Pyöräilijä väistää autoilijaa lähes aina

OpiPölö

Pääsääntö on, että pyörätieltä ajoradalle tullessaan polkupyöräilijä on väistämisvelvollinen. Tähän on kaksi poikkeusta, 1) liikennemerkillä (kärkikolmio, Stop) osoitetaan muu väistämisjärjestys ja 2) risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää.

Kun pyöräilijä ajaa ajoradalla, noudatetaan risteyksissä normaaleja väistämissääntöjä eli esimerkiksi tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevaa polkupyöräilijää on väistettävä.

Pääsäännön mukaan polkupyöräilijä ei saa käyttää suojatietä ajoradan ylittämiseen. Mikäli suojatie on pyörätien jatkeena tai suojatie on ajoratamerkinnöin merkitty pyörätien jatkeeksi, saa polkupyöräilijä ylittää ajoradan.

Muistettava on, että polkupyöräilijä on näissä tilanteissa väistämisvelvollinen lukuun ottamatta edellä mainittua kahta poikkeustapausta.

Suojatietilanteissa polkupyöräilijä ja jalankulkija ovat siis aivan eri asemassa.

28

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Easydrv

      Hyvä! Selkeästi ilmaistu, mutta pyöräilijät ovat tulleet röyhkeiksi. Kuvittelevat, että suojatie antaa heille jalankulkijastatuksen aina. Autoilijan on aika vaikea ehtiä reagoida jos kevyen liikenteen väylää ajava pyöräilijä päättääkin ylittää kadun suojatietä käyttäen ilman varoitusta.

    • Peugeot-mies

      Kyllä minä väistän usein ja annan tilaa ohittaessa, käy niin sääliksi noita köyhiä pyöräilijöitä, jotka pyörällä joutuvat kulkemaan. Ei ne siellä kiusallaan ole. Kukapa sitä pyörällä viitsisi ajella jos on auto käytettävissä.

      • P4n0m13s

        Tienaan työlläni 100 000 vuodessa. Pihassa on auto tarvittaessa käytettäväksi. Valitsen mieluummin pyörän esim. työmatkoihini, koska saan liikuntaa, ulkoilmaa, virkistyn aamulla ja illalla, säästän rahaa ja ympäristöä, vältän ruuhkat ja pysäköinti on yksinkertaisempaa kuin autolla. Peugeot-muehen kaltaiset asenteet pyöräilyä kohtaan ovat onneksi hiljalleen vähenemässä kaikissa ammatti- ja koulutusryhmissä.


      • fönster

        Minä kun nyt saan sitten kerrakin kehua itseäni kuinka paljon minä tienaankaan


      • Tutkittujuttu

        Helsingissä esimerkiksi pyörällä ajavat olivat tutkimuksen mukaan suurituloisempia kuin autolla ajavat.


    • mskamsk

      Hyvä että Anne Berner saa vauhtia pyöräostoksiin
      Autoille kulkuvero tielle.
      kilometrimaksu 5€ kaupungissa 20€ kilometri
      saadaan nastarengas tuhot korjattua

    • Varovaisuusvelvollisuus

      Monella pyöräilijällä ei ole ajokorttia joten eivät tiedä säännöt yhtä hyvin kuin ajokortin omaava henkilö. Tämä ei tosin oikeuta toimimaan vastoin sääntöjä. Säännöistä on otettava selvää.

      Eri asia on sitten lapset. Tieliikennelaki velvoittaa erityisesti huomioimaan lapset liikenteessä. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L2P30

      • Siinäpäsitä

        80 % Suomalaisista on ajokortti ja se kortti on siis lähes kaikilla pyöräilijöilläkin.
        Tutkimusten mukaan ne pyöräilijät jotka ajavat myös autolla tuntevat väistämissäännöt parhaiten.
        Toiseksi parhaiten säännöt tuntee pelkästään pyörällä ajavat ja heikoimmin vain autolla ajavat.
        2014 Helsingissä tapahtui 184 auto.vs pyör onnettomuutta joista 142 autoilija oli syyllinen. 20 pyöräilijä oli syyllinen ja 22 ei ollut toista osapuolta eli kaatuminen ojaan ajo tai vastaava.
        Valtakunnallisesti auto vs. pyörä onnettomuuksissa kahdessa onnettomuudessa kolmesta autoilija oli syyllinen.

        Pyöräilijä ei muuten ole pääsääntöisesti väistämisvelvollinen vaan autoilija.
        Autoilija väistää.
        1. Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää. Tieliikennelaki 14 §.
        2. Kolmion tai stop-merkin suunnasta tuleva autoilija väistää risteävää tietä kulkevaa pyöräilijää kummankin pyörätien kohdalla. Kolmion yhteydessä saattaa olla pyörätiestä varoittava lisäkilpi, mutta sen puuttuminen ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen. Tieliikenneasetus 14 § (merkki 231 ja 232), tieliikennelaki 14 §.
        3. Pihalta, parkkipaikalta, huoltoasemalta, pihakadulta, kävelykadulta, muulta vähäiseltä tieltä tai muulta vastaavalta alueelta tielle tulossa oleva kuljettaja väistää muuta liikennettä, siis myös pyöräilijää. Tieliikennelaki 14 §.
        4. Liikenneympyrässä autoilija väistää pyörätietä kulkevaa pyöräilijää sekä tullessaan liikenneympyrään että poistuessaan siitä. Liikenneympyrään tulevalla autoilijalla on kolmio osoittamassa väistämisvelvollisuutta. Liikenneympyrästä poistuva ajoneuvo taas on kääntyvä ajoneuvo, mistä syystä myös vilkkua tulee käyttää. Tieliikenneasetus 14 § (merkki 231 ja 232), tieliikennelaki 14 §.

        Milloin pyöräilijä väistää

        1. Silloin kun autoilijalle ei ole väistämisvelvollisuuden osoittavaa liikennemerkkiä, autoilija ei ole tulossa pihasta tms tai kääntymässä. Esimerkiksi: Tasa-arvoisessa risteyksessä pyörätietä kulkeva pyöräilijä väistää risteävää tietä suoraan ajavaa autoilijaa.
        2. Kun ajoratojen risteystä ei ole, ja pyöräilijä tulee ns. keskeltä metsää ajoradan yli tai vaihtaa tien puolelta toiselle. Tieliikennelaki 14 §.


      • Videoesimerkki

      • ValeEmävaleTilasto

        Tunnen monta pyöräilijää joilla ei ole ajokorttia.


    • Log_

      Aloittajalla itse asia on kyllä kohdillaan, mutta käytännössä pyöräilijän näkökulmasta yleisempää on kuitenkin autoilijan väistämisvelvollisuus. Johtuu yksinkertaisesti siitä, että enimmäkseen pyörällä ajetaan ns. kokoojateillä joihin liittyvillä sivuteillä on yleensä kolmiot. Jos yksittäisiä tienylityspaikkoja vain laskee, niin silloin aloittajan otsikko pitää paikkansa.

      Pyöräilijän vaistämisvelvollisuus tullessaan pyörätien jatkeelle on kyllä yhtä epäselvä niin pyöräilijöille kuin autoilijoillekin. Omalla tyämatkallani on toistakymmentä risteystä, joissa ajorataa ajava on väistämisvelvollinen ja yksi pyörätien jatke, jossa pyöräilijä on väistämisvelvollinen. Tässä yhdessä jatkeessa,jossa olen pyöräilijänä väistämisvelvollinen autoilijat väistävät kuitenkin suunnillen yhtä ahkerasti kuin kolmion takaa tullessaankin.

      Itseäni ihmetyttää koko asian vaikeus. Asia on tieliikenne laissa ja lukuisissa oppaissa selitetty hyvin yksinkertaisesti. Silti näitä ei viitsitä lukea vaan toistetaan vain lauman mukana mantraa sääntöjen ymmärtämisen "mahdottomuudesta".

      Kerrataan vielä autoilijan kannalta oleellisin. Kolmion takaa tullessasi väistät kaikkea risteävää liikennettä ja kääntyessäsi väistät risteävää tietä ylittävää liikennettä.

      Ja oleellisin pyöräilijän kannalta. Ajoradalle tullessasi väistät aina paitsi edellisen kohdan väistämisvelvollisia. Suojatie tai pyörätien jatke EI vaikuta ajojärjestykseen.

      Mikä näissä on niin ylivoimaisen vaikeaa?

      • Log_

        Vastaa itse...
        Yksi vaikeus on tietenkin mieltää kevytliikenne liikenteeksi. Mahdollisen fillaristin unohtaminen on todella yleistä. Kaikkihan sen tietävät, että "sori mäen huomannu" - tokaisu ei tule siitä, ettei huomannut vaan siitä ettei muistanut katsoa.


    • Autoilijaväistää

      Matka kotoani Espoon keskustaan pyöräteitä pitkin on hieman reilut 5 km. Tällä matkalla on 11 risteystä joista 10:ssä autoilija on väistämisvelvollinen ja vain yhdessä olen itse väistämisvelvollinen.
      Niin että väittämä " Pyöräilijä väistää autoilijaa lähes aina " ei todellakaan pidä paikkaansa.

      • lakialukemaan

        Pyöräilijä saisi helposti lain puolelleen, kun vaivautuisi laskeutumaan pöyränsä päältä ylittäessään katua suojatietä pitkin. Hän olisi silloin jalankulkija. Sitä vain näkee todella harvoin, vaan ajetaan useimmiten suojatielle holtittomasti ja autoilijan pitää säästää pyöräilijä loukkaantumasta. Ueimmiten pyöräilijät eivät edes tiedä rikkovansa lakia ja sääntöjä. Niin kuin alustaja sanoi, autoilijan on lain mukaan väistettävä pyörällä ajavaa, jos tulee kolmion takaa, tai on kääntymässä oikealle tai vasemmalle suojatien yli. Totta kai autoilija väistää myös silloin kun tulee pihasta tai muusta yksityiseltä alueelta yleiselle tielle.


      • Log_

        Tuskimpa nämä suojatielle pyöräilijät kovin huolissaan enää siinä kohtaa ovat liikennesäännöistä kun ovat siihen asti jo pyöräilleet kävelytiellä. Muussa tapauksessahan kyse on pyörätien jatkeessta, johon ei tietenkään päde suojatiesäännöt.

        Osaamattomuutta on todella paljon kaikkien kohdalla. Taannoisen ylen kyselyn mukaan voisi päätellä, että noin 60% liikenteessä liikkujista ei osaa erottaa jalankulkijan ja pyöräilijän sääntöjä toisistaan. Eivätkä säännöt todellakaan ole vaikeita jos vain vaivautuu ottamaan selvää asioista.


    • Kuva-kertoo-enemmän

      Aika usein autoilija väistää pyöräilijöitä. Poliisi kehottaa molempia (sekä autoilijoita että pyöräilijöitä) kertaamaan väistämissäännöt.

      http://yle.fi/uutiset/pyorailija_vai_autoilija_ensin_kolaritilanteissa_autoilija_on_useammin_syyllinen/7499703


      Tuossa jutussa on tosin väärää informaatiota. Siellä lukee seuraavaa: "Pyöräilijä on pääsääntöisesti väistämisvelvollinen tullessaan risteävälle ajoradalle, vaikka ylitys tapahtuisikin suojatietä pitkin."

      Suojatiellä kun ei saa pyöräillä, ei edes alle 12-vuotiaat. Samassa kohtaa pitää olla myös pyörätien jatke jotta saa pyöräillä yli. Jutussa olisi pitänyt lukea että: Pyöräilijä on pääsääntöisesti väistämisvelvollinen tullessaan risteävälle ajoradalle, vaikka ylitys tapahtuisikin pyörätien jatketta pitkin.

    • opelius

      Mutta miksi se pönttö pyöräilijä ajaa ajoradalla vaikka on pyörätie vieressä? Ja kun se jää auton alle niin miten huonot mahikset on siinä et ei saa korvauksia tai et ei maksa sakkoja?

      • pönttömikäpönttö

        Vaikka pyöräilijä ajaisi ajoradalla on erittäin todennäköistä että pönttö päälleajaja maksaa.


      • Eiolepakko

        Aja ajoradalla siksi että sitä pyörätietä ei aina ole pakko käyttää.


    • fillarionkunkku

      Tieliikennelakia tullaan lähiaikoina muuttamaan siten, että pyöräilijän ja autoilijan kohtaamisissa väistösäännöt koskevat vain autoilijaa. Muidenkin sääntöjen alkuun tulee teksti: "Ei koske polkupyöräilijää" Tämä selkiyttää nykyistä sekavaa tilannetta, joka aikaansaa vain turhia ruumiita.
      ts. autoilija väistää lähitulevaisuudessa aina, tuli pyöräiljä vaikka lähitalon katolta tai tippuisi taivaalta.

      • Huuuhaaa

        Palataan asiaan kun jos ja kun laki muuttuu. Sitä ennen ei tarvitse kertoa tarinoita.


    • Junnu671

      No kun nyt on yleistyneet nämä sähköpyörät ja monet niistä kulkevat avustettuna 45km/h ja pikkasen "lastutettuna" helposti 60-70km/h niin siinä on autoilijoilla ihmettelemistä kun ne puikkelehtii liikenteessä.

      • Uusia---tuulia

        Poliiseille uusi tarkistus, sakotus ja ajokieltokohde.

        Sähköavusteinen pyörä kun saa olla varustettu enintään 250 watin tehoisella sähkömoottorilla, joka toimii vain poljettaessa ja kytkeytyy pois toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa

        Viritettynä se on (sähkö)moottorilla varustettu ajoneuvo ja pitää olla vakuutukset yms. kunnossa.

        P.S. Kaikkia ajoneuvoja koskee velvoite ajaa sopivalla tilannenopeudella, oli sitten kyseessä polkupyörä ilman moottoria tai Ferrari.


    • Väistänmieluummin

      Olen nähnyt aivan karmeita tilanteita, mitkä ovat enimmäkseen pyöräilijöiden aiheuttamia. En ole autoilija, mutta väistän mieluummin enkä yritä keretä juuri ja juuri. Kyllä täytyy olla kuuppassa vikaa ja kuvitella olevansa maailman napa, jos pitää ryysiä ehdointahdoin autoilijan eteen oli sitten jalankulkija tai pyöräilijä.

      • Minäväistänmielelläni

        Tilastojen perusteella 2/3 karmeassa tilanteessa autoilija on ollut aiheuttaja. Minä autoilijana ennemmin väistäisin kuin tappaisin ketään. Täytyy olla pahasti päässä vikaa jos haluuaa vaarantaa pyöräilijän tai jalankulkijan joilla ei ole peltikuorta suojana.


      • NäinSeVainOn

        Jalankulkija on eri asia kuin pyöräilijä. Suojatien ylittävä jalankulkija on siinä kohtaa maailman napa ja hänelle pitää antaa oikein esteetön kulku yli. Muut odottavat vuoroaan.


    • Ei_läheskään_aina

      Lähes aina on väärin sanottu. Pyöräilijä väistää autoa ja auto pyöräilijää sääntöjen perustella. Tilanteita on molempiin suuntiin. Syytä tutustua sääntöihin ettei tule mokattua.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe