Heissan!
Olen 30v viisivuotiaan tytön äiti. Perheeseemme kuuluu myös on karvaton kiinanharjakoira Nipsu ja mieheni.
Aloitin lasten parissa 12v sitten montessorileikkikoulussa, jonka jälkeen opiskelin alaa ja olen ollut töissä perheessä ja muutamassa ryhmiksessä. Nykyään olen töissä ryhmiksessä lastenhoitajana, olen ollut työpaikassani vuodesta 2007. :) Sen lisäksi olen satunnaisesti hoitanut lapsia jo muutaman vuoden ajan.
Minulla on joustavasti aikaa viikonloppuisin ja arki-iltaisin (alkaen klo 15.00/17.00 riippuen työvuorostani), sillä elämme rauhallista ja kiireetöntä elämää. Olen todennäköisesti käytettävissä lyhyelläkin varoitusajalla. Minulla on auto, joten kulkeminen kaikkina kellonaikoina onnistuu.
Voin tulla itsekseni tai ottaa tyttäreni (5v.) mukaan leikkikaveriksi, riippuen tietenkin ajankohdasta jne. Meille voi myös tulla, jos se sopii paremmin! :)
Palkkatoive 9€/h ja pidemmästä ajasta sovitaan sitten erikseen. Kuljen joustavasti pidemmällekin, mutta jos välimatkaa yli 20km/suunta (espoon keskuksesta) toivon 5€ matkakorvausta.
Ota yhteyttä ja kysy mitä mieleen tulee, jos siltä tuntuu!
[email protected]
Lastenvahti pääkaupunkiseudulle
kärpässienenalla
0
140
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1072227- 103896
- 66843
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21766Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561