Tansseja odotetaan jo alkuviikosta ja iloisesti viimein lähdetään kohti lavaa tai tanssitaloa. Orkestereita on luvassa kaksi, toista on kuultu jo aiemmin, toinen on tuntemattomampi mutta kiinnostava ja tuttavien jopa hieman kehuma.
Liput ostetaan ja siirrytään narikan kautta saliin ja ehkä alkujuomalle baariin.
Lavalla on koko arsenaali soittovehjettä, arvokkaita ja näköjään painavia kovaäänisiä vielä asetellaan telineisiin soittajien toimesta. Väsyneen näköisiä ovat pojat, mistä lie tänne asti tultu.
Tuntemattomampi kakkosorkka aloittaa illan valsseilla ja hyvin sujuukin laulu ja soitto, kas kun näistä ei enempää ole kuulunut. Hakijakin vie tyylikkäästi ja kappale on vanha tuttu mutta aina yhtä kaunis. Laulajatarta on siunattu lämpimällä, kauniilla äänellä, tulevat foksit ja tangot kuulostavat oikein meheviltä ja rytmi on porukalla hallussa.
Niin myös toisella nimiorkesterilla jonka laatu oli jo ennalta tiedossa. Hieno musisointi ja hyvät kappalevalinnat siivittivät tanssiväen tyytyväiseen ilonpitoon koko illan ajan.
Orkesteritkin olivat tyytyväisiä, ehkä vielä enemmän uudempi tulokas, joka sai lisää kokemusta, onnistumisen iloa ja luottamusta omiin taitoihin.
Mutta sitä ei iloinen yleisö tiedä, minkälaisen väännön takana tulokkaiden keikat monesti ovat.
Tuuraajan hankkiminen oli sentään helpoin juttu, yksi harjoitus viimeisteli yhteissoiton. Mutta se muu suhmurointi.
Korvauksesta tinkimistä, lavanpitäjän epäystävällistä käytöstä ja puhelimessa raivoamista käytännön asioita kysyttäessä, kerran koko esitys oli jo peruttu tuittupäisen ohjelmamyyjän ansiosta joka vaihtaa jo myydyn yhtyeen itselleen halvempaan, omasta välirahasta ei tietenkään tingitä yhtään. Sitten taas kylmästi palautetaan homma kuin mitään ei olisi tapahtunut, halvempi yhtye olikin varattu.
Saavuttaessa varmuuden vuoksi puoli tuntia sovittua aikaisemmin taas yksi kiukunpuuska ja uhkailuryöppy kuunneltavana. Sallitut syömiset luetellaan kuin tarhalapsille ja vain yksi kahvi per soittaja. Takahuoneessa ratsataan vesipullot, tottakai, viinaa juomaan ne bändit lavoille tulevat.
Yleisön ei tietenkään tarvitse tietää näistä mitään, tanssiväen kanssa onkin aina hauskinta ja paras palkkio on nähdä ihmisten viihtyvän.
Mutta eipä tanssiväki arvaa, minkälaisia ovat ne välikädet joiden kanssa orkesteri ehkä joutuu kamppailemaan jo kauan ennen keikan alkua. Ja nimenomaan vähemmän tunnettu orkesteri joka suostuu jo lähtiessä tekemään työn halvemmalla jotta ylipäänsä saisi keikan. TV:n hupisarjan keikkamyyjä "Liimatainen" ei lopuksikaan ole vain vitsi vaan näitä kieroutuneita bisnesmiehiä ja -naisia on todella olemassa ja vieläpä enemmän kuvottavina versioina. Hyviä ja asiallisia on ja paljon, jopa enemmistö, mutta heilläpä onkin jo talli täynnä myytävää vuosien päähän tanhuihin ja tapahtumiin. On kokonaan oma työnsä saada yhtye luotettavaan ohjelmatoimistoon mutta puolivillaiset myyjät kyllä lupaavat auliisti myydä vaikka nekin myydyt keikat ovat varmoja vasta kun ne on soitettu. Työn tekijöiden, siis tanssittajien, mieli pahoitetaan mitä oudoimmilla tempuilla ja päälle odotetaan täydellisiä suorituksia. Täydellistä ei ehkä olekaan, mutta parhaansa kaikki ryöpytyksestä huolimatta yrittävät. Itsekin voi yrittää myydä, jos kestää rekan peruutusääntä luurissa.
Miksi sitten kirjoitan tämän?
Syy taitaa olla se, että haluan valaista arvokasta tanssikansaa tämän taiteenlajin tästä puolesta joka osaltaan syö esiintyjiä ja tunnelmaa lavalla. On oikeastaan väärin että tanssilipun lunastanut kansa joutuu katselemaan piiskatun koiran asemassa olevia soittajia. Onneksi erittäin moni antautuu hyvän tunnelman vietäviksi ja pistää lavalla parastaan omaksi, tanssiväen ja myös kanssamuusikoiden iloksi. Väsähtäneitäkin on eikä kaikki tosiaan viinasta tai krapulasta.
Lopuksi, ottakaa uudet orkesterit vastaan kannustaen ja oikealla tavalla kriittisesti.
Saa sanoa volyymistä ja tempoista, pyytää hidasta ja nopeaa, hymyillä ja vilkuttaa.
Teidän takia tähän hommaan ruvetaan mutta harvemmin teidän takia lyödään hanskoja tiskiin. Älkää huoliko, rikastumaan tässä ei pääse joten kadehtia ei kannata.
Ugh. Olen puhunut
Terv. Ei-niin-tunnetun orkesterin soittaja mutta jo vuosikymmeniä keikkaillut muusikko.
Liput ostetaan ja siirrytään narikan kautta saliin ja ehkä alkujuomalle baariin.
Lavalla on koko arsenaali soittovehjettä, arvokkaita ja näköjään painavia kovaäänisiä vielä asetellaan telineisiin soittajien toimesta. Väsyneen näköisiä ovat pojat, mistä lie tänne asti tultu.
Tuntemattomampi kakkosorkka aloittaa illan valsseilla ja hyvin sujuukin laulu ja soitto, kas kun näistä ei enempää ole kuulunut. Hakijakin vie tyylikkäästi ja kappale on vanha tuttu mutta aina yhtä kaunis. Laulajatarta on siunattu lämpimällä, kauniilla äänellä, tulevat foksit ja tangot kuulostavat oikein meheviltä ja rytmi on porukalla hallussa.
Niin myös toisella nimiorkesterilla jonka laatu oli jo ennalta tiedossa. Hieno musisointi ja hyvät kappalevalinnat siivittivät tanssiväen tyytyväiseen ilonpitoon koko illan ajan.
Orkesteritkin olivat tyytyväisiä, ehkä vielä enemmän uudempi tulokas, joka sai lisää kokemusta, onnistumisen iloa ja luottamusta omiin taitoihin.
Mutta sitä ei iloinen yleisö tiedä, minkälaisen väännön takana tulokkaiden keikat monesti ovat.
Tuuraajan hankkiminen oli sentään helpoin juttu, yksi harjoitus viimeisteli yhteissoiton. Mutta se muu suhmurointi.
Korvauksesta tinkimistä, lavanpitäjän epäystävällistä käytöstä ja puhelimessa raivoamista käytännön asioita kysyttäessä, kerran koko esitys oli jo peruttu tuittupäisen ohjelmamyyjän ansiosta joka vaihtaa jo myydyn yhtyeen itselleen halvempaan, omasta välirahasta ei tietenkään tingitä yhtään. Sitten taas kylmästi palautetaan homma kuin mitään ei olisi tapahtunut, halvempi yhtye olikin varattu.
Saavuttaessa varmuuden vuoksi puoli tuntia sovittua aikaisemmin taas yksi kiukunpuuska ja uhkailuryöppy kuunneltavana. Sallitut syömiset luetellaan kuin tarhalapsille ja vain yksi kahvi per soittaja. Takahuoneessa ratsataan vesipullot, tottakai, viinaa juomaan ne bändit lavoille tulevat.
Yleisön ei tietenkään tarvitse tietää näistä mitään, tanssiväen kanssa onkin aina hauskinta ja paras palkkio on nähdä ihmisten viihtyvän.
Mutta eipä tanssiväki arvaa, minkälaisia ovat ne välikädet joiden kanssa orkesteri ehkä joutuu kamppailemaan jo kauan ennen keikan alkua. Ja nimenomaan vähemmän tunnettu orkesteri joka suostuu jo lähtiessä tekemään työn halvemmalla jotta ylipäänsä saisi keikan. TV:n hupisarjan keikkamyyjä "Liimatainen" ei lopuksikaan ole vain vitsi vaan näitä kieroutuneita bisnesmiehiä ja -naisia on todella olemassa ja vieläpä enemmän kuvottavina versioina. Hyviä ja asiallisia on ja paljon, jopa enemmistö, mutta heilläpä onkin jo talli täynnä myytävää vuosien päähän tanhuihin ja tapahtumiin. On kokonaan oma työnsä saada yhtye luotettavaan ohjelmatoimistoon mutta puolivillaiset myyjät kyllä lupaavat auliisti myydä vaikka nekin myydyt keikat ovat varmoja vasta kun ne on soitettu. Työn tekijöiden, siis tanssittajien, mieli pahoitetaan mitä oudoimmilla tempuilla ja päälle odotetaan täydellisiä suorituksia. Täydellistä ei ehkä olekaan, mutta parhaansa kaikki ryöpytyksestä huolimatta yrittävät. Itsekin voi yrittää myydä, jos kestää rekan peruutusääntä luurissa.
Miksi sitten kirjoitan tämän?
Syy taitaa olla se, että haluan valaista arvokasta tanssikansaa tämän taiteenlajin tästä puolesta joka osaltaan syö esiintyjiä ja tunnelmaa lavalla. On oikeastaan väärin että tanssilipun lunastanut kansa joutuu katselemaan piiskatun koiran asemassa olevia soittajia. Onneksi erittäin moni antautuu hyvän tunnelman vietäviksi ja pistää lavalla parastaan omaksi, tanssiväen ja myös kanssamuusikoiden iloksi. Väsähtäneitäkin on eikä kaikki tosiaan viinasta tai krapulasta.
Lopuksi, ottakaa uudet orkesterit vastaan kannustaen ja oikealla tavalla kriittisesti.
Saa sanoa volyymistä ja tempoista, pyytää hidasta ja nopeaa, hymyillä ja vilkuttaa.
Teidän takia tähän hommaan ruvetaan mutta harvemmin teidän takia lyödään hanskoja tiskiin. Älkää huoliko, rikastumaan tässä ei pääse joten kadehtia ei kannata.
Ugh. Olen puhunut
Terv. Ei-niin-tunnetun orkesterin soittaja mutta jo vuosikymmeniä keikkaillut muusikko.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä tanssikansa on tietoinen, että soittajilta vaaditaan paljon.
Pitää olla ammattitaitoinen, osata "ottaa yleisö", soittaa monipuolista musiikkkia, jaksaa olla iloinen ja heittää läppää. Orkestereilla on myös kova kilpailu, koska tanssiorkestereita on niin paljon. On myös näitä vähemmän tunnettuja esiintyjiä, jotka esiintyvät ahkerasti erilaisissa tilaisuuksissa. Hyvien soittajien lisäksi orkesterissa pitäisi olla "myyntitykki", joka osaa myydä keikkoja aktiivisesti, ettei tarvitsisi maksaa
palkkioita keikkamyyjä Koikkalaiselle.
Hyvää tanssikesää, kesälavoilla nähdään.
Kannattaa varmaan vaihtaa ammattia! Niin oli negatiivinen asenne tällä soittajalla.