä kuvastaa.
Sen tiedän varmaksi, että teini-iässä koin trauman ja sen jälkeen shokin, jonka jälkeen käyttäytymiseni muuttui itselleni vieraaksi -> positiivisuutta, yliaktiivisuutta, oma-aloitteisuutta jne.
Sainkin diagnoosiksi kaksisuuntaisen ja sen maniavaiheen.
En ole koskaan uskonut tohon.
Määritelmä ongelmasta on minulle tärkeä, jotta saisin tarvittavaa apua.
En jaksa enää olla puristuksissa elämässä, joka mua ei miellytä ja sitten kun ei voi tappaa itteään läheisten takia.
Kiinnostaisi myös tietää näistä mielenterveýskäytännöistä Suomessa. Että jos joku tietää niin kerro toki. Tarkoitan näitä asioita:
- Miksi hoitoon ei pääse, vaikka suorastaan vaatii sitä?
- Miksi lääkkeet lopetetaan, vaikka niitä on tarvinnut, mutta se ei ollut paras mahdollinen?
- Miksi sanotaan, että on olemassa PAKKOhoitoa, kun sinne kuitenkin voi joutua herkässä mielentilassa lääkärin suosituksesta ja ei uskalla sanoa vastaan ei? Eikö tämä ole hieman manipuloimista?
- Mikä on viime aikoina vaikuttanut Suomen mielenterveyspuolen hoitoon? Onko jotain määrärahoja leikattu vai häh?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Osastolle ei tosiaankaan pääse helpolla, täytyy olla aika huonossa hapessa. Noista sinun kuvailemista oireista ei täällä voi kukaan auttaa. Mars lääkärille! Tottakai lääkäri voi ehdottaa osastohoitoa jos kokee sen tarpeelliseksi sinun kohdalla, mutta siitä voi kieltäytyä. Mä olen ainakin saanut hyvän avun kun sitä hain. Mielikuvat osastoista on yleensä negatiivisia joko elokuvien tai 'kauhu tarinoiden' takia. Itse aion mennä ihan mielelläni uudestaan osastolle, jos niin heikkoon jamaan päädyn.
Ps. Unohda tuo psykiatrian vastaisuus joita tänne kohta kirjoitellaan. Muutama häirikkö pyörii täällä vastustamassa psykiatriaa ja sen hoitoja.
Siis en minä välttele osastoa sen takia, että olen saanut siitä jonkin kauhukuvan.
Olen ollut kerran avosairaalassa ja olo tuolla oli tukalaa, koska ei ollut vapautta.
Osastosta ei voi kieltäytyä, jos psykiatria niin päättää.
Saattaisiko olla niin, että psykiatrian kritiikille on syynsä? Vai ajattelitko, että kritiikki putoaa tyhjästä kuin taivaalta. Kritisoijien haukkuminen häiriköiksi on kapeakatseista ja toisten mielipiteitä ja kokemuksia väheksyvää. Vastenmielisiä kirjoituksia sinulta.
No mä itse olen vuosikausia saanut vääriä diagnooseja ja lääkityksiä, mutta vasta nyt asiat alkavat valkenemaan mulle.
En sanoisi, että vika on psykiatriassa niinkään. Eiväthän he osaa ajatuksia lukea. Pitäisi osata mahdollisimman tarkasti kuvata kaikenlaiset oireet ja ajatukset.
Itsetutkiskelu on tärkeä työväline jos terapiaan hakeutuu.
Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että turhan monia potilaita "hiljennetään" lääkkeillä eikä tutkita oikeaa diagnoosia vaan tyydytään antamaan jokin hätäinen päätös ja sitten valitaan yleisellä tasolla sairaudenkuvaan sopivat lääkkeet. Eivät pysty jotenkin näkemään jokaista potilasta yksilönä ja soveltamaan omaa tietämystään niin, että osaisi lievittää yksilökohtaisesti oloa.
Noh, ihmisiähän hekin vain ovat.
Kyllä psykiatriassa on paljonkin vikaa. Se saatko hyvää hoitoa riippuu ihan tuurista ja siitä että osaatko sitä vaatia. Alalla, varsinkaan julkisella puolella ei paljon ole ammattitaitoisia ja fiksuja ihmisiä. Ja kyllä useilla ihmisillä on paljon huonoja kokemuksia osastoista ja avohoidostakin. Se että yksi ihminen täällä näkee kaikki psykiatriaa kritisoivat ihmiset jotenkin negatiivisella tavalla, ei ole kuin yhden ihmisen näkemys (ei absoluuttinen totuus, vaikka näin varmaan kuvitteleekin) joka johtuu varmaankin siitä että hän on _itse_ saanut hyvää hoitoa. (Kannattaa aina luottaa omiin kokemuksiin ja omiin tunteisiin. Jokainen kokee asiat eri tavalla ja jokaisen kokemukset on erilaisia. )Nuo sun oireet voi olla jonkinlaista dissosaatiohäiriötä, sitä on vaikea diagnosoida, voi mennä vuosia että se huomataan.
Post-traumaattinen stressihäiriö?
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00994
ainakin noin kuvauksen perusteella.
Minulla on jo epävakaa persoonallisuus diagnoosi, mutta itse ajattelisin, että sekin on vain sivuoire jostain pääoireesta. Eli kun olen tässä lueskellut, niin etenkin toi arvelija_:n veikkaus tuntuisi aika sopivalta.
Olen miettinyt jonkin sortin dissosiaatiohäiriötä.
Olen ollut epävakaitten tukiryhmässä, mutta siitä ei kerta kaikkiaan ollut mulle minkäänlaista apua, vaikka koinkin olevani vastaanottavainen tiedolle ja avulle.
Muut ryhmässä olijat kertoivat rohkeasti taustoistaan ja erilaisista skeemoista. Minulla nämä tuntuivat jotenkin vierailta, sillä en ole koskaan tunnistanut niitä selkeästi.
Nyt kun olen tarkemmin kuunnellut itseäni, niin minulla on ikään kuin jokin mielen ääni, joka kertoo mulle miten jotkut asiat ovat ja uskon sitä.
Pääsin keskustelemaan sairaanhoitajan kanssa ja hän juttelee erään psykologin kanssa, joka voisi järjestää mahdollisesti mulle EMDR - terapiaa.
Lääkkeitä en enää halua syödä.