Mitä mieltä olette eron jälkeisestä ystävyydestä? Mä erosin joku aika sitten, järkiero tai jotain...! Hetken asiaa sulateltuani tajusin, että olisin halunnut vielä jatkaa yhteistä elämää. Kerroin tästä exälleni, hän halusi aikaa miettiä. Annoin hänelle aikaa, tapasimme, kävimme treffeillä. Puhuttiin menneisyydestä ja myös tulevaisuudesta. Jaksoin uskoa yhteenpalaamiseen koska mielestäni hän viestitti saman tyylisiä ajatuksia. No, kuten arvata saattaa, asiassa kävi huonosti. Hän antoi ymmärtää, ja vielä harrasti kanssani.... Kunnes sanoi ettei hän tähän pysty! Olen ollut todella pohjalla asian takia. Hän haluaisi kuitenkin olla ystäväni. En kestäisi nähdä häntä sen takia, että tiedän, etten voi häntä koskaan saada ja mielestäni hän teki todella tyhmästi (ja myös omasta mielestään) ja väärin minua kohtaan!
Mielipiteitä ja kohtalotovereita...? Keinoja jolla asian unohtaminen nopeutuisi?
Mielipiteitä ja kohtalotovereita...? Keinoja jolla asian unohtaminen nopeutuisi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo on varmasti aika tuttu yhtälö monelle mutta niin vaikea ratkaista. Ei kai kuitenkaan mahdoton? Luulisi, että ystävyys olisi jotenkin helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin rakkaus. Niitä ei kai vain pitäisi sekoittaa keskenään, niin luulisin.
Kaikki tunteet kun käy kiltisti läpi, oli ne minkälaisia vaan... ja sitähän ne ovat, vuoristorataa. Akuutin erotilanteen ohittaminen sujuu jokaiselta omassa tahdissa, jotkut sekoavat askeliinsa totaalisesti ja tuloksena on soppaa kaikilla mausteilla. Sitten saattaa tulla jossain vaiheessa mieleen ottaa sormet pois oven välistä, kun ei se ovi muuten mene kiinni (tämä oli siis henkinen vertauskuva). Eron jälkeinen ystävyys exän kanssa on merkittävä este uuden suhteen aloittamiselle. Toiset tykkää estejuoksusta... minusta se on hikistä hommaa.. exä siellä (hyppy) toinen täällä (hyppy).. että mihinkäs se uusi suhde sitten kaatuikaan...
Periaatteessa ystävyys exän kanssa on aina parempi kuin sähisevä vihamielisyys. Akuutti erotilanne on aina sen suloisen tutustumisvaiheen vastakohta? Kaikki mikä alkaa myös päättyy -Matrix.
Vanha suola jne..
siis on tosi yleistä suhteen katkeamisen jälkeen et yritetään vielä kerran vaikka sexyn avulla jatkaa, mut jos henkisesti homma on lopussa ni ei auta sexy eikä mikään(oma kohtaiset kokemukset).
Eli sun ex kokeili et vieläkö jotain heräis eloon ja nyt kun näin ei ilmeisesti käynyt ni se on sit loppu mikä loppu.
Tietysti täytyy yrittää olla ystävä, vaikka sulla olis vielä tunteita, eli anna ajan kulua niinku viisaat sanoo.
Keinoista unohtaa(tai vaan jatkaa) voi olla montaa mieltä, itse katselisin vaan uutta ihanaa naista(maailma on täynnä niitä just sulle) :)
Minullekin on käynyt tässä lähiaikoina juuri samalla tavalla:( Haluaisin entisen tyttöystäväni takaisin, mutta hän tarvitsee nyt omaa aikaa... Erosimme ns. ystävinä eli eroon ei mitään riitaa yms. liittynyt. Minä olen edelleen hyvin rakastunut ja en haluaisi uskoa, että en voi enää saada häntä. Kunpa tietäisinkin keinon päästä yli tai edes lievittää tätä kaipuuta. Me olemme edelleen ystäviä ja tapaamme päivittäin opiskelujen merkeissä, mutta siinä se. Hän suhtautuu minuun kuin keneen tahansa kaveriinsa, mutta multa se ei oikein luonnistu. Suhteemme tuntuu mielestäni jotenkin "kylmältä". Kuin olisi astunut askeleen taaksepäin:( Mutta en sitten tiedä, olisiko sellainen etäinen suhtautuminen yhtään parempaa tässä tilanteessa.
Oijoi, kuulostipa surullisen tutulta. Myös minä olen sortunut exän perään haikailemiseen. Valitettavasti vain meidän suhteemme oli alun alkaenkin eräänlaista läheisriippuvuutta. Eron jälkeen hän löysi äkkiä toisen (jota minä, jättäjä, en jostain syystä kyennyt sulattamaan!) ja minä itkin hänen peräänsä. Eipä aikaakaan, kun exäni tuli jälleen jätetyksi jolloin hän kipitti kiltisti minun luokseni takaisin ja siitä alkoi koko viime kesän kestänyt on-off-rumba, jolloin hän etsi minun sylistäni turvaa ja hellää rakastelua, jännitystä ja vipinää taas sitten baareista....
En tiedä missä olisimme nyt ellen olisi onnistunut vaihtamaan kaupunkia opiskelun myötä. Koko elämäni pyöri aikaisemmin hänen ympärillään eikä minulla ollut mitään omaa. Nyt taas kun minulla on kaikki niin hyvin kuin vain IKINÄ voi olla, hän soittelee perääni ja itkee kuinka paha on olla. Seurustelen nykyään uudessa suhteessa erittäin onnellisena ja exäni väittää olevansa onnellinen puolestani, mutta kuulen hänen äänestään marttyyrimaista mustasukkaisuutta...
Joten loppujen lopuksi en oikein osaa sanoa voiko exän kanssa olla ystävä. Mielestäni se on mahdollista siten, että ei välttämättä pidetä yhteyttä jokainen päivä tai edes viikko, mutta ollaan sellaisia ystäviä jolle voi soittaa vaikka kahden kuukauden hiljaisuuden jälkeen ja kertoa ilot ja surut ja toinen kuuntelee. Minulla on yksi sellainen exä (mies kylläkin) ja se ystävyys toimii. Odotan vain milloin kykenen samaan tämän naisexäni kanssa, sillä haluan todella pitää hänet elämässäni.
Jaksamista ja itsekuria, muuta en osaa toivottaa. :)
eipä onnistu ystävyys heti eron jälkeen. Turha yrittääkään mitään näennäissopuja. Minusta puolen vuoden akuutti viha tekee kutaa murheeseen jätetylle. Ja ei kannata sotkea vihaansa, eikä suruaikaansa ulkopuolisia, eli alkaa virittämään uusia suhteita. Vihasta tulee nauttia ja uida pullikoida siinä aikansa oikeiden ystäviensä kera. Sitten ku on vihat vihattu ja kevätkiima koittaa, niin ilmoitusta NettiDeitteihin, pientä tarkkailutoimintaa baareissa, liittyminen paikalliseen naisjalisjoukkueeseen tms. Siitä se sitten unohtuu nuijapää-narsistinen-paranoidi- sontasäkki-EX. ja Tervetuloa Sinä Uusi Ihana Elämäni Nainen.
aivan niin, ensin omat tunteet, vihat ja kaipuut läpi, vaikka ystävien kanssa, ja sitten vasta funtsimaan ystävyyttä eksän kanssa. eikä missään tapauksessa, ei vaikka mikä olisi, kannata päätyä eksän kanssa peiton alle. taas on edessä tunnemyrskyjä. itsekuria!