KANNELKAA LAITTOMISTA ORJUUTUKSISTA!

Tukityöllistetyt THT ry on tehnyt hallintokantelun!

Kantelu koskee suunnitelmaa käyttää kuntouttavassa työtoiminnassa olevia pitkäaikaistyöttömiä alueen puhdistus- ja raivaustöissä.

THT ry haluaa aluehallintoviraston valvovana viranomaisena tutkivan, onko hankkeessa huomioitu kuntouttavaa työtoimintaa koskevan lain ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjekirjan vaatimukset.

THT ry muistuttaa kantelussaan, että kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata olemassa olevaa työtä.

Kuntouttavassa työtoiminnassa olevia EI saa kyseisen lain mukaan hyödyntää elinkeinotoiminnassa.

Lisäksi kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, ei työllistämishanke!

”Näyttää siltä, että hankkeessa on tarkoituksena hyödyntää kuntouttava työtoiminta -nimellä tunnettua sosiaalipalvelua taloudellisen hyödyn tuottamiseen sekä kuntatalouden hoitamiseen."

THT ry toimii tukityöllistettyjen edunvalvojana, työllistämisen tukijana.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hietasaaren-ekomatkailuhankkeesta-kanneltiin/725028/
8166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Joku kertoi että:

"Olen ollut kuntouttavan työtoiminnan nimellä tutkimuslaitoksessa tekemässä tutukimussuunnitelmaa sekä kääntämässä tieteellistä tekstiä suomeksi.

Täysin siis korkeaa koulutustani vaativaa oman alani työtä.

En ole ennen ko. pestiä enkä sen jälkeen ollut kykenemätön, sen enempää henkisesti kuin fyysisestikään, osallistumaan normaaleihin TE-toimiston aktivointitoimiin.

Itse asiassa en ole ollut minkäänlaisen aktivoinnin tarpeessa.

Olin työn tarpeessa, ja toivoin ko. toimien avaavan minulle oven alani töihin tutkimuslaitoksella.

Kuntouttavaa työtoimintaa käytetään härskisti hyväksi, kuten oma esimerkkinin osoittaa, saamaan jopa korkeasti koulutetun ammattilaisen työpanos 9 euron päiväpalkalla."

Miksi suostutte orjiksi?

Miksette pidä puolianne?

Äänestä
  • Ai miksi suostuvat? Elleivät suostu, lähtee päiväraha pois, 2 kk karenssi.
    Ilman rahaa on vaikea pärjätä.

    Äänestä

"Miksette pidä puolianne?" Karenssin pelko. Ja toisaalta suomalaisen luonne on melko lammas, kaikki pska kestetään lakki kourassa.

Äänestä
  • siksi, että ilman tuloja ei voi elää.

    Äänestä

Karenssi on aika hyvä ruoska.... jos esimerkiksi itse saisin nyt 2-3kk:n karenssin, tuloiksi jäisi ainoastaan asumistuki sekä 20-40% alennettu toimeentulotuki. Tuossa kohtaa tulee olemaan jo haastetta selvitä kolmekin kuukautta..... ja jos te-toimiston tantat päättää ryhtyä vittumaisiksi, ne voi lätkäistä toisen karenssin, sitten ollaan vielä toisetkin 3kk asumistuen & 20-40% alennetun toimeentulotuen varassa..... jokohan tuossa kohtaa alkais ilmaistyöt kiinnotaa.

Äänestä
  • Niin ja läheskään kaikki eivät edes saa sossusta yhtään mitään!

    Monella monta kymmentä vuotta töissä olleella on omaisutta, mm. auto.

    Kaikki omaisuus pitää myydä ensin ja elää sillä jopa vuosikymmeniä ennenkuin on oikeutettu sossu tukeen.

    Toisin on jos olet MATU!

    Sosiaalijohtaja tunnusti: "Turvapaikanhakijoille oli myönnetty toimeentulotukea kerralla kolmeksi vuodeksi"

    Tilintarkastajat huomasivat että matuille toimeentulotukipäätös tehdään SUORAAN 3 vuodeksi kerralla?!

    Suomalaisille tehdään joka kuukausi uusi päätös.

    Sosiaalijohtaja selittelee että "pakolaiset on sillä lailla erilainen ryhmä että he saa, tai kunta saa myönnetyn toimeentulotuen ELY-keskukselta."

    Siis koska valtio eli me kaikki suomalaiset veronmaksajat maksamme pakolaisten toimeentulotuen 3 vuoden ajalta, ne saa sen ilman mitään harkintaa?!

    LISÄKSI ne saa vielä ylimääräisen erillisen harrastusrahan!!!

    https://www.youtube.com/watch?v=6hoc81mDkew

    Äänestä

Ei kannata kieltäytä sillä sitä ne virkanilkit juuri odottavat teidän tekevän. Kantelun voi tehdä joka tapauksessa ja samalla noissa orjatöissä ollessa voi kerätä lisää aineistoa kanteluun ja mahdollisesti tulevaan vahingonkorvausoikeudenkäyntiin noita orjapiiskureita vastaan, noin orja-ajan voi käyttää hyödyllisesti.

Äänestä

Yhä useampi työttömäksi jäävä ohjataan kuntouttavan työtoiminnan piiriin.

Kun Kelan tilastojen mukaan vuonna 2010 kuntouttavan työtoiminnan piirissä oli keskimäärin 5000 henkilöä kuukaudessa, niin neljä vuotta myöhemmin määrä oli yli 12.000. Kasvu on jatkunut ja jatkuu yhä.

Kelan tilastojen mukaan kuntouttavaan työtoimintaan on osallistunut lähes 30 % enemmän työmarkkinatukea saavia, vahvistaa sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Laittamalla mahdollisimman paljon ihmisiä kuntouttavaan työtoimintaan siivotaan tilastoja. Näin sosiaalipalvelun kautta saadaan parannettua kuntataloutta.

Se paikkaa kuntataloutta kummasti, kun laitetaan kaikki kunnan pitkäaikaistyöttömät "kuntouttavaan" työtoimintaan?

Kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelua ja tarkoitettu henkilöille, jotka eivät työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön.

EI siis työkykyisille työttömille!

Aika harvalla on kuitenkaan taloudellista mahdollisuutta kieltäytyä kuntouttavasta työtoiminnasta ja pudota pois työmarkkinatuelta.

Jos kieltäydyt, niin menetät työmarkkinatuen ja putoat toimeentulotuelle, jota vähennetään 20 - 40 prosentilla.

Kaikki eivät edes saa toimeentulotukea, jos on vähänkään omaisuutta, se tarvitsee ensin myydä pois ja elää sillä jopa vuosia.

Ihan oikean työn tekemistä on perinteisesti käytetty kuntoutumisen välineenä, vaikkei sillä saakaan korvata virka- tai työsuhteista työtä, eli palvelua järjestettäessä on varmistettava ETTEI se ole oikeaa työtä josta esim. laskutetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EISAAORJUUTTAA kirjoitti:

Tukityöllistetyt THT ry on tehnyt hallintokantelun!

Kantelu koskee suunnitelmaa käyttää kuntouttavassa työtoiminnassa olevia pitkäaikaistyöttömiä alueen puhdistus- ja raivaustöissä.

THT ry haluaa aluehallintoviraston valvovana viranomaisena tutkivan, onko hankkeessa huomioitu kuntouttavaa työtoimintaa koskevan lain ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjekirjan vaatimukset.

THT ry muistuttaa kantelussaan, että kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata olemassa olevaa työtä.

Kuntouttavassa työtoiminnassa olevia EI saa kyseisen lain mukaan hyödyntää elinkeinotoiminnassa.

Lisäksi kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelu, ei työllistämishanke!

”Näyttää siltä, että hankkeessa on tarkoituksena hyödyntää kuntouttava työtoiminta -nimellä tunnettua sosiaalipalvelua taloudellisen hyödyn tuottamiseen sekä kuntatalouden hoitamiseen."

THT ry toimii tukityöllistettyjen edunvalvojana, työllistämisen tukijana.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/hietasaaren-ekomatkailuhankkeesta-kanneltiin/725028/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu