Haluan erota

Mutta en pysty siihen. En vain rakasta enää häntä ja meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin materiaali.
571023
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Joko kykenet eroamaan tai sitten jäät suhteeseesi kärsimään. Ei sua voi tuossa kukaan auttaa.

Äänestä
  • Toivon, että toinen ehdottaisi eroa...

    Äänestä

  • Ap__ kirjoitti:

    Toivon, että toinen ehdottaisi eroa...

    Maailman suurin raukkis olet. Et uskalla ottaa vastuuta omasta elämästäsi ja suhteestasi. Toinen sitä paitsi ei edes välttämättä ajattele noin. Hän voi vielä haluta yrittää kanssasi. Eli raukkamaisuuden lisäksi satutat toista koko ajan vedättämällä häntä kun et katkaise suhdetta jossa et halua olla. Säälittävä nainen olet. Aivan turha edes yrittää sanoa ettet ole nainen. Tunnettu tosiasia on että naiset lähtevät suhteesta vasta kun löytävät uuden miehen jonka avulla edellisestä poistuvat.

    Äänestä

  • naulankantaan. joo tuntuu siltä ettei kunnon naisia enää olekaan vaan kaikki ovat tuollaisia selkärangattomia keskenkasvuiseksi jääneitä ikipissiksiä. selfietä otetaan ja peiliä tuijotetaan muttei koskaan uskalleta oikeasti katsoa sinne.

    Äänestä

  • toivonsyöpääsinulle kirjoitti:

    Maailman suurin raukkis olet. Et uskalla ottaa vastuuta omasta elämästäsi ja suhteestasi. Toinen sitä paitsi ei edes välttämättä ajattele noin. Hän voi vielä haluta yrittää kanssasi. Eli raukkamaisuuden lisäksi satutat toista koko ajan vedättämällä häntä kun et katkaise suhdetta jossa et halua olla. Säälittävä nainen olet. Aivan turha edes yrittää sanoa ettet ole nainen. Tunnettu tosiasia on että naiset lähtevät suhteesta vasta kun löytävät uuden miehen jonka avulla edellisestä poistuvat.

    Tiedä vaikka toiveesi käykin toteen... Ollaan me juteltu... Mutta stressiä tulisi siitä hänelle, enkä tahdo vaikeuttas hänen elämäänsä.

    Äänestä

  • toivonsyöpääsinulle kirjoitti:

    Maailman suurin raukkis olet. Et uskalla ottaa vastuuta omasta elämästäsi ja suhteestasi. Toinen sitä paitsi ei edes välttämättä ajattele noin. Hän voi vielä haluta yrittää kanssasi. Eli raukkamaisuuden lisäksi satutat toista koko ajan vedättämällä häntä kun et katkaise suhdetta jossa et halua olla. Säälittävä nainen olet. Aivan turha edes yrittää sanoa ettet ole nainen. Tunnettu tosiasia on että naiset lähtevät suhteesta vasta kun löytävät uuden miehen jonka avulla edellisestä poistuvat.

    Taidan olla säännön vahvistava poikkeus.

    Äänestä

  • Miehen siivellä elävä hyväksikäyttäjä olet. Odottelet että rakastuisit johonkin ja sitten vasta lähdet suhteesta. Silloin ei enää syyksi jäädä suhteeseen käykään tuo aiemmin ilmoittamasi, stressiä tulisi hänelle siitä. Todellisuudessa olet siis vain raukka ja pelkuri ja vasta löydettyäsi uuden miehen jonka perään läähättää, lähdet entisestä suhteesta. Siihen asti pysyt suhteessa, ettei vaan kukaan ihmettelisi miksi olet sinkku ja vedätät miestä ja nautit taloudellisista eduista. Alhaisin ihmismuoto olet. Oikea epäihminen. Ihmiskiikkumateriaalia ehdottomasti.

    Äänestä

  • toivonsyöpääsinulle kirjoitti:

    Maailman suurin raukkis olet. Et uskalla ottaa vastuuta omasta elämästäsi ja suhteestasi. Toinen sitä paitsi ei edes välttämättä ajattele noin. Hän voi vielä haluta yrittää kanssasi. Eli raukkamaisuuden lisäksi satutat toista koko ajan vedättämällä häntä kun et katkaise suhdetta jossa et halua olla. Säälittävä nainen olet. Aivan turha edes yrittää sanoa ettet ole nainen. Tunnettu tosiasia on että naiset lähtevät suhteesta vasta kun löytävät uuden miehen jonka avulla edellisestä poistuvat.

    Toivon syöpää sinulle saatanan parempi ihminen

    Äänestä

  • naulaus.kantaan kirjoitti:

    naulankantaan. joo tuntuu siltä ettei kunnon naisia enää olekaan vaan kaikki ovat tuollaisia selkärangattomia keskenkasvuiseksi jääneitä ikipissiksiä. selfietä otetaan ja peiliä tuijotetaan muttei koskaan uskalleta oikeasti katsoa sinne.

    Ja sinulle samat terveiset sinne parempien ihmisten jalustalle.

    Äänestä

  • ihmisistäalhaisimmalle kirjoitti:

    Miehen siivellä elävä hyväksikäyttäjä olet. Odottelet että rakastuisit johonkin ja sitten vasta lähdet suhteesta. Silloin ei enää syyksi jäädä suhteeseen käykään tuo aiemmin ilmoittamasi, stressiä tulisi hänelle siitä. Todellisuudessa olet siis vain raukka ja pelkuri ja vasta löydettyäsi uuden miehen jonka perään läähättää, lähdet entisestä suhteesta. Siihen asti pysyt suhteessa, ettei vaan kukaan ihmettelisi miksi olet sinkku ja vedätät miestä ja nautit taloudellisista eduista. Alhaisin ihmismuoto olet. Oikea epäihminen. Ihmiskiikkumateriaalia ehdottomasti.

    Ja samat terveiset sinne

    Äänestä

Olet tainut pettää häntä jo ja nyt on vaikea tilanne moraalin ja käytännöllisyyden kanssa?

Äänestä
  • En ole pettänyt eikä minulla ole ketään uutta! Rakastan häntä kuin veljeä.

    Äänestä

  • Ap__ kirjoitti:

    En ole pettänyt eikä minulla ole ketään uutta! Rakastan häntä kuin veljeä.

    Lue lisää naistenlehtiä ja syöksy syvemmälle harhamaailmaasi luettuasi lehtien palstoilta millainen on hyvä poikaystävä. Kyllä tuolla on jokaiselle naiselle oma Ryan Gosling. On on.

    Äänestä

Ahahaha, oletko exäni. Sääliksi käy mieltäsi mihin paskaan on astunut. Yhteinen lapsi jää taas ilman isää ja isä hirteen.

Äänestä
  • Sääliksi käy teitä molempia.

    Äänestä

Parisuhdeterapiaan heti!
Joko päädytte eroon tai saatte "uuden alun", mutta jokatapauksessa ammatti-ihmiselle puhumaan, molemmat.

Äänestä
  • Ei minnekään parisuhdeterapiaan, miehen pitää mennä munallisuus-terapiaan. Miksi roikkua naisessa joka ei halua olla miehen kanssa? Ero. Tunteiden käsittely ja siitä sitten eteenpäin.

    Äänestä

  • ainoaratkaisu kirjoitti:

    Ei minnekään parisuhdeterapiaan, miehen pitää mennä munallisuus-terapiaan. Miksi roikkua naisessa joka ei halua olla miehen kanssa? Ero. Tunteiden käsittely ja siitä sitten eteenpäin.

    Ja sinä voit imeä munallisuusterapiaasi

    Äänestä

ap:lle, että tältä palstalta et ehkä saa parhaita neuvoja. Tässäkään ketjussa ei näy muuta kuin avointa naisvihaa. Toivottavasti sinulla on ihmisiä joiden kanssa voit käydä asiaa läpi.

Äänestä
  • Hyvä nimimerkki "Sanoisin_",

    mistä päättelet, että aloittaja eli Ap. on nainen?
    Minä en ainakaan ole ap.
    En mistään hinnasta jättäisi PITKÄÄ, TASAPAINOISTA, LÄHES 20 VUOTISTA IHMISSUHDETTA JA UUDELLEEN KÖYHTYNYTTÄ MIESTÄNI,
    lähteäkseni TAVOITTELEMAAN RIKKAAMPAA MIESTÄ.

    Aloin seurustella mieheni kanssa, kun hän oli köyhä.
    Jatkoin seurustelua mieheni kanssa, kun hän vaurastui.
    En aio jättää miestäni hänen uudelleen köyhdyttyä ja sairastuttua.

    Se miksi etsin HENKISTÄ TUKEA MIEHELTÄ, joka on ennenkin minua
    ymmärtänyt ja JOKA VAIVAUTUU KUUNTELEMAAN IHMISIÄ, ei kuulu kellekään,
    varsinkaan Timo Tapiolle,
    joka lopettaa tutustumisen naiseen ihmisenä, kun "homma ei etene"
    eli muutu FYYSISEKSI.

    Huomasitko hyvä nimimerkki "Sanoisin_",
    miten alkeellisesti ap., sekoittaa käsitteet MATERIAALI ja MATERIA?

    MATERIAALI = tiettyyn työhön käytettävä raaka-aine, esim. askarteluun käytetty paperimassa tai tapetointiin käytetty tapetti tai tapettiliisteri

    MATERIA = aineellinen omaisuus

    Äänestä

  • Sinunko mielestäsi nainen käyttäytyy oikein? Onko tosiasioiden tunnustaminen ja esille nostaminen naisvihaa? Kuka tahansa selkärangallinen ihminen lopettaisi suhteen kun ei enää tunne toista kohtaan mitään romanttista, sukupuolesta riippumatta! Siinä sinulle mietintää että onko silloin kyse naisvihasta vai onko tämä ajatus sitten mielestäsi kaikkien ihmisten vihaa??? Tuo koskee molempia sukupuolia siis. Se että aloittajana on nainen ja saa kritiikkiä, ei ole automaattisesti naisvihaa.

    Äänestä

Yleensä eroamine ei kannata kun sit jää yksin ja menee kaikki vaivalla hankittuki yksin. Miksi eroat? Mieti ja hakkaa päätäsi seinään. Ihastuksen takia ei tarvitse erota, ei senkään että on tylsää. Ajattele miten tylsää kolmekymmentä vuotta yhdessä olleilla on ja silti yhdessä. Parempi se materia kun taivasalla yksin jos ei mitään ongelmaa. Nyt on jo hyvä sää lenkkeillä ja harrastaa. Ahdistus tulee kun sinulla on salaisuus ettet muka rakasta. Et voi tietää sitä noin nopeaan. Miksi aloit yhteen? Mihin ihastuit? Jotain tehtävissä. Kannattaa yrittää vaikka se tietenkin tuntuu teennäiseltä koska et haluaisi.

Äänestä
  • "Vaivalla hankittu." Ei pidä takertua omaisuuteen koska silloin ei voi elää syvää elämää. Silti käytät sanaa teennäinen:)

    Äänestä

  • En ole nimimerkki "EiKannataErota" eli EKE, vaikka olenkin joskus käyttänyt
    sanoja "vaivalla-hankittu", vuosien saatossa keräilemästäni KIRJAKOKOELMASTA?

    Mitä muuten tarkoittaa kirjainyhdistelmä "EKE"? Se ei sano minulle mitään.

    Hyvä yritys, Timo Tapio,
    alias "hannuristojmies", kun olit tunnistavinasi minut nimimerkin "EiKannataErota" takaa. Tunnistuksesi meni kuitenkin pieleen. En kirjoita PREDIKAATITTOMIA LAUSEITA, kuten "Jotain tehtävissä."

    Tästä pieleen menneestä tunnistelustasi näkee,
    miten heikosti vaivaudut tutustumaan MUIDEN IHMISEN AJATUSMAAILMAAN,
    ja miten paljon vain oletat, YLIMIELISESTI TIETÄVÄSI.

    Onneksi minun ei tarvitse olla missään tekemisissä kanssasi:
    Ei ole yhteisiä sukulaisia eikä ystäviä, ei harrastuksia, ei asuinpaikkaa eikä opinto-ja
    työalaa.

    Äänestä

Jos olet avioliitossa, kannattaa odottaa puolison vanhempien kuolemaa. Saat perinnöstä puolet.

Äänestä
  • Timo
    alias "Voimaton"!

    Nämä viestit materiasta ja perinnöistä,
    kuvastavat sinun omaa ajatteluasi.

    Minun puolisollani EI OLE VARAKKAITA VANHEMPIA,
    jotka jättäisivät jälkeensä (suuria) perintöjä.

    Lisäksi appivanhempani ovat suhteellisen nuoria eli alle 70-vuotiaita.
    Tulen myös erittäin hyvin toimeen näiden duunari-ihmisten kanssa.

    Ymmärsin jo kauan sitten (ilman psykologian opintoja),
    miten tärkeätä henkinen tuki ja voimavara parisuhteelle puolison vanhemmat
    voivat olla, mikäli heihin vaivautuu rakentamaan HYVÄT, LÄMPIMÄT JA LUOTTAMUKSELLISET SUHTEET.

    En ole ikinä kuulunut niihin kapeakatseisiin ihmisiin,
    jotka olisivat olleet valmiita luomaan läheisiä suhteita vain oman ikäisiinsä
    ja ns. "tiukasti ajanhermolla eläviin" ihmisiin. Olen aina ymmärtänyt
    arvostaa ERILAISTEN NÄKÖKULMIIN JA KATSONTAKANTOIHIN perehtymistä,
    tutustumalla vanhempien polvien edustajiin ja heidän ajatteluunsa.
    Näin on ollut omien itseäni vanhempien sukulaisten kuin appivanhempienikin
    kohdalla.

    Äänestä

  • Sinulle "sittenbileet". Mistä sä sen tiedät jos puolison vanhemmat ovat tehneet testamentin jossa lapsen puolisolla ei ole mitään oikeutta heidän perintöön. Tämä on nykyään mahdollisempaa kuin kertomasi tapa. Vanhemmatkin ovat viisastuneet tässä suhteessa.

    Äänestä

En ole aloittaja eli nimimerkki "Voimaton" enkä halua erota.

Voisitko Timo tai kuka oletkin lopettaa nämä valheelliset viestisi tänne.
Pitäisikö sinun NÄITÄ OMIA, VALHEELLISIA LUULOJASI YMPÄRIINSÄ levitellessäsi miettiä, yrittäisinkö lasta miehen kanssa, josta haluan erota.

Te keskenkasvuiset neuvojat (ja aloittelevat psykologit)
eläkää ensin ITSE lähemmäs 20 kuin 15 vuotta samassa parisuhteessa,
jota eivät ole pakottamassa yhteen lapset tai yhteiset talovelat,
tai muutkaan velat, ja TULKAA SITTEN ANTAMAAN PARISUHDENEUVOJA MUILLE.

Äänestä

miksi tähän ketjuun vastannut suuttui niin paljon?

tappelu palstalla yöllä klo 1. 00. Nakkikiskatappelun virtuaalinen muoto.

Äänestä
  • Siksi, että olen kyllästynyt siihen,
    että henkisesti keskenkasvuinen,
    omia parisuhteitaan kestämään saamaton,
    ja muissakin ihmissuhteissaan kompuroiva Timo Tapio
    esiintyy tällä palstalla minun nimissäni.

    Timo Tapio,
    alias "Voimaton_",

    huomaan, että olet TODELLA TYPERÄ JA ALKEELLINEN ajattelussasi,
    mitä ihmissuhteisiin tulee.

    Se, että haluan selvittää,
    AIKANAA 20-kymppisenä selvittämättä jääneet
    välini ex-puolisooni, ei kuulu sinulle mitenkään.
    En ole sinulle kukaan. Kuten hyvin Timo Tapio tiedät
    OLEN KÄYNYT TASAN YKSILLÄ TREFFEILLÄ KANSSASI,
    yli 16 vuotta sitten.

    Timo Tapio,
    alias "Voimaton_",
    ei ole minun syyni, että minusta on tullut sinulle sellainen pakkomielle, että

    - hankit toimiston opinahjoni vierestä,
    -tulit lähelleni istumaan tiedekirjaston ATK-pisteessä ryhtyen tuijottamaan minua,
    -murtauduit 2 kertaa sähköpostiini,
    -olet ängennyt jututtamaan työtovereitani,
    -käyt FB-sivuillani sekä omilla että keskenkasvuisen tyttäresi tunnuksilla.

    Timo Tapio,
    alias "Voimaton_",
    mikäli minä haluan keskustella ex-puolisoni ja nuoruuden rakkauteni kanssa,
    se ei kuulu sinulle mitenkään. Ette ole minun silmissäni samassa asemassa.
    Pekka on aikanaan elänyt oikeassa ihmissuhteessa kanssani ja myös toiminut hyväkseni. Hän on REHELLINEN, ÄLYKÄS ja ARVOKAS KESKUSTELUKUMPPANI minun silmissäni. PEKAN sosiaaliset kyvyt, samoin kuin nykyisen miehenikin riittävät suuressa työyhteisössä toimimiseen.

    Sinä Timo Tapio,
    alias "Voimaton_",
    ryhdyit yksityisyrittäjäksi,
    koska kykysi kompromisseihin ja kykysi ottaa vastaan neuvoja muilta
    ovat erittäin rajalliset. Sinun on saatava Timo Tapio,
    on saatava olla oma herrasi muutamalla alaisella varustettuna. Siihen, että olisit TASAVERTAISESSA ASEMASSA TYÖTOVEREIHISI NÄHDEN tai (vielä pahempaa) ALAISSUHTEESSA JOHONKUHUN NÄHDEN ei sovi pirtaasi.




    Sinä Timo Tapio,
    alias "Voimaton_",
    olet tyhmänylpeä mies, joka viljelee lauseita
    "Näkeehän sen...", "Tietäähän sen kysymättäkin..." ja "En minä kysele.."
    Sinä kuvittelet ilmeisesti olevasi joku selvänäkijä,
    joka tietää muiden ajatukset ja vaikuttimet kyselemättäkin.

    TYHMYYTTÄSI Timo Tapio, pidät heikkoutena sitä,
    että kysyisit (ihmissuhteissasi) muilta osapuolilta, mitä he tuntevat ja ajattelevat mistäkin. Ja jos tämän teetkin, SUODATAT AINA TOISEN AJATUKSET JA TUNTEMUKSET OMAN MATERIALISTISEN AATE- JA ARVOMAAILMASI LÄPI,
    ja päätät, sen perusteella, puhuuko toinen totta mielipiteistään ja tunteistaan.

    Et esimerkiksi Timo Tapio,
    alias "Voimaton_"
    ymmärrä, että jos sinulle tulevan puolison ja tulevan puolison vanhempien varallisuus on tärkeä KRITEERI elämänkumppania valitessa, se ei ole kaikille.

    Timo Tapio,
    alias "Voimaton_"
    varakkaamman miehen saisin, jos eroaisin nykyisestä miehestäni.
    Sitä en kuitenkaan halua tehdä, koska

    - arvostan köyhän mieheni TASAPAINOITA, REHELLISTÄ, USKOLLISTA JA AUTTAVAISTA LUONNETTA,

    -arvostan pysyviä ihmissuhteita, en ihmissuhdeshoppailua KAUNIIMPAA,
    VARAKKAAMPAA ja ITSEÄNI MATERIALISTISESTI HYÖDYTTÄVÄMPÄÄ
    PUOLISOA ETSIEN,

    - minulle REHELLISYYS, KUMPPANIN JA LÄHEISTEN TUKEMINEN HEILLE VAIKEISSA ELÄMÄNTILANTEISSA JA OIKEIN TEKEMÄÄN PYRKIMINEN ovat arvoja sinänsä

    - arvostan köyhä mieheni halua pysyä selvillä maailman tapahtumista useita sanomalehtiä lukien. Hän ei kuluta aikaansa huuruisissa pubeissa alkoholia kitaten, tupakoiden ja himojensa (=vieraiden naisten) perässä juosten

    -arvostan parisuhdeuskollisuutta ja toisen rakastamisessa ja tuntemisessa kasvamista enkä heitä lähemmäs 20 vuotista, paljon henkistä hyvää tarjoavaa parisuhdetta lähteäkseni juoksemaan RIKKAAMMAN MIEHEN JA MATERIAN
    (ei materiaalin) perään.

    Äänestä

Hyvä nimimerkki "Voimaton",
alias Timo Tapio,

mikäli minä olisin ollut tuon tehtailemasi
valheellisen aloituksen takana,
olisin osannut käyttää oikeaoppista termiä "MATERIA".
En olisi kirjoittanut mitään "MATERIAALISTA".

Hyvä nimimerkki "Voimaton",
alias Timo Tapio,

MATERIAALI = tiettyyn työhön käytettävä raaka-aine, esim. askarteluun käytetty paperimassa tai tapetointiin käytetty tapetti tai tapettiliisteri

MATERIA = aineellinen omaisuus

Äänestä
  • Ootko hieman sekaisin?

    Äänestä

Mieti miltä sinusta tuntuu sanotaanko vaikka 10v kuluttua kun olet roikkunut turhassa suhteessa ja huomaat että se aika elämästäsi on mennyt hukkaan. Jos ihmisen on huono olla suhteessa, se kyllä tuntuu sisällä onnettomuutena ja näkyy ulos esim kiukutteluna ja muuna toisen huonona kohteluna. Eli myös puolisosi saa osansa sinun onnettomuudestasi. Pahimmillaan katkeroidut huomaamattasi. Eroa nyt tai tee liitosta enemmän kuin kaverisuhde mutta tee se nyt ennen kuin petät omat tuntemuksesi. Ei ole toisen tehtävä päättää puolestasi ellet halua asettua lapsen asemaan hänen edessään, haluatko.
Olipa surullista luettavaa heti aamusta.

Äänestä
  • Hyvä nimimerkki "Metsien nainen",
    kirjoitit:

    "Jos ihmisen on huono olla suhteessa, se kyllä tuntuu sisällä onnettomuutena ja näkyy ulos esim kiukutteluna..."

    Suositteletko, hyvä nimimerkki "Metsien-nainen",
    esimerkiksi minulle (joka en ole ap. eli nimimerkki "Voimaton-")
    että jätän RAKKAAN AVIOMIEHENI JA PAKENEN HYVÄSTÄ, PITKÄSTÄ PARISUHTEESTA , koska

    1) voin pahoin joka päivä, kun pelkään menettäväni RAKKAAN AVIOMIEHENI,
    koska hän on erittäin sairas fyysisesti ?

    2) koska hänen on vaikea saada lapsia?

    Millähän tavoin KIUKUTTELUA synnyttävään pahaan oloon,
    joka johtuu mieheni kuolemalle menettämisen pelosta
    auttaisi se, että jättäisin aviomieheni?

    Äänestä

  • Millähän tavoin KIUKUTTELUA synnyttävään pahaan oloon,

    joka johtuu mieheni kuolemalle menettämisen pelosta

    auttaisi se, että jättäisin aviomieheni?



    Nimimerkki "Metsien_nainen" = Tuulako?

    PS. Tiedoksi, minun nimikirjaimeni eivät ole MN. Jos siis yrität esiintyä
    minuna, hyvä nimimerkki "Metsien-nainen", niin arvasit nimikirjaimeni väärin!

    Äänestä

Luin tämän ketjun. Lienet aikuinen ja tiedät että päätös on sinun, mielellään teidän molempien. Aika kypsyy erollekin. Jos rakkaus on enää " veljellistä" kuten kerrot, niin anna hänellekin mahdollisuus kuulla siitä. Jos kaipaat muuta niin kerro myös se, mikäli ette päätä jatkaa kaikesta huolimatta.

Näillä palstoilla käy miehiä jotka vihaa naisia, se huomaa vastauksista, kaikenlaisia imelyyksiä muuten, mutta pinnan alla kytee. En toki halua yleistää.

Ehkä ei kannata provosoida ketään täällä, jos haluat oikeesti vastauksia mieltäsi vaivaaviin kysymyksiin, niin ainakaan täältä et niitä saa :). Nainen itsekin, eikä tulisi mieleen kysyä täältä neuvoja.

Äänestä
  • "eikä tulisi mieleen kysyä täältä neuvoja."

    Ei minullekaan tulisi mieleeni kysyä neuvoja täältä.

    Mutta minkä minä voin sille, että minua kiusaava ja stalkkaava mies,
    esittää täällä jatkuvasti TODELLA TYHMIÄ, LUVALLA SANOEN ALKEELLISIA,
    ihmissuhteita koskevia kysymyksiä minun nimissäni, minuksi tekeytyen?
    Joskus kiusaava mies käyttää suoraan vanhoja nimimerkkejäni, kuten "Eräs_M",
    tyhmien kysymystensä alla. Toisinaan hän tyytyy viittaamaan verhotummin minuun.

    (Olen mm. usein käyttänyt "ton"-loppuisia nimimerkkejä,
    kuten "Velaton", "Lapseton", "Koiraton". Keskustelun aloittanut nimimerkkii "Voimaton_" en kuitenkaan ole, vaikka väsynyt olenkin.)

    Äänestä

  • No onpas sulla ongelma. Nyt en muuta toivo kuin voimia sinulle :)

    Äänestä

  • huomentapalsta kirjoitti:

    No onpas sulla ongelma. Nyt en muuta toivo kuin voimia sinulle :)

    Hyvä nimimerkki "huomentapalsta",
    TAIDAT OLLA LYHYTNÄKÖINEN ja erittäin HÄTÄINEN IHMINEN,
    kun ryntäät kommentoimaan kirjoituksiani, niihin kaikkiin tutustumatta.

    Jos olisit JAKSANUT PITKÄJÄNTEISESTI LUKEA KAIKKI KOMMENTTINI,
    olisit havainnut, että on minulla oikeitakin ongelmia, jotka
    EIVÄT LIITY MAINEENI PILAAMISEEN, minuna esiintyvän kiusaajan taholta.

    OIKEIDEN ONGELMIENI lisäksi en jaksa perässäni roikkuvaa, mustankipeätä
    stalkkeriukkoa, joka luulee, että jos haluan keskustella luonteeni hyvin tuntevan ex-miehen kanssa, se on merkki salasuhteesta,

    ja signaali stalkkeriukolle itselleen, että hän voi ehdottaa "seksisuhdetta" minulle.

    Äänestä

Hyvä nimimerkki "Voimaton-",

eroa VAIMOSTASI, jos koet, että teillä ei ole muuta yhteistä kuin "MATERIAALI".
Onko teillä kenties vaimosi kanssa yhteinen yritys, josta et kykene maksamaan vaimoasi ulos?

1)Minä ryhdyin seurustelemaan mieheni kanssa lähes 20 vuotta sitten, kun hän oli köyhä.

2) Minä jatkoin seurustelua mieheni kanssa, kun hän vaurastui.

3) Minä EN aio jättää miestäni, nyt kun hän on sairastunut ja uudelleen köyhtynyt.

4) En kuulu niihin naisiin, jotka ovat TOTTUNEET TULEMAAN NS. VALMIISEEN PÖYTÄÄN, ja sanovat miehelle: " Valmistu ensin ja vaurastu ensin, niin sit mä voin miettiä, alanko seurustella kanssasi.

5) Olen korkeammin koulutettu kuin mieheni. Mitenkäs teillä suvussa mies, nimimerkillä "Voimaton-", ovatko siellä VAIMOT vai MIEHET KORKEAMMIN KOULUUTETTUJA?

Pienenä vinkkinä sinulle mies nimimerkillä "Voimaton-":

MATERIAALI = tiettyyn työhön käytettävä raaka-aine, esim. askarteluun käytetty paperimassa tai tapetointiin käytetty tapetti tai tapettiliisteri

MATERIA = aineellinen omaisuus

Äänestä

En jaksa erota nykyisestä vaimostani. Jos sen teen ex-vaimoni pitää minua entistä
tasapainottomampana haihattelijana eikä anna minun tavata tytärtäni tai ainakin rajoittaa tyttären tapaamista.

En jaksa maksaa ex-vaimoani yrityksestäni ulos, koska en saa siihen mistään halpaa,
alipalkattua virolaista työvoimaa.

En jaksa kehittää itseäni ammatillisesti, vaikka olen erikoistunut niin kapealle alalle,
ettei töitä yritykselleni löydy. Kärsin piilomasennuksesta, jota lääkitsen vääräoppisesti alkoholia.

En jaksa tehdä mitään elämäntilanteelleni. Haluan kuulua herrakerhoon, jossa harrastetaan vain hienoina pidettyjä asioita, kuten metsästystä ja golfia.

Olen pornon suurkuluttaja. Käyn herrasmiesklubilla strippareita katsomassa.
Arvostan ihmissuhteista "lihallisia nautintoja", henkistä enemmän. Lopetan heti tutustumisen naiseen ihmisenä , jos "homma_ ei_etene" fyysisellä eli seksi-puolella.

Haluan löytää uuden kumppanin jonka KAUNEUTTA (ulkoisia avuja) ja HIENOA JA RIKASTA SUKUA kaikki kaverit kadehtivat.

En voi hakea NÄTTIÄ ja KUULIAISTA vaimoa Thaimaasta, Afrikasta tai Etelä-Amerikasta, koska pelkään, että KAVERIT NAURAISIVAT sen KÖYHÄLLE TAUSTALLE
JA KOULUUTTAMATTOMUUDELLE,
ja ihmiset pitäisivät minua naista esineellistävänä sovininistisikana ja kotityrannina,
tyyliin "veli-karppanen".

"AUTTAKAA! AUTTAKAA. Mitä teen? Mitä tehdä?"

Äänestä
  • :D Pölytuulinaisen/VäärinJaanoitellun/(..loputtomasti eri nimimerkkejä) svupersoona TimoTapio oletan.
    Milloinkohan sen kuolemansairaan aviomies-Jukan päivät päättyvät? Onkohan ihastus/uskottu-Pekka todellisuudessa terapeutti tai tukihenkilö, selittäisi aika paljon.

    Äänestä

Tässä erinomainen esimerkki siitä, että näille palstoille ei kannata pahemmin kirjoitella. Osa puolihulluja naistenvihaajia...!!

Äänestä

Näin se joskus menee että odottaa toisen ehdottavan eroa, koska ei halua satuttaa tai ottaa syytä erosta itselleen, vaikka oma rakkaus on ensin loppunut. Kumpi on rehdimpää, ehdottaa itse eroa tai tehdä sellaista että toinen sitä ehdottaa?

Äänestä
  • Ann-Mari ihana isotissinen naisten kosmetiikkatuotteiden myyjä,
    saanko honata "kusireikääsi" vaalealta, vaimoltani salaa. Käykö peppu-sex?

    "AUTTAKAA! AUTTAKAA! Mitä tehdä? Mitä teen?" Rakkaus loppunut. Ei sex.
    Kaverina ollaan vain.

    Äänestä

  • Älä hyvä ihminen vaan sano noin. Kaikki muu kuin aloittajan myötäileminen tulkitaan tässä ketjussa naisvihaksi.

    Äänestä

"Voimaton_",

olen pahoillani, mutta EN HALUA TUTUSTUA SINUN, Timo Tapio, alias "hannuristojmies".

Ex-mieheni, vaikka OLISI SINUA KÖYHEMPIKIN,
on aivan eri luokkaa kuin sinä.

Toisin kuin sinä, ex-mieheni ei käytä (vapaa)aikaansa "Herrasmiesglubeilla"
strippareita tiiraillen ja kaljaa litkien tai viattomia lintuja jahdaten "herrojen metsästyskerhoon" osallistumisen nimissä.


Ex-mieheni (toisin kuin sinä "Voimaton-")

-kehittää ammatillista osaamistaan jatkuvasti itsensä älyllisesti haastaen,

-on valmis tutustumaan ihmisiin ns. "kaikista kansan kerroksista",
fysiikan tohtorista siistijään,

- osaa kuunnella kanssaihmisiään, tarvittaessa herkälläkin korvalla,
sotkematta omia näkemyksiään heidän näkemyksiinsä,

- osaa työskennellä tiimissä, osoittaen kykyä sosiaalisuuteen, kompromissien sietämiseen ja aitoon toisten ihmisten ja heidän mielipiteidensä huomio-on ottamiseen ja

- tuntee minut, TOISIN KUIN SINÄ


Sekään ei haittaa, jos ex-mieheni tapailee jotakin "aloittelevaa psykologia",
kuten tältä palstalta ammentamani pohjalta voisi päätellä.
Sittenpähän hän on varmaan jo avannut omat "umpisolmunsa" ja "tunnelukkonsa",
valmiimpi keskustelemaan kanssani,
jos keskusteluun VIELÄ tilaisuus tulee!

Äänestä

Haluan jättää palstan kokonaan. Palkitsen itseni jokaisesta päivästä, jolloin en käy täällä.

Äänestä

"Voimaton_",
alias "hannuristojmies",

myös nykyinen mieheni on AIVAN TOISTA LUOKKAA KUIN SINÄ.


Nykyinen mieheni on

- REHELLINEN ja LUOTETTAVA,
-RAITIS JA TUPRUTTELEMATON,
-SOSIAALINEN: OSAA OTTAA KANSSAIHMISET HUOMIOON, KYKENEE KOMPROMISSEIHIN JA antaa aidosti tilaa erilaisille persoonille ja näkemyksille,
- lukee mieluummin sanomalehtiä ja luonto-oppaita kuin pornolehtiä,
- SÄÄSTELIÄS JA KAUKONÄKÖINEN,
-PRAMEILEMATON,
-USKOLLINEN,
- TEKNISESTI LAHJAKAS JA KÄSISTÄÄN KÄTEVÄ jne.



(Sinun kanssasi "Voimaton_" ei kannata edes yrittää keskustella mistään. Lopeta stalkkaamiseni. En halua sinua kaverikseni tai miksikään muuksikaan.)

Äänestä

Onnittelut "C":n vaimolle ja myös Lilianin äidille,
että olette saaneet "Voimattoman_"
karistettua kannoiltanne kauemmaksi!

"Ikkunointi" taisi paljastaa "Voimattoman_"
todellisen henkilöllisyyden kaikille:

"Voimaton_" ja "
"hannuristojmies_"

Äänestä

Kuulehan ap täältä ei kannata oikein mitään juttuja omia itselleen eikä kysellä katkerilt miehiltä mitään.
Kyllä sinä eroon pystyt. kun aika on sopiva. Joku kirjoitti, että itse se päätös täytyy tehdä ilman muita. Valitettavasti se ei mene ihan noin. Osa ihmisistä kun tuntuu vastustavan sitä eroa kovasti ja osa puoltaa. Ne, jotka vastustavatkin niin eivät välttämätö millään lailla välitä siitä eroavasta ja hänen elämästään, nähdään vain se toinen osapuoli ja sen toisen kärsimys. On oikein hakea apua, jos liitto ei toimi, mutta jos apu ei riitä niin pitäisikö toisen vain jäädä siihen loppuelämäksi kärsimään toisen rinnalle ettei toiselle tule pahamieli? Valitettavasti tuollaisiakin ihmisiä on ja itse tiedän tapauksia missä todellakin rahalla ja perinnöillä on kiristetty ihmisiä jäämään huonoihin liittoihin. Niin, mikä on ihmiselämän hinta, kun tuhlaat sen ainoan elämän mikä meillä on? Entisaikaan varsinkin kotona oleviennaisten on ollut pakko jäädä huonoihin liittoihin ja osa varmaan rahalla kiristäen. Todellista rakkautta, miksiköhän avioeroja sitten nykyään on enemmän. No naiset on taloudellisesti riippumattomampia ja lisäksi nykyajan parisuhdeaikuisista osa on sitten joutunut olemaan noiden kärsivässä liitossa eläneiden marttyyreiden kasvattamina.
Mutta ero sattuu niin jätettyä kuin jättäjää, mutta täällä moni katsoo vain omaa napaa ja etua katkeruuksissaan. Kyllä nykypäivänä on parempi kuin ei usko kenenkään haluavan sinulle hyvää ja sinun parasta.

Äänestä

Kaivattusi muistuttaa A. J. Cook:ia

eli onko rakkaasi SOSIONOMI (AMK) Maaret Kallio,

joka on laillistanut itsensä psykoterapeutiksi

lisäkoulutuksin?

Äänestä

Minä olen avioliitossani rakkaudesta, joka on muuttunut vuosien saatossa rakkauden ensi huumasta SYVÄKSI KIINTYMYKSEKSI.

Kannattaa muistaa, että RAKASTAMINEN JA TOISEN PUOLISON TUKEMINEN on välillä myös "tahdon asia",
muutoin tulee LIVETTYÄ TOISEN RINNALTA LIIAN HERKÄSTI,
SILKKAA MUKAVUUDEN HALUAAN, kun elämä samassa ihmissuhteessa
ei olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista!

Toisaalta, jos PITKÄJÄNTEISYYTTÄ PYSYÄ SAMASSA IHMISSUHTEESSA RIITTÄÄ,
saavuttaa PITKÄSSÄ LIITOSSA sellaista KESKINÄISTÄ LUOTTAMUSTA, KIINTYMYSTÄ
ja TOISEN TUNTEMISTA, ettei niitä vaihtaisi "pinnallisiin" ja "lyhytjänteisiin"
2-3 vuoden suhteenpoikasiin.

Itse pelkään ainoastaan PUOLISONI KUOLEMAAN, sillä en koe, että
kukaan olisi kyennyt ymmärtämään minua samalla tavoin, kuin nykyinen mieheni.

Äänestä
  • "sillä en koe, että

    kukaan olisi kyennyt ymmärtämään minua samalla tavoin, kuin nykyinen mieheni"

    :D Paitsi Pekka, omien sanojesi mukaan.

    Äänestä

Rakkaus ei koskaan häviä

Äänestä
  • Ei niin kohde vain vaihtuu. Vakavasti ottaen kannattaa mennä avioliitto ja avioero palstalle siellä on asiallisempaa keskustelua aiheesta.
    Tottakai ihmiset kiintyvät (normaalin tunne-elämän omaavat ihmiset) suhteensa aikana, ei se silti saa olla syy liiton jatkamiseen, jos liitto on muuten toimimaton. Joillakin ihmisillä täällä on kova tarve hyökätä eroa miettivien kimppuun, jos oikeasti olette noin huolissanne joistakin ko. tilanteessa olevista läheisistä ihmisistä niin sanokaa asiat heille suoraan älkää täällä örveltäkö tuiki tuntemattomille.

    Äänestä

Kirjoitan vain tällä nimimerkillä ja ennen ikkunoitu_vanki. Elkää sekoittako muihin:(

En voi erota koska olen sinkku ollut vuosia. Voimia Väkisin_jaanoiteltu, sinua ilmeisesti vivutetaan. Sinun kärsimäksesi maksimoidaan, menetät tavarasi ja kaiken rahasi hyväntekeväisyyteen. Koet puutetta ja sinut silti raiskataan henkisesti ja fyysisesti.

Toivottavasti mielenterveys kestää. Itse menin rikki:(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voimaton_ kirjoitti:

Mutta en pysty siihen. En vain rakasta enää häntä ja meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin materiaali.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu