Miten käytännössä tapahtuisi 1979 vuonna väärin hoidetun paluu vl-seurakuntaan?
Tilanne olisi tämä. Henkilöä on syytetty konkreettisesta asiasta josta 100% varmuus ettei ole tehnyt. Syytetty ei voinut valehdella ja tunnustaa asiaa ja hänen syntinsä sidottiin ja eroitettiin. Henkilö tunnusti kyllä monta muuta syntiä mutta ei sitä josta kuulusteltiin.
(esim: jos syytetään kuivahenkisyydesta on asia vähän hankalampi kuin jos sanotaan särjit eilen kaupan ikkunan tahallisesti. Syytetty tietää 100% varmuudella särkikö ikkunan vai ei. Tämä suluissa oleva esimerkki ei liity mihinkään vaan on täysin keksitty. Haluan vain osoittaa, että tietyistä asioista syytetty tietää varmuudella onko tehnyt vai ei. Aina ei ole kysymys siitä etteikö näkisi hirttä silmässään.)
Täytyisikö henkilön vieläkin tunnustaa se teko josta häntä väärin syytettiin ja synnit sidottiin? Samoja hoitajia kun vieläkin on elossa ja vaikuttamassa, eikä asiaa ole unohdettu. Henkilöön suhtaudutaan vieläkin kuin hän olisi omintahdoin lähtenyt mukamas synnin tielle.
Korostan lopuksi, ettei kyse ole minusta. Ihmettelen kovasti miksi halua olisi vielä palata sellaiseen joukkoon missä saatetaan noin kohdella. Väärin hoitaneita kun vieläkin on toiminnassa arvostettuna mukana. Asiallisesta vastauksesta olisin kiitollinen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Minutkin pois potkineet elävät vielä ja toimivat vl-seurakunnan rakkaudessa, puhujina.
Kun asia on näin eikä se yhtään kiusaa seurakuntaa enempää kuin asianosaisiakaan, on valittaen todettava, että vl-liike ei ole muuttanut suuntaansa vaikka niin usein annetaan täällä ymmärtää.
Joten en näe mitään syytä "pyrkiä" takaisin sinne ahditukseen:( Vapaita Jumalan lapsia olen tavannut muualta(kin) ja minä olen osaani tyytyväinen.
Debora-parka osoittaa tällä vastauksella vain sydämensä tilan. Hän ei halua takaisin mutta kuitenkin kantaa kaunaa ja haluaa, että hänen "poispotkijansa" saisivat seuraamuksia teostaan. Tämä ei ole kuitenkaan ollenkaan Jumalan sanan mukainen ajatus. Se, jolla on Jumalan rauha sydämellä ja synnit anteeksi, ei toivo tällaista.
Jos asia Deboran kohdalla on kuten oletan, voin vain todeta, että onpahan yksi rikkaruoho lähtenyt Jumalan pellosta. Tämä on kuitenkin vasta esimakua ja varoitus viimeisestä tuomiosta. Täällä ajassa on mahdollisuus korjata kaikki, mutta tuomiolla tai sen jälkeen ei. Tätä en sano minä vaan raamattu, lukekaa itse. Älkää hyvät ihmiset leikkikö taivasosuudellanne, ettei tule iankaikkista vahinkoa!
Eipä tunnu Debora kovinkaan vapaalta eikä ensinkään osaansa tyytyväiseltä, kun tällaisissa asioissa valvoo. Pyhää Henkeä ei voi pettää. Siinä touhussa jää helposti oma sielu hoitamatta.
Sanon näin kovasti ja lain saarnalla, koska olen huomannut, miten armoneuvot näyttävät olevan aivan voimattomia monien kohdalla.
>>
Hän ei halua takaisin mutta kuitenkin kantaa kaunaa ja haluaa, että hänen "poispotkijansa" saisivat seuraamuksia teostaan.
>>
Minusta Debora nimenomaan välittää vainoajistaan ja pitää asiaa yllä, jotta nämä ymmärtäisivät kääntyä pois pahoilta teiltänsä, niinkuin koko vl-liike. Näin nimenomaan sikse että HE EIVÄT SAISI seuraamuksia teoistaan. Nykyisellään "hoitajat" kantavat raskaat seuraamukset Jumalan edessä.
Matt. 7:2
"sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. "
Kovastipa kieroon ja pikimustien vl-lasien läpi olet Deboran kirjoituksia lueskellut. Sinunkin kirjoituksesi on malliesimerkki siitä, kuinka pimeyden lakihenki edelleen vl-liikkeessä vaikuttaa:(
Rakkaudesta teitä kohtaan me uskovaiset yritämme teitä vl:iäkin ojentaa ja huomauttaa pimeyden töistänne, että ne pois panisite ja velkeuteen päsisitte.
Jos jonkun sydämentilaa voi surra, niin sinun. Lue viestisi uudelleen: jos jostain niin siitä huokuu kylmyys ja lakihenki -ja toisen tuomitseminen.
Parannusta vaadit Deboralta ja muilta, mutta parannusta ei vaadita itse synnin päätekijöiltä hoitokokous-asiassa! Olette niin sokeita, että melkein tukehdun puolestanne. Oikein kuuliaisesti noudatat vl-henkeä. Oman liikkeen synnit lakaistaan maton alle, jos joku uskaltaa niistä puhua niin hänellä on "vikoava mieli" ;), "väärä henki", hän on "katkera" jne. jne.
Tuo ikuinen jankutus katkeruudesta on aivan turhaa. Debora, Vanha vaimo ym. tällä palstalla kirjoittelevat pois potkitut, vaikuttavat kaikelta muulta kuin katkerilta! Jokainen meistä näkee sen, ja siksi puheenne katkeruudesta on tyhjää sananhelinää. Selvä merkki siitä, että otetaan halvat aseet käyttöön, kun ei uskalleta katsoa totuutta silmiin. Vaikka kuinka te jankuttaisitte katkeruudesta, niin ME NÄEMME KAIKKEA MUUTA KUIN KATKERUUTTA HEISSÄ. Joten lopetttakaa tyhjät sanat sellaisesta, mikä ei ole totta.
Yksi suurimmista synneistä vl:llä seurakunnan kritisoiminen. Vältä sitä kuin ruttoa! Vaikene ja pidä suusi kiinni, vaikka mitä näkisit tai kuulisit!
Mutta mitä sanoo Raamattu: "Yksi puhukoon, MUUT ARVOSTELKOON". Raamatussa KÄSKETÄÄN arvostella ja kritisoida puheita, onko niissä oikea henki. Mutta tämä on vl:ssä suuri synti! Heikoissa kantimissa on opi, kun ei tervettä arvostelua kestetä. Totuus on kuitenkin se, että JUMALAN SANA KESTÄÄ KAIKEN ARVOSTELUN JA KRIITTISEN TARKASTELUN.
Jos opetuksenne ei sitä kestä, niin Raamattuperustalla se ei seiso. Herää kysymys: mistä moinen pelko arvosteluun? Onko syytäkin pelätä arvostelemista? Josko silloin huomataan, että hataralla pohjalla seisoo opetus?
Mutta hyssyttely liikkeen omista vioista kuuluu vl-liikkeen luonteeseen. Se käy ilmi tällä palstalla yhtenään.
Pitäisikö meidän vaieta juutalaisvainoistakin? Onhan siitä jo hyvä ihme 60-vuotta kun se tapahtui. Ja pitäisikö juutlaisten hakeutua natsien seuraan pyytelemään anteeksi juutalaisuuttaan?
Sitä Jumalan lasten vapautta, iloa ja rauhaa on vl:n ulkopuolella siinä missä vl:n joukossakin! Uskokaa tai älkää, mutta se on ihana totuus:))) Sitä ei teidän käsityksenne ja luulonne IKIMAAILMASSA MUUKSI MUUTA. Kiitos Jumalalle.
"Voi sinua" oli ensireaktio minullakin...luulin lähettäneeni viestin kaksi kertaa, kun se näytti jo olevan palstalla, kun omani olin lähettänyt...
Moni on todennut, että palata voi. Ovet ovat avoinna.
Pitäisikö silti valehdella ja pyytää 70-luvun TEKEMÄTTÖMIÄ tekoja anteeksi? Jos ei niin miksi silloin 70-luvulla ei saanut jäädä näiden samojen hoitajien joukkoon, jotka siellä vieläkin puhuvat arvostettuina jäseninä.
......