Onko sinulla joku ihastus, jota et ole unohtanut jopa vuosienkaan jälkeen? Joku joka kiehtoo aina vain uudelleen? Joku jossa vain on sitä jotain.. Mutta silti (tai siksi) mitään et ole saanut aikaiseksi vaikka ehkä juuri hän olisi se oikea... Minulla on.
Unohtumaton ihastus
Työpaikkaromanssi
352175
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Ei, etenkään työpaikoilla - siellä binaisia, jotka yrittää jotain työpaikan juhlissa vaikka tietää seurustelustani ja toisia jotka kuvittelevat meidän olevan samaa porukkaa kun hekin vois olla naisen kanssa - pitäiskö olla vaikuttunut. Ei olla, mä en vois miehen. Ei vois vähempää kiinnostaa nämä lähentelyt, lääppimiset ja tuijotukset enkä koe samanhenkisyyttä heidän kanssaan millään tasolla, pysykööt suhteissaan minulla on omani. Taidan seuraavassa paikassa jäädä kaappiin turvaan.
Ei se rakkaus taida olla noin tietoinen toisen identiteetistä vaan persoonasta!
Kyse on omista toistuvista huonoista kokemuksista työpaikoilla haaveilijoihin liittyen ja olleet juuri tietyn identiteetin edustajia ja mulle yhtä epäkiinnostavia kuin heteronaiset miehineen jopa lapsineen. Muilla avoimesti kaapin ulkopuolella elävillä lesbokavereilla samoja kokemuksia. Olisi hyvä tajuta ettei sitä kohdetta ehkä kaikissa tapauksissa kiinnosta eikä imartele huomio ja ettei kaikki lesbot välttämättä koe binaisia hengenheimolaisina enemmän kuin heteroja. Tämä vain huomio, hyvin voi myös käydä jos molempia kiinnostaa.
Harmi jos minut luokitellaan tuohon bi-kategoriaan tuollaisessa negatiivisessa mielessä. Mä meinaan olen bi, tai mikälie mielestänne olenkaan. Lapsia on useampi. Olen yh. Hyvät välit ex:ään. Iso osa eromme syytä oli se kun minua ei enää ollenkaan kiinnosta miehet siinä mielessä, en vain enää kykene näkemään heitä seksuaalisesti. Olen onnellisempi yksin. Joku minussa on muuttunut (tai ollut olemassa aina) ja pahasti. Loppuelämääni en kuitenkaan halua viettää yksinäni. Uskon, että loppuelämäni kumppani tulee olemaan nainen.
Yhteen naiseen taannoin rakastuinkin, isommin kuin koskaan ennen kehenkään muuhun ihmiseen. Tunne ei ikäväkyllä ollut molemminpuolinen ja joudun nyt elämään sen asian kanssa ja kestämään sen tuomat tuskan tunteet. Ihastuksia sen jälkeen on ollut ja mennyt, samaa tunnetta en ole tavoittanut. Uskon kuitenkin, että vielä eteeni saapuu nainen joka on yhtä herkkä kuin minäkin, uskaltaa olla haavoittuvainen ja aito, lapsirakas, elämänjanoinen ja hauska. Uskon todella näin, oikeastaan tiedän sen. En vain vielä tiedä milloin. :)
Hei mistä päin olet?
Asun Pohjois-Pohjanmaalla. Miksi Nuunikki kysyt? :)
Mä tunnistan itseni tuosta sun tekstistä, hyvin samoja fiiliksiä (omia lapsiakin on), mietin jos olisit asunut lähistöllä ja olisin saanut ystävän jakaa näitä asioita. Mä itse olen kyllä Tampereen tyttöjä. :/
Mua ja ystävyyttä ei häiritse matka, en ole itsekään täältä pohjosesta kotosin eikä Tamperekaan ole ihan vieras kaupunki. Voin vaikka viestitellä sun kanssa jos sua kiinnostaa, siis sillain kaveri pohjalla? Jos antaisit jonkun yhteistiedon? Vaikka just tehdyn sähköpostin mitä kehtaat tääl jakaa tms. :)
Moikka. :) Mä myös Treelta ja musta sais ystävän jakamaan asioita.
Käytkö vielä täällä 24:ssa? Mä en itse kuukausiin käynyt, mutta jos satut vielä näkemään tämän niin laita viestiä. :)
[email protected]
Minullakin on. Hymyillään, vältellään katseita... Aina joitakin muita paikalla. Osaisinpa/pystyisinpä tekemään aloitteen. Aina mietin kuinka menen jutteleen tai pyydän kahville, mutta kun nähdään hädintuskin tervehdin. Olen kait sitten liian hermostunut kun näen hänet.
Valitettavasti on. :/ Luulen, että syy on siinä että asita ovat ikäänkuin lakaistu maton alle. Tahtoisin elämässä eteenpäin ja ehkä joskus vielä pääsenkin mutta välillä ahdistaa että eikö se koskaan lopu... En edelleenkään osaa käyttäytyä tämän ihmisen seurassa normaalisti ja hän pitää minua varmaan jo hieman sekopäänäkin...
Juu, on yksi avoin tapaus. Välillä vähän viileämpää, mutta sitten taas leimahtaa. Ehkä joskus tulee se oikea hetki?
Mullakin on. Mut me ei nykyään nähdä ollenkaan. En tiiä oliko meillä jotain mutta en kyllä sillon tiennyt itsekään mikä olen. Siitä on 3-4 vuotta en oo varma mut Tampereella tää tapahtu
Kyllä on. Hän otti ja lähti..välillä vieläkin mietin että oliko se vain yksipuoleista. Itseasiassa kukaan muu ei ole aiheuttanut sellaista tunnereaktiota kuin hän.
Ei ole tullut vastaan sitten viime syksyn. Viimeksi moikattiin ja nyt ei ole pitkään aikaan näkynyt. Mitä tapahtui? Olisin vihdoinkin valmis pyytämään ulos jos vain yhdenkin mahdollisuuden saisin.
Missä päin?
Olen elämäni aikana tutustunut yhteen sellaiseen naiseen joka vangitsee mielikuvitukseni aina vaan uudelleen, silloinkin kun luulen jo unohtaneeni. Olen tavannut monta ihmistä hänen jälkeensä ja he ovat täyttäneet ajatukseni ja kalenterini, mutta kun ovi illalla sulkeutuu takanani, jotenkin vaan palaan aina lopulta hänen luokseen. Joka. Kerta. Siitä on kohta vuosi kun viimeksi kunnolla puhuimme, ja olen jo hyväksynyt ettemme tule olemaan pari enkä pysty olemaan vain ystävä hänen kanssaan. Toisaalta olen iloinen tietäessäni että on olemassa sellaista sielun sukulaisuutta jota välillämme vaistosin, toisaalta hän on asettanut rimani naisten suhteen tasolle joka joskus tuntuu kohtuuttomalta. Elämä on välillä todella ihmeellistä.
Yksi nainen on herättänyt ihastuksen. En tiedä hänen seksuualista suuntautumistaan, enkä oikeastaan muutakaan hänestä. Katseet kohtasi ja tuntui turvalliselle ja hyvälle. Taisimme olla molemmat varuillamme ja arkoja. Hän oli mielessä monta kuukautta ja joskus edelleen. En vieläkään uskaltaisi kun katsoa, mutta hyvä niinkin. Jos hänellä jotain mielenkiintoa olisi, hän varmasti olisi sanonut jotain. Ajattelen, että hän oli minun kaukorakkaus.
Mullakin on. Tämä ihanuus saa mut pidättää hengitystä, ku kulkee ohi. Pulssi tuntuu korvissa. Vähään aikaan tuntenu tällasta ihastusta ja vielä henkilöön, josta en tiedä mitään. Aina kuitenkin toivon hänet näkeväni. Työpaikalla, kun on niin hankalaa lähestyä. Olen iloinen, että hän tuli juttelemaan mulle yks pv ekaa kertaa. Tiedä sitten oliko vaan ystävällinen, mutta se katse ah ja huomasin kyllä pitkän tuijotuksen, mutta ehkä vaan kuvittelen.
Sellaista ihastusta ei ole ollut, jota kohtaan olisi ihastuksen tunteita vielä vuosienkin jälkeen. Mutta kyllähän ne vanhat ihastuksetkin muistaa ja joskus lämmöllä miettii, mitähän sille nykyään kuuluu.
Mutta äh, minäkin olen tässä kevään aikana tavannut naisen, joka veti jo pelkällä olemuksellaan ja katseellaan jalat alta kovempaa kuin kukaan aikoihin, ja olisin kovasti halunnut tutustua häneen. Ollaan aika säännöllisesti tavattu tilanteessa, jossa mun olisi ollut helppo keksiä tekosyy jutella hänelle (joskin formaali tekosyy, mutta eiköhän joku vähän supliikimpi kaveri saisi jutun käännettyä muihinkin aiheisiin). Muutaman kerran hänelle juttelinkin, mutta olin niin jännittynyt, että vaikutin varmaan lähinnä kusipäältä. Kevät on ohi ja en tiedä, tullaanko enää törmäämään, mutta en saa mielestäni tätä naista. Ärsyttää kun en reippaammin ja useammin jutellut hänelle kun tsäänssi oli.
Missä päin tää sun ihastus on iplus8? Mulla Helsingissä. Seuraavan kerran, kun hänet näen niin varmaan sujautan numeron/ pyydän kahville ku en niin usein vuoroja siellä tee. Nyt en tiedä, koska nähdään seuraavan kerran. :/ Minulla myös pyörii tämä ihanuus mielessä.
Siis toi edellinen viesti 1plus8 käyttäjälle. :D mikä typo
En edes huomannut typoa :D Helsingissä tämäkin, mutta valitettavasti minä en liene hän, koska yksityiskohdat eivät aivan täsmää.
Ihan tyhmää muutenkin täällä kaipailla. Tuskinpa edes tunnistaa itseään tosta tekstistä.. Pitäis olla vaan rohkeempi sit seuraaval kerral. Eihän siin menetä mitään.
Saapahan ainakin purettua omia fiiliksiään, vaikka palstahaihattelut eivät tuppaa johtamaan mihinkään :)
Se näyttää olevan aina näin, että kun palstalla ilmoittautuu ja briljeeraa älyllisyydellään yksi suuria syvällisyyksiä oivaltanut muodikas ja lennokas perheenäiti, joka on kiivennyt niin korkealle henkis-hengelliselle tasolle, että on valaistunut läiskyttelemään ja lytyyttelemään revaansa toista samanlaista vasten, niin vielä saman vuorokaudenaikana koloistaan ryömii ainakin kymmenen muuta innokasta lesboa ja ilmoittautuu halukkaiksi "jakamaan".
No, senhän ne lesbot varmaan osaavatkin.
Jollekin tämä palsta voi olla ainoa paikka miettiä "ääneen" näitä omaan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä asioita. Joten kaikkien kokemukset ja ajatukset on arvokkaita. Kaikkeahan ei ole pakko lukea.
Hänen näkemisessään on aina jotain kutkuttavaa. Voihan sitä huvikseen kuvitella että jaamme kohtaamisissa hetken jotain erityistä ja muilta suljettua...
oi miten kauniisti ilmaistu :)
kaislankukka heitti tekstiä joka kolahti.... Kiitos siitä. Mikä siinä on, että joskus vaan tulee mieleen, että mitä jos... ja tajuaa, ettei kuitenkaan,. mutta...
Niin kauan kuin on mahdollisuus muuttaa "jossien" paikalle "nyt kuneja", kannattaa rohkaistua. Se on kaikkien haikailustoorien opetus!
Kesäehtolainen - oikeassa olet. Vaan 'kunnien' aika meni jo. Jäljellä on enää jossit. Ja välillä mieleen nouseva ajatus voitaisiinko olla tekemisissä jollain tavalla, edes jotenkin. Ilman, että se rikkoisi. Siihen oikea vastaus taitaa olla selvä.
Jopa raakkuvalla äänelläni autossa lauloin. Muistit sen pitkään. Hymyilit. Muistatko vielä...
Kuulostaa vähän tyhmältä mutta mulla on vaikka oon vasta seiska luokalla! xD mut oikeesti :( olin viime vuonna ihastunu yhteen poikaan ja aina kun nään sen nii tulee tommonen tunne... Oli se jännää aikaa kun tykkäsin siitä ihan älyttömästi!