Ruukin suviseurojen aikana v. 1971 keskusteltiin hyvin monista asioista. Yksi tärkeimmistä oli keskustelu kristityn suhteesta taiteeseen. Taiteen alallakin on monta yritysalaa, mutta keskustelu kosketteli lähinnä suhdetta musiikkiin -.
Seurakuntavanhinten ja puhujain kokous jo käsitteli asiaa alustavasti. Jo ensimmäisessä puheenvuorossa tuli ilmi, että asia on arka ja ajankohtainen, varsinkin siltä osin, mikä koskee hengellistä musiikkia ja kirkkokonsertteja.
Periaatteellisena näkemyksenä todettiin, että taiteellinenkin lahja on Jumalan lahja ja sitä sellaisenaan ei kukaan saa katsoa ylen.
Kuitenkin tuli esille, että tätä lahjaa paljon käytetään väärin. Ei Jumala ole antanut näitä lahjojaan ihmiskunnan korottamiseksi.
NEUVONPITO käytiin seurojen viimeisenä päivänä ja siihen oli kokoontunut niin runsaasti osanottajia, että osan oli etsittävä itselleen istumapaikkaa ikkunalaudalta.
Keskustelussa aikaisemmin oli tullut esille sellaisiakin ajatuksia, että Jumalan valtakuntaan olisi tullut jonkinlaisia kahleita ja laillisia määräyksiä tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.
Heti alussa todettiin, että itse meissämme me ahtaalla olemme; Jumalan valtakunnassa ei ahdista eikä purista kun vain tunnonasiat ovat kunnossa. Neuvon, nuhteen ja opetuksen sanat ovat osa evankeliumia.
MITEN SITTEN käytämme Jumalan antamia lahjoja musiikin alalla?
Toiminnan muodot ovat sillä alalla avartuneet. Musiikista on tulemassa vaara joutua maailmanmielisyyteen.
Jumalanlapset arvostavat Jumalan lahjaa, mutta sitä ei saa käyttää väärin. - Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. - Musiikin taidossakaan ei ole varaa lähteä etsimään ihmiskiitosta, vaan mahdollisimman epäitsekästä Jumalan lahjojen käyttöä Jumalan kunniaksi.
Vapaaehtoisena harrastuksena kuoroissakin laulaminen, myös kirkkokuorossa, on osoittautunut monelle vaaralliseksi sillaksi maailmaan.
Yhteyden rakentaminen epäuskoisiin on kadottanut suolan, ja Jumala ei asu jaetussa sydämessä. Ei kukaan voi palvella kahta herraa.
SOLISTINA ESIINTYMINEN
TÄHÄNKIN OLISI lähtökohdaksi tehtävä kysymysasettelu: etsinkö siellä Jumalan kunniaa vai tämän maailman kunniaa.
Eiköhän siellä pohjimmaisena tavoitteena ole tuoda esille itseään ja etsiä omaa kunniaa.
Osallistumisen turmiollisena seurauksena ei ole vain oman tuntonsa turmeleminen, vaan siellä on vielä esimerkin pahennukseksi monille muille.
Toisille tieto uskovaisen esiintymisestä jossakin tilaisuudessa tuo tervettä hätää sielun autuuden tähden, toisille se on houkutuksena osallistumiseen ja näin saa aikaan pahennusta.
Paavali sanoi, että hän ei lihaakaan söisi, jos tietäisi sen veljiä pahentaneen.
Kannattaa siis pysyä erossa oman ja toisten sielujen auttuden tähden.
Ei saa myöskään houkutella kanssaveljiä ja -sisaria sinne, missä pilkkaajat istuvat. Liiallinen kiintyminen taiteeseen saattaa tulla epäjumalaksi ja nousta evankeliumin edelle.
KUOROT JA KONSERTIT
KUOROT ESIINTYVÄT erilaisissa konserteissa ja pitävät konsertteja. Kun kuorossa on uskovaisia, pitää moni kuoroon kuulumatonkin kristitty täysin oikeutettuna mennä konserttia kuuntelemaan ja siellä sielulleen kipuja; tunto tulee sairaaksi. Esiintymisellään on loukannut oman omantuntonsa ja pahentanut monia muita.
Näitä asioita kannattaa tarkasti tutkia Jumalan sanan valossa. Vielä kannattaa tutkistella näitä jumalanlasten kanssa keskustellen, että säilyttäisi uskon ja hyvän omantunnon.
Väärä tinkiminen omantuntonsa kanssa saattaa voimattomaksi. Siinä tylsyvät aseet.
Uskovaisen osa on kaikkialla taistelua hyvän omantunnon säilyttämiseksi.
Taistelussa pysyy voitolla vain se, joka saa armon olla vapaa ja avoin Jumalan ja ihmisten edessä. Olla sitä mikä on eikä piilotella.
KANTTORIN VIRKA
KANTTORIN TEHTÄVIIN kuuluu paljon lakisääteisiä velvollisuuksia ja niitä uskovaisena kanttorina ei ole vara katsoa ylön, mutta täyttää velvollisuudet niin kuin kristitty.
Työstän kanttori on vastuussa ensi kädessä Jumalalle

Vastaukset 14
Vanhimmat
tänään lestadiolaiset esiintyvät solisteina (en viitsi nimiä mainita...) ja käyvät kuuntelemassa kirkkokonserttejakin
[Vapaaehtoisena harrastuksena kuoroissakin laulaminen, myös kirkkokuorossa, on osoittautunut monelle vaaralliseksi sillaksi maailmaan.
Yhteyden rakentaminen epäuskoisiin on kadottanut suolan, ja Jumala ei asu jaetussa sydämessä. Ei kukaan voi palvella kahta herraa. ]
Tämä ei ole ehdoton toteamus vaan on osoitautunu toisille vaaralliseksi. Jotenkin tuntuu että asiasta on esitetty myös ihmeen erilaisia kommentteja verratuna aiempaan.
ainakin kirjassa voitosta voitttoon v.70, musiikista Y.K-mäki sanoo suunnilleen että on keskusteltu seurakunnan kirkkokuoron soveltuvuudesta uskovaisille niin kerrottakoon, että minullakin on kirkkokuoro tosin siinä ei uskottomia ole ja vaikka olen pyytänyt niin eivät ole haluneet tulla.
Tämä jäi mieleen kirjan tekstin ajatuksesta, että:
Tarkoitus ei ole rakentaa yhteyttä uskottomaan vaan toisinpäin, antaa uskottomille mahdollisuusksia laulaa raikkaita lauluja jos on uskovainen kuoronjohtaja.
Taiteisiin liittyy eräs asia jota olen pohtinut paljon viime aikoina. Avauksen tehnyt keskustelijakin sanoi että jossakin vanhassa vuosikokouksessakin oli puhutti nimenomaan musiikista.
Kysynkin miksi musiikki on nostettu niin suureksi asiaksi taiteen alalla että nimenomaan sen harrastajat ovat vaarassa joutua huonoille teille.
On aivan hyväksyttyä että uskovainen runoilija julkaisee useita kirjoja, saa niistä runsaasti kiitosta ja sitä "maailman kunniaa". Kuvataiteilija voi pitää näyttelyn eikä kukaan ihmettele ja varoittele jos tunnustusta tulee. Mutta se jolla on musiikin lahja ei voi käyttää Luojalta lahjaksi saamaansa taitoa samalla tavalla.
Täytyy sanoa että ymmärrykseni ei riitä tuossa asiassa enkä ihmettele joidenkin musiikillisesti hyvin lahjakkaiden ihmisten kahlitsemista. Olen tästä yrittänyt livenäkin muutaman puhujan kanssa keskustella mutta en ole tullut yhtään viisaammaksi ts. oikeita vastauksia en ole saanut.
"Täytyy sanoa että ymmärrykseni ei riitä tuossa asiassa enkä ihmettele joidenkin musiikillisesti hyvin lahjakkaiden ihmisten kahlitsemista"
Kuinka herkästi Jumalanvaltakunta jää liian pieneksi, vanhanaikaiseksi, liian rajoittavaksi ym.
Eli neuvot ovat vain uskossa pysymiseksi
Ja keskustelu johtuu suuresta musiikin harrastaja määrästä
Nimimerkkisi "ei musiikkimies" kertoo aika paljon siitä miten yksinkertainen ja selvä asia on sinulle. On hyvin helppo on selkeä ja nähdä kirkkaasti sellaisissa asioissa jotka eivät itseä kosketa. En puhu nyt itsestäni, niin suuria lahjoja minulla ei ole, mutta monta tuttavaani ajatellen. En siis puhu nyt mistään suurista määristä vaan yhden pienen ihmisen elämästä.
Ymmärrän että musiikin tekeminen on näkyvämpää kuin esimerkiksi runojen tai maalausten, onhan hän esiintyvä taiteilija josta lähtee ääni. Periaatteessa mielestäni kuitenkin, jos runoilija julkaisee tuotoksiaan, taiteilija tuo taulujansa esille, näissäkin tapauksissa on kuitenkin kysymys siitä että halutaan tulla näkyville. Niissä on varmasti myös kysymys siitä luomisen tuska ajaa tekemään niin, mutta yhtälailla musiikillisesti lahjakas ihminen haluaa käyttää lahjojaan ja kehittää itseään. Tätä tarkoitin muusikoiden kahlitsemisella.
Kirkkomusiikissa ei mielestäni ole mitään pahaa. Eri asia on jos lähdetään kilpailemaan, se johtaa väistämättä siihen että kohta mikään ei riitä Tai tekemään oopperaa. Mielestäni aika on niin paha että jos jollakin on aikaa ja halua valvoa siinä että jotkut käy kirkossa kuuntelemassa lauluja joita varmasti kuuntelevat cd.ltä kotona, en välttämättä välitä seurustella kyseisten henkilöiden kanssa. Tämä ihan kaikella rakkaudella.
Olin kerra vl:n häissä. Morsiammen ja sulhasen lähisuku oli varmaankin enimmäkseen vl:ä. Meitä oli kourallinen ei uskovaisia sukulaisia ja olimme iloisia kun meidät oli kutsuttu.
Häissä oli morsiusparin ystävien järjestämää ohjelmaa. Siellä lauloi eräs nuori poika tosi kauniisti. Laulu oli tuttu, mutta en muista milloin olisin aikaisemmin kuullut sen. Siinä oli erittäin kaunis sävel, mutta se vaati ääntä ja taitoa ja tältä pojalta löytyi molempia. Hän lauloi sen komeasti kun vain nuori poika kirkkaalla äänellään sen voi laulaa. Olin aivan haltioissani.
Kun laulu loppui aloin muiden ei uskovaisten kanssa taputtamaan oikein innolla, hetken taputettuamme tajusimme, että me olimme ainoat taputtajat. Miksi kukaan muu ei taputtanut? Syy ei voi olla se,että esitys olisi ollut huono, se oli todella hyvä.
Liittyykö se jotenkin tässä puheena olevaan asiaan ? Saisinko ystävällisesti vastauksen. Tämä asia jäi jotenkin vaivaamaan, koska halusimme tietenkin ilmoittaa laulajalle, että pidimme hänen esityksestään. Minusta se on tärkeää.
Siihen taputukseen kai katsotaan kulminoituvan se ylenmääräinen maallinen kunnia, jota jokainen laulamistarkoituksessa suunsa aukaiseva pohjimmaltaan epäterveellä toiminnallaan janoaa.
Itse kerran ihmettelin eräässä veeällien pikkujoulussa jossa oli ohjelmanumeroina suorastaan mauttomuuksiinkin menneitä esityksiä ym. "vappuhulabaloota" ja kaikille niille naurunremakan säestyksellä taputettiin niin ettei meinattu penkissä pysyä.
Mutta sitten kun eräs komeaääninen veli esitti yksinlauluna "en etsi valtaa loistoa" (joulu kun oli) niin koskettavasti, että itselleni melkein tulivat kyynelet silmiin, olivat kaikki sen jälkeen täysin hiljaa, tunnelma oli kiusaantunut. Vain esiintyjän kengät kolisivat hänen palatessaan vähin äänin paikalleen.
Sen jälkeen taas hipeä meno jatkui ja ablodit raikuivat.
Silloin minua hävetti meidän kaikkien puolesta.
...pohdinnat! Huh huh!
Ja HÖPÖ HÖPÖ!!!!!!!!!!
En suinkaan halua tehdä tyhjäksi kaikkea mitä edellisessä tekstissä oli.
Kirjoituksesta paistoi kuitenkin paitsi kirjoittajan huoli, myös puhdas tietämättömyys..
On totta, että näissä asioissa toimimme (kuten myös muissa) kukin omantuntomme mukaan ja olemme kuuliaisia sen äänelle.
Pyhä Henkihän vaikuttaa sydämessämme sen, että emme tarvitse mitään synti/sääntölistoja.
Emme ole lain alla, koska Kristus on meidät siitä vapauttanut.
Omantunnon ääni on tarkempi kuin mitkään listat.
Niistä ei saada edes millään tavalla kattavia.
Huomauttaisin kuitenkin, että Suomessa toimii tätä nykyä jo suhteellisen laaja uskovaisten ammattimuusikoiden joukko, jotka tekevät työtään täydellä sydämellä ja nöyrällä,vapaalla mielellä. :)
Suomi tarvitsee hyviä, lahjakkaita musiikin ammattilaisia myöskin seuraavia sukupolvia varten.
Länsimainen musiikki on yksi osa hienoa taidetta ja kallisarvoista kultturiperintöämme.
Se on myös vahva ase kaikkea MAAILMALLISTA musiikkia ja senkaltaista saastaa vastaan...
Menkää itseenne te,jotka syyllistätte meitä musiikin esittäjiä (tulkitsijoita) aiheetta!!
Tulee todella paha mieli.. :(
Olisiko syynä mahdollisesti esim. kateus vai mikä.
Nuoren sukupolven muusikkona täytyy kyllä sanoa, että en ole vielä koskaan tätä kirkkokuorokonserttivaahtoamiskysymystä ymmärtänyt..
Täytyy kyllä omistaa TODELLA huono itsetunto,jos sellaisesta pitää lähteä omaa kunniaa hakemaan..
No, oltiinpa sitten kirkossa tai missä vain,
oman kunnian etsiminen on kokonaan toinen kysymys ja sellaisenaan vaarallinen jokaiselle uskovalle.
Muusikko ja uskovainen
Tänä päivänä uskovaiset taitelijat esiintyvät vapaasti ja tuovat luovuutensa tuotokset ihmisten nautittaviksi täysin vapaalla omallatunnolla
Tämä koskee niin kirjailijoita, kuvataiteilijoita, runoilijoita kuin muusikkojakin. Ko lajin edustajia on uskovaisissakin nykyään paljon, ja hyvä niin. JOpa Finladia-ehdokkaanakin heitä on vilahdellut.
Työ kuin työ, ei siinä sen kummepia kunnioituksia itselle haeta.
Tämmöinen ummehtunut höpötys ei kuulu tähän päivään
Tuo asenteenne vanhanaikaisesta ummehtuneesta höpötyksestä on väärä eikä sovi tuollainen arvosteleva mieli kristityille. En ole asiantuntija taiteessa enkä tiedä mikä edes konsertti tarkalleen on.
Joku muusikko kirjoitti päivämieheen nöyrällä asenteella ihan toisin. Kirjoitti joku tännekin. Ihan muusikko oli ja teki töitä ilman syyllistämättä mutta ei silti hyväksynyt konsertointia, ihmettelen. Kyllä teidän muusikkojenkin tulisi olla yksimielisemmät rajoistanne. Ratkokaa rajat vähän vähemmällä haukkumisella.
...
Selitäppä vähän tarkemmin mitä ylipäätään tarkoitat muusikolla. Tietääkseni päivämiehen musiikkiin liittyvät kirjoitukset ovat olleet kyllä pääasiassa niitä kuivahenkisiä (väkivaltaa tosiasioille tekeviä) kanttoreiden tai harrastelijoiden kirjotuksia.
Ja mitäs sitten olet ensimmäisenä kommentoimassa asiaa,josta et mitään tiedä ja myönnät sen itsekin?
Esittäminen ja esiintyminen kuuluu musiikkiin, ei ilman kuulijaa mitään musiikkiesitystä synny.
Tiesitkö,että ennen äänitystekniikan keksimistä ei muuta musiikkia ollutkaan kuin live-musiikki?
:))
Oikeastaan esiintyminen on kyllä väärä sana, koska musiikin esittämisessä pääasia EI OLE soittaja tai laulaja,joka välittää ja tulkitsee musiikkia,vaan itse musiikki.
Musiikkiesityksiä tullaan KUUNTELEMAAN, ei katsomaan ja ihmettelemään ja ihastelemaan.. palvomisesta puhumattakaan.
No, tässä vähän sivistystä lisää. Tarkoitukseni ei ole ketään solvata ja haukkua,mutta joskus on aika puhdistaa ilmaa,kun kuulee niin omituisia mielipiteitä vailla pohjaa todellisuudesta..
"Menkää itseenne te,jotka syyllistätte meitä musiikin esittäjiä (tulkitsijoita) aiheetta!!
Tulee todella paha mieli.. :("
Ota yhteyttä johtokuntaan, ehkä he nöyrtyvät edessäsi. SRK:han tämän kuivan lakihengen aiheuttaa.