Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Panopojaksi

Minut valittiin tekniseksijohtajaksi firmaan. Seuraavana työpäivänä johtaja kertoi päiviensä olevan luetut, sairasti parantumatonta syöpää. Oli saanut kuukauden aikaa elää. Kertoi, ettei vamo ole saanut seksiä puoleentoista vuoteen ja samalla pyysi etten koskisi vaimoon, niin kauan kuin hän elää.Toki lupasin täyttää hänen pyyntönsä. Kesti kaksi viikkoa ja vaimonsa ilmoitti miehensä poismenosta. Maanantaina hän ilmoitti, että menemme tapaamaan toista osapuolta viikonlopulla. Pääsimme mökille ja autoin takin hänen yltään jollin hän ilmoitti, että viikonloppu oli vartattu hänen seksitarpeilleen ja pyysimut riisumaan itsensä. Sanoi erthän pahastu jos esitän omat haluni. Jätä sukat ja sukkanauhaliivit, muut pois. Nyt mähaluun riisua sut.Mä haluun verestää vanhoja muistoja ja otti suuhunsaotteen timantistani. Sanoi otetaan kunnon 69. Kun sai klitorisorkun sanoi tyydytä mut kovaa.Mennään maanantaina suoraan töihin oli ehdotus. No näin teimme, tiistaina mun oli laskettava eräs tarjous aamuksi, joten jäi neljän jälkeen. Hän tuli toimistooni ja sanoi mähaluan munaa ota mut tässsä pöydällä. Kun olin lauennut, hän sanoi mä säästän nää spermaset housuni. muistokseni. Seuraavana perjantaina oli taas laskettava tarjous ja jäin töihin. Siivoojalikka tuli tyoimistoon ja sanoi mä näin kun sä panit johtajaa, en viitsinnyt häiritä sua. Työtyi pöytäni ja mun väliin, kumartui pylly koreesti mua päin. Sanoin sulla on nätti peppu, johon tyttö tokaisi, eiks oo kivaa näh jotain kaunista välillä, eikä ole edes kosketuskieltoa. Nohtin minmekon ylös ja laskin pikkuhousut alas ja työnnyin sisään, jollin hän sanoin, tätä minä toivoinkin. Laskin sisään, hän totesi mä voin tulla raskaaksi, johon sanoin vastaan tekoni. Hän kääntyi ja otti tulevan otteen kyrvästäni ja kysyi millon tätä saa lisää. Vastasin milloin neiti haluaa. Hän ehdotti mennään mun luo jatkamaan. Siinä vierähti koko viikonloppu ja monta muutakin viikonloppua.Ja aina vaan tuntui yhtä hyvältä.
1339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olipa huono. Et saa edes naista muuten kuin perintönä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kahtahyväänamia kirjoitti:

Minut valittiin tekniseksijohtajaksi firmaan. Seuraavana työpäivänä johtaja kertoi päiviensä olevan luetut, sairasti parantumatonta syöpää. Oli saanut kuukauden aikaa elää. Kertoi, ettei vamo ole saanut seksiä puoleentoista vuoteen ja samalla pyysi etten koskisi vaimoon, niin kauan kuin hän elää.Toki lupasin täyttää hänen pyyntönsä. Kesti kaksi viikkoa ja vaimonsa ilmoitti miehensä poismenosta. Maanantaina hän ilmoitti, että menemme tapaamaan toista osapuolta viikonlopulla. Pääsimme mökille ja autoin takin hänen yltään jollin hän ilmoitti, että viikonloppu oli vartattu hänen seksitarpeilleen ja pyysimut riisumaan itsensä. Sanoi erthän pahastu jos esitän omat haluni. Jätä sukat ja sukkanauhaliivit, muut pois. Nyt mähaluun riisua sut.Mä haluun verestää vanhoja muistoja ja otti suuhunsaotteen timantistani. Sanoi otetaan kunnon 69. Kun sai klitorisorkun sanoi tyydytä mut kovaa.Mennään maanantaina suoraan töihin oli ehdotus. No näin teimme, tiistaina mun oli laskettava eräs tarjous aamuksi, joten jäi neljän jälkeen. Hän tuli toimistooni ja sanoi mähaluan munaa ota mut tässsä pöydällä. Kun olin lauennut, hän sanoi mä säästän nää spermaset housuni. muistokseni. Seuraavana perjantaina oli taas laskettava tarjous ja jäin töihin. Siivoojalikka tuli tyoimistoon ja sanoi mä näin kun sä panit johtajaa, en viitsinnyt häiritä sua. Työtyi pöytäni ja mun väliin, kumartui pylly koreesti mua päin. Sanoin sulla on nätti peppu, johon tyttö tokaisi, eiks oo kivaa näh jotain kaunista välillä, eikä ole edes kosketuskieltoa. Nohtin minmekon ylös ja laskin pikkuhousut alas ja työnnyin sisään, jollin hän sanoin, tätä minä toivoinkin. Laskin sisään, hän totesi mä voin tulla raskaaksi, johon sanoin vastaan tekoni. Hän kääntyi ja otti tulevan otteen kyrvästäni ja kysyi millon tätä saa lisää. Vastasin milloin neiti haluaa. Hän ehdotti mennään mun luo jatkamaan. Siinä vierähti koko viikonloppu ja monta muutakin viikonloppua.Ja aina vaan tuntui yhtä hyvältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu