Mielestäni-

Mielestäni henkisen väkivallan pahinta muotoa edustaa se, että joku jätetään epätietoisuuteen. Siksi en voisi antaa hänelle anteeksi, vaikka hän minulle joskus kertoisikin tunteistaan. Olen vapaa, ikävöin häntä ja pidän edelleen valtavasti, mutta en halua mitään välillemme enää, sillä tämä kaikki on satuttanut liikaa. n->m
18584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minä rakastin häntä. Rakastan vieläkin. Hän löysi minun aikanani itselleen uuden. Se satutti. Tiet eri suuntiin. Nyt olen ihan omavalintaisesti epätietoinen hänestä. En halua kuulla hänestä mitään koska totuus on, että se satuttaisi minua vieläkin, koska tunteet vain ovat sellaisia.

Äänestä
  • Hän rakastaa sinua ja sinä häntä mutta mielummin nielet ylpeytesi ja kostoksi torjut hänet. Aika pöllöä. Ota järki käteen ihan lasten tähden. Oli teillä hyviäkin päiviä. Keskittykää niihin hyviin päiviin ja jatkakaa siitä.

    Äänestä

No itse en tuohon vaiheeseen päätyessä olisi vältellyt vaan pyrkinyt kosketuksiin aina kun mahdollista. Ihan turha nurista jos itse on ollut liian arka. Elämä on sinä hetkessä eikä parane paeta.

C'est la vie

Äänestä
  • Olen kertonut mitä tunnen, joten en ole ollut arka. En odota tai kaipaa häneltä mitään enää.

    Äänestä

Olet täysin oikeassa. Sellainen roikottamiminen on kammottavaa. Vaikka kysyisi suoraan, ei saa vastauksia. Olen kaksi kertaa kokenut moisen. Vaikka olen antanut anteeksi, on vaikeaa luottaa kehenkään.

Äänestä
  • Tunteet on kerrottu puolin ja toisin, miten jatkaa siitä?

    Äänestä

  • Sain sen käsityksen että ap on kertonut tunteista ja ap ei ole roikottanut vaan se aapeen ihminen

    Äänestä

  • eivaijoo kirjoitti:

    Tunteet on kerrottu puolin ja toisin, miten jatkaa siitä?

    Siis jos torjunta on tullut pitäisi ymmärtää jättää taakseen ja jatkaa eteenpäin elämässään. Noin muutenkin tunteiden ilmaisemisen jälkeen tilanteen mukaan ja silleen.

    Mua ei ole kyllä koskaan jätetty, tosin itse olen jättänyt lukuisia.

    Äänestä

  • nie.mehr.faded kirjoitti:

    Siis jos torjunta on tullut pitäisi ymmärtää jättää taakseen ja jatkaa eteenpäin elämässään. Noin muutenkin tunteiden ilmaisemisen jälkeen tilanteen mukaan ja silleen.

    Mua ei ole kyllä koskaan jätetty, tosin itse olen jättänyt lukuisia.

    Jos torjuntaa ei ole tullut, silloin hanakala jatkaa.

    Äänestä

  • joskusonniin kirjoitti:

    Jos torjuntaa ei ole tullut, silloin hanakala jatkaa.

    Mikä sitten on ongelmana? Itse rakennat nyt taakkaa itsellesi jos on muuten selvää ettet tule kaipaamaasi saamaan. Ja toiseksi, jos kaipaat häntä edelleen muttet halua mitään välillenne enää niin kaipauksessasi on paradoksi.
    Et saata kaivata samaan aikaan kun et halua mitään välillenne.

    Äänestä


Maku parantunu kuin juustolla ikään

Äänestä
  • Aika suunta tule kääntymäänkään.

    Äänestä

  • Ei muakaan. Itse itseäni roikuttanu. Sun lauseessa ei ole edes mitään tolkkua.

    Äänestä

Jos joku ei ole suoraan sanonut, että ei kiinnosta, se ei vielä tarkoita, että olisi kiinnostunut. Kaikki eivät osaa sanoa ääneen kielteisiä asioita. Jos ihminen ei osoita kiinnostusta, silloin EI ole kiinnostunut. Koettakaa käsittää tää, te jotka haihattelette, et jos se kuitenkin olis kiinnostunu. Ei ole, ja sillä selvä. Sit jos joku sanoo suoraan, että jätä mut rauhaan, se tarkottaa, että EI ole kiinnostunut, ei nyt, eikä myöhemminkään. Uskokaa nyt vaan, teette elämän helpommaks kaikille. Yhtään kenenkään takia ei kannata alkaa tekeen mitään typeryyksiä, kostamista tai itsetuhoa. Järki käteen, ja apua hakemaan jos ei ite pysty tunteitaan käsitteleen. Kaikille nuorille ja vanhemmillekin tää.

Äänestä

Ei kannata haikailla kenenkään perään, joka tuolla tavalla tuhlaa aikaasi. Jos on kääntänyt selkänsä, antaa mennä vaan.

Äänestä
  • Alotuksessa just sanotaan et ei halua mitään niitten välille, opetelkaa lukemaan

    Äänestä

Se, ettei ole koskaan jätetty, mutta itse on jättänyt lukuisia ei todella ole mikään meriitti, vaan todennäköisesti merkki siitä, että ao. pelkää jätetyksi tulemista niin, ettei kykene käsittelemään parisuhteen ongelmia tai omia tunneongelmiaan vaan iskee heti hanskat tiskiin, kun tulee pienikin erimielisyys. Näitä on nähty. Yleensä jättämisellä uhkailu kuuluu myös tämän persoonallisuushäiriöisen puolustusmekanismeihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunnen_niin kirjoitti:

Mielestäni henkisen väkivallan pahinta muotoa edustaa se, että joku jätetään epätietoisuuteen. Siksi en voisi antaa hänelle anteeksi, vaikka hän minulle joskus kertoisikin tunteistaan. Olen vapaa, ikävöin häntä ja pidän edelleen valtavasti, mutta en halua mitään välillemme enää, sillä tämä kaikki on satuttanut liikaa. n->m

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu