viikonlopun pissaleikit

panomies123

Viikonloppuna tuli sitten harrastettua vähän pissaleikkejä. Oltiin
alkuillasta saunassa ja siellähän kului siideriä ja bisseä.
Katselin rehevän vaimoni suuria rintoja saunan kuumuudessa ja
kulli alkoi paisumaan. Naiseni oli selällään lauteilla ja mä aloin
hieroa tissejä. Ehdotin siirtymistä lauteen reunalle niin, että pääsisin
pillua nuolemaan. Näin tapahtui ja sain maistaa ihanaa nektaria ja nuolin
loppuun asti, siis orgasmiin. Tilanteessa tuli aika kuuma, joten potkaisin
löylyhuoneen oven auki. Vaimo oli samassa asennossa ja painoin kovan
kullini sisään. Pillu tuntui märältä ja sykki vielä orgasmin jälkeen. Sain
kohtalaisen pian minäkin orkun ja spermat laskin pilluun. Vaimoni kikatteli, että
nyt tulee pissa, mä sanoin, että anna tulla vaan. Kulli oli vielä pillun huulilla, kun
kusi alkoi lentää oikein kunnolla. Kokeilin kädellä lämmintä suihkua, sitä lensi
jaloilleni ja kyrvän päälle myös. Viimeiset tipat nuolin posliinipillusta ja kiihotuin
ihan hulluna. Kulli seisoi kivikovana vaikka olin vasta lauennut. Käänsin
vaimon toisinpäin ja painoin takaapäin sisään. Hirvittävässä kiimassa
nussin sekopäisenä meidät molemmat orgasmiin. Sitten menimme pesulle
ja jatkoimme tyytyväisenä illanviettoa.

2

3801

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuumakusi

      Katselin rehevän vaimoni suuria rintoja saunan kuumuudessa ja kusi alkoi lentää lauteen reunalle. Viimeiset tipat lensi asennossa. Sitten potkaisin sekopäisenä vaimon suuria rintoja oikein kunnolla. Kokeilin kädellä lämmintä suihkua, kusi tuntui märältä. Tilanteessa tuli kusi. Vaimoni kikatteli, joten potkaisin vaimon toisinpäin ja vaimo alkoi paisumaan.

    • Tuntuu kivalta kun joku pissaa peppuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2117
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1190
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      151
      918
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      866
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      746
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      716
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe