16-vuotiaan kirjoitus on lainattu Päivämiehestä:
"Minä ja neljä ystävääni kävimme tänään katsomassa illalla pimeän taivaan kauniita tähtiä. Makasimme selällämme pellolla, nauroimme, toivoimme tähdenlennon nähdessämme tai sitten vain olimme hiljaa ja nautimme ainutlaatuisesta hetkestä. Olimme melun ja lamppujen loisteen ulottumattomissa. Mutta kuitenkin niin lähellä, että näimme meille niin tärkeän paikan, sen kodikkaat valoisat ikkunat ja kutsuvan pihan. Näimme meidän opistokotimme. Tästä tapahtumasta jää taas yksi kultainen muisto mieleeni."
Muisto, tärkeä, päivä päivältä kultaisempi. Ei ole muistolla ainoastaan kultainen kuori, ei ole ajan kultaama päälypuoli. Uskallan raottaa muistoa ja katsoa sisään. Aivan kuin raottaisin päiväkirjani kantta. Uskallan tehdä sen siksi, koska tiedän, että muistolla on lämmin sydän. Sydän, joka ei koskaan kuihdu, kadota lämpöään.
Aistin vieläkin sen tunnelman, joka oli tuona iltana tähtitaivaan alla. Voin sulkea silmäni, elää hetken uudelleen kyllästymättä siihen koskaan.
Muistan valkeat lapaset, jotka pellon ruoho likasi. Muistan kylmän maankamaran selkäni alla. Muistan kuitenkin myös sen, ettei niillä ollut väliä. Kaiken yli raikui nauru, joka oli täynnä elämää, johon saattoi niin helposti sydämestään yhtyä. Kaikki oli niin ihmeellistä, niin aitoa. Silloin tunsin olevani kotona.
Koti, pellolla tähtien loisteessa, kylmässä syysilmassa, rakkaiden ystävien keskellä. Koti on oikea sana, mutta se tarvii lisäyksen. Sydämen koti. Tuo syysilta oli hetki, jolloin tunsin olevani oikeassa paikassa. Tunsin, että sydämeni on kotona.
Näitä hetkiä olen tuntenut usein sen jälkeen, useammin kuin syksyllä, useammin kuin koskaan aiemmin elämässäni.
"Koti on siellä missä sydän on." Aiemmin en koskaan todella miettinyt tätä lausetta. Tuntui, ettei sydämen kotia voi ihminen itse tietää tai löytää. Ei ehkä voikaan, mutta nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt sen ainakin hetkeksi.
Uskovaisten ystävien keskellä voi todella tuntea olevansa sydämen kodissa.
"Minä ja neljä ystävääni kävimme tänään katsomassa illalla pimeän taivaan kauniita tähtiä. Makasimme selällämme pellolla, nauroimme, toivoimme tähdenlennon nähdessämme tai sitten vain olimme hiljaa ja nautimme ainutlaatuisesta hetkestä. Olimme melun ja lamppujen loisteen ulottumattomissa. Mutta kuitenkin niin lähellä, että näimme meille niin tärkeän paikan, sen kodikkaat valoisat ikkunat ja kutsuvan pihan. Näimme meidän opistokotimme. Tästä tapahtumasta jää taas yksi kultainen muisto mieleeni."
Muisto, tärkeä, päivä päivältä kultaisempi. Ei ole muistolla ainoastaan kultainen kuori, ei ole ajan kultaama päälypuoli. Uskallan raottaa muistoa ja katsoa sisään. Aivan kuin raottaisin päiväkirjani kantta. Uskallan tehdä sen siksi, koska tiedän, että muistolla on lämmin sydän. Sydän, joka ei koskaan kuihdu, kadota lämpöään.
Aistin vieläkin sen tunnelman, joka oli tuona iltana tähtitaivaan alla. Voin sulkea silmäni, elää hetken uudelleen kyllästymättä siihen koskaan.
Muistan valkeat lapaset, jotka pellon ruoho likasi. Muistan kylmän maankamaran selkäni alla. Muistan kuitenkin myös sen, ettei niillä ollut väliä. Kaiken yli raikui nauru, joka oli täynnä elämää, johon saattoi niin helposti sydämestään yhtyä. Kaikki oli niin ihmeellistä, niin aitoa. Silloin tunsin olevani kotona.
Koti, pellolla tähtien loisteessa, kylmässä syysilmassa, rakkaiden ystävien keskellä. Koti on oikea sana, mutta se tarvii lisäyksen. Sydämen koti. Tuo syysilta oli hetki, jolloin tunsin olevani oikeassa paikassa. Tunsin, että sydämeni on kotona.
Näitä hetkiä olen tuntenut usein sen jälkeen, useammin kuin syksyllä, useammin kuin koskaan aiemmin elämässäni.
"Koti on siellä missä sydän on." Aiemmin en koskaan todella miettinyt tätä lausetta. Tuntui, ettei sydämen kotia voi ihminen itse tietää tai löytää. Ei ehkä voikaan, mutta nyt minusta tuntuu, että olen löytänyt sen ainakin hetkeksi.
Uskovaisten ystävien keskellä voi todella tuntea olevansa sydämen kodissa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.